Moraalin perusta

Mihin ateisti perustaa moraalinsa? Jos arvot ovat ihmisten keksimiä, millä perusteella ateisti poimii niistä itselleen sopivat? Miten hän jaksaa uskoa niiden "totuudellisuuteen"?
261169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Lapset matkivat vanhenmpiaan, ottavat mallia kavereistaan, uskovat poliisia(?), huomaavat kantapään kautta, että jos teen näin käy noin ja sillä lailla.

Äänestä
  • Jos vanhempi varastaa ja jää kiinni, häntä rangaistaan. Lapsi oppii, että voi varastaa, muttei jäädä kiinni. Vai?

    Äänestä

  • Nuppi kirjoitti:

    Jos vanhempi varastaa ja jää kiinni, häntä rangaistaan. Lapsi oppii, että voi varastaa, muttei jäädä kiinni. Vai?

    Joo ja tästä vielä esim. romaani väestön keskuudessa tuo menee vielä niin, että saa varastaa, kunhan ei jää kiinni, eli moraali on kasvatuksesta ja yhteiskunnasta paljon kiinni.

    Äänestä

  • Viisa vanhus kirjoitti:

    Joo ja tästä vielä esim. romaani väestön keskuudessa tuo menee vielä niin, että saa varastaa, kunhan ei jää kiinni, eli moraali on kasvatuksesta ja yhteiskunnasta paljon kiinni.

    kuule sie. mitä sie kirjootat. onkkos sulla
    jotain meitä romaaneita vastaan.

    Äänestä

  • valdemar kirjoitti:

    kuule sie. mitä sie kirjootat. onkkos sulla
    jotain meitä romaaneita vastaan.

    Enhä mie mitää sillee, mie kuule annansilmä tiiään tään jutun, on kuuule hyvä veliii kokemust ihan omaa tietoooo, et silleeeee.

    Äänestä

  • Viisas vanhus kirjoitti:

    Enhä mie mitää sillee, mie kuule annansilmä tiiään tään jutun, on kuuule hyvä veliii kokemust ihan omaa tietoooo, et silleeeee.

    nou hätä sitten joss oot siekin vähäsen rommanni
    manne kaato sateessa hevoisten loimein alla.

    Äänestä

  • valdemar kirjoitti:

    nou hätä sitten joss oot siekin vähäsen rommanni
    manne kaato sateessa hevoisten loimein alla.

    Viisaalle vanhukselle ja Valdemarille: Romaniväestö, ei "romaani väestö" tai "rommanni". :)

    Äänestä

Ihminen ei luontojaan tee monia asioita jotka luokiteltaisiin helposti "moraalittomiksi". Empatiakin on vaan yksinkertainen ympäristön hahmottamista helpottava aivotoiminto. Suuri osa eri kulttuureille yhteisistä "kultaisista säännöistä" on pohjimmiltaan yksilön ja yhteisön selviämistä parantavia vaistoja, osa taas ympäristöstä mallioppimisen kautta omaksuttuja kulttuurievoluution hiomia toimintatapoja.

Äänestä

Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Sen arvot ja moraali ovat ihmisen keksimiä.

Äänestä
  • Kirjoitellaan kirjoitellaan ei siinä sinänsä.

    Äänestä

  • Hassu vastaus.

    Äänestä

  • Nuppi kirjoitti:

    Hassu vastaus.

    Voiko jumala valita "hyviksi" mitkä tahansa arvot, vai onko hänen valittava ne, jotka muutenkin ovat hyviä?

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Voiko jumala valita "hyviksi" mitkä tahansa arvot, vai onko hänen valittava ne, jotka muutenkin ovat hyviä?

    tappaminen ja valehteleminen ovat hyviä asioita ?

    Äänestä

Jokainen ihminen muodostaa moraalinsa ja oikeuskäsityksensä ympäröivän arvomaailman vaikutuksen alaisena. Uskonnolliset elementit voivat olla osa tätä ympäristöä, mutta ne eivät ole millään tavalla oleellisia tai korvaamattomia kuten monet uskovaiset jostain syystä uskovat.

Uskonto ei anna ihmiselle moraalia. Ihminen voi tehdä päätöksen ja yrittää mukauttaa omia mielipiteitään uskontonsa tapaisiksi, ja olla tässä hyvinkin onnistunut, mutta moraalisille asenteille on muitakin alkuperiä kuin uskonto.

On myös huomautettava, että useimmat ihmiset, myös uskovaiset sellaiset, imitoivat oikeustajunsa muilta ihmisiltä niitä suuremmin arvostelematta. Ihmisellä on taipuvaisuus apinoida muiden mielipiteitä. Näin ollen uskonnottomilla on useimmiten hyvinkin samankaltaisia arvoja uskovaiset kanssa, niitä vain ei yritetä perustella uskonnolla.

Äänestä

Miksi ateisti tarvitsisi moraalia? Ateisti voi ottaa paljon moraalia puhtaamman ETIIKAN arvomaailmansa perustaksi.

Vaikka etiikka perustuisikin lähtökohdiltaan uskonnolliseen maailmankatsomukseen riittää ateistille varmasti se että etiikka ei tarvitse ylempää rankaisijaa/palkitsijaa ja on arvolähtökohdiltaan hyvin looginen.

Etiikan hyvyyttä voidaan testata vaikkapa strategisessa järjestelmässä. Esim. eettinen yhteistyömalli on parempi kuin tuhoava kilpailumalli loppujen lopuksi...

Äänestä
  • Mitä on etiikaan "hyvyys", mistä se syntyy? Hyvyyden käsittäminen vaati arvojen asettelemista arvojärjestykseen, mikä taas edellyttää moraalisia kannanottoja tiettyihin ilmiöihin.

    Äänestä

Minä olen tullut tänne tuomitsemaan teidät, minä kannattelen tähtiä ja planeettoja vahvoilla käsivarsillani, ja myös teidän kurjat kohtalonne ovat minun hallinnassani. MInä olen totuus! minä olen tie ja avain, minulta kysyvä ei eksy, sillä minä olen ikuinen viisaus. Minä olen myös tuskan lähetti ja iäisen kärsimyksen ylipappi, jonka kätösissä murskaantuvat jokaisen kuolevaisen turhat unelmat. Se joka minua herjaa joutuu repimään iäisyyden nauloja ruumiistaan sillä minä olen teille määräykseni antava, minä olen itseni tekevä ymmärretyksi. Muistakaa kunnioittaa ja ihailla minua, sillä minun on oelva kaikki mikä kaikkeudeksi ja olevaiseksi on ymmärrettävä. Minun henkeni soittelee iäisten sfäärien harmonioita, ja minun mahtini on säilyvä sinne missä aika menettää merkityksensä. Muistakaa siis palvoa ja kunnioittaa minua, tai vihani kipunoi teidän päällenne yhtä vuolaana kuin vedenpaisumus, jonka senkin voin päällenne lähettää. MINÄ OLEN IKUISUUS JA KAIKKEUS, TE KURJAT LIHASTA TEHDYT, KUULKAA MINUA, JA MAHTIANI, JA SÄÄSTYTTE SILTÄ TUSKALTA JONKA MUUTOIN OLEN OSAKSENNE LANGETTAVA.

Äänestä

Vastaus: ihan samaan, mihin suurin osa muistakin ihmisistä se perustaa.

Äänestä
  • sinä kuolevainen, joka ohitat minun tuomiopäivän manifestini - minun joka olen sinut luonut- tulet kärsimään helvetillisiä tuskia aina siitä asti kun minä otan sinut tuomittavakseni, ja se aika koittaa pian! Minu kätösissäni on tulevaisuutesi ja menneisyytesi, ja minä muserran sinun unelmasi, ja sinun sukulaisesi, kuin betoninmurskaaja kiven musertaa. Tuskat ovat sinun osaksesi koituvat. IKKA NIKA LUVA KORXHU KIGBut!!!!! HElvetissä nähdään!!!!

    Äänestä

Väitätkö että koska kristityt ovat omineet kaikki "hyvät" arvot, ei-kristityt ovat automaattisesti sitoutuneet pahuuteen!
Arvothan ovat ihmisten arvoja joka tapauksessa, kristityt vain valehtelevat että heidän arvonsa ovat jumalasta, koska ovat niin moraalitonta ja selkärangatonta sakkia.

Äänestä
  • Mistä pahuudesta puhut? Kuka sen määrittelee, mikä on pahaa?

    Äänestä

  • Nuppi kirjoitti:

    Mistä pahuudesta puhut? Kuka sen määrittelee, mikä on pahaa?

    filosofit määrittelevät, että kateus on puhdasta pahuutta?
    Kateus, ahneus, mustasukkaisuus, viha kait laitetaan pahuuden määritelmän alle, vastakohdiksi kiitollisuudelle, anteliaisuudelle, myötätunnolle ja rakkaudelle.

    Näihin on tietysti vaikuttanut luonne ja kulttuuri.
    Se mitä ne todella ovat onkin sitten toinen juttu.

    Esimerkiksi kateus, ahneus ja mustasukkaisuus aiheuttaa ahdistusta, syyllisyyttä ja pelkoa.

    Kun ahneus on voitonhimoa ja halua saada toisen omistamaa, kateellisuus on halua estää muita omistamasta.
    Mustasukkaisuuteen yleensä tarvitaan aina kolme, siis kilpailutilanne rakkaudesta ja sisältää vihaa ja omistavaa rakkautta, paitsi sairaaloinen mustasukkaisuuteen ei kolmatta tarvita, vaan pelkkää epäilystä tai uskoa sen olemassaolosta.

    Kateellinen pahuus voidaan suunnata suureenkin ihmisryhmään tai kokonaiseen kulttuuriin.
    Köyhät saattavat kadehtia rikkaita koska heistä olisi parempi ettei kenelläkään olisi sitä mikä heiltä puuttuu.
    Tasa-arvo pyrkimykset ja sosiaalinen tasaaminen ovat ilmaisuja tälle toiveelle häivyttää kateus ja ahneus.
    Se on tietysti mahdottomuus, koska silloin pitäisi poistaa myös havainto ja ymmärryskyky, vapaa tahto ja mielikuvitus ihmiseltä.
    Tieto ja kiitollisuus on ainoa voima joka voi poistaa kateuden vahingot, koska kateus on tila jossa alemmuuden, kykenemättömyyden ja mitättömyydentunteet saavat aikaan, jännityksen, ahdistuksen, vähäpätöisyyden tunteen ja pahan tahdon.

    Äänestä

  • En väitä, en.
    Olen vain kuullut kristittyjen väittävän että koska kaikki hyvä on heidän jumalastaan siihen uskomattomat ja kaikki muutkin ovat pahoja. en ottanut kantaa pahuuteen enkä hyvyyteen yleensä.

    Äänestä

  • Nuppi kirjoitti:

    Mistä pahuudesta puhut? Kuka sen määrittelee, mikä on pahaa?

    pahuuteen, hyvyyteen enkä niiden määritelmiin.

    Äänestä

Buddhalaiset arvot toimii vieläkin .oikea keskittyminen ,oikea tarkoitus jne.

Äänestä

Minä en koskaan pystyisi katsomaan yhtään mistään opuksesta ja tai kaikkitietävästä kirjasta, miten tulisi elää. Ehkä kuulostaa itserakkaalta mutta menköön: minä luotan itseeni ja omaan moraaliini. Luotan siihen että valitsen oikean polun ja jos valitsen väärän, voin oppia siitä jotakin. Moraali tulee jostakin aivan muualta kuin Raamatusta tai Koraanista, tuskin kukaan pystyy niiden outoja ohjeita edes kunnolla noudattamaan. En minä ainakaan luottaisi mihinkään kirjaan jossa kerrotaan naisen olevan saastainen tietyn ajan kuukautisten jälkeen. Mielestäni asialla ei ole mitään tekemistä moraalin tai ns. hyvyyden/pahuuden kanssa, joita muuten ei ole puhtaasti ja pelkästään kessään yhdessä ihmisessä, vaan meissä kaikissa on niiden molempia puolia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuppi kirjoitti:

Mihin ateisti perustaa moraalinsa? Jos arvot ovat ihmisten keksimiä, millä perusteella ateisti poimii niistä itselleen sopivat? Miten hän jaksaa uskoa niiden "totuudellisuuteen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu