Kun isäntä Katainen aloitti tänään vaativan ja hermoja kiristävän urakan kuuden puolueen ja toisistaan täysin poikkeavienvaatimusten yhteensovittamisen, niin voi vaan kuvitella sen rähinän ( Jollei sitten hallituspaikkaunelma ole lumonnut hiljaiseksi ), mikä syntyy kun aletaan puhumaan Suomen velkaongelmista ja Suomen köyhistä ja velkaisista ihmisistä. Ihan meistä monista perussuomalaisista. Rahaa ei velkaisesta Suomesta kuulema riitä mittaviin perusturvakorotuksiin köyhimmille ihmisille ja jos riittäisikin niin sitten halutaan karsia näkyvästi ja tuntuvasti kuntien peruspalveluista kun kuntiin ei ole varaa jakaa tukipaketteja. Samassa hallitusväännössä pakotetaan kaikki puolueet antamaan tukiaan Eu,n pummimaiden sijoittajille, pankinjohtajille ja muille hyvätuloisille pampuille.
Saa nähdä, lentääkö jokin kuudesta puolueesta kuin leppäkeihäs sinne mistä on tullutkin vai käykö peräti niin, että kun ovet perheneuvottelusalista aukeavat toimittajien nenän eteen, niin kaikki kuusi puoluetta ovat kokeneet voimakkaan herätyksen ja muuttuneet yhdeksi ja samaksi puolueeksi. Sitä vain ei tiedetä, että ovatko muuttuneet punaiseksi vai siniseksi ja onko vihreä värikin joutunut täydelliseen valkaisupesuun jättämättä tahraakaan jäljelle.
Perussuomalaiset eivät voi kuin kiltisti odottaa pihalla, milloin isäntä Katainen käske herätyksen kokeneen suurperheen kirmaisevan talosta ulos.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei riitä niin meille tavallisille perussuomalaisille, mutta miljardeja on varaa tarvittaessa siirtää muiden maiden velkaongelmaisille kunnille ja ihmisille.
Sillävälin hallituspuolueiden kuusi jäsentä ehtivät hylätä monen monta vaalilupausta romukoppaan. Vihreät hyväksyvät ydinvoiman, kristilliset ovat valmiita tinkimään vanhusten hoidosta ja sallimaan homoavioliitot, demarit joutuvat tyytymään alv, eli tasaveron nostoon, vassarit joutuvat myöntämään uusille velkamaille Suomen tukia jne jne.