Fanien rakastama, antifanien inhoama

fanittaja_

Tapani on meidän monien naisfanien yhteinen rakkaus ! Miespuoliset fanit tuskin varsinaisesti rakastavat sillätavalla kun tuo sana ymmärretään, mutta arvostavat Tapsan ammattitaitoa kyllä.
Tapanissa on jotain niin hellyyttävän suloista. Ja nyt kun hällä on polvi pipi, niin hoiva vietti on herännyt varmaan yhdellä jos toisellakin. Mitenhän hän pärjää sen polvensa kanssa siellä yksinään ? Voi meidän reppanaa siipirikkoa kultakurkkua.
Tapanilla on tottakai myös ne vastustajansa, jotka eivät Tapsan persoonasta ja/tai hänen lauluistaan pidä. Näinhän se on jokaikisen laulajan ja kenen tahansa muunkin ihmisen kohdalla. Ei kukaan voi kaikkia miellyttää ja tuskin tarvinneekaan. Vaikka tietää sen, että makuja ja mieltymyksiä on yhtä monta kuin on ihmisiäkin, niin silti joidenkin antifanien pahansuopaisuus Tapsaa kohtaan satuttaa ja loukkaa .
Vaikka välillä Tapani on tempauksillaan ja käyttäytymisellään aiheuttaakin meille faneille sydämentykytystä, huolta ja murhetta, niin eipä vaan tulisi mieleenkään alkaa häntä dissamaan. Ne iloa, voimaa ja lohtua tuottavat elämykset joita hän lauluineen ja olemassaolollaan antaa on kuitenkin niin paljon enemmän ja niin paljon vahvemmin läsnä tekemisissään.

16

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä välitän Tapsasta kanssa tosi paljon. Tapsa on hyvä just sellaisena kuin on. Ei tartte muuttua miksikään. Mä en ainakaan edes välittäisi fanittaa jotain tylsää ja ennalta-arvattavaa laulajaa.
      Laulajalla pitää hyvän laulutaidon lisäksi olla sopiva annos yllätyksellisyyttä ja karismaa ja näitä kaikkee Tapsalla on.

    • Jösses sentään!

      "Laulajalla pitää hyvän laulutaidon lisäksi olla sopiva annos yllätyksellisyyttä ja karismaa ja näitä kaikkee Tapsalla on."
      =>
      YLLÄTEKSELLISYYS: ikinä ei tiedä mitä sammakoita Tapsuliinin suusta lentää ja mitä p***aa se kulloinkin tulee "esittämään".
      KARISMAA = Vähemmän kuin minun pikkuvarpaallani.

      Tapsuliinista tulee mieleen ammoinen Jumalan teatteri: ikinä ei tiedä mitä p***aa niskaan lentää.

      • Gilla*

        Tapani on ihana, ihana... IHANA


      • no huh huh
        Gilla* kirjoitti:

        Tapani on ihana, ihana... IHANA

        Vai on Gilla parka mennyt ihastumaan idoliinsa. No, niinkin voi käydä. Minusta on aina parasta että pitää jalat maassa ja ymmärtää että missä mennään. On eri asia pitää Tapsan musiikista kuin olla ihastunut hänen persoonansa sillä tuonlainen idoliin ihastuminen on mielestäni teinien hommaa. Kuinkas on, oletkos jo viittätoista täyttänyt?


      • Gilla*
        no huh huh kirjoitti:

        Vai on Gilla parka mennyt ihastumaan idoliinsa. No, niinkin voi käydä. Minusta on aina parasta että pitää jalat maassa ja ymmärtää että missä mennään. On eri asia pitää Tapsan musiikista kuin olla ihastunut hänen persoonansa sillä tuonlainen idoliin ihastuminen on mielestäni teinien hommaa. Kuinkas on, oletkos jo viittätoista täyttänyt?

        No ehkä olen tietyllä tapaa hitusen ihastunut Tapsaan.... pidän ihastumiseni kuitenkin kohtuuden rajoissa.En ahdistele Tapsaa . en ole tungetteleva enkä päällekäyvä . Tiedän ihastumiseni olevan yksipuolista. Tuskin Tapsa edes muistaa nimeäni vaikka silloin tällöin keikoilla olen hänen kanssaan muutaman sanan vaihtanut.
        Olen ylittänyt rippikoulu iän jo hyvän aikaa sitten, joten ei tässä enää mitään teinejä olla.


      • Annu.
        Gilla* kirjoitti:

        Tapani on ihana, ihana... IHANA

        Tuo viimeinen lauseesi on kyllä niin totta mutta eri mielessä kuin sinä tarkoitit :D
        Niin syvältä.


    • Tohtorisetä

      Nimimerkit "fanittaja", "justiinax" ja "gilla"! Ystävällinen neuvo teille kaikille: menkää tutkituttamaan pienet päänne. Te ette voi olla ihan normaaleja.

      • ymmärtäjä

        tuon tasoiseen "keskusteluun" ei voi vastata millään tavalla. voisi kyllä tokaista että menepä itse. mutta kun luulee että omassa päässä ei ole mitään vikaa vaan siellä toisen päässä, niin eihän siitä edes lääkäritäti tai -setä oikein selvää ota. pakkohoito voisi kyllä tohtorisetää auttaa. kollegat monesti "ymmärtävät".


    • Tohtorisetä

      Nimimerkille "ymmärtäjä": todistit sanani oikeaksi. Teille ei voi edes ehdottaa lääkärillä käyntiä vaan te käännätte viestin sitä ehdottaneelle itselleen. Ettekö te jumalauta nyt ymmärrä, että TE hihhulit (fanaattiset Tapsuliinifanit) olette ihan oikeasti lääkärin tarpeessa? Te tarvitsette pakkohoitoa ja pehmusteilla varustettuja nurkattomia huoneita ja pitkäksi aikaa. Ei tarvitse kuin lukea jonkin tärähtäneen "justiinaxen" "gillan", "loruja..." sekä yllämainitun "ymmärtäjän" kirjoituksia niin tietää missä mennään- tai ei mennä: uskokaa jo hyvällä, että teidän Tapsuliininne on ihan minimaalinen kääpiö tässä universumissa. Maailma ei tosiaankaan pyöri sen törkyturvan ympärillä vaikka teidän alikehittyneet minimikroaivonne niin luulevat. Eli kipinkopin lääkäriin siitä!

    • Onko joku väittänyt, että Tapsa on maailman napa ? Tapsa on tosi hyvä laulamaan ja mun suosikkini kaikista nykyajan artisteista. Jos se tekee musta hullun ja hoidon tarpeessa olevan ,että puolustan netissä suosikkilaulajaani kun jotkut häntä inhoavat mulkuksi, kakkakasaksi, törkyturvaksi haukkuvat niin okei voi mä sitten hoitoon mennä, mutta mitäs tehdään niille ihmisille jotka lähettelee rakkauskirjeitä ja ihailijapostia vankiloihin kaikenmaailman murhaajille ja pedofiileille tai niille jotka kaduilla ja toreilla plakaatein ja asein varustettuina pitävät mielenosoituksia yms. kaikenmaailman sotapääliköiden ja terroristijohtajien puolesta ?

    • NIH !

      Pisteet kerrankin Justiinaxelle kirjoituksen loppuosasta. Niille hulluille ei riitä mikään hoito vaan jotain muuta: jotain lopullista. Silti: en ymmärrä teidän kiihkeää fanittamista tuohon tavalliseen kuolevaiseen joka ei edes oikeasti osaa laulaa.

    • Minä tykkään

      Tapsa on tosi hyvä laulamaan ja tykkään kun hän satsaa ja panostaa oikeisiin asioihin eli hällä on esiintyessään pääpaino siinä musiikissa ja laulamisessa eikä jossain ihme show-meiningissä kuten Dannyllä. Tai jossain lipevässä yleisönkosiskelussa ja macho-roolin vetämisessä kuten Frederikillä.
      Tapsa tekee hommansa tinkimättömästi, konstailemattomasti ja rehellisesti . Tapsa on uskollinen omille musiikillisille ambiittioilleen ja arvostan sitä.

      • Asiantuntemus a ja o

        Olen pitkälti samaa mieltä kirjoituksesi viimeisen kohdan osalta. Kansalla on ollut selkeät musiikilliset ambitiot, joita hän on kautta uransa tavoitellut, ja joiden vuoksi hän on ehkä hieman turhaankin tallonut muiden varpaille. Apropos, on sangen huvittavaa, että "artistit" tyyliin nimemäsi Frederik, Marion Rung, Kari Tapio jne. nauttivat kansansuosiota, vaikka heillä on laulun teknistä osaamista hyvin vähän. Mutta he ovat ihmisinä hoitaneet asiansa paremmin ja saaneet sitä kautta kuulijakuntaa.

        Ongelma, mikä Kansaan liittyy, on hänen kahden eri puolensa sekoittaminen keskenään eli 1) siviili Kansa ja 2) laulaja Kansa. Ihmisten tuntuu olevan vaikea arvostaa Kansan taiteellista lahjakkuutta, kun siviiliminä on töpeksinyt muutamaan otteeseen. On sääli, että laulutaitoa tai sanoituksia pilkataan sen takia, että hän on useampaan otteeseen ajanut ylinopeutta tai kerran euroviisuissa homma räjähti käsiin.

        Onneksi yleinen mielipide ei nojaudu tälläisten keskustelupalstojen tukeen, joissa yksi tai kaksi (todennäköisesti yksi mielisairas) kirjoittaa törkyviestejä useamman nimimerkin takaa. Asiallista, rakentavaa kritiikkiä voi toki aina jakaa.


    • Musica.

      Tapani Kansan ääni on hyvin lämminvärinen, ei niinkään oopperaääni. Kun olen kuullut monia suomalaisia oopperalaulajia, jotka haluavat lähestyä kansaa esittämällä iskelmiä tai muuta, olen joutunut toteamaan, että se kuulostaa falskilta. Toisin sanoen he eivät pysty/osaa laskea resonanssiääntä laulelman tasolle ja näin ollen se etäännyttää kuulijaa laulajasta. Tapani Kansalla on toinen lähestymistapa, hän pystyy jättämään tämän resonanssiäänen ja laulamaan läheisellä tavalla. Tätä kautta hän pääsee myöskin sisään näihin teksteihin, kertomaan enemmän kun hän niitä ns. "suurella äänellä" esittäisi.
      Varsinkin iän myötä Tapani on oppinut ymmärtämään mistä/mistä laulaa. Kenelle laulu on suunnattu, onko se suurimuotoinen, onko se pienimuotoinen, sen mukaan hän rakentaa äänensä. Juuri se kyky Tapanissa on ihailtavaa, että hän pystyy muotoilemaan kullloisenkin kappaleen myöskin äänellisesti. Se on mahdollista ennenmuuta siksi, että hän on oppinut tutkimaan tarkoin tekstiä, tekstin kautta se äänellisen muotoilun taito lienee hänelle tullut. Ja koska selvästikkin pitää tekstiä tärkeänä hän myös artikuloi laulaessaan selvästi. Tapanin laulaessa saattoi hyvin seurata miten painotukset menivät, miten hän korosti fraasissa jotakin tiettyä sanaa, jne... Tapanilla on taito solmia teksti ja musiikki ilmeikkääksi, paljonpuhuvaksi kokonaisuudeksi.

      • Mezzosopraano HKI

        En voi olla kanssasi enempää samaa mieltä!! Tapani on puhtaasti teknisesti ajateltuna erittäin osaava laulaja.


    • vautsivau!

      Olin Tapsan keikalla Tulkkilan yö- tapahtumassa. Kyllä mies on kovassa iskussa ! Oli upeaa nähdä ja kuulla häntä niin hyvässä vedossa. Ja se ÄÄNI se on todellakin kunnossa. WAU!!! kunnossa. Varmaan vähän rauhallisempi keikkatahti on vaan hyvä juttu. Silloin jää aikaa paremmin palautua keikoista ja into ja tuntuma laulamiseen säilyy hyvänä kun ei tarvitse vetää itseään piippuun ja väsyneenä laulaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7885
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2206
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1442
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      172
      1249
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    9. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1110
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    Aihe