RKP este Suomen kehitykselle

Håkanin helvetti

Olen saanut sellaisen kuvan, että sivistys ja osaaminen, niiden ylläpitäminen ja kehittäminen, on yksi arvo RKP:lle. Koko suomenkielisen kansan pakkoruotsittamisen ja keinotekoisen kaksikielisyyden vuoksi tuo arvo on kuitenkin todellisuudessa uhattuna. Ruotsinkielisten ja heidän lahjomiensa ja aivopestyjen suomenkielisten mielestä ruotsin kieli itsessään on sivistysarvo. Toisinaan kuulee hurjimmilta, että ruotsin kielen osaaminen on jopa sivistyksen mitta.

Pakkoruotsi vie suomenkieliseltä enemmistöltä resursseja oppia muita tärkeämpiä kieliä, jotka luetaan sivistykseen kuuluviksi. Ruotsinkielisten eliittiaseman puolustamisen ohella perusteina pakkoruotsitukselle ovat identiteetti- ja kulttuurihistorialliset arvot. Koko länsimaiselle kulttuurille historiallisesti merkittäviä muinaiskreikkaa ja latinaa ei kuitenkaan pakoteta opettelemaan. Niillä kun ei voida ylläpitää ruotsinkielisten eliittiasemaa.

Pahinta Suomen kehityksen kannalta on kuitenkin pakkoruotsin aiheuttamat kehitysesteet tieteen ja tekniikan osaamiselle. Tiede ja sen kanssa vuorovaikutussuhteessa oleva tekniikka taas ovat vientivetoiselle Suomelle menestyksen ehtoja. Tiede ja tekniikka perustuvat matematiikalle ja luonnontieteille. Näiden aineiden opetus jää takapajuiseksi pakkoruotsin vuoksi. Mikäli pakkoruotsi poistettaisiin, olisi resursseja opettaa enemmän näitä aineita. Mikäli keinotekoinen kaksikielisyys poistettaisiin, olisi myös tieteen tutkimukselle antaa enemmän resursseja. Tämä ei tietenkään käy pakkoruotsittajille, sillä se uhkaisi ruotsinkielisten eliittiasemaa.

Yleisesti ottaen ruotsinkielisille ja heidän puolustajilleen sopisi vallan mainiosti pitää Suomi vaikka kehitysmaan tasolla, kunhan ruotsinkielisten eliittiasema olisi turvattu.

2

185

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikein.

      Pakkoruotsitus ja keinotekoinen kaksikielisyys on omaan jalkaan ampumista Suomelta. Ja toisaalta Ruotsin pussiin pelaamista.

      Aluksi oltiin rähmällään Moskovaan päin, se loppui. Sitten Brysseliin päin, nyt sekin on loppunut.

      Mutta Tukholmaan päin ollaan oltu rähmällään aina, eikä loppua ole näköpiirissä.

      Tai kenties onkin, kiitos kansan heräämisen....

    • Yksi monista

      Eu on huolissaan Suomenkielen tulkkien vähenemisestä EU:ssa. Tähän se tolkuton pakkoruotsi johtaa..! Kaikki muu Suomessa kärsii..!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe