Jeesuksen tuleminen ja maailman loppu on Raamatussa kerrottu Jeesuksen sanoin esim. Markuksen evankeliumissa Mark 13: 24-32 (alla).
Mark. 13:24 24 "Mutta noina päivinä, tuon ahdingon jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan,
25 tähtiä putoaa taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. (silloin ei tiedetty mitä tähdet ovat ja että ne ei voi pudota)
26 Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan,
27 ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valitut neljältä ilmansuunnalta, maan ja taivaan ääriä myöten.
28 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
29 Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
Jeesus sanoi kaiken tapahtuvan silloin eläneen sukupolven aikana:
30 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
Maailma tuhoutuu:
31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
Jeesus kertoi kaiken tapahtuvan sen sukupolven aikana, mutta tarkan päivän tiesi vain Jumala (Jeesus siis ei ole Jumala):
32 Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä.
Maailmanloppu Jeesuksen sanoin:
34
406
Vastaukset
- Raamatun tutkija
Jeesuksen sukupolvi kuolikin jo noin 1950 vuotta sitten.
Samaa sanoi Luukas ja Matteus.
Luuk. 21:32 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu."
Matt. 16:28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
Matt. 10:23 "Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee.Oikeammin käännetynä:
Matteus 24:
34 Totisesti sanon minä teille: ei suinkaan tämän sukukunnan pidä hukkuman ennen kuin kaikki nämät tapahtuvat
- sukukunta, kansa ei häviä....Jumalanhullu kirjoitti:
Oikeammin käännetynä:
Matteus 24:
34 Totisesti sanon minä teille: ei suinkaan tämän sukukunnan pidä hukkuman ennen kuin kaikki nämät tapahtuvat
- sukukunta, kansa ei häviä....Ahaa, meinaat että Raamattu ei noilta osin pidä paikkaansa.
Siellä kyllä lukee sukupolvi eikä sukukunta.
Muut jakeet kertoo myös asian:
Matt. 16:28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
Sielläkin lukee: " tässä joukossa on muutamia"
Sinun logiikallasi nuo "muutamat" elävät vieläkin maallista elämäänsä keskuudessamme?Pe.ku kirjoitti:
Ahaa, meinaat että Raamattu ei noilta osin pidä paikkaansa.
Siellä kyllä lukee sukupolvi eikä sukukunta.
Muut jakeet kertoo myös asian:
Matt. 16:28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
Sielläkin lukee: " tässä joukossa on muutamia"
Sinun logiikallasi nuo "muutamat" elävät vieläkin maallista elämäänsä keskuudessamme?Nythän sinä vasta murjaisit.
28 Totisesti minä sanon teille: muutamat seisovat tässä, joiden ei suinkaan pidä kuolemaa maistaman, siihenasti kuin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan hänen valtakunnassansa.
Jeesus tarkoiti tässä kuolleistanousemisensa jälkeistä aikaa ja sanoi; minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päälä.
Matteus 28:
17 Ja kuin he näkivät hänen, kumarsivat he häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jesus tuli ja puhutteli heitä, sanoen: minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä.
19 Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20 Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
Jeesuksen valtakausi alkoi jo tuolloin, joten ei tarvita muuta logiikkaa. Opetuslapset näkivät Hänen tulevan kuninkuudessaan.Jumalanhullu kirjoitti:
Nythän sinä vasta murjaisit.
28 Totisesti minä sanon teille: muutamat seisovat tässä, joiden ei suinkaan pidä kuolemaa maistaman, siihenasti kuin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan hänen valtakunnassansa.
Jeesus tarkoiti tässä kuolleistanousemisensa jälkeistä aikaa ja sanoi; minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päälä.
Matteus 28:
17 Ja kuin he näkivät hänen, kumarsivat he häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jesus tuli ja puhutteli heitä, sanoen: minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä.
19 Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20 Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
Jeesuksen valtakausi alkoi jo tuolloin, joten ei tarvita muuta logiikkaa. Opetuslapset näkivät Hänen tulevan kuninkuudessaan.Matt. 16:28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
Jeesushan ilmestyi opetuslapsilleen mutta ei Valtakuntansa kuninkaana.
Valtakuntansa kuningas hän Raamatun mukaan olisi vasta tultuaan uudelleen, josta tuosta kerrotaan.
- Mikko.
Sillä olenkin sitä mieltä, Raamattua ei voi ottaa kirjaimellisesti, sehän on ihmisten kirjoittama ja todistetusti hyvin ristiriitainen opiltaan.
Nyt kun taas sanoin totuuden "olen kai helvettiin menijöihin kuuluva ainakin Jaikalin mielestä". * Pe.ku, ei tuossa kerrota maailman lopusta? parempi jos et edes yritä selittää Raamattua. Maailaman loppu tulee tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, , äläkä ala vänkäämään!
Enhän minä niin vänkääkään, vaan Jeesus Raamatussa vänkää.
Laitoin avaukseen jakeetkin.
Maailma tuhoutuu Jeesuksen sukupolven aikana:
Mark 13:31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.Pe.ku kirjoitti:
Enhän minä niin vänkääkään, vaan Jeesus Raamatussa vänkää.
Laitoin avaukseen jakeetkin.
Maailma tuhoutuu Jeesuksen sukupolven aikana:
Mark 13:31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.* Miten niin, ei Jeesus sellaista missään sano? Hän kertoo tulemisensa toisesta osiosta, tässä kertomassaan Hän tulee Israelille seurakuntansa kanssa, silloin Israel pelastuu koko kansana, ja he tunnustavat ja tuntevat Jeesusken Messiaakseen.
* Tällöin Jeesus perustaa tuhatvuotisen valtakuntansa, sitä ennen tuhoaa antikristuksen joikkoineen, ja passittaa saatanan vankeuteen tuhanneksi vuodeksi, Sen jälkeen lähettää 144000 evankelistaa ympäri maailaman, ja kaikki kansat tulevat Jeesukseen uskoviksi, ja nämä tuhat vuotta on sitä kultaaikaa Israelille, josta Jumala on heille luvannut Raamatun alkulehdiltä asti, Jesaja kertoo paljon tästä Israelin onnen ja rakkauden ja vaurauden ajasta. vasta kun tuhat vuotta on loppuun kuluneet, saatana päästettään vielä kerran vappaaksi, ja se yllyttä kansat sotaan Jeesusta ja israelia vastaan. Mutta Jeesus tuhoaa sen sotajoukot ja voittaa sodan, sitten tulee maailman loppu, ei ennen ! Näin lyhyesti sanottuna .
- ¨¨*¨¨
Mikäli jokin Raamatun "totuus" ei pidäkkään paikkaansa,kuten ketjussa mainitut
kohdat niille onkin keksittävä selityksiä.
Miksi mainitaan kyseinen sukupolvi ellei siitä lainkaan ollut kysymys? Markus 9:1.
Tuleeko valheista totta koska kysymyksessä on Raamattu?Uskova tosiaan noissa tapauksissa yrittää väittä valheeksi osoittautunutta asiaa todeksi.
Varmaan joku kohta tässäkin ketjussa vetää esiin sen kuuluisan Pyhä Henki-kortin: "et voi ymmärtää oikein ilman Pyhää Henkeä".
Kun huomaa olevansa väärässä eikä sanoja enää löydy niin sitten viimeisenä turhana oljenkortena vedetään esiin Pyhä Henki-kortti.
Mohikani vetää noita kortteja jopa useampiakin päivässä.
Alla kaksi esimerkkiä hänen viesteistään.
"....harhaan joutumisesi johtuukin, hengelliset voi ymmärtää vain hengelliset, eli uudestisyntyneet"
"ethän sinä voiskaan ymmärtää hengellisä asioita, pitää olla uskossa Jeesuskeen ja osallinen..."Pe.ku kirjoitti:
Uskova tosiaan noissa tapauksissa yrittää väittä valheeksi osoittautunutta asiaa todeksi.
Varmaan joku kohta tässäkin ketjussa vetää esiin sen kuuluisan Pyhä Henki-kortin: "et voi ymmärtää oikein ilman Pyhää Henkeä".
Kun huomaa olevansa väärässä eikä sanoja enää löydy niin sitten viimeisenä turhana oljenkortena vedetään esiin Pyhä Henki-kortti.
Mohikani vetää noita kortteja jopa useampiakin päivässä.
Alla kaksi esimerkkiä hänen viesteistään.
"....harhaan joutumisesi johtuukin, hengelliset voi ymmärtää vain hengelliset, eli uudestisyntyneet"
"ethän sinä voiskaan ymmärtää hengellisä asioita, pitää olla uskossa Jeesuskeen ja osallinen..."* Pe.ku, juuri noinhan se on? Miksi et voi ymmärtää Raamattua? Sinä vain luulet, että tiedät, mutta et tiedä niin kuin tietää tulee. Onhan se nyt nähty niin monissa Raamatun kysymyksissä, että et käsitä mitään oikein, o malla oudolla tavallasi kyllä, mutta se on sinun oman järkesi ja henkioppaasi valheellista Raamatun selitystä, ekivaari ja kumppanit kuuluu samaan sarjaan kanssasi, sinä ehkä olet rehellisin siitä porukasta, koska olet Jumalan kieltäjä, nuo muut ovat rienaajia.
Aloituksen teksti on raamatusta. Siinä 2 merkittävää seikkaa.
Ensimmäinen. Maailmanloppu tulee Jeesuksen sukupolven aikana. Jeesuksen kuollessa n. 30 jaa 30 vuotiaana, kapinan alkuun 64 jaa kansalainen oli 64 vuotta vanha.
Toinen seikka on, että mystinen Ihmisen poika kokoaa uskovat yhteen lopun aikoina.
Viittaus voisi kohdistua juutalaisuuden lopun aikoihin, JHWH kokoaisi messiaan (mystinen ihmisen poika Davidin suvusta) avulla lakijuutalaiset yhteen ja muu maailma kumartaisi heitä.
Oletamme, että Markuksen kirjassa on alkuperäistä näkemystä ja johon ei vielä paljoa ei-juutalaiset teoeetikot kerinneet sotkeentua.
Aloituksen jakeet 24 - 31 sopivat hyvin juutalaisuuteen.
Markuksen kirja on kirjoitettu aikaisintaan 70 luvulla. Suuri juutalasikapina alkoi 66 jaa. ja päättyi tappioon 70 jaa..
13. luvun alku kertoo kiistattomasti tappioon päättyneestä kapinasta. Yksityiskohtia myöten. Veli pettää veljen, lapsi kavaltaa isän, juutalaisia viedään oikeuteen, kehotus pakenemaan. Miksi? Siihenkin vastataan 17 - 19 jakeissa. Rooman kosto oli hirveä. Oikeus oli miekka ja yleisin tuomio kapinallisille kuolema. Historiasta tunnemme kapinan kukistamisen julmuuden.
Kapinaa johti kapinajohtaja, joka piti itseään messiaana. JHWH ei auttanut vaan antoi kansansa sortua. Toisin ei voinut ollakaan. Myös oma ylimystö ja papisto kavalsi kapinalliset.
Siis. Jakeet 24 - 31ovat juutalaista yleistä messiasodotusta. Kapinan kukistuttua täytyi kirjata 32. jae (Lopun päivää ei tiedetä).
24 - 31linja jäi evankeliumeihin, eivätkä kanonisoijat hoksanneet poistaa lukua ja viittauksia Ilmestyskirjan erilaisen maailmanlopun alta.
Ilmestyskirja taas on täysin kristillinen tuote, aikansa pessimistinen tulevaisuusutopia. Välillä Paavali manasi loppua elinaikanaan. Sitten rustattiin Ilmestyskirja ja kuvaan tulivat helvetti ja muu kuona. Juutalainen lopun aikojen näkemys kärrättiin kaatopaikalle.Se pitänee paikkansa että kyseiset kyseiset vanhimpien evankeliumien kirjoittajat kirjoittivat maailmanlopun senhetkisessä tilanteessa tapahtuvaksi kun vainot oli alkaneet ja ehkä jo piirityskin.
Ei tullut sitä loppua silloin ja se präntättiin silti Raamattuun.
Tuskinpa Raamatun kaanonin kokoojat, kansasta puhumattakaan silloin edes tarkalleen tiesivät mitä missäkin hyväksytyssä kirjoituksessa luki ja ristiriidat meni läpi kun ei ollut käytettävissä kirjoituksia, ei paperia eikä kopiotekniikkaa ja erilaisia kirjoituksen käsin kopioituja pätkiä oli mikä kenenkin vääntämänä ja kääntämänä.
Jos ilmestyskirjan versiot otettaisiin kristityillä käyttöön niin silloinhan ei Raamatussa olisi muuta kuin ilmestyskirja kun evankeliumit ym. jouduttaisiin julistamaan harhaopeiksi.
Ilmestyskirja on päässyt Raamattuun pelkällä moninkertaisella tuurilla ja viimeisempänä Luther oli jättämässä sitä pois protestanttien Raamatusta.
- Jeesus on tie
Ethän sinä raukka tiedä, mitä tähtien putoaminen tarkoittaa Jumalan sanassa.
SE tarkoittaa Danielin kirjassa esiin tuotua seikkaa::
Dan. 12:3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.
Jumalan sanassa puhutaan siis hengellisistä opettajista, jotka lankeavat viimeisinä aikoina pirun ohjaukseen ja luopuvat Jumalan pettämättömästä sanasta opetuksissaan.
Jeesus on Jumala, älä tuollaista paskaa jauha, väärä profeetta. 2. Kor. 5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
***) 2. Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Jumalan kolmella harmonisella persoonalla Isällä Pojalla ja Pyhällä Hengellä on kullakin oma tarkoin määritelty tehtävänsä, IHMISEN LUOMISESTA LUNASTUKSESTA JA PYHITYKSESTÄ PUHUTTAESSA!.
Esimerkiksi Jeesus toimii viimeisellä tuomiolla tuomarina, koska hän tietää ihmisenä elämisen.
Joh. 5:26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
Joh. 5:27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. - tode*
"Ihmisen Pojan tulemuksella" ei tarkoiteta maailmanloppua, ei suopursukan keksimää "ensimmäistä", eikä toistakaan, vaan Jeesuksen toista tulemusta eli sitä tempausta, josta on täälläkin ollut vast´ikään puhetta.
Teillä ovat puurto ja vellit taas päässeet pahasti sekoittumaan.- tode*
miksi et nyt lainannut Wikipediaa, Peku?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesuksen_toinen_tuleminen - tode*
tode* kirjoitti:
miksi et nyt lainannut Wikipediaa, Peku?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesuksen_toinen_tuleminentässä maailmanlopusta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eskatologia tode* kirjoitti:
tässä maailmanlopusta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/EskatologiaMinä kerroinkin asian niin kuin se on Raamatussa tai itseasiassa vain laitoin ne Raamatun jakeet esille.
Wikipedia kertoo asian siten kuin valtaosa kristityistä sen sanoo olevan, koska Raamattu on kristittyjen kirja.
Raamatun ristiriidat ja muut epäkohdat Wikipedia kertoo erikseen.- tode*
Pe.ku kirjoitti:
Minä kerroinkin asian niin kuin se on Raamatussa tai itseasiassa vain laitoin ne Raamatun jakeet esille.
Wikipedia kertoo asian siten kuin valtaosa kristityistä sen sanoo olevan, koska Raamattu on kristittyjen kirja.
Raamatun ristiriidat ja muut epäkohdat Wikipedia kertoo erikseen.kröhmm.
Pe.ku kirjoitti:
Minä kerroinkin asian niin kuin se on Raamatussa tai itseasiassa vain laitoin ne Raamatun jakeet esille.
Wikipedia kertoo asian siten kuin valtaosa kristityistä sen sanoo olevan, koska Raamattu on kristittyjen kirja.
Raamatun ristiriidat ja muut epäkohdat Wikipedia kertoo erikseen.* Älä nyt ihmeessä pane Raamatun syyksi, koska Raamattu ei kerro mainitsemassi kohdassa sanaakaan maailman lopusta? Taaskaan et ymmärrä Raamattua, koska sinä et voi lihallisena Jumalan kieltäjänä ymmärtää hengellisä, käsitä nyt jo vihdoin tämä asia, kun lyöt päätäsi Sanaan yhä uudestaan .
* Nythän on taas maailman kirjat sekaisin, Pe.ku uskookin Raamattua, (ymmärtää väärin tosin) eikä omaa wikipedia-raamattuaan ? :)
Onhan tämä ennustelu maailmalopusta ihan sanoisinko 'perseestä'?
Aikuiset sielut vänkäävät loputtomiin ihan järjettömistä asioista?
Eiköhän olisi kohtuus kääntyä ns. realiteetteihin???" "Ihmisen Pojan tulemuksella" ei tarkoiteta maailmanloppua, ei suopursukan keksimää "ensimmäistä", eikä toistakaan, vaan Jeesuksen toista tulemusta eli sitä tempausta, josta on täälläkin ollut vast´ikään puhetta. "
UT:ssa on kolme maailmanloppua:
a) Jeesuksen aikana
b) Paavalin aikana
c) Ilmestyskirjan kirjoittajan aikana
Suopursukka ei keksi mitään. Jeesuksen elämän aikaista maailmaloppua on selitetty aloituksessa ja monien evankeliumien jakeiden kautta.
Kaikki nuo ajat ovat menneet. Ja eikö muuten loogisesti UT:ssa olisi riittänyt yksi maailmanloppu! Jos se loppuisi UT:n tavalla, ei s voi toista kertaa enää loppua.
Ilmestyskirjankin maailmanlopun piti tulla heti kohta (100 tai 200 luvulla).
Mihinkä näistä UT:ssa olevista maailmanlopuista helluntailaiset perustavat kantansa? Kaikkien ennustusaika on mennyt ohi.- tode*
suopursukka kirjoitti:
" "Ihmisen Pojan tulemuksella" ei tarkoiteta maailmanloppua, ei suopursukan keksimää "ensimmäistä", eikä toistakaan, vaan Jeesuksen toista tulemusta eli sitä tempausta, josta on täälläkin ollut vast´ikään puhetta. "
UT:ssa on kolme maailmanloppua:
a) Jeesuksen aikana
b) Paavalin aikana
c) Ilmestyskirjan kirjoittajan aikana
Suopursukka ei keksi mitään. Jeesuksen elämän aikaista maailmaloppua on selitetty aloituksessa ja monien evankeliumien jakeiden kautta.
Kaikki nuo ajat ovat menneet. Ja eikö muuten loogisesti UT:ssa olisi riittänyt yksi maailmanloppu! Jos se loppuisi UT:n tavalla, ei s voi toista kertaa enää loppua.
Ilmestyskirjankin maailmanlopun piti tulla heti kohta (100 tai 200 luvulla).
Mihinkä näistä UT:ssa olevista maailmanlopuista helluntailaiset perustavat kantansa? Kaikkien ennustusaika on mennyt ohi.maailmanloppu näkyy kiinnostavan sielläkin. Tässä erään helluntailaisen tulkintoja aiheesta(kin):
http://juhapartanen.net/index.php?sivu=kirjoituksia tode* kirjoitti:
maailmanloppu näkyy kiinnostavan sielläkin. Tässä erään helluntailaisen tulkintoja aiheesta(kin):
http://juhapartanen.net/index.php?sivu=kirjoituksiaMinäkin olen kirjoitellut aikaisemmin Juha Partasesta.
Hän on helluntailaismedian suosiossa oleva liberaali vaikuttaja, joka ei monilta osin perinteistä helluntailaisuutta kannata.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8647771suopursukka kirjoitti:
" "Ihmisen Pojan tulemuksella" ei tarkoiteta maailmanloppua, ei suopursukan keksimää "ensimmäistä", eikä toistakaan, vaan Jeesuksen toista tulemusta eli sitä tempausta, josta on täälläkin ollut vast´ikään puhetta. "
UT:ssa on kolme maailmanloppua:
a) Jeesuksen aikana
b) Paavalin aikana
c) Ilmestyskirjan kirjoittajan aikana
Suopursukka ei keksi mitään. Jeesuksen elämän aikaista maailmaloppua on selitetty aloituksessa ja monien evankeliumien jakeiden kautta.
Kaikki nuo ajat ovat menneet. Ja eikö muuten loogisesti UT:ssa olisi riittänyt yksi maailmanloppu! Jos se loppuisi UT:n tavalla, ei s voi toista kertaa enää loppua.
Ilmestyskirjankin maailmanlopun piti tulla heti kohta (100 tai 200 luvulla).
Mihinkä näistä UT:ssa olevista maailmanlopuista helluntailaiset perustavat kantansa? Kaikkien ennustusaika on mennyt ohi.* suopursukka, sinun Raamatun selityksesi on kertakaikkiaan niin surkeaa ja kammottavaa, että olisi kyllä parempi, jos kirjoittelet vaan omai ajatuksiasi, ja jätä Raamattu rauhaan, kun et kerran siitä mitään tajua?
- tode*
opiskele sinäkin nyt vaan eskatologiaa, äläkä käännä keskustelua muualla.
Tässä toinen helluntailainen, joka on julkaissut paljon "lopunaikojen" materiaalia. Eikä ole sen enempää liberaali, kuin Julle Partanenkaan.
Ne ovat näkemyseroja, eivät asenteita, joita pidät liberaaleina tai vanhoillisina ajattelumalleina.- tode*
mihisse linkki unohtui? Kas, tässä:
http://www.isokirja.fi/iso_kirja_ry/suurjuhlat/juhannuskonferenssi_2008/torstai_19062008/tulevaisuus_raamatun_valossa/ "Ne ovat näkemyseroja, eivät asenteita, joita pidät liberaaleina tai vanhoillisina ajattelumalleina. "
Ne ei juurikaan tuo niitä esiin omasta mielestäni liberaaleina vaan keskustelu liberaaliudesta on tässä tapauksessa lähtöisin helluntaiherätyksestä.
Helluntailais-median suosikkihan tuo Partanen on ja perinteiset helluntailaiset on siitä näreissään ja Veikko Manninen leireineen on saanut porttikiellonkin helluntailais-mediaan.
Avasin Toden ehdottaman linkin kohdasta "lopun ajat".
Kirjoittaja totesi lopun aikojen olevan käsillä. Pari vuotta sitten tapahtunut Indonesian/Thaimaan tsunami olisi Jumalan merkki.
Laitoin linkin kiinni. Todellako helluntailaiset uskovat maankuoren liikkeiden takana olevan ylimaallisia voimia!- tode*
miksi sotket tähän ylimaallisia voimia, kun kysymys oli kuitenkin tästä Jeesuksen profetiasta:
Mark. 13:7 Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu.
13:8 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.
Ihan maallisia voimiahan ne ovat maanjäristyksen ja tsunamit. Mitä noissa jakeissa antiikin aikaan nähden oli erikoista? Silloin sodat, nälänhätä ja rajut luonnonilmiöt olivat tunnettuja.
Mitä erikoista noissa jakeissa on nykyaikaan? Ei mitään.
Mistä ongelmat johtuvat?
Maailman kansojen epätasaisesta taloudellisesta ja tieteellisteknisestä kehityksestä.
Kun siihen liitetään omaisuuksien epätasarvoinen jakautuminen, voidaan todeta seuraavaa.
Rikas pyrkii tulemaan entistä rikkaammaksi. Jos se ei saa tarpeeksi kynittyä omalta kansalta, se nostaa isänmaallisen hurmoksen ja luo kansasta armeijan, joka sotii rikkaille rikkauksia toisilta kansoilta.
Yli 90 prosentissa sotien syistä on selvästi nähtävissä taloudellisen edun tavoittelu sodan avulla.
Kuvaus on äärimmilleen typistetty.
Mitä kristinusko on tehnyt sotien ehkäisemiseksi? Ei mitään. Jokaisessa armeijassa 1.700 vuoden ajan kristilliset papit ovat siunanneet tappamisen ja ryöstämisen.
Meidän tulee pyrkiä sodista eroon. Sota tulee kriminalisoida. Kansa ei hyödy sodista. Kansojen tulisi nousta sotapolitiikkaa vastaan. Aseet tulisi kärrätä Atlantin syvimpään monttuun. Kristinuskon järjestöjen tulisi kohottaa politiikkansa yhdeksi kulmakiveksi rauhan maailman luomisen.
Tämä edellyttäisi ehdottomasti luopumaan houreellisista maailmanlopun teorioista.Ihmiselle on tärkeämpää vallanhalu kuin huolehtiminen muista. Asevarusteluun käytetyillä rahoilla poistettaisiin nälkä maapallolta lopullisesti. Uskonnolliset järjestöt ja kirkot hamuavat lisää rahaa, valtaa ja mammonaa itselleen, koska niitäkin johtavat ihmiset.
- vanha ja vakaa
maailmanloppu tulee tosiaan sitten kun aurinko sammuu.
Sanat "eivät katoa" tarkoittaa luonnonlakeja. Ne eivät koskaan katoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584