Golgatha Morian kalliotasanne, eteläpäässä oli ristit.
Tuolloisen kaupungin, asutuksen ulkopuolella.
Krusifiksit kirkoissa.
Ovat väärin suunniteltuja. Molemmat kädet ovat kämmenpuoli eteenpäin, väärin asetellut, sillä todellisuudessa vasen käsi oli naulattu käden selkämys ulospäin.
Vasempaan käteen oli lyöty 3 pienempää naulaa ja oikeaan yksi suuri rannenivelestä 3 cm kämmeneen päin, sillä pidin kättäni lujasti nyrkissä.
Oikea jalka oli lyöty pystypuuhun ensin 4 naulalla, siten että päkiä kantoi pieneen, huonoon jalkatukeen. Sitten lyötiin 2 suurta naulaa vasemman jalan läpi ja oikeankin läpi. Yksi suuri naula osui vasemman jalan naulan kantaan ja luisti alas, tuottaen suurta kipua.
Sotilas aikoi puhkaista minun kylkeni keihään kärjellä, mutta ei tohtinutkaan, kun minä kielsin ja katsoin häntä suoraan silmiin. Sanoin kyllä hänelle iske sitten suoraan sydämeen, mutta hän kieltäytyi pelosta, kun katsoi minuun.
Risti oli lankkuristi keskipuu oli päällä ja vanhahtavaa puuta, jo halkeillutkin.
Maasta jalkoihin oli noin 28 cm. Ristissä ei ollut reikiä valmiina.
Pään yläpuolella oli poikittainen lauta 40-45 cm pitkä.
On väärin kirjoittaa, että kaksois veljeltäni, Jeshaniilta ja Isäpuoleltani Jocifilta olisi jalkaluut murrettu, niin ei tehty koskaan.
Me kaksoset käytimme nimeä Jeshanna kumpainenkin tuolloin, vaikka he sanoivatkin Jetshiksi, halveksuen juutalaisia.
Minä olen syntymässäni saanut Marchiam`ilta nimen Hoshanii ja veljeni Jeshanii, joka oli minua 12 min. nuorempi.
Keskiyöllä me kaikki pääsimme risteiltä alas ja pakenimme yöhön. Emme koskaan olleet missään kalliohaudoissa ja sieltä haihtuneet, sellainen on vale.
Meidän kaksosten sielun alkuperä on Jahia JHWH.
Tämän minä kirjoitin teille, että totuuden valo valaisisi teidän sielujanne.
Ristin miehet +++
tosikertomus
2
173
Vastaukset 2
- haw.
On kaksi eri asiaa olla Jeesus.
Ensin on teille tutumpi kirjoituksellinen Jeesus Kristus, jonka te tunnette.
Toiseksi on mies Marchiamin synnyttämä BetEeilissä, Hoshanii ja kaksoisveljensä Jeshanii, joista Katollisella kirkolla on tarkat tiedot, tosin niitä ei ole julkaistu yleisesti. Kaappilokero 1.179 tiedosto. - tsorajim
Beth Eel on Jumalan huone suomeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511269Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215798En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58772Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä29760- 64752
- 139716
- 45641
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss60571