SDP KÄÄNSI TAKKIA VAALIEN JÄLKEEN

Miten Perussuomalaiset voi yksin estää veronmaksajien varojen menemisen Portugalin pankeille ???


Vaalien alla SDP vastusti EU:n tukipaketteja entäs nyt ???

Hävetkää demarit !!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vastuulluinen poliitikko "kääntää" takkinsa jos huomaa jäävänsä vähemmistöön. On parempi saada vaikuttaa edes omaan suuntaan ja kaikissa asioissa kuin saada omat vaatimukset menemään läpi sellaisenaan. PS olis saanut 30% painoarvon hallituksessa. Nyt hommat menee ihan toiseen suuntaan.

Soini lupasi kantaa vastuuta ja mennä hallitukseen jos kansa äänestää häntä. Kansa äänesti jytkyn lailla. Kansa äänesti kaikki puolueet myönsivät tappionsa ja sanoui että PS on oltava hallituksessa. Mutta mitä tekikään Soini. Vedoten omatuntoonsa (mitä hittoa yhden jätkän omatunto oikein merkitsee?) hän jättäytyi oppositioon. Se että hän oli lupautunut kantaa vastuunsa ei nähtävästi kolkuta sitten ainakaan hänen omatunoaan. Aika valikoiva omatunto.

SDP oli jo edellisessä eduskunnassa tukemassa tukipaketteja. SDP on aina ollut EU-myönteinen. Vaalien alla se luopasi tehdä kaikkensa jotta sijoittajavastuu toteutuisi. Se tulee tekemään kaikkensa, ja hallituksesta käsin se saattaa saada jotain aikaiseksikin, varsinkin kun Suomi kuitrenkin taas on vastuulline yhteistyökykyinen maa. Meidän poltiittinen paino EU:ssa on suurempi kuin väestöosuutemme.

Soini ku...aa taas teitä uskomaan häntä. On se uskomatonta että te jaksatte aina vain uskoa. Luultavasti maassa on äänestäjiä jotka ovat 10 vuotta taukoamatta äänestänyt Soinia ja vielä ei ole tullut mitään vastineeksi. Tätä jatkunee vielä muutama vuosi, ja sitten ilmiö tyrehtyy.

SMP sentään meni hallitukseen vaikuttamaan äänestäjien toivomalla tavalla!

Äänestä

Demarit ja vasemmistoliiton hokema pankkien vastuusta on kokoajan ollut täysin huuhaata. Edes nähin v 2013 takuulainoihin voinut millään vaikuttää ja tuskin sen jälkeenkään? On ollut täysin tiedossa, mutta äänestäjiä tietoisesti vasemmisto kusettanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heinäluoma ..vale kirjoitti:

Miten Perussuomalaiset voi yksin estää veronmaksajien varojen menemisen Portugalin pankeille ???


Vaalien alla SDP vastusti EU:n tukipaketteja entäs nyt ???

Hävetkää demarit !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu