synnistä

Synnistä puhuminen ja sillä peloittelu on loputtava sillä se jos mikä on syntiä.
Osoitella muille mikä on väärin ja oikein. Se ei ole ihmisen tehtävä vaan Jumalan. Jos ihminen asettaa itsensä Jumalan asemaan tekee hän syntiä.

Kyllä Jumala meidän jokaisen omassatunnossamme kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Ei ole ihmisen asia mennä osoittelemaan muita ihmisiä syyttävä sormi ojossa.
Ajatelkaa itseänne uskovaiseksi sanovat. Ja se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Näin on.
6281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Millä keinoilla rikolliset saadaan oikeiden eteen jos ei saa synnistä puhua. Sillä kaikki ihmisen
tekemä laittomuus on syntiä. Jokainen teko joka rikkoo yhteisön määräyksiä, lakeja, asetuksia ja kymmentä käskyä vastaan sekä Luojan tahtoa ja vanhempien sanoja vastaan on laiton, rikollinen teko tai rikkomus. Eli, on syntiä monenlaista
ja sen kun hyväksyy on helppo elää omien syntiensä
kanssa sopusoinnussa, kunhan muistaa pyytää joskus
anteeksi pahoja tekojaan. Eikä tässä maailmassa ole yhtään ihmistä joka ei olisi syntiä tehnyt.

Äänestä
  • Tulipa tosi kipakka kannanotto.
    Että pitäisi puhua synnistä. No saa siitä kait puhua, mutta ei peloitella synnillä ja osoitella sormilla toisten syntejä, pitää katsoa ensin itseensä.

    Äänestä

Jaak. 5:19-20

Et niinkun siihen kattoen sanot että synnistä ei saa puhua.

Äänestä
  • "Jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden"

    Kyllä vain. Mutta ei siinäkään kehoiteta toitottamaan kaikille mahdollisille ihmisille syntiä, vaan kertomaan rauhallisesti sille joka on synnin tehnyt, että voisitkos nyt hieman ajatella mitä olet tehnyt ja pyytää Jumalalta anteeksi.

    Eikä siinä myöskään sanota, että se joka osoittaa toista sormelle tyyliin "sinä syntinen" on pelastettu.

    Minä käsitän tuon lauseen hyvinkin ystävällisenä kehoituksenä välittää lähimmäisestä, joka on sattunut tekemään jotain "pahaa".

    Kukin meistä kai tulkitsee Jumalan sanaa siten kun se hänelle itselleen sopii,
    joillekin Jumala on ankara ja vihainen ja pelkoa ja ahdistusta aiheuttava Isä,
    toisille Jumala on lempeä, rakastava, rauhallinen ja turvallisuutta antava Isä.

    Itsekin aikoinani pelkäsin ja ahdistuin kaikesta peläten Jumalan vihaa, nykyään tajuan , ettei tuo isä vihaa ketään vaan katselee meitä lapsiaan pieni rakastava hymyn pilke silmäkulmassaan ja haluaa ohjata rakkauden keinoin meitä kohti oikeaa tietä.

    Olen syntinen tosin armahdettu sellainen, joka omistaa myös raamatun.

    Siunausta päivääsi veli/sisar;))))

    Äänestä

  • syntinen... kirjoitti:

    "Jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden"

    Kyllä vain. Mutta ei siinäkään kehoiteta toitottamaan kaikille mahdollisille ihmisille syntiä, vaan kertomaan rauhallisesti sille joka on synnin tehnyt, että voisitkos nyt hieman ajatella mitä olet tehnyt ja pyytää Jumalalta anteeksi.

    Eikä siinä myöskään sanota, että se joka osoittaa toista sormelle tyyliin "sinä syntinen" on pelastettu.

    Minä käsitän tuon lauseen hyvinkin ystävällisenä kehoituksenä välittää lähimmäisestä, joka on sattunut tekemään jotain "pahaa".

    Kukin meistä kai tulkitsee Jumalan sanaa siten kun se hänelle itselleen sopii,
    joillekin Jumala on ankara ja vihainen ja pelkoa ja ahdistusta aiheuttava Isä,
    toisille Jumala on lempeä, rakastava, rauhallinen ja turvallisuutta antava Isä.

    Itsekin aikoinani pelkäsin ja ahdistuin kaikesta peläten Jumalan vihaa, nykyään tajuan , ettei tuo isä vihaa ketään vaan katselee meitä lapsiaan pieni rakastava hymyn pilke silmäkulmassaan ja haluaa ohjata rakkauden keinoin meitä kohti oikeaa tietä.

    Olen syntinen tosin armahdettu sellainen, joka omistaa myös raamatun.

    Siunausta päivääsi veli/sisar;))))

    Jumala on kaikkia nuita ominaisuuksia (ankara ja vihainen ja pelkoa ja ahdistusta aiheuttava Isä,
    lempeä, rakastava, rauhallinen ja turvallisuutta antava Isä.) niinkuin kuuluukin olla.

    Jumalaa pitää pelätä, sillä hänellä on valta syöstä ihminen ikuiseen kadotukseen. Ihminen jolla ei ole Jumalan pelkoa ei ainakaan voi olla uskossa. En tiedä miten kohdallasi on, mutta näin sanotaan Raamatussa.

    t.sisar

    Äänestä

  • Tässä sinulle kirjoitti:

    "Ihminen jolla ei ole Jumalan pelkoa ei ainakaan voi olla uskossa."
    Tuo yllä oleva kommenttisi on mielestäni jo aikansa elänyt.
    Sen pitäisi kuulua ihminen jolla ei ole Jumalan kunnioitusta ei ainakaan voi olla uskossa.

    Ei lapsikaan enää (toivottavasti) pelkää omia vanhempiaan vaan kunnioittaa heitä ja tekee sen vuoksi kuten he käskevät. Ei rakasta heitä, koska pelkää heidän jättävän ja hylkäävän hänet vaan rakastaa isään ja äitiänsä koska tietää olevansa riippuvainen heidän huolenpidostaan ja rakkaudestaan, tiedostaen että vanhemmat eivät häntä hylkää vaikka hän tekisi jotain pahaakin, mutta koska hän haluaa, että saa osakseen vanhempien rakkautta noudattaa näiden antamia sääntöjä mielellään ja rakkaudesta vanhempiaan kohtaan.

    Vanhemmilla on valta syöstä lapsi pois rakkauden ja huolenpidon piiristä, mutta ei silti sitä pidä tehdä niin, että lapsi pelkäisi kokoajan sitä, että vanhemmat hylkäävät jos hän on sellainen tai tällainen.

    Samalla tavalla suhde Jumalaan tulisi olla.
    Kunnioittava ja rakastava.

    Me kukin varmaankin luomme suhteemme Jumalaan juuri näiden lapsuuden vanhempien kokemusten perusteella.

    Minulla oli isä, jota rakastin ja kunnioitin ja äiti, jota rakastin ja kunnioitin. Kumpikin osoitti minua kohtaan hellyyttä, rakkautta ja turvallisuutta, minun ei tarvinnut pelätä heidän reagtioitaan jos tein jotain sopimatonta, tiesin heidän ottavan asian asiallisesti ja keskusteltuamme sain taas olla heidän suojissaan.

    Samanlainen Jumala on minulla tänään Isänä. Oikeudenmukainen, jota kunnioitan en pelkää ja koska kunnioitan tahdon tehdä Hänen käskyjensä mukaan. Hän on rakkaudellaan ja huolenpidollaan saanut minut lepäämään sylissään, ei pelolla ja ankaruudella.

    Minun käsitys rakastavasta Isästä on se, että Hän ei heitä yhtäkään lapsistaan kadotukseen vaan antaa jokaiselle neuvoja miten tulee käyttäytyä, jotta tie olisi oikea.

    Sinulle sisar rauhaa ja rakkautta ja siunausta toivottaen syntinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

syntinen kirjoitti:

Synnistä puhuminen ja sillä peloittelu on loputtava sillä se jos mikä on syntiä.
Osoitella muille mikä on väärin ja oikein. Se ei ole ihmisen tehtävä vaan Jumalan. Jos ihminen asettaa itsensä Jumalan asemaan tekee hän syntiä.

Kyllä Jumala meidän jokaisen omassatunnossamme kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Ei ole ihmisen asia mennä osoittelemaan muita ihmisiä syyttävä sormi ojossa.
Ajatelkaa itseänne uskovaiseksi sanovat. Ja se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Näin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu