Ensin maahan, sitten taivaisiin

Minua ihmetyttää moinen logiikka, että pitää luoda jokin testitila jos kerta haluaa että kaikki pääsevät taivaaseen...

Ja onko ikuinen kärsimys lievempi rangaistus kuin että jättää kyseistä olentoa luomatta?

Jumala on kaukaa viisas. Hän on niin kaukaa, että on mennyt jo itsekin sen ohitse. Mutta helppohan sitä on universumissa ohitella, kun peräseinää ei ihan likellä ole. Jumala on semmoinen huumorveikko.

Taivas on tässä ja nyt, ja kuoleman jälkeen se on liian myöhäistä,sillä kuoleman jälkeistä taivasta ei ole
Täällä maanpäällä eläessään ihminen on joutunut paratiisista ulos, niin sinne paluunkin on tapahtuttava maaelämän aikana
Usko siitä, että pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen, on varmin merkki siitä että ei ole taivaassa, sillä taivas ei ole uskon asia, oli uskovainen tai ateisti
Elämä sinänsä on tarkoitus, mutta ihmisen poikkeminen maailmanjärjestyksestä, jossa se tietämättään loi ajallisen keskuksen egon ja alkoi vaikuttamaan omaan kehitykseensä uskontojen aatteiden jumalien avulla, saattoi ihmisen kärsimysten ketjuun joka seuraa häntä psykologisena perimänä, ja saattaa ihmisen kärsimykseen tuskaan ja ahdistukseen
Eikä siitä ole ulospääsyä kuin ymmärrys siitä mitä on tapahtunut ihmisen historiassa
On aivan selvää, että egomme ei halua tuota ymmärrystä, sillä se olisi sen olemassaolon lakkaaminen ja ihmisen vapautuminen kärsimyksestä ja tuskasta
siksi se keksii kaikenlaisia pakokeinoja kuten uskonnot ja aatteet jumalineen,
välttääkseen tuon tosian kohtaamista
Puhun kokemuksesta, sillä monet ihmiset ovat jo vapauttaneet itsensä, ja heidän määränsä kasvaa sukupolvesta toiseen, kunnes se on tapahtunut kaikille ihmisille