Törmäsin ensimmäistä kertaa ongelmiin tentaattorin kanssa. Ilmeisesti siis olen liian tottunut erityiskohteluun, että tentit saa järjestettyä sopimalla ja kurssien pakollisen läsnäolon olen joskus korvannut kasalla ylimääräisiä tehtäviä, sain kurssilta parhaat pisteet lopputyöstä ja tentistä. Käytännössä kaikesta on pystynyt keskustelemaan ja korvaamaan tehtäviä.
Olen nyt muutamaa tenttiä vaille valmis, jee! Kyseessä on vaikea aihe. Muutin juuri ulkomailta, jossa tosiaan asuin 2.5 vuotta. Tein gradun ja olin vaihdossa ja kansainvälistyin, jonka takana oma proffani oli täysin, koska tätä kansainvälistymistä ja verkostumista alallani juuri haetaan. Kaikki ovat omia valintojani, mutta en asu tällä hetkellä opiskelukaupungissani. Se olisi taloudellisesti mahdottomuus ja olen käynyt yliopistolla tenteissä.
Varmistin asian etukäteen tentaattorilta, että asia olisi ok ja selitin tilanteeni. Vastaukseksi sain, että hän suosittelee luennoille tulemista, vaikka juuri painotin sitä, että niin mielelläni tekisin. Tentin lähestyessä varmistin, että tentin rakenne vastaa edellisiä kursseja, joihin sain tylyn vastauksen, että tietäisin sen jos olisin ollut luennoilla. Kävi sitten niin, että varsinaisessa tentissä olin migreenissä. Olin tenttitilaisuudesta myöhässä kun oksentamusessa kesti ;) sain hylätyn ja olin tietenkin lukenut 200h 4op:n tenttiin "vääriä" asioita ja tosiasiassa pää meinasi poksahtaa eikä mistään tullut mitään. Ok, oma vikani. Sain elämäni ensimmäisen migreenin juuri tenttipäivänä.
Otin yhteyttä uudestaan tentaattoriin ja selitin tilanteen kertaalleen ja koska tentti oli niin erilainen kuin aikaisemmin erehdyin kysymään jos luentomateriaalit löytyvät jostakin. Sain linkin ja viestin, että jos ne on ehditty netistä poistamaan, hän ei voi auttaa.
No opiskelinpa 100h lisää... ja menin tenttiin ja uusi koe olikin aivan erilainen. Vuorokauden googlamisen jälkeen en edelleen tiedä mitä puoleen tentisä olisi kuulunut vastata. Kysyin uutta tenttikertaa. Sitä ei kuulema ole eikä tule ja on tentaattorista kiinni jos sitä järjestetää. Kyse on yliopiston yldisestä käytännöstä, vaikka laitoksen sivuilla selvästi lukee, että tenttejä on kaksi plus yleinen rästitentti, jossa saa tenttiä hylättyjä tenttejä. Laitoksen sivuilla myös mainitaan, että tämän jälkeen asiasta voi sopia tentaattorin kanssa.
Kuulema seuraava tenttikerta on vuoden päästä ja se että valmistumiseni venyisi vuodella ei ole hänen ongelmansa. Odotan myös jotain älytöntä erilliskohtelua ja olisin tiennyt tästä ja tuosta jos olisin ollut luennoilla tai keskustellut hänen kanssaan... en tiedä mitä ne yritykseni sitten olivat jos eivät näyttöä siitä, että vaikka en olekaan fyysisesti läsnä pänttää teen parhaani ja luen aamusta iltaan. Kuulema sairastapauksessa tentin saa uusia, mutta kun minä olin tentissä ja ah, vaikka olisinkin ottanut yhteyttä olisin EHKÄ saanut uuden yrityksen. Ilmeisesti se siitä yhdenmukaisesta kohtelusta ;)
Aineen proffa olisi järjestänyt minulle tentin erikseen omalla ajallansa jos olisin halunnut sen silloin tenttiä. Jäin vielä puoleksi vuodeksi Saksaan ja mielestäni kurssin tenttiminen sen normaalina aikana oli kaikille eduksi. En tiennyt saavani "erilliskohtelua" vaan oletin, että edelleen keskustelemalla kaikki järjestyy. Mainitsin tietenkin tentaattorille myös tästä, että kun aikaisemminkin kaikki olisi saanut järjestymään, miksei myös nytkin. Olin epätoivoinen ja kysyin, että voisinko vielä keskustella aineen proffan kanssa.. yleensä kyn sieltä löytyvät ne porsaanreiät ;) ja vaikka tentaattori olikin uutta tenttiä vastaan jos proffa sen sitten suostuisi tekemään. Mielestäni kysymykseni oli vilpitön, ei uhkaus, jonka jälkeen tentaattorilla poksahti, että kuvittelenko käveleväni hänen ylitseen. No, kyllä jos tarve niin vaatii ;) seisoin siellä monttu auki kuuntelemassa koko farssia. Seuraavan tentin järjestää proffa ja kuulema taas luulen olevani erityisasemassa kun en ole luennoilla...
Sepustukseni jälkeen kysymykseni siis kuuluukin, että voiko valmistuminen tosiaan jäädä kiinni yhdestä tentistä, jota saa tenttiä kaksi kertaa vuodessa ja ketäköhän tämä palvelee? Pääsin tentin läpi armoykkösellä, joten se siitä... mutta edelleen mietityttää... varsinkin kun laitoksella kirjallisesti on nuo tenttimäärätkin, yhteensä kolme, lueteltu.
Tenttikertojen määrä & tentaattorin ego
4
336
Vastaukset
- 4324423
Olisit lukenut alunperin niitä oikeita asioita. Viestissäsihän lukee, että luentomateriaalit olivat netissä.
- Vanha vitsi
Sehän on aina opettajan vika, että oppilas tyhmä, tumpelo tai saamaton.
- gucuguihi
Mielestäni jos opiskelee 300h neljään opintopisteeseen, kyse on tyhmyydestä ;) tiedän, että fiksuna tentti olisi ollut läpi ensimmäisellä kerralla ja edelleen sain sen läpi seuraavalla. Ymmärrän, että kiljuvat opiskelijat ottavat päähän ja opiskelijoihin pistetty aika on sen tuhlaamista... luentomateriaaleja en saanut aikaisenmmin, koska ne eivät minulle kuuluneet, en ollut luennolla, tenttikielen tietäisin jos olisin ollut luennolla, arvosanastani tiputetaan sähköpostin mukaan 15%, mutta tietäisin että näin ei ole jos olisin ollut luennolla, erikseen nätisti tenttorakennetta kysyessä vastaako edellisiä (tämä on opettajan ensimmäinen oma kurssi) kyse oli monivalinnasta, tentti koostui lyhyistä esseistä, jonka ilmeisesti olisin tiennyt jos olisin istunut luennoilla ;) sama opettaja hyppi silmilleni jo maisteriseminaarissa, jossa vain esittelin graduni ja jonka tein laitokseltani ensimmäisenä ulkomailla. Ilmeisesti olen saanut erityskohtelua liian pitkään ;) tentti on ohi ja läpi, opettajan näin ensimmäisen ja viimeisen kerran, mutta edelleen mietityttää voiko valmistuminen jäädä vuosiksi kiinni yhdestä tentistä, jota saa tenttiä vain kaksi kertaa vuodessa jottei vain ketään kohdella erityisesti.
- gkhjhkgjhkjh
Jos luentomateriaaleja ei ollut netissä, olisit voinut pyytää jotain kaveriasi toimittamaan sinulle kopiot niistä.
Tenttikielellä ei ole väliä, koska saat vastata tenttiin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ja on opettajan ongelma löytää kieltä osaava arvostelija.
Ei ole väliä, ovatko kysymykset monivalintoja vai esseitä, koska molempiin vastaamiseen riittää asioiden osaaminen.
Jos opettaja rikkoo yliopiston sääntöjä, voit haastaa hänet oikeuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780