Tuntuuko teistä kestään, että Halla-Ahoa vainotaan??? Hesarin porukoilla on ainakin jotain sitä ukkoa vastaan tämän päivän jutun sanoman perusteella. Käsi sydämelle, kuinka moni on jaksanut kahlata scriptan, vai mikä sen nyt oli, läpi. Se on coolia, perusteltua tekstiä kaikenkaikkiaan.
Aivan käsittämätöntä leimata humanisti rasistiksi! Lukekaa itse mitä hän kirjoittaa, mielestäni ydin on, että me suomalaiset olemme pellejä, kun maksamme monikulttuurisuusihannoinnin lumoissa kovia kuluja maahanmuuttajista. Ei tarvitse olla ekonomi laskeakseen, että maahanmuuttajalla ja maahanmuuttajalla on eroa kuin yöllä ja päivällä myös kustannusten osalta. Jos siis ymmärsitte em. lauseen.
Sitten vedotaan siihen, että kyllä suomalaisetkin vedättää sos.etuja. Mutta eikö sillon järjestelmää pitäsi muuttaa?????
Halla-aho seuraava martyyri
2
57
Vastaukset
- hande-56
Mitä se on sananvapaus Suomessa jos ei saa sanoa sanotavaasa.Sitä kyllä on muutamia jotka suivaantuvat ja käyvät loukkaamaan toisia jos jokun mielipiteen tuo esille. Minusta on kypsymättömyytä jo mennään alamitaiseen uhkailuun ja toisen halventamiseen asiassa kuin asiassa.
Kyllähän se kertoo toisesta jo paljon jos toisia käydään halventamaan tai uhkailemaan.
No kuitenkin aina on saanut näidenkin formaatien kautta ajateltavaa ja toisenlaisia näkökantoja joskus perin ihmeelisiäkin. Ärsyttääkö välillä,tottakai mutta sehän kuuluu ihmisen luonteeseen.Jättää sen luonteensa ja pohtii miski hän ehkä noin asian näkee. Tuleeko siihen päätelmään vastausta,mitä sillä on väliä. Eihän me olla toistemme klooneja.
Kaikea hyvää kaikille. - Raha-Ratkaisee
"Aivan käsittämätöntä leimata humanisti rasistiksi! Lukekaa itse mitä hän kirjoittaa, mielestäni ydin on, että me suomalaiset olemme pellejä, kun maksamme monikulttuurisuusihannoinnin lumoissa kovia kuluja maahanmuuttajista. Ei tarvitse olla ekonomi laskeakseen, että maahanmuuttajalla ja maahanmuuttajalla on eroa kuin yöllä ja päivällä myös kustannusten osalta."
No jos tuo on Halla-Ahon sanoman ydin niin hän ei ole rasisti vaan äärimmäisen kova oikeistolainen jonka mielestä ihmisen arvo on vain hänen rahallisessa hyödyssään. Hädänalaisiakin autetaan vain kun se on meille rahallisesti kannattavaa, muuten ei. Siis vain hyvin tuottava otetaan vastaan ja muut saavatkin kuolla vainoon tai sortoon kun ovat köyhiä tai muuten tuottamattomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001723- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381104- 1701023
- 58811
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671