Haluaisin uskoa!

Tuli itku tätä katsellessa, ja itken edelleenkin!

http://www.youtube.com/watch?v=BcpLZgCwcEE
7156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi sinä ikkaset?
Siksikö että ateistina näet kun valheesta saadaan noin koskettavaa ja ihmisiin menevää kamaa edelleen kankaalle, vai siksi että olet valehteleva uskovainen?

Äänestä

Kaikki on totta tuossa kuvassa, paitsi ettei Jeesuksella ollu edes ihmismuotoa, niin pahoin hänet oli runneltu meidän syntiemme tähden. Meidän kaikkien synnit ja sairaudet hän kantoi ristillä. Jeesus tehtiin synniksi meidän tähtemme. Jeesukseen uskomalla meillä on iankaikkinen elämä, ja kerran saamme olla ikuisesti Hänen kanssaan, kun suljemme viimeisen kerran silmämme. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.Amen.

Äänestä

Itku tulee ja maailma nähdään järjettömänä ja epäloogisena, jos huomio kiinnitetään pelkkiin kehoihin. Nähdään ihmisen syntyvän tyhjästä ja hänen katoavan kuollessaan. Se on erhe, joka syntyy jos huomio on kehossa.

Ihminen on paljon muuta kuin keho. Sitä Jeesus tuli kertomaan. Hänen sanomaansa aletaan ymmärtämään pikku hiljaa asteittain, kun ymärryksemme kehittyy. Hänen sanomansa on huikea.

Kristityt mässäilevät hänen kärsimyksillään, mutta ei hän kärsinyt lainkaan. Hänen kärsimyksensä olivat jo kauan kauan ennen tuota Golgataa, kun hän valitsi oikeamielisen tien. Se on todella kärsimys egolle, kun valitsee oikeamielisyyden.

Ei minun tahtoni, vaan Isän tahto.

Jeesus Kristukseen viittaamalla SAA apua. Se on nyt testattu. Hän on olemassa. Samoin olen testannut ääriskeptikkona Arkkienkeli Mikaelin. Hänkin on olemassa, ja auttaa ihmisiä. Nuo molemmat ovat äärettömiä voimia, jotka ovat kaikkialla samaan aikaan. Siksi he voivat auttaa kaikkia.

Kiitos heille. Kiitosta enkelit kierrättävät edelleen eteenpäin ihmiskunnan rakennukseksi. Siksi kiittäkäämme.

Ykseyden tajuamalla tämän ymmärtää, miten voi olla samaan aikaan miljoonassa eri paikassa, henkenä. Paikat ovat katsos vain näennäisiä.

Ei kannata uskoa ennenkuin testaa itse ja toteaa testin positiiviseksi. Näin Buddha opetti. Sokea usko on järjetön, näkevä usko on luonnollista. Se perustuu muuhunkin kuin mielikuvaan, se perustuu mielikuvan takana olevaan todellisuuteen, joka on kokemus.

Äänestä
  • Puhutko kristittyjen uskosta sokeana? Jokainen uudestisyntynyt on saanut jonkin kokemuksen Jumalan olemassaolosta, joten usko ei ole sokeaa. Uskon synnyttää aina Jumala, ei ihminen itse.

    Äänestä

  • tietävä ei eksy kirjoitti:

    Puhutko kristittyjen uskosta sokeana? Jokainen uudestisyntynyt on saanut jonkin kokemuksen Jumalan olemassaolosta, joten usko ei ole sokeaa. Uskon synnyttää aina Jumala, ei ihminen itse.

    Yleisesti uskosta ryhmistä riippumatta.

    Äänestä

Jeesus on todellinen, yhtä todellinen kuin sinäkin olet. Tässä olisi muutoma todistus video totuuden puolesta, toivottavasti osaat englantia ja jos et osaa niin kannattaa katsoa viimeinen linkki video.

Siunausta

Heaven & Hell. Atheist professor in Hell! Meets Jesus (Near Death Experience. NDE)
http://www.youtube.com/watch?v=xVi1GAHrILI

Cristian Testimony what happened when he died
http://www.youtube.com/watch?v=NPabMyVvC9s&feature=related

Häivähdys ikuisuutta - Ian McCormackin tarina
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11794


Siunausta

Äänestä

Ei aito uskova todisteita uskoonsa tarvitse. Järkeily vain sekoittaa mieltä ja luo epävarmuutta. Järkeilevätkö lapset? Oma usko on todellisuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ateisti! kirjoitti:

Tuli itku tätä katsellessa, ja itken edelleenkin!

http://www.youtube.com/watch?v=BcpLZgCwcEE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu