Tänään tajusin sairastavani BEDiä

kuihtunutkedonkukka

Olen murrosikäni jälkeen kokoajan ollut laihduttamassa, mutta kertaakaan en ole siinä onnistunut pysyvästi. Olen tiennyt, että syömishäiriöni on poikkeava ja ajatellut ettei kukaan muu ole tällainen. Päässäni naksahtaa ja ahmin ja ahmin ruokaa. Syön salaa. Joka päivä on uusi yritys, mutta turhaan. Aamiainen on aina terveellinen, mutta päivän aikana repsahdan.

Olen ennenkin kuullut BEDistä, mutten ole tiennyt mikä se on. Tänään sattumalta luin siitä netistä ja suuni lävähti auki MINULLA ON BED. Olin järkyttynyt. Nyt syömishäiriölleni on nimi. Olin aivan pois tolaltani, minua alkoi itkettää ja päätin siltä istumalta (juuri hetki sitten ahmittuani vatsan pullolleen) tehdä muutoksen.

Luin BEDiä sairastavien kokemuksia ja ne kuulostivat täysin minulta. Järkyttävää oli lukea myös se, että BEDiä sairastaneet ovat lihonneet vuosien aikana kymmeniä kiloja. Itse lihoin parissa vodessa n. 15kg ja nyt paino on pysynyt samassa vuoden ajan. Välillä laskenut säälittävien laihdutus yritysteni vuoksi, mutta pian taas noussut lähtöpisteeseen. Olen 174cm pitkä ja painan about 84kg tällä hetkellä. Ylipainon puolella siis olen. En silti sanoisi itseäni ylipainoiseksi, koska harrastan liikuntaan joten lihakseni ovat hyvässä kunnossa jne, enkä näytä ulkoa päin lihavalta, joskin siltä että hieman olisi kiinteytyksen varaa. Sama se miltä nyt näytän, mutta muutaman vuoden päästä näytän taatusti sumopainijalta jos en pääse tästä eroon.

Mietin jo että tilaanko ajan johonkin syömishäiriöklinikalle, mutta päätin itse yrittää lopettamista tosissani. Tänään on mennyt hyvin sen jälkeen kun tein päätökseni. Toivottavasti se myös pitää. Tällä hetkellä olen ainakin kovin järkyttyny löytämästäni "diagnoosista". En uskalla kertoa ahmimisestani avopuolisolleni.. olen tähänkin asti salaillut häneltä ahmimisen.

3

328

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asffffvv

      Et varmasti parane tuolla tyylillä. Avoimmuutta peliin ja mieluiten vertaistukea muilta, jotka haluavat tosissaan päästä sairaudestaan eroon ja aikovat sen oikeasti tehdä. Yhdessä ruoskitte toisenne eroon tästä sairaudesta, tämä edellyttää ehdottomasti avoimmuutta.

      Jos salaat, et parane koskaan. Kannattaa laittaa asiat kuntoon vielä kun homma ei ole lähtenyt täysin käsistä.

    • kuihtunutkedonkukka

      Tästä asiasta on ihan hiton vaikea puhua kenellekkään. Kuvitelkaa miten noloa on kertoa että mä ahmin ruokaa ku hevonen. Olen samaa mieltä kuitenkin sinun kanssasi siitä mitä kommentoit. Siksi eilenkin illalla sohvalla makoillessa mietin että nyt kerron avokille tän. Mietiskelin ja keräsin rohkeutta kunnes sain suustani ulos sen verran, että "minulla on asiaa sinulle". Tyyppi oli sillon just tietokoneella eikä tyyliin ottanut kuuleviin korviinsa. Mulle tuli sellainen olo että tuo ei edes ansaitse tietää mun asioitani. Jotenkin loukkaannuin tilanteesta kun olin koittanut rohkaista itseäni ja sit toinen vastaa että tässä ois nyt tää juttu kesken. Eli luovutin sitten. Muutenkaan en tiedä hyödyttääkö sille kertoa asiasta, ku musta on monesti tuntunut ettei se ota tosissaan mulle tärkeitä asioita. Tämän episodin jälkeen ennen nukkumaan menoa vielä vihjaisin avomiehelleni että "mun mielestä sä oot kauheen välinpitämätön, etkä pidä sellaisia asioita minään jotka ovat mulle tärkeitä. Mulla on nytkin asioita elämässäni joita en ole kertonut sinulle tästä syystä". Eikä se ollut vielä tässäkään vaiheessa kiinnostunut. Se vaan hymähtä vastaukseksi tyyliin "jaa". Vanhempiini minulla on niin huonot välit etten ikinä menisi avautumaan tästä asiasta heille. Eikä minulla ole niin läheistä ystävääkään. Avomies on siis ykkösvaihtoehto, mutta ei sekään nyt hyvältä näytä.

      • gfdgfdgffg

        Jos häntä ei ongelmasi kiinnosta niin hän ei varmaan ole se, jolle sinun kannattaa mennä asiaa selittämään. Jos sinulla ei ole muita kenelle asiasta puhua niin varaa aika lääkärille ja mene hänen kanssaan keskustelemaan ongelmastasi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      881
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      736
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      690
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      574
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      543
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe