Takinkääntö

Miten ohjaajasta tulee ohjattava..30 vuoden työkokemus, korkea koulutus..kunnan ja valtion palkkalistoilla 27 vuotta kokopäivätyössä..keski iässä kaularankakuluma, tulee 3 kk sairaslomaa.menee työpaikka alta..Menet työkkäriin, alle 30 vuotias virkamies esittää aputyötä kuntoutusta..alkeita aakkosiin..maksaa maltaita kavereille..opiskelen ,syön naapurin pöydässä..hävettää..
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomi tulee jatkossa kuulumaan diktaattorijohtoisiin valtioihin. Hallituksessa on jatkossa vain yksi puolue Kokoomus. Katainen on jatkossa puolueensa johtaja, pääministeri sekä presidentti. Puoluekin on vain muodollisuus sillä viime kädessä kaikista asioista päättää Jyrki Katainen. Ja vaikka muut olisivat erimieltä se ratkaisee mitä Jyrki sanoo ja niin myös tehdään.

Vaaleistakin tullaan luopumaan Kataisen päätöksestä. Se on turhaa teatteria koska silloin hän Katainen voi suoraan päättää kenestä tulee mikäkin ministeri ja hän voi vaihdella niitä mielensä mukaan jos joku ei olekaan toiminut odotetulla tavalla. Ajatellaanhan Kokoomuksessa jo nyt niin oli vaalien tulos mikä tahansa, niin he ovat se etuoikeutettujen, valittujen joukko joka päättää mikä se virallinen lopputulos on.

Tälläseltä se nyt näyttää kun mediaa seuraa. Kaikessa keskeistä se mitä Katainen päättää, tekee tai jättää tekemättä. Pelkkää yhden miehen showta kaikki.

Äänestä

Niinpä, jos Suomi on taivas niin ei helvetissäkään kovin kurjaa voi olla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lompakko auki.. kirjoitti:

Miten ohjaajasta tulee ohjattava..30 vuoden työkokemus, korkea koulutus..kunnan ja valtion palkkalistoilla 27 vuotta kokopäivätyössä..keski iässä kaularankakuluma, tulee 3 kk sairaslomaa.menee työpaikka alta..Menet työkkäriin, alle 30 vuotias virkamies esittää aputyötä kuntoutusta..alkeita aakkosiin..maksaa maltaita kavereille..opiskelen ,syön naapurin pöydässä..hävettää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu