Haittaa vain politiikkaan, kun persut sai noin paljon ääniä.
Kun itse jäivät "nokka varjoon ".
Kunnat lähtee monet. Se SDP & Kokoomus linja.
Eduskunta äänestää selvän poiston.
Nyt katsomaan Arhinmäen kravattia milloin kaulassa. Se merkkinä hallitukseen menosta.
Itse luulen sen olevan kaulassa loppuviikolla.
Mitä hyötyä oli ja on
5
148
Vastaukset 5
- Että näin pitäis >
Puolustaakopersut nyt pikkukuntaisia ?
Ja miten.
Takariviltä edelleen huudellen ? vai ? - Huijattiin maalaisia
Äänestettiin vain joutuminen oppositioon.
Siellä saavat soittaa poskeansa seuraavat neljäkin vuotta. Onneksi näin koska vastuulliseen toimeen heistä ei ole.
Pieni ihminen nyt tulee kärsiin SDP & Kokoomus politiikasta.
Maaseutu häviää. Kun keskusta ei niin voi olla tukenaan.
Persut oli vain suunsoittajia edelleen.
Pienemmät kunnat nyt lähtee 1-Sivan malliksiksi.
Mitä sanoo pienen kunnan persu äänestäjä nyt ? - Ei huijattu
"Siellä saavat soittaa poskeansa seuraavat neljäkin vuotta. Onneksi näin koska vastuulliseen toimeen heistä ei ole."
Kansakunnan yhteisin ponnisteluin hankittuja varoja PerusSuomalaiset eivät halua hussata niin kuin tekevät sossut ja kokoomus. Sinulla on kummallinen käsitys vastuullisuudesta. Kannatat varmaan sitäkin että kun juoppo on juonut omat ja varastetut viinat, yhteiskunnan tulee antaa lisää rahaa juopolle ettei viinatetaita tarvitse sulkea. - Rape 66
Juupa juu. Tämän Portugalipaketin hyväksymisen jälkeen onkin jännittävää odotella kuinka paljon persujen kannatus nousee ja kuinka keskusta., viherpiipittäjät, kommarit ja sossut menettävät .
- Yksi monista
Keskusta pitäisi pakolla noin 300-kuntaa, maataloustuista ja metsätuista puhumattakaan..! Eikä aikkaa kun S.Anttila sanoi suomalaisen kaupan olevan tärkeän keskustalle, samalla e-lisäaine elitarviketeollisuus (kaikki heti Virossa tekemässä tuotteita) Keskusta on tottunut lypsämään pienelle harrastelija joukolle suunnatoman määrän tukia. Tämän maksaa kansa korkeina elitarvikehintoina, korkeina säkön yms. hintoina yms. (muistakaa kenen päälaki oli taustalla kun sähkön hintoja nostettiin tolkuttomasti , samoin veroja. Hintojen nousu ei huolestuta noita koska korkeampi hinta , tietää lisätuloja verotuksen kautta. Antakaa lisää vastuuta keskustalle , ollaan heti Portugali tai Kreikka..! Eikä SDP tai kokoomus tee köyhän oloa sen paremmaksi..!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.181158Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57955Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63923- 52849
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 81655
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37650Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596