saanut hankituksi huonekalut ja muut vempaimet,mitä asunnossa tarvitaan.Ja sitten tulee Harmagedon ja panee tuusan nuuskaksi kaiken.
Olen hiellä
7
<50
Vastaukset
- Älä pelkää
Ei tuu.
- 9 tuntia ja sitte
Tulee!!
Ensi yönä klo 2:00 Suomen aikaa.
Onneksi ollaan silloin nukkumassa. - Meneekö
mun koti ensi yönä hajalle?
- hunni
Sen piti mennä hajalle jo vuonna 1914. Jehovantodistajien mukaan silloin piti tulla maailmanloppu. Eivät olleet tutustuneet siihen Raamatun kohtaan jossa kehotetaan kavahtamaan vääriä profeettoja ja maailmanlopunennustajia..
- ziz77us
Harmagedon on jo olemassa sillä se on paikka missä ihmiset asuvat, kaikki häviää ajan kanssa.
Sinä myös!- pöntöt!
tsiisus kun oot tyhmä.
siellä ketään asu.
Sotivat osapuolet eivät kokoonnu mihinkään kirjaimelliseen paikkaan.
Nimi Har-Magedon, josta joissakin raamatunkäännöksissä käytetään muotoa ”Harmagedon” tai ”Harmageddon”, merkitsee ’Megiddon vuorta’ (Ilmestys 16:16, engl. viitelaitoksen alav.).
Sen nimistä vuorta ei ole ollut olemassakaan,
eikä ”maan kuninkaita ja heidän armeijoitaan” voitaisi kirjaimellisesti koota yhteen paikkaan (Ilmestys 19:19).
”Paikalla” tarkoitetaan sen sijaan tilaa tai tilannetta, johon maailman poliittiset hallitsijat ja heidän kannattajansa johdatetaan:
heidät saatetaan vastustamaan Jehovaa ja ”taivaassa olevia armeijoita”, joita johtaa ”kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra”, Jeesus Kristus (Ilmestys 19:14, 16).
On merkittävää, että sana ”Har-Magedon” liittyy muinaiseen israelilaiseen Megiddon kaupunkiin.
Se sijaitsi strategisella paikalla Karmelinvuoren itäpuolella ja valvoi silloisia tärkeitä reittejä, joita kauppiaat ja sotajoukot käyttivät. Tuolla alueella käytiin myös ratkaisevia taisteluja. - Jukka88
pöntöt! kirjoitti:
tsiisus kun oot tyhmä.
siellä ketään asu.
Sotivat osapuolet eivät kokoonnu mihinkään kirjaimelliseen paikkaan.
Nimi Har-Magedon, josta joissakin raamatunkäännöksissä käytetään muotoa ”Harmagedon” tai ”Harmageddon”, merkitsee ’Megiddon vuorta’ (Ilmestys 16:16, engl. viitelaitoksen alav.).
Sen nimistä vuorta ei ole ollut olemassakaan,
eikä ”maan kuninkaita ja heidän armeijoitaan” voitaisi kirjaimellisesti koota yhteen paikkaan (Ilmestys 19:19).
”Paikalla” tarkoitetaan sen sijaan tilaa tai tilannetta, johon maailman poliittiset hallitsijat ja heidän kannattajansa johdatetaan:
heidät saatetaan vastustamaan Jehovaa ja ”taivaassa olevia armeijoita”, joita johtaa ”kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra”, Jeesus Kristus (Ilmestys 19:14, 16).
On merkittävää, että sana ”Har-Magedon” liittyy muinaiseen israelilaiseen Megiddon kaupunkiin.
Se sijaitsi strategisella paikalla Karmelinvuoren itäpuolella ja valvoi silloisia tärkeitä reittejä, joita kauppiaat ja sotajoukot käyttivät. Tuolla alueella käytiin myös ratkaisevia taisteluja.Aivan juuri tarkoitaa sitä paikkaa vapaasti suomennettuna että missä ihmiset asuvat, kaupunkia.
Harmagedon ei ala uskokaa jo, on väärin luulla että harmagedon alkaisi.
Tänne tulee pitkä kuiva kausi joka pyyhkäisee meitit pois täältä planeetalta, tai ainakin suuremman osan. Sellainen on kerran ollut etelä ameriikassa 500 vuotta sitten.
Paiserutto, Ebola, Pernarutto yms. leviävät kun ei sada pitkään aikaan ja ilmiö toistuu noin 500 sadan vuoden välein, silloin täältä häviää se 99,9% ihmisitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773