Alkoholi pitäisi saada kitkettyä valtiovallan toimesta pois Suomesta kuten tupakka. Samalla suomalaisyritykset voisivat lakata järjestämästä alkoholinhuuruisia iltoja työntekijöille. Nämä aiheuttavat pahoinvointia useissa perheissä kun työn takia on sosiaalinen paine osallistua juomiseen.
Missään muualla maailmassa en ole nähnyt, että tiimipäivänä työntekijät juotetaan firman piikkiin ympäri känniin kuin Suomessa. Näin tekee jopa isot pörssiyritykset Suomessa. Täysin edesvastuutonta touhua ja se pitäisi yritysjohdon kieltää.
Alkoholi kitkettävä katukuvasta
6
82
Vastaukset
- Antero Hutila, HKI
Ihmiset ryntäävät kuin sonnilauma Siwaan juuri ennen kello iltayhdeksää jotta ehtii vielä täyttää Siwan kassit tölkkikaljalla ja siiderillä tai vaihtoehtoisesti napata pullomäyräkoira keskiolutta. Se on karu kuva suomalaisista 2000-luvulla, mutta todellinen kuva kansastamme. Olemme sairauden kourissa. Sairauden jonka alkoholismi meissä on aikaansaanut.
Ruokaa näissä pikkukaupoissa myydään enää vähän. Ei ole tarvetta, että alkoholin saatavuutta enää lisätään. Päin vastoin, alkoholin saatavuutta pitäisi alkaa kitkeä kuin tupakkaa.- Tulevaisuuden juoppo
Kyllä nykyään kannattaa olla juoppo. Ainakin Helsingin Diakonissalaitokselle, joka majoittaa ja hyyssää heitä vaatimattomalla vajaan 3 000 euron kuukausimaksulla. Juoppo itse ei tätä tietenkään maksa, kaikki liikenevä rahahan menee viinaan.
Itse en harrasta humalahakuista juomista, mutta jos talouteni jostain syystä pettää niin ilman muuta ryystän itseni perskänniin joka päivä. Saanpahan ainakin ilmaisen asunnon ja ylläpidon.
- aloite jo tehty!
Absolutistit ja muut itkupillit kitkettävä katukuvasta!
- viina on pahaa
Niin ENNEN röökiä sai vapaasti mainostaa katukuvassa. Sen poissaanti kesti suhteellisen vähänaikaa, mutta kaljaa ja muuta lientä ei tunnuta saavan millään vekka!! Ilmeisesti tämä pano teollisuus ja muu pullottamo ala "voitelee" ministeri tason niin liukkaaksi, et päätökset ei synny.
Semmonen pikku "koe" olis hyvä tehdä, jossa kaikki olut hesassa (myyty) korvattaisiin pikku hiljaa 1-olueksi. Mitään ei tietenkään kerrottaisi ns. asiakas tasolle vaan ostamalla SEX päkin 3sta saiskin vain 1. kaljaa. Olis kiva nähdä miten käyttäjät sitten olis niin KÄNNISSÄ samasta aineesta vaikka se oliskin ihan lirua. Siirtymäajan aikana oikeasta tuotteesta siis laimennettas 1-kaljaa ja ehkä lopulta ihan alkoholitonta. Näin KÄNNISSÄ oleva on ottanut jotain muuta, kun kaljaa rai sitten kaöja on kuskattu etelästä. Mahtas olla kivaa kaljan kittaajilla, kun asia paljastettas :)
Firma jossa itse olen, hoitaa kännäämisen PIKKUJOULUISSA. Jaetaan muka drinkki-lappuja, mut janoset saa aina ittensä kuntoon ja sitten alkaa ne henkevät keskustelut, jossa esimiestä lyödään ja se lyö takas. Mutta, kaikilla oli ihan mukavaa. Samaan paikkaan ei sitten pääse ens vuonna, kun porttitikieltoa tulee yleensä.
Jos siis ryyppäät, niin älä vedä överiksi. Siinä kun kuuntelee kavereiden tarinoita ja kysytään: "MITÄ SITTEN KÄVI?" On kiva pitää ÖVERIKSI ja selittää ihan satuja. Toki, kun kertoo totuuden on taas kaikilla oikeen kivaa.- Entinen horokurkku
Olut ei ole olutta, ellei siinä ole alkoholia 4-5%. Minulle saa vapaasti tehdä sokkotestejä ykköskaljan kanssa, tunnistan sellaisen heti. Mitä tekemistä oluella on kännäämisen kanssa? Minulle se on ruoka- ja janojuoma, en ole koskaan tullut oluesta känniin. Jos kännityttää niin juon sitten viinaa. Aniharvoin tosin nykyään enempää kuin joskus konjakkia kahvin kanssa.
- Totuutta peliin
Ja väkisin juotetaan? Vanha virsi. Totuus on se, että firmat eivät enää järjestä lähellekään samaa tahtia mitään juomajuhlia, ja että suomalaiset ovat tasaisesti vähentäneet juomistaan vuodesta 2006 asti. Mainittakoon sellainen fakta, että humalahakuinen juominen on vähentynyt JOKAISESSA IKÄLUOKASSA Suomessa.
Ja toisekseen, mitä väliä sillä on, että julkijuopottelu kiellettäisiin? Sakkoja lainrikkojat eivät TAKUULLA maksa, ja linnaan laittaminen on kallista. Ihan turhaa siis. Ainoa asia, joka vaikuttaa, on se ASENNE julkijuopotteluun, sitä voi, ja pitääkin paheksua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719