Maailmanloppu

Maailmanlopun ennustuksia on joka lähtöön. Maailman olisi pitänyt tuhoutua jo monta kertaa,jos kaikkiin ennustuksiin on uskominen. No,itse en kuluta elämääni miettien maailmanloppua ja kuolemaa. Mut sen voin sanoa,ett se joka odottaa maailmanloppua, hänen maailmansa ja elämänsä on jo ohi ;)
Mä elän täysillä vaikka maailman tappiin! =D
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No sitten kun se loppuu, niin on ihan turha kulkea naama pitkänä, sanon minä.

Itse olen jo peilin edessä harjoitellut kohtalokasta ilmettä;)

Oletko koskaan miettinyt, että maailmoja ja maailmankaikkeuksia voi olla monta rinnakkain - peräti yksitoista. On meidän ihmisten tuntema maailmankaikkeus, muurahaisten maailmakaikkeus, olmien, meriuposkuoriaisten (jo uhanalainen kaikkeus), laakamatojen jne - taitaa mennä yli yhdentoista. Siis kun meriuposkuoriainen, se viimeinenkin nitkahtaa, silloin koittaa kyseisen lajin maailmanloppu.

Olisiko amer. Mr Harald - evankelista tarkoittanut jonkun muun kaikkeuden maailmanloppua laskelmillaan. Laski aivan oikein, mutta ei osunut oikeaan lajiin.

Hitsi, nyt tuli aivan kammottava juttu mieleen. Olisiko ihmisen maailmankaikkeutta laajempi ja suurempi ja hienompi kaikkeus jossain, jota meidän poloisten aivokapasiteetilla ei kykene havainnoimaan.

Äänestä

Kohottakaa katseenne taivasta kohden, katselkaa alhaalla leviävää maata! Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset. Mutta minun pelastukseni pysyy iäti eikä minun vanhurskauteni murene. Jes.51:6
Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä. Matt.13:30-32

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elätäysillä kirjoitti:

Maailmanlopun ennustuksia on joka lähtöön. Maailman olisi pitänyt tuhoutua jo monta kertaa,jos kaikkiin ennustuksiin on uskominen. No,itse en kuluta elämääni miettien maailmanloppua ja kuolemaa. Mut sen voin sanoa,ett se joka odottaa maailmanloppua, hänen maailmansa ja elämänsä on jo ohi ;)
Mä elän täysillä vaikka maailman tappiin! =D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu