Älkää ikinä ryhtykö todistajaksi oikeuteen

Mokannut isä...

Tein kyllä sellaisen mokan, mitä ihmisen ei pitäisi tehdä: ilmoitin poliisille eräästä törkeästä liikennerikkomuksesta.

Tästä alkoikin sitten meidän perheen kevään pilannut rumba. Poliisi kuulusteli puhelimitse ja sain kutsun käräjäoikeuteen todistajaksi. Jouduin matkustamaan tapahtumapaikan käräjäoikeuteen!!!!

Käräjäoikeudessa meni matkoineen melkein koko työpäivä ja työnantaja otti tietysti tämän kaiken palkasta pois. Jouduin lisäksi makamaan matkakulut itse, kun tyhmänä en hakenut niitä etukäteen.

Asia meni hovioikeuteen asti ja sinnekin tuli kutsu. Hain matkakulut etukäteen (noudin poliisilta käteisenä) noin 80 €. Todelliset matkakulut olivat n. 300 €. Sain käräjäoikeuden todistelukustannuksista valtion maksaman osan n. 2 kk istunnon jälkeen, juuri ennen hovioikeuteen menemistä.

Koko tuo aika piti elää kitsaasti, koska raha on meillä tiukassa. Heti sen jälkeen piti maksaa hovioikeuden keikka...

Hovioikeudessa menikin sitten koko päivä iltaan asti. Kyllä vitutti. JA liksasta lähti. Hovioikeuden todistelukustannuksia odotan maksettavaksi ensi kuun aikana. Tämän jälkeen meidän perheen talous alkoi jo natisemaan ja pahasti. Vaimo kiukkuinen ja vihainen, kun sotkin itseni moiseen paskaan.

Tuomittu ei ole vieläkään suorittanut hänen maksettavaksi koituvia kuluja edes ensimmäisen istunnon osalta. Onneksi molemmista istunnoista on lainvoimainen tuomio. Ne lähtevät ulosottoon just nyt!!! Velallinen maksaa kulut.

Ihan vain varoituksena teille, että jos teillä ei ole ylimääräistä rahaa, älkää ilmoittautuko silminnäkijäksi. Meillä on oikeus sulkea silmämme.

14

11007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 206206

      Otan osaa, kiukkuisen muijan vuoksi.

    • LÖlreps

      Pitäkää huoli omista asioista! sanoohan sen järkikin!!!!!!!!!!!

    • ()()()()()()()

      Valitettavasti, jos saa haasteen oikeuteen todistajaksi, niin siitä ei voi kieltäytyä. Minulla on sama juttu, eli jouduin todistajaksi. Sehän tarkoitti päivän poissaoloa töistä ja varsin pitkiä ajomatkoja. Asiasta on nyt kulunut muutama kuukausi, häviäjä on valittanut hoviin ja jatkoa odotellaan. Tiukkaa tekee meilläkin, joskaan ei varmaan yhtä tiukkaa kuin teillä. En odottele saavani todistajanpalkkiota vielä ainakaan ennen hovia, mistä tuskin muutamaan kuukauteen kuuluu mitään. Todella kohtuutonta, että viaton ja täysin ulkopuolinen joutuu kärsimään taloudellisesti näin paljon. Ja lain mukaan asialle ei voi mitään, jos vain sattuu olemaan väärässä paikassa oikeaan aikaan ja saa näin ollen sen haasteen.

      • Laitoin ulosottoon..

        Ei liity mitenkään palstan aiheeseen, mutta muista oikeudessa vaatia korvaus kuluista ja kopio oikeuden päätöksestä.

        Tuon päätöksen voi lähettää ulosottovirastoon velkatuomiona, jos tuomittu ei maksa osuuttaan.


      • ()()()()()()()
        Laitoin ulosottoon.. kirjoitti:

        Ei liity mitenkään palstan aiheeseen, mutta muista oikeudessa vaatia korvaus kuluista ja kopio oikeuden päätöksestä.

        Tuon päätöksen voi lähettää ulosottovirastoon velkatuomiona, jos tuomittu ei maksa osuuttaan.

        Joo, onhan ne ulosottokelpoisia. Ensin vain pitäisi selvittää, että kenen pitäisi maksaa ja koska tuomittu valitti, niin se selviää vasta parhaassa tapauksessa vuoden tai vuosien kuluttua, kun tulee hovin päätös. Ja eipä se ulosotto paljoa lohduta, jos todistajanpalkkio menee jonnekin miljoonavelkojen päälle ulosottoon, kun ei se tuomittu tule ikinä tienaamaan niin paljoa, että oma vuoro tulisi. Mutta ei auta kuin odotella ja katsoa mitä tuleman pitää. Niin, ja kasvattaa sitä palkkiosaamistaan sen hovin kanssa vielä entisestään.


    • ffgg

      Siis miten todistajelle tulevat kulut olla niin korkeat että perheen talous alkaa niistä natista?

      Onhan yhden päivän palkka sinänsä kohtuutonta menettää ilman omaa osuutta asiaan, varsinkin kun on tehnyt palveluksen yhteiskunnalle.
      Miksi matkakuluissa on noin iso ero? Sait 80 euroa, todelliset kulut 300, mikä selittää?

      Niin no, toki jokainen isä ja äiti voi jättää vastaisuudessa ilmoittamatta törkeästä liikennerikkomuksesta, mutta muistettakoon että sen rikkomuksen seurauksena voi loukkaantua tai kuolla joku. Vaikka jonkun lapsi. Tai joku voisi estää minulle rakkaan ihmisen kuoleman, mutta haluaa ummistaa silmänsä koska pelkää kiukkuista vaimoa. Kiva homma.

    • 17

      Nuo narisijat missään todistamassa ole olleet; korkeintaan syytettyjen penkillä.
      Tai vaihtoehtoisesti ovat oikein ylityperiä.
      Syyttäjän kutsuma todistaja saa valtion varoista verottomana ansionmenetyskorvauksen maksimissaan vajaat 60 / päivä, lisäksi päivärahan, jonka suuruus riippuu käräjäreissun kestosta 16 tai 34 euroa / päivä, sekä majoituskustannukset jos joutuu reissussa yöpymään.
      Matkakustannukset korvataan halvimman kulkuneuvon mukaan niinkuin yleensäkin jokapaikassa. Eli jos junalla pääsee, niin lentolippua tai kilometrikorvausta omasta autosta ei makseta. Toisaalta jos asemalta ei pääse istuntopaikalle linja-autolla, niin taksimatkakin korvataan.
      Matka- ja elantokustannuksiin on mahdollista saada ennakkoa, jos ei muuten lippua ja leipäpalasta saa irti; ennakko vähennetään tietenkin lopullisesta korvauksesta.
      Valtion kiireethän ovat tunnetusti hitaita, joten korvausta joutuu muutaman viikon odottamaan, mutta ei missään tapauksessa kahta kuukautta; maksut kun käsitellään kuukausittain. Tietenkin, jos todistaja ei ole ilmoittanut tilinumeroaan mille korvaus maksetaan, niin aikaa menee ennen kuin rahat löytää omistajansa.

      Yksityisoikeudellisessa riitajutussa taas se joka on todistajakseen kutsunut maksaa koko lystin ja silloin ei tientenkään valtion taksat päde, vaan kysymyksessä on sopimusasia.

      • Velkoja..

        Sen verran voi sua ojentaa ihan käytännön kokemuksen perusteella, että mulla meni tasan 2 kk ja 1,5 kk korvauksen saamiseen. Hakemus tehtiin jo oikeudessa ja siinä oli pankkitiedot.

        Tuo 60 € ei ole kuin puolet keskivertoduunarin nettopalkasta eli kyllä siinä takkiin tulee, jos vastaaja todetaan varattomaksi.

        Itse vaadin vastaajaa maksamaan loput ansionmenetykset ja näin oikeuskin hänet tuomitsi. Oikeaksi todistettu jäljennös tuomiosta tuli postitse ja lähti saman tien ulosottohakemuksen kera ulosottovirastoon. Kannattaa laittaa ulosottoon, jos ei maksua kuulu.


    • odi--

      Tulipas mieleen, että jos todistaja ei ole saanut ennakkoon hakemaansa korvausta, hän ei ole silloin velvollinen menemään oikeuteen..

      • Asiastatietävä

        Kyllä muuten tasan tarkkaan on velvollinen tulemaan.


    • Itse tein näin

      Muistakaa oikeudessa vaatia, että tuomitun tulee maksaa teille aiheutuneet kulut siltä osin kuin valtion korvaukset eivät niitä kata.

      Tuomiopäätös tulee teille postissa oikeaksi todistettuna. Sen voi lähettää ulosottohakemuksen kera ulosottovirastoon, jos tuomittu ei ole korvausta maksanut.

      • vatikaani

        Usein vain on niin, että sillä velallisella on siellä ulosotossa jo niin paljon entuudestaan, että ei omiaan välttämättä koskaan saa.

        Paras on olla "näkemättä mitään", mutta eihän sitä tiedä ennenkuin kerran joutuu tuon mankelin läpi menemään.
        Vaikka olisi ollut paikalla (rikoksen tekopaikalla), niin ainahan voi sanoa, että ei nähnyt tai ei enää muista. Kunnon kansalaiset vaan ovat niin kuuliaisia ja rehellisiä, että kokevat kansalaisvelvollisuudekseen todistamisen.

        Ja nykyäänhän moni todistaja joutuu sitten pelkäämään sitä, kun on todistanut. Ainahan voi pyytää, että tarkemat henkilötiedot ja osoitteet salataan niin, että niitä ei saa kuin syyttäjä ja Käo (vaikkei Suomessa vielä varsinaista todistajansuojeluohjelmaa olekaan).

        Harmin paikka, että noin hankalaan rumbaan jouduit.


      • SotkeudutAsiaanIhanItse

        Kannattaako olla vasikka tai leikkiä poliisia kun poliisikin on olemassa? Oma valinta


    • Itsevaan

      Vakavissa rikoksissa on kansalaisvelvollisuus todistaa rikollista vastaan. Liikennerikkomuksissa en oikeastaan tiedä onko 1mitään hyötyä siitä että lähtee todistajaksi jos kenellekään ei sattunut mitään. No, vaikea juttu. Joskus ilmoittajaa kohdellaan lähes rikollisena, mene ja tiedä mitä pitäisi tehdä mutta jos tulee vammoja tai joltakin lähtee henki niin silloin kyllä kannattaa jättää omat jutut ja todistaa. Suomessa on vain ikävä se että vakavistakin rikoksista rangaistukset ovat niin lieviä että rikollinen voi alkaa piinaamaan häntä vastaan todistaneita ja sitten kun vielä itsepuolustus on kiellettyä niin siitä voi tulla aika ikäviä tilanteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4223
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2681
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2432
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1477
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      951
    Aihe