Olen kotoisin helluntalaisesta perheestä, molemmat vanhempani ja varsinkin äitini, (joka on myös kotoisin vanhillislestaadiolaiskodista). Oli kova pitämään meitä lapsia minua ja kahta siskoani herran nuhteessa ja kurissa. Helvetillä pelottelu, kielillä puhuminen, pyhällä hengellä täyttyminen ym. ovat jääneet syvälle mieleen lapsuudestani. Sen sijaan kielletyt asiat, kuten musiikin kuuntelu, ehdoton kielto alkoholia ja seksiä kohtaan on tehnyt minusta jopa jollain tavalla tunnevammaisen. Varsinkin seksin suhteen se on jättänyt minuun jopa monenlaisia traumoja. Äitini jaksaa vieläkin, minun nyt jo yli 40-vuotiasta miestä pelotella helvetillä ja kysyä, olenko minä uskossa? Mitä minun elämäni ja uskoni hänelle enää kuuluu? Olen jäänyt vangiksi äitini sairaaseen ja ahdasmieliseen uskonkäsitykseen. En halua loukata häntä, mutta en pidä hänen tiukkapipoisen kapeasta käsityksestään uskon suhteen.
Olen itse uskossa, vaikka se onkin maksanut minulle paljon, nuorena minua kiusattiin opiskelupaikassa uskoni takia ja ehkä jopa sen vuoksi, minut on leimattu tietynlaiseksi, vaikka se ei oikeasti pidäkään paikkaansa. Minulla oli pahoja mielenterveydellisiä ongelmia opiskeluiässäni, mutta en koennut koskaan saavani apua missään uskonnollisessa yhteisössä olemisestani,
päinvastoin. Jopa ex-kihlattuni muistutti asenteeltaan hyvin paljon äitiäni, hänellä oli hyvin ehdottomia ja jyrkkiä, lakihenkisiä kommentteja, joilla hän osasi minua ruoskia. Rakkautta sen sijaan häneltä, kuten äidiltäkään en tarpeeksi saanut. Välillä ajattelen, että olisi vain parempi tappaa itsensä, en tunne koskaan löytäväni sitä sopivaa ihmistä, joka ymmärtäisi minun kokemuksiani, vaan aina tunnun päätyväni vääränlaiseen seuraan, liian tiukkapipoisten uskovien kanssa. Jos joku haluaa kirjoitella, ajatuksia voi lähettää osoitteella:
[email protected]
Olen itse uskossa, vaikka se onkin maksanut minulle paljon, nuorena minua kiusattiin opiskelupaikassa uskoni takia ja ehkä jopa sen vuoksi, minut on leimattu tietynlaiseksi, vaikka se ei oikeasti pidäkään paikkaansa. Minulla oli pahoja mielenterveydellisiä ongelmia opiskeluiässäni, mutta en koennut koskaan saavani apua missään uskonnollisessa yhteisössä olemisestani,
päinvastoin. Jopa ex-kihlattuni muistutti asenteeltaan hyvin paljon äitiäni, hänellä oli hyvin ehdottomia ja jyrkkiä, lakihenkisiä kommentteja, joilla hän osasi minua ruoskia. Rakkautta sen sijaan häneltä, kuten äidiltäkään en tarpeeksi saanut. Välillä ajattelen, että olisi vain parempi tappaa itsensä, en tunne koskaan löytäväni sitä sopivaa ihmistä, joka ymmärtäisi minun kokemuksiani, vaan aina tunnun päätyväni vääränlaiseen seuraan, liian tiukkapipoisten uskovien kanssa. Jos joku haluaa kirjoitella, ajatuksia voi lähettää osoitteella:
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.