Ga.3:1-12. Kun meillä on korkeampaa

nordlunde

tieto ja kokemusta hengellisistä asioista, niin tulee meidän niihin usko, ja silloin usko tulee kuin itsestään pakottamatta sitä itseemme. Usko on silloin elämää ja totuuden kieltäminen olisi tietysti silloin henkistä kuolemaa.

Paavali aloittaa Hebrealaiskirjeensä nuhtelemalla galatalaisia "opetuslapsiaan", siitä että he kääntyivät takaisin lain tekoihin, vaikka olivat saaneet maistaa Kristus hengen totista uskoa. Niimpä Paavali aivan kiivastuu heidän "älyttömästä", eli järjettömästä menettelystään ja kääntymisestään lain saarnaajien viettelyyn ja lihassa lain noudattamiseen.

"Oi te te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? -"Tämän vain tahdon tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? - Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?

"Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - Jos se on turhaa ollut. Joka antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta".6.samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?

8."Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia".
"Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".

"Niin muodoin ne jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa". "Sillä kaikki jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".

11." Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta": 12. "Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".

Niin on aivan selvä asia, että nämä jakeet Galatalaiskirjeessä tuovat sen tosiasian esiin, että joka lakiin rakentaa, niin hän ei todellakaan rakenna Kristukseen. Jeesuksen suuri työ tulee esiin tässäkin Paavalin puolustaessa Jeesus Kristuksen lunastaessa tuon Jumalallisen rakkauden ritinkuolemallaan. Ja 17. jakeessa Paavali sentähden ilmoittaa, että ettekö tiedä, että ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi".

18."Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut". Ei ihme, että paavali sai tehdä galatalaisten opetuslastensa kanssa valtavasti työtä säilyttääkseen heidän uskonsa, sillä noita juutalaisia lain kiihkoilijoita pyöri varmasti heidän ympärillään yrittäen eksyttää heidät pois Kristuksesta.

Siis eihän laki voinut ketään vanhurskaaksi (oikeuden mukaiseksi tehdä). Gal.3:21."Onko sitten vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, "huo": -joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista". "Huomioikaa erikoisesti tämä kohta", eli loppu osa 21, jakeesta!

Jos meissä on usko, niin emme todellakaan ole lain kasvattajan alaisia, vaan me elämme uskosta, ja juuri tätä Jeesuskin tahtoi Nikodeemukselle selventää, ja tietysti onnistuikin. Ja niin Nikodeemuksestakin tuli Kristuksen oma, niinkuin kaikki jotka omistavat Kristuksen uskon opin. Jatkuu

15

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistä lie nordlunde lainannut viestinsä sisällön, mutta täyttä asiaa se on. Väite että Paavali olisi kirjoittanut Hebrealaiskirjeen ei sentään pidä paikkaansa. Siihen on pätevät perustelut. Kirjeen tekijä päätti pysyä tuntemattomana. Paras olettamus lienee Lutherilla, joka ehdottaa Apollosta kirjoittajaksi. Alkuaikoina arveltiin Barnabaksen kirjoittaneen sen.

      Loppukaneetissaan nordlunde joko tahattomasti tai sitten gnostilaisena johtaa harhaan väittäessään, että Jeesus korosti Nikodeemukselle uskoa. Jeesus kuitenkin korosti Nikolle UUDESTISYNTYMISEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYTTÄ. Usko yliluonnolliseen ja uskon tien alku tapahtuu uudestisyntymisen kautta. Kun kerran on uudestisyntynyt voi usko kasvaa.

      Joh. 3:2
      Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
      3
      Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
      4
      Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" . . .

      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 3:1&rnd=1306188517934

      Ei ihminen voi järkeillä ja mennä sitten takaisin kohtuun syntyäkseen uudestaan, vaan täytyy syntyä YLHÄÄLTÄ.

      • Ihme ja kumma!

        Onko Antille vielä Uuden testamentin kirjat, niin tuntemattomia, että tiedä raamatussa olevan "Galatalaiskirjettä", koska kysyy, että mistä allekirjoittanut on lainannut tekstin? nordlunde, kyllä ne löytyvät Uuden testamentin puolelta, voit tarkastaa!


    • N...lunde

      Oletko sinä Antti Kantola täällä vain nimenomaan sitä varten, että sinä haluat tehdä toisten kommentit ja uskon totuuden näkemisen valheeksi ja harhaksi, ja siten tilalle suositella omaa päätelmääsi ja oppirakennelmaasi, vai mistä on kysymys?

      Se sama Eksoteerinen Jumala joka oli Juudan kansan Jumala on Antinkin palvoma jumala. Mutta minä haluan omistautua Jeesuksen Kristuksen tuoman palvelevan Jumalan jossa Isä Jumala hallitsee Hengen valtakunnassa, ja joka ojentaa palvelevan kätensä aineen valtakunnan kärsiviä ja hyljättyjä ihmislapsia auttamaan, jotta hekin saisivat osansa siitä perintöoikeudesta jonka kansalaisia hekin ovat. Kun olet hyvä niin käyt elämän tietä, siihen perustuu Jeesuksen opetus. Hyvä pysyy, mutta paha häviää se on elämän perimmäinen laki.

      • rajoitettua elämää!

        "Lainaus"- "Elämämme jokainen päivä on ainoastaan olemisen suuren näytelmän yksi "sivu", jokainen suru vain poistuva varjo, jonka ohi kulkeva pilvi heittää. Jokainen ilo ainoastaan auringon paisteen välähdys, joka kimmahtaa liikahtelevasta kuvastimesta. Jokainen kuolema muutto rappeutuneesta huoneesta".Rajoitettua elämää!


      • Harha-Nordlundelle

        ´Kun olet hyvä niin käyt elämän tietä, siihen perustuu Jeesuksen opetus.´

        Jeesushan opetti aivan päinvastaista.
        Että kun luulet olevasi hyvä, olet ihka eksynyt pahantekijä.
        Mutta kun silmäs avautuu näkeen solkeutes ja kuulovammaisuutes
        ja pahuutes, niin sinusta tulee viisas ja oman hyvyytes tai pahuutes unhottaen
        omistaudut huonojen tai vaivaisten ihmisten auttamiseen ja uskoon saattamiseen.


      • nordlunde2
        Harha-Nordlundelle kirjoitti:

        ´Kun olet hyvä niin käyt elämän tietä, siihen perustuu Jeesuksen opetus.´

        Jeesushan opetti aivan päinvastaista.
        Että kun luulet olevasi hyvä, olet ihka eksynyt pahantekijä.
        Mutta kun silmäs avautuu näkeen solkeutes ja kuulovammaisuutes
        ja pahuutes, niin sinusta tulee viisas ja oman hyvyytes tai pahuutes unhottaen
        omistaudut huonojen tai vaivaisten ihmisten auttamiseen ja uskoon saattamiseen.

        Kiitos sinulle "kaunis ja Pyhä, hyvä ja nuhteeton, joka vaellat nuhteetonta tietä". Sinä joka vaellat nuhteetonta tietä Jeesuksen opetuksen mukaan, sinä tahraton ja kaiken näkevä ja kuuleva, olet sinä juuri viisas, kuten adventistit täällä ovat osoittaneet, tuon kirjallisen viisautensa. Kiitos kun autat minua synnissä mielestäsi rypevää vaeltjaa, ja kun sinä olet tuollainen uhrautuva auttaja, joka kirjoituksestasi paljastuu!


      • nordlunde2
        Harha-Nordlundelle kirjoitti:

        ´Kun olet hyvä niin käyt elämän tietä, siihen perustuu Jeesuksen opetus.´

        Jeesushan opetti aivan päinvastaista.
        Että kun luulet olevasi hyvä, olet ihka eksynyt pahantekijä.
        Mutta kun silmäs avautuu näkeen solkeutes ja kuulovammaisuutes
        ja pahuutes, niin sinusta tulee viisas ja oman hyvyytes tai pahuutes unhottaen
        omistaudut huonojen tai vaivaisten ihmisten auttamiseen ja uskoon saattamiseen.

        Kuka tässä on väittänyt, että kun 'luulet olevasi hyvä, niin olet "ihka eksynyt pahan pahan tekijä"? Sinähän sitä sellaista vaihtoehtoa tarjoat, en suinkaan minä tai vielä vähemmä Jeeus evankeleimeissaan. Mitä sä oikein kieroilet? Jeesus puhuu vain hyvyydestä: Rakkaudesta ja oikeamilisyydestä, anteeksi antamuksesta ja laupeudesta, mutta sinä käännät nuo asiat oman mielesi mukaisesksi, miksi?


    • MEILLÄ ON KORKEAMPAA TIETOA, KOTKOTTAA N. LUDE JA KOMPASTUU YLHÄISYYTEENSÄ, MUTTA . . .

      Niin Jeesus kuin Paavalikin heittivät kankkulan kaivoon ylhäisyytensä, joak heillä toki olisi ollut käytettävissään.

      Filippiläiskirje 2:5
      Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
      6 Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen
      7 vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
      8 hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
      9 Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.

      Filipp. 3:6
      intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.
      7
      Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
      8
      Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen
      9
      ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.
      10
      Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa.

      2. Kor. 4:7
      Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että
      tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan
      eikä näyttäisi tulevan meistä.

      antti

    • Hei !

      Laki ja usko on asia jossa jokainen joutuu hiukan jossakin vaiheessa pähkäilemään mistä on kysymys.

      Sanoisin että kun huomioi seuraavat asiat;

      1. Kaikki Paavalin näennäinen lain kieltäminen perustuu siihen että Paavali oli muutosjohtaja joka kasvatti pois vanhan liiton lakijärjestelmästä.
      Paavali ei tässä kumoa siveyslakia joka on Jumalan valtakunnan perustuslaki johon ei voi koskea. Luuk 16:17, Ilm 14:12, 12:17, Jaak 2:8-13, 1 Joh 5:3.
      Niin kauan kuin maa ja taivas on paikoillaan pysyy laki opettamassa mikä on syntiä. Toistan noita raamatunpaikkoja aina paljon koska niissä mielestäni on ydinasia. Jakeet kertovat minkä lain mukaan meidät tuomitaan ja että laki on muuttumaton että myös minkälainen ihminen on "lopun ajan pyhä ihminen; " Ilm 14:12. Lue kaikki jakeet.

      2. "Laki" tarkoittaa erilaisia asioita; mm. koko vanhan liiton seremoniajärjestelmää, Mooseksen kirjoja, mm. esim. Lait olivat sen ajan yhteiskunnallisia lakeja myös. Nämä pitää siis erottaa siveyslaista.
      Paavali teki rankkaa duunia saadakseen kansan tajuamaan ettei vanhan liiton systeemit enää pelaa.

      3. Jeesus oli oikea uhri johon koko vanhan liiton ko järjestelmä viittasi.
      Kun Jeesus tuli ja meni alkoi uuden liiton aika, seremoniajärjestelmä jäi ristille, sitä ei voitu enää jatkaa. Leeviläiset Aaronin jälkeläiset eivät ole ristin jälkeen enää pappeja, kaikki papitkin loppuivat ristille, pappisjärjestelmä kun päättyi sekin ristille.

      4. Jeesus Kristus on Ylipappi johon koko VT vittasi. Hebr 8-10 luvut.
      Pyhäkkökin on taivaassa jossa Jeesus itse siis Ylipappina, ei Aaronilaiset.

      yst. jari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe