Voiko helluntaisaarnaaja käyttää TM titteliä?

Vastauksia odottava!

Olen seurannut, että moni helluntailiikkeen saarnaaja on kouluttanut itsensä teologian maisteriksi tai teologian tohtoriksi. Koulutus on tapahtunut Iso Kirja opistolla.
Kysymykseni: Olen käsittänyt näin että opetusmateriaali ja opetus menetelmä on jonkun amerikkalaisen yliopiston tuotosta. Onko näin? Jos on, niin ihmettelen että he saavat suomessa käyttää TM tai TT tutkinnon suorittaneiden arvonimikettä.
Esimerkki: Luterilainen ystäväni koulutti itsensä englannissa teologian maisteriksi ja sitten hän tuli suomeen. Tutkinto ei oikeuttanutkaan häntä käyttämään TM arvonimeä suomessa. Helsingin yliopisto hyväksi luki siitä jotain aineita, mutta laati sitten koulutusohjelman jonka käytyä hän vasta sai virallisesti käyttää TM titteliä suomessa ja myös piispa vihki hänet papiksi. No näin luterilaisessa kirkossa.
Mielestäni se koskee myös helluntaikirkkoa ja sen saarnaajia?
Valvirassa ei ainakaan löytynyt TM tai TT tutkinnon suorittajia muuta kuin jonkun Suomessa olevan yliopiston kouluttamina.
Toinen esimerkki: Eräs helluntailainen ystäväni luki englannissa itsensä sairaanhoitajaksi. Sitten hän tuli Suomeen, mutta ei saanut koulutustaan vastaavaa virkaa. Lähihoitajana hän olisi voinut toimia. Hänet myös kehoitettiin sairaanhoito-oppilaitokseen lukemaan, opiskelemaan ja suorittamaan ne tentit että voi käyttää suomessa virallisesti ammattinimikettä, sairaanhoitaja.
Tiedän ainakin yhden helluntaisaarnaajan joka on opiskellut Suomessa, Suomalaisen yliopiston teologisen tiedekunnan kautta ja saanut teologian maisterin arvonimen suoritettuaan kaikki tentit hyväksyttävästi ja opiskellut paljon enemmän kuin ne jotka ovat opiskelleet sen jossain muussa maassa tai jonkun amerikkalisen yliopiston alaisena!
Mielestäni olisi vähintäänkin reilua ja rehellistä että suomen helluntaipastorit jotka ovat tavalla tai toisella saaneet itselleen esim. TM arvon, mainitsisivat että, Suomen helluntaikirkon TM= SHTM.

38

695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mohikaani_27

      * No miksi ei voisi? Siitä vaan ei yleisesti pidetä, että hellunta saarnaaja on liperit kaullassa, apostolit jos kuka, olisvat ansainneet liperinsä, mutta eivät edes tienneet sellaista. Ja ne kyllä vangitsee Jumalan Henkeä kokouksissa kaikki ukoinen uskonnollisuus, koska se ei ole Raamatullista, se on kirkon kehittämä järjestelmä, johon ikävä kyllä turhautuneet helluntai saarnaajatkin ovat luisuneet.

      • Vastauksia odottava

        Olisko Mohikaani_27 niin että kun henki loppuu niin konstit alkaa?
        Yhdistäisin tuollaisten titteli hakuisten saarnaajien menettäneen jotain alkuperäistä. Päässeekö siihen alkuperäiseen vielä kiinni jäänee ilmeisesti vastausta vaille?


      • .........

        Ei saisi käyttää jos tutkinto ei ole Suomessa hyväksytty. Tämä on aika yksiselitteistä. Tässä ei ole kyse uskonnosta vaan laista.

        Erikoista noissa koulutuksissa on tapa ilmoittaa opintoviikot. Se ei ole vertailukelpoinen meidän järjestelmämme kanssa. 10 heidän käyttämäänsä opintoviikkoa vastaa vain 2,5 - 3 opintoviikkoa suomalaisessa järjestelmässä.

        Saahan noita opintoviikkoja noin tietenkin nopeasti kasaan...


    • TM, FILK Kukkonen

      "Kirjanoppinut tuo kätköistään vanhaa ja uutta"... sanotaan sanassa. Miksi vapaiden suuntien henkilöt eivät saisi opiskella teologisessa tiedekunnassa, koti- taiulkomailla. Se on eri asia sitten, jos menevät tekemään toisen kirkon pappisvalan.
      Voi olla, että joidenkin mielestä kirjanoppinut on vain fariseus, mutta mielestäni vanha sanonta on edelleenkin voimassa: "Ei oppi ojaan kaada". En kuitenkaan tällä vähennä maalikkosaarnajien itseopiskelua ja voitelua, mutta kyllä korkeasti oppineellakin voi olla oikea voitelu ja silloin hän on todellinen taistelija ja ase Kaikkivaltiaan käytössä, käytti hän titteliä, tai ei. Sitä paitsi. Nämä tittelit anta ko yliopistot opiskelunsa hyväksyttävästi suorittaneille. On suomen häpeä, jos eivät hyväksy koulutusta sellaisenaan. Ei suomen koulut niin paljon parempia ole, että se kestäisi rinnan noston niin vaan.

      • Olkaamme suomalaisia

        No niin Kukkonen, Kyyhkyläinen!
        Ei ketään kielletty opiskelemasta. Olet oikeassa, oppi ei ojaan kaada, mutta joku muu kylläkin voi kaataa......ojaan....;)
        Ei tämä ole mikään suomen häpeä! Eikö siellä isossa kirjassa sanota jotain esivallan ja hmmm miten se nyt meni, kunnioittamisesta. Näen asian myös niin että maassa maan tavalla ja niillä asetuksilla lakipykälillä minkä valtiovalta on sopivaksi katsunut.
        Ollaan onnellisia ja "hieman nöyrän ylpeitä" että koulutuksemme taso on korkealla.
        Kymysys Kukkoselle: Kumman kirurgin antaisit Sinulle raikkaimman ihmisen operoida? a) Pari vuotta kirjekurssia, joitakin opintopisteitä esim. amerkkalaisen yl.op. antamia. Leikkausharjoitukset etätehtävinä? b) 12 vuotta suomalaisessa konservatiivisessa yliopistossa oppineen?
        ps. okay, älä vastaa;)


    • .......

      Eksegeettisestä maisteriohjelmasta sanotaan Ison Kirjan sivuilla:

      "Tiedettä ja Raamattua tarkastellaan helluntailaisesta perspektiivistä. "

      Eronnee aika oleellisesti yliopistojen opetuksesta?

      Kreikan ja heprean kielten opetus ainakin tuolla Isossa Kirjassa on huomattavasti heikompaa verrattuna julkisiin yliopistoihin. Ilmeisesti koulutus painottuu enemmänkin opillisesti oikeaan opetukseen.

      • Ohhoijjaa!

        Tiedoksesi: On sitä teologista koulutusta muuallakin, kuin Suomen Luther-akatemiassa. :D

        Iso kirja opisto tekee yhteistyötä Walesin yliopiston kanssa. Tuskin Wales häviää monelle Suomen yliopistolle eli sinun arvostamasi "luterilainen teologia" jääkin hyvässä lykyssä kakkoseksi.


      • Oi Walessa
        Ohhoijjaa! kirjoitti:

        Tiedoksesi: On sitä teologista koulutusta muuallakin, kuin Suomen Luther-akatemiassa. :D

        Iso kirja opisto tekee yhteistyötä Walesin yliopiston kanssa. Tuskin Wales häviää monelle Suomen yliopistolle eli sinun arvostamasi "luterilainen teologia" jääkin hyvässä lykyssä kakkoseksi.

        Vai että oikein Walesin yliopiston kanssa. No sittenhän se ihan toinen jutska!
        Aahh Wales, Walesss.....

        Onnex saatii kultaa jääkiekon mm turneissa.

        ps. Sorry, Mä en tiennyt että ihan Walesin yliopiston kanssa.


      • tode*
        Oi Walessa kirjoitti:

        Vai että oikein Walesin yliopiston kanssa. No sittenhän se ihan toinen jutska!
        Aahh Wales, Walesss.....

        Onnex saatii kultaa jääkiekon mm turneissa.

        ps. Sorry, Mä en tiennyt että ihan Walesin yliopiston kanssa.

        ei ulkomaisten yliopistojen tasossa ole mitään ilkkumista. Pikkuisen jos ymmärtäisit oman maasi yliopistojen tasoa, joka esim. sallii opiskelijoita lukion seiskan keskiarvoilla ihan vain täytteeksi, niin voisit kenties jättää ulkomailla tutkintoja suorittaneet rauhaan.


      • "minä itte"
        tode* kirjoitti:

        ei ulkomaisten yliopistojen tasossa ole mitään ilkkumista. Pikkuisen jos ymmärtäisit oman maasi yliopistojen tasoa, joka esim. sallii opiskelijoita lukion seiskan keskiarvoilla ihan vain täytteeksi, niin voisit kenties jättää ulkomailla tutkintoja suorittaneet rauhaan.

        "Sitä saa mitä tilaa" Okay well well, en ole edes yrittänyt "voisit kenties jättää ulkomailla tutkintoja suorittaneet rauhaan" herättää. Nukkukoot rauhassa, ihan vain täytteeksi;)
        Järki hoi älä jätä.
        Pohdittavaksi: "Kun astut kirkkosaliin, tuotko auringon lämmön ja Pyhän ilmapiirin tullessasi? Vai tulevatko ne vasta sitten kun lähdet"?

        terveisin, aamor ja huumor


      • hmmm....
        tode* kirjoitti:

        ei ulkomaisten yliopistojen tasossa ole mitään ilkkumista. Pikkuisen jos ymmärtäisit oman maasi yliopistojen tasoa, joka esim. sallii opiskelijoita lukion seiskan keskiarvoilla ihan vain täytteeksi, niin voisit kenties jättää ulkomailla tutkintoja suorittaneet rauhaan.

        Hyvä, että pääsee. Yliopistossahan ratkaisevat eniten pääsykokeet, ylioppilastodistuksellakin on toki merkitystä mutta "petraaminen" ja lukeminen pääsykokeisiin auttaa eteenpäin.

        Olisi aika surku jos ihmisten opiskelu väistämättä tyssäisi siihen, että nuorena ei opinnot maittaneet. Avoimeen yliopistoonhan pääsee vaikka kiertokoulupohjalta, ellei edellytetä aiempi yliopisto-opintoja. Se, ei kuitenkkaan tarkoita, että kiertokoulu olisi antanut tarvittavia valmiuksia, ne on kuitenkin täytynyt jotenkin muutoin hankkia.

        Suomalaisen koulutusjärjestelmän yksi hyvä puoli on se, että se antaa kaikille mahdollisuuden opiskella vaikka yliopistossa jos niin haluaa.


    • ml213.

      No, voihan ihmiseen katsova ihminen ilmentää erinomaisuuttaan vaikka millä tittelillä tai saavutuksilla. Tällä saralla lie jopa kilpailua tänä aikana.

      Raamatun ilmoitusten suunnalta katsottuna tämä on vierasta. Jeesuksen seuraajat tuona aikana olivat koulunkäymättömiä ihmisiä ja siten eivät titteleillään mahtailleet.

      Nykyään on suunta, miten ihmisen lihallisia saavutusksia tuodaan voimakkaasti esille ja Hengellisissä asioissa kasvaminen pidetään taka-alalla. Jopa seurakunnat on menneet tähän sokeuteen mukaan,- ja syvälle.

      Voi, miten hyvin sopiikaan tähän aikaan Laudekian srk ilmoitus.

    • savonarola

      Monet haluavat voittaa koko maailman mutta mitä se hyödyttää jos kadottaa sielunsa ????????????????

      • tk

        Moro savolainen arolainen;)
        Yksi kymysys merkki riittää! Minäkin käytin vain yhtä huutomerkkiä.
        ps. Sielu ei katoa mihinkään, että voi voi arola parkaa;)


    • ml213.

      Niin, oma tarinansa on vielä nämä eri taiteen alojen ihmiset ja urheilijat, jotka liittyvät jonkun puolueen jäsenyyteen. Ihmiset ovat ihan hullaantuneita näihin julkkiksiin. Ihan kuin tämä heidän julkisuus olisi Hengellisyyttä, jota tulisi ihannoida,- jopa palvoa.

      Mutta, tästä huolimatta on erikoisen hyvä asia kun julkisuuden ihminen/kin aidosti uudestisyntyy ja heittää taakseen entisen elämän.Näitäkin ihmisiä on kleskluudessamme, mutta harvinaisia kylläkin.

      • Mikä ongelma

        Tuosta ihannoimisesta olen samaa mieltä, se suorastaan etoaa tuo ihmispalvonta. Mutta miksi julkisuuden henkilö "täytyy heittää taakseen" entinen
        elämä. Julkisuus ja usko eivät ole keskenään ristiriidassa.


    • Psalmi50.15

      Eihän sitä kukaan kovin virallisesti käytä itsestään maisterin nimitystä, jos on saanut sen tittelin Ison Kirjan kautta. Koulutus on kuitenkin ihan kattava ja ei se ihan helpolla tule tuo maisterin paperi Ison Kirjan kautta. Perus opinnot menee amerikkalaisen opiston kautta, joka on varsin arvostettu, mutta jos haluaa jatkaa maisteriksi, niin sitten menee Walesin yliopiston kautta ja edellyttää, että on saanut tietyn pistemäärän ensin perusopinnoistaan, että ne luetaan hyväksi. Nykyään maisteriksi ei Ison Kirjan kautta enää lueta, muuta kuin englanniksi, joten pientä vaikeusastetta siihen on tullut.

      Miksi emme opiskele Joensuun yliopiston kautta? Siksi, että tähtäämme muuhunkin kuin oppiarvoon ja tiedekunnan tavoitteisiin. Tieto, jota saamme rakentaa meitä myös uskossamme ja tätä kautta voimme myös jakaa, sitä hengellistä hyvää, jota saamme Iso Kirja opiston kautta. Ei meitä huvita niinkään papin opinnot Joensuun kautta, vaan edelleen pysymme maallikko linjalla, joskin voimme olla ns. oppineempia maallikoita. Raamattu on meille suurin auktoriteetti, ei Lutherin ja muiden kirkkoisien kirjoitukset, eikä eksegetiikka, joka pyrkii systemaattisesti kumoamaan Raamatun. Mitä hyötyä uskovaiselle on tällaisista Raamatun opinnoista? Mieluummin sitä opiskelee, vaikka insinööriksi, kun menee Joensuun yliopistoon lukemaan kuivaa puppua, josta kaikesta on aika pitkälle eri mieltä opetusmateriaalin kanssa. On erittäin mielenkiintoista ja uskoa syventävää tehdä tutkielmia eri Raamatun kirjoista, tai teologisista kysymyksistä, kunhan lähdemateriaali on oikeaa. Silloin siitä on todella hyötyä ja tätä hyötyä ei Joensuun opinnot tarjoa.

      • Tulta, tulta kaipaam

        Voi, voi kyl sul on heikko usko. Vai kaatais suomalaisen yliopiston teologinen tiedekunta sinut ja uskosi?
        Otan osaa
        ps. Tai, en taidakkaan, eli "eivaiskaan"


      • Psalmi50.15
        Tulta, tulta kaipaam kirjoitti:

        Voi, voi kyl sul on heikko usko. Vai kaatais suomalaisen yliopiston teologinen tiedekunta sinut ja uskosi?
        Otan osaa
        ps. Tai, en taidakkaan, eli "eivaiskaan"

        Kuka niin on sanonut, että usko kaatuis? Tarkotin, että opiskelen mieluummin jotain rakentavaa, josta hyödyn myös hengellisesti ja voin jakaa sitä myös muille kuin että opiskelisin vain jonkin tittelin vuoksi. Jos kiinnostaa lukea papiksi, niin siitä vaan, ei minulla mitään sitä vastaan ole, mutta hellarina en koe hyötyväni siitä yhtään mitään ja paljon mieluummin hankin tutkinnon, josta on myös hengellistä hyötyä.


      • "minä itte" ;)
        Psalmi50.15 kirjoitti:

        Kuka niin on sanonut, että usko kaatuis? Tarkotin, että opiskelen mieluummin jotain rakentavaa, josta hyödyn myös hengellisesti ja voin jakaa sitä myös muille kuin että opiskelisin vain jonkin tittelin vuoksi. Jos kiinnostaa lukea papiksi, niin siitä vaan, ei minulla mitään sitä vastaan ole, mutta hellarina en koe hyötyväni siitä yhtään mitään ja paljon mieluummin hankin tutkinnon, josta on myös hengellistä hyötyä.

        Ei millään pahalla, mutta kyllä sun uskosi kaatuisi ja sinä sen mukana jos kävisit suomen teologisen tiedekunnan opetusohjelman läpi tentteineen päivineen. (luin kirjoittamsi teksitin rivien välistä;)
        Näitä "hellariparkoja" olen yrittänyt rohkaista, ettei suomen yliopistojen teologinen tiedekunta kaada kenenkään uskoa, jos uskon kohde on oikea. Amen.
        Ps. kirjoitit:
        "Tarkotin, että opiskelen mieluummin jotain rakentavaa" "paljon mieluummin hankin tutkinnon, josta on myös hengellistä hyötyä"
        Sorry nyt vaan mutta mm. nämä lauseet ulkokultasivat juttusi!
        Siitä huolimatta pärjäile ja hyvää kesää sinulla!


      • Psalmi50.15
        "minä itte" ;) kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta kyllä sun uskosi kaatuisi ja sinä sen mukana jos kävisit suomen teologisen tiedekunnan opetusohjelman läpi tentteineen päivineen. (luin kirjoittamsi teksitin rivien välistä;)
        Näitä "hellariparkoja" olen yrittänyt rohkaista, ettei suomen yliopistojen teologinen tiedekunta kaada kenenkään uskoa, jos uskon kohde on oikea. Amen.
        Ps. kirjoitit:
        "Tarkotin, että opiskelen mieluummin jotain rakentavaa" "paljon mieluummin hankin tutkinnon, josta on myös hengellistä hyötyä"
        Sorry nyt vaan mutta mm. nämä lauseet ulkokultasivat juttusi!
        Siitä huolimatta pärjäile ja hyvää kesää sinulla!

        Mitäpä tästä väittelemään. Olet sitä mieltä, että minulla on heikko usko ja että olen lisäksi ulkokultainen. Uskoni kohde on mielestäsi myös väärä ja tämän kaiken perustelet sillä, että olet lukenut sen rivien välistä. jep, jep...

        Hyvä kesää myös sinulle.


      • eksegeetti

        ANTEEKSI VAIN, MUTTA EKSEGETIIKKA EI PYRI KUMOAMAAN RAAMATTUA!

        Väärä ja virheellinen eksegetiikka voi sitä tehdä, mutta ei oikea eksegetiikka, joka päinvastoin pyrkii ymmärtämään Raamattua. Ei kaikki eksegetiikka ole mitään liberaalipelleilyä.

        t. eksegeetti


      • Sinulle ihminen
        Psalmi50.15 kirjoitti:

        Mitäpä tästä väittelemään. Olet sitä mieltä, että minulla on heikko usko ja että olen lisäksi ulkokultainen. Uskoni kohde on mielestäsi myös väärä ja tämän kaiken perustelet sillä, että olet lukenut sen rivien välistä. jep, jep...

        Hyvä kesää myös sinulle.

        Olet oikeassa, turha tässä on alkaa väittelemään!

        Yritin provoisoida sua, mutta olet sen verran fiksu ettet provosoitunut;)

        Haluaisin jättää muistoksi meille kaikille jotain mikä liittyy ihmisyyteen!

        Olemme erilaisia (onneksi). Tässä elämässä on niin paljon muutakin kuin hengellisyys ja hengellinen ihminen! Usko Jeesukseen Kristukseen on 24h/vrk meissä heikoissa astioissa asuva Henki, joka ei noin vain lähde pois. Se on voima. Siksi toivoisin että hoitaisimme myös meidän ihmisyytemme kokonaisuutta, ettei joku "osa" ala voimaan huonosti tai kärsi. Elämämme saattaa spiralisoitua niin jumiin, ettemme enää mahdu liikkumaan. Saatamme vielä tarjota tällaista mahdollisuutta lähimmäisillemme, että tervetuloa maailmaani. Itse en oikein mahdu tänne, mutta yritä työntyä jostain...jep jep;)

        Kaikista heikkouksistani ja sairauksistani huolimatta, olen päättänyt elää täysillä ja antaa huumorin kukan (joka on vaimonikin mielestä välillä ylilyövää ja liian värikäs-sävytteinen kukka) silti kasvaa.

        Siunaavin ajatuksin, veli ev.lut kirkosta


    • Varttihellari

      Ei voi todellakaan käyttää maisterin nimeä. Se olisi väärin koko Suomen tiedeyhteisöä kohtaan. Kaikilla "hellaripastoreilla" on täysin värittyneitä mielipiteitä. Ei voi puhua ollenkaan objektiivisuudesta, koska he pelkäävät että kaikki putkiaivohihhulit karkaavat lahkosta tultuaan järkiinsä. Levittelevät juuri niitä höpöhöpöajatuksia, joita heille on lapsesta asti subjektiiviseen mielipiteeseen aivopesty. Alikouluttautuneita maallikkopastoreita koko poppoo.

      • kekkonen;)

        Aamen, aamen aáameen.
        Olen samaa mieltä kanssasi Varttihellari.
        Veljellisin terveisin, ev.lut24t/vrk


    • tode*

      kuka käyttää noita titteleitä, kuka sellainen, joka ei ole oikeasti suomalaisen mittapuun mukaan TM tai TT ? Heittäkää joku nimi esimerkiksi, kun täällä nimet ovat muutenkin esillä jatkuvasti.

      • paasikivi

        Jos tode saat käteesi jostain ristivoitto (muistaaksi tuo oli lehden nimi ?), anoppi antoi niitä kourallisen luettaviksi, niin siellä oli moni mies ilmoitettu nimellä ja edellä tai perässä oli kaikki koulutukset ja muut jytkyt. Mitä oli nyt tullut saavutettua elämän varrella!
        Pohdittavaa: Miksihän Jeesuksen leimattiin "ammattinimikkeellä" esim. puusepän poika, syntisten ystävä...... ?


      • tode*
        paasikivi kirjoitti:

        Jos tode saat käteesi jostain ristivoitto (muistaaksi tuo oli lehden nimi ?), anoppi antoi niitä kourallisen luettaviksi, niin siellä oli moni mies ilmoitettu nimellä ja edellä tai perässä oli kaikki koulutukset ja muut jytkyt. Mitä oli nyt tullut saavutettua elämän varrella!
        Pohdittavaa: Miksihän Jeesuksen leimattiin "ammattinimikkeellä" esim. puusepän poika, syntisten ystävä...... ?

        kaivele nyt vain se anopin lehtipino esille, ja kirjoita tähän ne nimet ammattinimikkeet, jotka siitä olet tavannut. Käydään läpi ihan vain muutama "TM".


    • 6758443

      ap: jossain vaiheessahan astui voimaan tutkintojen tunnustamien eu:n taholta. Eli kaikki eurooppalaiset tutkinnot pitäisi saada hyväksilukea toisessa maassa.
      Mitä tulee Englannin teologisiin yliopistoihin: luulen että siellä opiskellaan vain anglikaanien teologiaa (protestanttista?) tai katolista. Luterilaiset ja anglikaanipapit voivat tehdä papin työtä toistensa kirkoissa, he ovat sopineet sen. Mutta ei ihme jos ei luterilaiseen kirkkoon pääse papiksi jos on lukenut katoliseksi papiksi, vaikka epäilen miksi hän olisi tehnyt niin jos on ev.lut.
      Eihän hän ole voinut englannissa opiskella vaikkapa suomessa vaadituja akateemisia kursseja: ruotsi, puheopetus suomeksi, tai luterilaista Jumalanpalveluselämää ja käytännön harjoitteluja tehdä.

      • Oi Herra jos mä....

        Just siksi hänen piti opiskella ja tenttiä todella paljon ja monta ainetta!
        Nostan hatun, jos olisi, tälle ystävälleni joka siitä huolimatta jaksoi käydä teo.tied. loppuun asti.
        Ja mikä ihaninta, säilyttää vielä uskonsa.
        Eikö se olekin aikas paljon?


      • TT

        Ei pidä paikkaansa. Englannissa voi opiskella myös baptistien, metodistien, adventistien ja presbyteerien teologiaa.

        t. Englannissa opiskellut


    • Taas ihmeissään

      Muutama Helluntaiherätyksen pastori on suorittanut loppututkinnon mm. Joensuun yliopiston läntisen teologian laitoksella. Samoin Turkuun on tehty tutkintoja, viimeisin hellari lienee TT Matti Kankaanniemi. Hänenkin tohtorinhattunsa sisällä on varmaan mielestäsi jotakin outoa?

      • -notta noin ikään

        Nonnii!
        Väännetään rautalangasta! Ensinnäkin minulla ei ole mitään koulutusta vastaan!
        Päinvastoin, sitä tarvitaan varsinkin helluntailiikkeessa enemmän kuin koskaan! Kysymykseni oli ja on edelleen: Miksi esim. TM tai TT suorittaneiden helluntaisaarnaajien hyväksytään käyttävän tätä titteliä suomessa, kun virallisesti heidän tittelinsä ei täytä opetushalinnon laatimia kriteereitä?

        TT Matti Kankaaniemi on käynyt virallisten opintojen määrän suomessa ja väitellyt teologian tohtoriksi. Näin olen ymmärtänyt? Satun vielä tuntemaan Matti Kankaaniemien kymmenien vuosien ajalta. (uskallan kirjoittaa näin, ainakin 20-vuoden ajalta). Luulen tuntevani hänet paremmin kuin sinä!

        Hänen tohtorihattunsa alla ei ole ole mitään outoa. Päinvastoin olen ylpeä entisestä "oppilaastani". Hänellä on myös terve ja raitis opetus, jota sairastunut helluntailiike tarvitsee! Piste

        terveisin, rehellisyys kunniaan


      • Elämää ja pappeja se
        -notta noin ikään kirjoitti:

        Nonnii!
        Väännetään rautalangasta! Ensinnäkin minulla ei ole mitään koulutusta vastaan!
        Päinvastoin, sitä tarvitaan varsinkin helluntailiikkeessa enemmän kuin koskaan! Kysymykseni oli ja on edelleen: Miksi esim. TM tai TT suorittaneiden helluntaisaarnaajien hyväksytään käyttävän tätä titteliä suomessa, kun virallisesti heidän tittelinsä ei täytä opetushalinnon laatimia kriteereitä?

        TT Matti Kankaaniemi on käynyt virallisten opintojen määrän suomessa ja väitellyt teologian tohtoriksi. Näin olen ymmärtänyt? Satun vielä tuntemaan Matti Kankaaniemien kymmenien vuosien ajalta. (uskallan kirjoittaa näin, ainakin 20-vuoden ajalta). Luulen tuntevani hänet paremmin kuin sinä!

        Hänen tohtorihattunsa alla ei ole ole mitään outoa. Päinvastoin olen ylpeä entisestä "oppilaastani". Hänellä on myös terve ja raitis opetus, jota sairastunut helluntailiike tarvitsee! Piste

        terveisin, rehellisyys kunniaan

        Mitäs hyötyä on noista teologisista opinnoista?
        Luterilainen kirkko on täynnä teologisen koulutuksen saaneita miehiä ja naisia. Kuinka moni heistä uskoo esim. Raamatun olevan Jumalan erehtymätöntä sanaa?
        Kuinka moni heistä uskoo neitseestä syntymiseen tai helvettiin tai taivaaseen?
        Millaiset ovat heidän saarnojensa kuulijamäärät sunnuntaisin kirkoissa?

        Keitä heistä todella pidetään Jumalan miehinä tai naisina?

        Vastaus: -
        - aika harvaa pidetään sellaisena, joka välittää todella Jumalan sanan ja tahdon kuulijoillensa
        - aika harvaa pidetään sellaisena, jolta saadaa apua todellisiin elämän ongelmiin

        Tuoko koulutus heille todellisen hengellisen voiman, jota tarvitaan silloin kun on todellinen hätä ihmisillä?
        Tuoko koulutus heille esim. sairaitten parantamisen armolahjan, jota tarvittaisiin ihmisten keskellä toimiessa todella kipeästi
        Tuoko koulutus heille sellaiset valtuudet Jumalalta, että ihmiset vapautuvat synneistään ja pääsevät Jumalöan lapsiksi?

        Tässä vain muutamia kysymyksiä?


    • ---

      Kuka niitä titteleitä käyttää? Muutamat helluntaipastorit tosiaan ovat teologeja, Saalemin johtaja Korhonen esimerkiksi. Harvemmin hänkään painottaa opintojaan.

    • jukka.finland

      Luin aloituksesi ja sen alle kirjoitetut tekstit, jokaisen. Maallikkona en tiedä mitä TM ja TT (vai mitä ne olivatkaan) merkitsevät? Oliko Jeesus TM vai TT? Oliko Hänellä tällaista oppiarvoa johon olisimme mielistyneet? Entä nuo Hänen opetuslapsensa; kalastajat ja veronkerääjät?

      Raamatun mukaan Jeesuksen opetuslapset olivat oppimattomia miehiä, mutta he julistivat evankeliumia Jeesuksesta, joka oli kuollut syntiemme tähden ja ylösnoussut kuolleista kolmantena päivänä. Opetuslapsilla ei ollut oppiarvoja, mutta muutamassa päivässä he käänsivät juutalaisuudesta 8.000 ihmistä uskomaan Jeesukseen Messiaanaan.

      Ajassamme oppiarvoilla näyttää olevan suuri merkitys. Niitä myös tavoitellaan. Valta ja kunnia kiehtovat ihmisiä. Harvat rakastavat Jeesuksen ristiä.

    • ett sillee

      tiedoksi vain, että amerikkalaisia maisterin tutkintoja on kolmenlaisia..

      MA, MDIV ja MTH.

      näistä vain MTH vastaa suomalaita TM tutkintoa. Kaksi muuta ovat kevyempiä, joskin MDIV tulee aika lähelle.

      BA vie neljä vuotta
      MA yhden vuoden lisää / MDIV kolme vuotta lisää
      MTH vie vuoden tai kaksi MDIVin päälle

    • 6+++++

      eikä ole.
      Master of Divinity=Jumaluusopin Maisteri
      Master of Theology= Teologian Maisteri Nämä kaksi tutkintoa ovat saman laajuisia
      Maisterin tutukinto eurooppalaisessa yliopistossa (ja melko varmasti muuallakin) on aina saman laajuinen Maisterin tutkinto. Ja samoin Master of Arts saman laajuinen mutta sisältö on jotain muita aineita vaikkapa uskontotiedettä. Kaikki Maisterin tutkinnot ovat saman laajuisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe