"Oletko pannut merkille

MakeDonialainen.

että tämä Suni, jota pidät nykypäivän profeettana ja jolla ajattelet olevan Hengen lahjan julistaa totuutta ja jonka profetoinnin arvostelun näet reinaaviksi ja herjaaviksi kirjoituksiksi, kuitenkin:

1) muuttaa omaa oppiansa, eli peritaatteessa peruu edellisiä tekstejään, niitä muuttaen

2) kirjoittaa Raamatun ilmoituksen kanssa ristiriidassa olevia oppeja

3) katsoo oikeudekseen itse herjata, nimitellä, halveksua toisia kirjoittajia mitä ilkeimmillä sutkauksilla: esim: äitisi on portto, eikö sinun
hapatettuihin aivoihisi kertakaikkiaan mahdu jne.

4) katsoo oikeudekseen olla kunnioittamatta Suomi24-palstan sääntöjä

5) katsoo itse saamansa hengenilmoitukset Pyhän Hengen "päivityksiksi", minkä perusteella esimerkiksi Paavalin kirjeiden tekstit halvennetaan toisarvoisiksi 2000:n vuoden takaisiksi kirjoituksiksi, joita Teuvo Suni kyllä itse mielivaltaisesti lainailee.

6) Ei tunnusta, että Pyhästä Hengestä sikisi neitsyt Marian kohtuun Jumalan Poika, Jeesus Kristus, vaan kirjoittaa Marian Pojasta, jolla oli Pyhä Henki ja kääntää tunnustusvaatimuksen häneen itseensä, että hänen äitinsä synnyttämään
Teuvo-poikaan tuli Pyhä Henki, minkä tunnustamista hän vaatii.

7) Ei opeta Raamatun mukaisesti, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen tähden, vaan tekemällä täydellisesti Jumalan käskyjen mukaan.

8) Opettaa Raamatun vastaisesti, että suurin ja ensimmäinen käsky olisi, ettei kukaan pidä muita jumalia, kuin Raamatun Herraa.

9) Ei alistu arvosteltavaksi vaan mörköytyy luolaihmiseksi, joka tiuskii ja sadattelee, ei Jeesusta Kristusta kirkastaen ja Jeesuksen nimeä
kiittäen ja ylistäen, vaan keskimäärin joka 7. - 10. sana kiskastaa saatanan ja isolla S:llä.

21

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljastuuko totuus

      En ole ottanut osaa näihin keskusteluihin, olen kylläkin niitä jonkin verran lueskellut. Olen alkanut epäillä, että taitaa noissa Sunin jutuissa olla aika lailla perää, ei kai niitä muuten tarvitsisi yrittää lähes joka viestissä valheiksi todistella.

      • teuvontunnistaja

        Teuvohan se siellä puskissa luuraa :)


      • Jepulis jep.
        teuvontunnistaja kirjoitti:

        Teuvohan se siellä puskissa luuraa :)

        Jep jep.


      • Surkeaa!
        Jepulis jep. kirjoitti:

        Jep jep.

        Tällä tasollako täällä keskustelu liikkuu???


      • Jepulis jep.
        Surkeaa! kirjoitti:

        Tällä tasollako täällä keskustelu liikkuu???

        Jep jep.


      • näytä itse.
        Surkeaa! kirjoitti:

        Tällä tasollako täällä keskustelu liikkuu???

        Tasolla? Näytä oma tasosi ja ole esimerkkinä.


    • pop.

      Vastaan 6;
      Raamatussa ei mainita sanallakaan TeuvoSunia,
      että Pyhä Henki olisi tullut häneen.

      • teuvontunnistaja

        Teuvon tuntien hän itse on nimensä ainakin rivien välistä jo löytänyt.


      • No se on totta.

        No se on totta.


    • että sellaista!

      Niinpä. Ja tämän listan jälkeen on ilmaantunut monia muita kummallisuuksia, jotka Teuvo vaatii tunnustamaan totuuksiksi.

    • '

      '

      • .

        .


      • Onko näin?
        . kirjoitti:

        .

        Peräkamaripojat "nokkelana", virtaavat vedet saa ihmismielen levottomaksi.


      • Voihyvänenaika!
        Onko näin? kirjoitti:

        Peräkamaripojat "nokkelana", virtaavat vedet saa ihmismielen levottomaksi.

        Ai jaa! Vai että sillä tavalla! Jo on aikoihin eletty!


      • pointti..
        . kirjoitti:

        .

        Aikas hyvä pointti!


    • Olen kyllä.

      Olen kyllä pannut merkille.

    • Kauheaa!

      Jos nuo asiat pitävät paikkansa, niin silloin Teuvo on ilmiselvä eksyttäjä. Kauheaa! Hyvä kun varoitit!

    • Kiitän!

      Mielenkiintoista ja tärkeää. Kiitos!

    • sitäkö se on?

      "katsoo oikeudekseen itse herjata, nimitellä, halveksua toisia kirjoittajia mitä ilkeimmillä sutkauksilla: esim: äitisi on portto, eikö sinun
      hapatettuihin aivoihisi kertakaikkiaan mahdu jne".

      Tällainen kielenkäyttö näyttää vain lisääntyneen Teuvolla viime aikoina. Pyrkiikö hän väkisin saamaan julkisuutta räävittömällä suun pieksännällään?

    • kasi ohi hilseen

      Hmm. Tota kasia mä en oikein ymmärrä.

    • noinikkäästeen

      Laitetaanpas nämä kaikille nähtäväksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe