Kerro mielipiteesi, sillä mehän sen kuitenkin päätämme, oletan.
Lasse Lehtinen on ilmeisesti mukana leikissä ja samoin voisi kuvitella Jyrki Kataisesta, ellei Sauli Niinistö sitten päätä ylivoimaisena ennakkosuosikkina olla mukana. Heinäluoma tuskin ilmestyy kisaan mukaan.
Vihreiltähän ilmoittautuu Pekka Haavisto elämyskumppaneineen.
Vasemmistoliitto esittää ilmeisesti Paavo Arhinmäkeä.
Keskusta Olli Rehniä.
Viimeisimpänä, muttei vähäsiempänä Perussuomalaisten Timo Soini.
Riittävän edustuskelpoisia mielestäni voisivat olla Lehtinen, Heinäluoma, Niinistö, Katainen, Rehn ja Soini.
Oma valintani olisi joko Lehtinen, tai Soini, varauksella Niinistö.
Soinia tarvitaan oikeassa politiikassa vielä pitkään, joten jäljelle jää Lasse Lehtinen ainoana sopivana ehdokkaana.
Seuraava presidenttimme on?
20
88
Vastaukset
- Sossu on murha
Toivottavasti koskaan ei enää valita kommari stasi seta ryssännuolijaa presidentiksi. Saisi Lehtinenkin painua sinne omaan latoonsa munia nuolemaan. Vasemmistolainen on suomen kansan vihollinen ja sillä siisti.!!!
- hassu-1
Mielestäni Lasse ei ole vasemmistolainen, puolueestaan huolimatta.
- 3252t53rgef
Amiraali Pasi Staff on seuraava presidentti.
- hassu-1
Outo valinta, mutta ei välttämättä huono.
Mahtaako kuulua johonkin puolueeseen, vai tulisiko niiden ulkopuolelta,
Mikset muuten käytä vanhaa nikkiäsi? - homot on kummia
Islannin (ex?)pressa oli/on lesbo
- Näin.
Lehtinen oli taannoin esim. nostamassa eläkeikää, Timo tai Sauli on mun vaihtoehdot näillänäkymin, kumpikaan ei ole kyllä asettunut vielä ehdokkaaksi.
- tiedetään tämä
Itsestään selvä et on Sauli Niinistö, jos vaan lähtee skabaan!
- ennustava nainen
Presidenttien historian yksinkertaisin pressa Tarja Halonen jää eläkkeelle ja jatkajaksi tulee Timo Soini.
- Thors presidentiksi
Astrid Thors. Ainakin toivottavasti. Haluaisin nähdä sen maasta pakenevien komppanian, joka Ruotsiin marssiessan toistelisi perkelettä koko matkan ajan, jos niin kävisi.
- tustrid aars
´´Astrid Thors. Ainakin toivottavasti. ´´
toivottavasti ei sehän vaan nukkuisi kaiken päivää!
http://www.youtube.com/watch?v=GnYby3CO4Ks - 65-654-45-1
Pressaa ei tule SDP:n, KOKOOMUKSEN, KESKUSTAN, VIHREIDEN, RKP:N, VASEMMISTON, KR:N riveistä.
Se tulee PS:n riveistä, mutta ei ole Soini. Musta hevonen nousee pakasta, mutta sitä ei ole vielä paljastettu. - OPIOPIO
NO EI AINAKAAN TIMO SOINI. PUOLUE KUOLEE ILMAN HÄNTÄ. SOINIA TARVITAAN 4 VUOTTA OMASSA PUOLUEESSA. PRESSAN VIRKA IHAN MITÄTÖN.
- oifghj23452
Halosen logiikka on ainakin hieman sattunut korvaan. Viimekerroilla hän on ihmetellyt sitä miksi finlandiat ei uppoa ja että esim. Soini on sitä betonilähiöihin koittanut viedä. Ne finlandiat on hieman sama asia kuin kulttuuripääkaupunki Turun lääkärin kirjoittamat kulttuurireseptit, että ne lähtee jokaisesta ihmisestä itsestään ei siitä, että kirjoitetaan resepti rokkikonserttiin tai soitetaan vain finlandiaa jäkismestaruuden kunniaksi. Kumpaisessakin touhussa pitää olla tunnetta mukana.
- nuhunenä
Sauli Niinistö on oikea mies siihen virkaan. En ole kokkari. Mutta on asiallinen ja uskottava sekä omaa käytöstavat.
- jåå pa jåå..
1) Niinistö
2) Kääriäinen
muita ei tarvita
Toivottavasti Soini ei lähde. Presidentti ei voi vaikuttaa kovin paljon politiikkaan ja joutuu jättämään puoluetyön.. Lehtisessä on painonsa arvosta paskaa. - Late Lapista.
Minä henkilökohtaisesti ehdottaisin seuraavaksi pressaksi kirjanoppinutta fiksua ja järkevää Jussi Halla-Ahoa, Suomi ei tarvitse noita ahnesaaren ja luutamummu halosen kaltaisia TUPAJUMEJA, edes kumileimasimekseen !
Late Lapista. Halla-Aho fanit Ry! - vuonna 1984
Tulevan perustuslakimuutoksen jälkeen seuraavalla presidentillämme tulee olemaan ainoastaan muodollinen status, joten ei suomalaisten valinnalla paljonkaan väliä ole. Todellinen presidenttimme, eli Euroopan neuvoston presidentti on tällä hetkellä Herman van Rompuy.
http://en.wikipedia.org/wiki/Herman_Van_Rompuy
Ehkä tämä kaikkien hyvin tuntema ja arvostama poliitikko...ahem... jatkaa toisen kauden. - uiiuiiuiuiu
se on jo setassa sovittu tuppikulli se on
- 147
Haavistoko? onko sillä kullia ollenkaan?
rattopoika nuolee paikan, missä kuuluisi kullin olla. - fdffddfdff
stubb
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773