25.5.2011
Sukupuolikypsän miehen ja/tai naisen alastomuus muiden kuin aviopuolison tai alaikäisten lastensa seurassa on häpeällinen tai häväistynä olemisen tila, johon Jumala ei Henkensä ja Sanansa kautta ketään normaalisti johda.
Tällaisen alastomuuden tahallinen esittäminen yhdistettynä sukupuoliakteihin muiden kuin kahden aviopuolisoksi katsottavan läsnäollessa ja/tai näiden kahden ulkopuolisten edessä, vieläpä ulkopuolisille esitettäväksi on hirvittävää rikkomusta eli syntiä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan.
Tyypillisesti tallaiseen esittämiseen etenkin kuvallisesti ja/tai äänellisesti ja usein kaupallisessa mielessä yhdistyy paljonkin muita syntyjä kuten toisten hyväksikäyttöä, alistamista jopa kaapattuna, orjana, vankina pitämistä, rahan ahneutta, huume- ja alkoholi- ja/tai seksiriippuvuuksia, järjestäytynyttä rikollisuutta, muiden eksyttämistä ja turmelemista jne.
Tällaisen pahan Jumala on ilmoittanut poistettavaksi ihmisten keskuudesta tarpeellisin keinoin. Vaihtoehtoa ei ole. Joka tapauksessa Jumala ja Kristus eivät salli tällaista säädytöntä, irstailevaa, saastaista käyttäytymistä milloinkaan missään kolkassa maapallolla, vaan kaikki kansat, heimot, suvut, perheet ja yksilöt on määrätty polvistumaan Kristuksen ja edelleen Jumalan edessä sekä saatettavaksi Kristuksen opetuslapsiksi.
Sitä miten syvälle pimeyteen myös sukupuoliseen käyttäytymiseen liittyvissä synneissä Suomi lukuisten muiden maiden tavoin on sukeltanut, osoittaa myös monien väärintekijöiden uskomaton röyhkeys jopa esittää Jumalan ehdottomasti kieltämän käyttäytymisen opettamista kansalaisille, jopa nuorille ja lapsille:
Tutkija toisi pornon koulujen seksivalistukseen
http://yle.fi/uutiset/x-uutiset/2011/05/tutkija_toisi_pornon_koulujen_seksivalistukseen_2590114.html
Sen sijaan että Suomessa tai missään muuallakaan sallittaisiin vielä enemmän pornon kaltaista tai mitään muutakaan säädyttömyyttä, irstailua, iljettävyyttä ja saastaisuutta vieläpä opettettavaksi, kaikki olemassa olevakin on poistettava viipymättä tarpeellisin keinoin sekä kansat, heimot, suvut, perheet ja yksilöt, kaikki yhteiskunnat puhdistettava kaikesta tällaisesta. Tämä tehtävä on säädetty hoidettavaksi Jumalan ja Kristuksen palvelijoille. Heillä on siihen valtuus ja lupa niin Kristukselta kuin Jumalalta eikä niitä tarvitse anella yhdeltäkään ainoalta uskottomalta väärintekijältä tai luopiolta.
Jumalan Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten kielenkäytössä ilmaisu hävyn näkeminen, näkyminen, paljastaminen tai paljastuminen ei tarkoita vain sukupuolielimen näkemistä, näkymistä, paljastamista tai paljastumista, vaan myös ilmaisua sukupuolisesta kanssakäymisestä ja vieläpä niin, että hävyn näkeminen, näkyminen, paljastaminen tai paljastuminen toisen henkilön vaikutuksesta johtuen tarkoittaa samaa kuin sukupuoliyhteyden harjoittamista henkilön kanssa, jolta sukupuolielin on saatettu paljastumaan.
Niin pyhä asia Jumalan edessä on sukupuolielimen peittäminen muilta kuin aviopuolisolta tai lapsen tapauksessa muilta kuin oman perheen jäseniltä. Eikä Jumala ole antanut kenellekään ulkopuoliselle kuuluvalle ryhtyä paljastamaan tai paljastuttamaan muiden kuin aviopuolisonsa sukupuolielintä tai saattaa sukupuolielintä paljastumaan muiden perheiden lapsilta muuta kuin erityistapauksissa kuten sairauksien hoidossa ja silloinkin intimiteettiä tiukasti varjellen.
Jumalan suhtautuminen sukupuolikypsyyden saavuttaneiden alastomuuteen muiden, ulkopuolisten seurassa on siis yksinomaan kielteinen. Eikä alaikäistäkään tulisi saattaa alastomaksi tai antaa esiintyä alastomana muiden kuin oman perheen jäsenten nähden.
Jumala sallii vain Hänen määrittelemänsä normaalin sukupuoliyhteyden eli makaamiseen, toisin sanoen sellaisen sukupuoliyhteyden, joka on Hänen Pyhän Sanansa, Lakinsa ja Järjestyksensä mukainen. Tämä tarkoittaa aviopuolisoiksi tarkoitettua miestä ja naista, kun he ovat jo lupautuneet toisilleen ja kun tämä liitto on lisäksi Hänen Pyhän Sanansa, Lakinsa ja Järjestyksensä mukainen.
Toiselle kuuluvan aviopuolison kanssa sukupuoliyhteyden harjoittaminen on kuolemansynti.
Miesten keskinäistä sukupuoliyhdyntää Jumala ei hyväksy koskaan eikä missään, vaan Hän määrää tästä Pyhässä Sanassaan ja Laissaan rangaistukseksi kuolemantuomion. Naisten keskinäisestä sukupuoliyhteydestä ei määrätä näin yksiselitteiden selvästi ja jyrkästi, mutta sekin on Jumalan edessä luonnonvastaista ja mitä ilmeisemmin kiellettyä.
Erirotuisten sukupuoliyhteyttä Jumala ei myöskään hyväksy missään tilanteessa mistään syystä. Se on äärimmäisen tuomion ja rangaistuksen saava synti. Tällaisesta liitosta syntyvä jälkeläinen ei tule koskaan kuulumaan Jumalan seurakuntaan.
Erityistapauksissa kuten raiskauksissa raiskanneen miehen tulee ottaa raiskattu nainen vaimokseen edellyttäen, että tämä liitto muuten täyttää Jumalan ehdot, jos ei, ikävä kohtalo odottaa raiskaajaa.
Sukupuoliset säädyttömyydet siivottava maasta pois!
69
222
Vastaukset
- Jumala vihaa vääryyt
(jatkoa edelliseen)
Tämä Jumalan suhtautuminen alastomuuteen ja sukupuoliseen käyttäytymiseen tulee ilmi, kun tutkii Hänen Pyhiä Ilmoituksiaan ja Kirjoituksiaan sekä aihetta Hänen Pyhän Henkensä ja Sanansa johdatuksessa.
Aihetta voi tutkia esimerkiksi Raamatun Ilmoituksista ja Kirjoituksista hakusanoilla kuten häpy*, hävy*, alast*, makaa, makasi*, irsta*, häpeäll*, iljettä*, saastais*, luonnonvast*, missä tähti * viittaa perussanan johdannaisiin.
Ja Jahushua (Jeesus) tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:18-20)
"Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jahushuan (Jeesuksen) nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jahushua (Jeesus) Kristus on Herra." (Fil.2:9-11)- Jumala vihaa vääryyt
Tämä on yhteinen huomautus monille lukijoille ja kommentoijille:
Tämän keskustelunavauksen keskipisteessä ja herätteenä ei ole tuttu suomalainen saunakulttuuri, vaikka se aihealueeseen kuuluukin ja vaikka se monille sydämenasia onkin, vaan jotakin paljon "rajumpia" asioita, jotka kyllä ilmenevät tekstistä ja myös sen yhdestä linkistä. Joten pysytään lähellä tätä keskiötä tässä keskustelussa.
Ja siinä on suuri ero, saunotaanko yhdessä ilman vaatteita vai vaikkapa uimavaatteet päällä sekä merkitystä on myös sillä, ovatko miehet ja naiset erikseen vaiko yhdessä. Toivottavasti tämä ymmärretään? - Hahhahhaa
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Tämä on yhteinen huomautus monille lukijoille ja kommentoijille:
Tämän keskustelunavauksen keskipisteessä ja herätteenä ei ole tuttu suomalainen saunakulttuuri, vaikka se aihealueeseen kuuluukin ja vaikka se monille sydämenasia onkin, vaan jotakin paljon "rajumpia" asioita, jotka kyllä ilmenevät tekstistä ja myös sen yhdestä linkistä. Joten pysytään lähellä tätä keskiötä tässä keskustelussa.
Ja siinä on suuri ero, saunotaanko yhdessä ilman vaatteita vai vaikkapa uimavaatteet päällä sekä merkitystä on myös sillä, ovatko miehet ja naiset erikseen vaiko yhdessä. Toivottavasti tämä ymmärretään?Kukaan sumalainen ei sauno uimavaatteet päällä. Mikä siinä saunomisessa on niin pahaa? Alkaako sulla heti seisoa, jos näet alastoman miehen? Jos sulla on ongelmia oman ruumiisi kanssa, niin älä käy ristiretkeen muita vastaan.
- Jumala vihaa vääryyt
Hahhahhaa kirjoitti:
Kukaan sumalainen ei sauno uimavaatteet päällä. Mikä siinä saunomisessa on niin pahaa? Alkaako sulla heti seisoa, jos näet alastoman miehen? Jos sulla on ongelmia oman ruumiisi kanssa, niin älä käy ristiretkeen muita vastaan.
Tuskinpa sinä tiedät, miten jokaikinen suomalainen saunoo.
Minulla ei ole homoseksuaalisia taipumuksia, sen sijaan minulla on hyvinkin voimakas taipumus pyrkiä noudattamaan Jumalan Pyhää Säätämystä asiassa kuin asiassa vastuksesta huolimatta. Enkä pelkää siinä homoja enkä heterojakaan.
Voit tutkia Jumalan Pyhästä Sanasta ja Laista, mitä se tarkoittaa suhtautumisessa homoseksuaalisia akteja harjoittaviin tai vaikkapa Jumalaa ja Kristusta pilkkaaviin.
Ja minä todella olen Jumalan ja Kristuksen ristiretkellä, sillä oikealla, joka pistää kaikki jumalattomat pakanat polvilleen Herrani edessä, mutta joka ei ole oikeamielisiä, Kristukselle kuuluvia islaminuskoisia vastaan. Hekin voivat liittyä ristiretkeeni, tietenkin saman Kristuksen ja Jumalan yhteydessä. - Muahhahhaa
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Tuskinpa sinä tiedät, miten jokaikinen suomalainen saunoo.
Minulla ei ole homoseksuaalisia taipumuksia, sen sijaan minulla on hyvinkin voimakas taipumus pyrkiä noudattamaan Jumalan Pyhää Säätämystä asiassa kuin asiassa vastuksesta huolimatta. Enkä pelkää siinä homoja enkä heterojakaan.
Voit tutkia Jumalan Pyhästä Sanasta ja Laista, mitä se tarkoittaa suhtautumisessa homoseksuaalisia akteja harjoittaviin tai vaikkapa Jumalaa ja Kristusta pilkkaaviin.
Ja minä todella olen Jumalan ja Kristuksen ristiretkellä, sillä oikealla, joka pistää kaikki jumalattomat pakanat polvilleen Herrani edessä, mutta joka ei ole oikeamielisiä, Kristukselle kuuluvia islaminuskoisia vastaan. Hekin voivat liittyä ristiretkeeni, tietenkin saman Kristuksen ja Jumalan yhteydessä.On sulla fantasiat, äijä.
- Jumala vihaa vääryyt
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Tämä on yhteinen huomautus monille lukijoille ja kommentoijille:
Tämän keskustelunavauksen keskipisteessä ja herätteenä ei ole tuttu suomalainen saunakulttuuri, vaikka se aihealueeseen kuuluukin ja vaikka se monille sydämenasia onkin, vaan jotakin paljon "rajumpia" asioita, jotka kyllä ilmenevät tekstistä ja myös sen yhdestä linkistä. Joten pysytään lähellä tätä keskiötä tässä keskustelussa.
Ja siinä on suuri ero, saunotaanko yhdessä ilman vaatteita vai vaikkapa uimavaatteet päällä sekä merkitystä on myös sillä, ovatko miehet ja naiset erikseen vaiko yhdessä. Toivottavasti tämä ymmärretään?Loppupäätelmä:
Varsinainen keskustelunaihe, joka kyllä tulee aloitustekstissä esiin, ei montaa keskustelijaa kiinnostanut. Sen sijaan hyvin monelle vastapuolelle osoittautui suorastaan pyhäksi asiaksi ja samalla epäjumalaksi suomalainen sauna-/saunomiskulttuuri.
Suomalainen tapa paljastella itseään peseytyessään muiden seurassa ei ole kovinkaan tavallista kaikkialla muualla.
Olen aikanaan itse nähnyt ulkomailla opiskeluaikoina työskennellessäni, kuinka esimerkiksi Balkanin seudulta tulevat valkoihoiset miehet menevät pesemään työpäivän hiet suihkuun alushousut päällä. Alastomuutta toisten miesten seurassa ei missään nimessä näytetty.
Joten täkäläinen itsensäpaljastelu on aika outoa monien muiden silmissä. Olisikohan tämän suomalaisen häirikkökäyttäytymisen muuttamiseen psykologilla keinoja?
- Hahhahhaa
Et sitten taida paljon julkisissa saunoissa käydä, kun siellä tuota syntiä tehdään ja ollaan vieraiden ihmisten nähden alasti? Eikös muuten siellä Raamatussa ole sellainen säädyttömyyteen kannustava kirja kuin Laulujen laulu? :)
- Jumala vihaa vääryyt
En todellakaan käy eikä käy kukaan muukaan perheestäni, sillä syntiähän se on, vaikka se monilla ns. suomalaisilla yleinen harrastus tunnetusti onkin - valitettavasti.
Mutta näinhän asia ei ole lainkaan kaikkialla valkoisten kristittyjen keskuudessa, vaan monissa maissa tuo saunomiskulttuuri on hyvinkin vieras. - hassuja juttuja sitä
HEi ei sauna ole mitään syntiä, siellä on samaa sukupuolta olevia ihmisiä, ja jos kaikki ei ole "kunnossa yliskamarissa" sinä häpeilet siellä toisten joukossa, vaikka eihän kukaan yleensä mene saunoihin kyttäilläkseen toisia ihmisiä vaan löylyyn, lämpöön ja sitten pesulle.
- Te eksytte.
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
En todellakaan käy eikä käy kukaan muukaan perheestäni, sillä syntiähän se on, vaikka se monilla ns. suomalaisilla yleinen harrastus tunnetusti onkin - valitettavasti.
Mutta näinhän asia ei ole lainkaan kaikkialla valkoisten kristittyjen keskuudessa, vaan monissa maissa tuo saunomiskulttuuri on hyvinkin vieras.Mitä sanoo Raamattu jos ihminen on uudestisyntynyt. Room.10:4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Gal.5:1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaa sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Kol.2:20-23. Jos te olle Kristuksen kanssa kuoleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallisitte määrätä itseänne säädöksiä. Älä tartu, älä maista, älä koske! - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta- ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
- Jumala vihaa vääryyt
Te eksytte. kirjoitti:
Mitä sanoo Raamattu jos ihminen on uudestisyntynyt. Room.10:4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Gal.5:1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaa sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Kol.2:20-23. Jos te olle Kristuksen kanssa kuoleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallisitte määrätä itseänne säädöksiä. Älä tartu, älä maista, älä koske! - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta- ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Miten sekaisin oikein olet? Sinä vedät aivan toiseen tarkoitusyhteyteen kuuluvia Raamatun kohtia - vieläpä osin väärin käännettyjä ja väärin opetettuja - puolustelemaan saunomista muiden kanssa, missä yhteydessä Jumalan Sanan ja Lain vastaisesti paljastetaan omia sukupuolielimiä muille.
Sinä puolustelet väärällä, harhaanjohtavalla opetuksellasi syntiä. Joka syntiä tekee, on perkeleestä niin kuin Sana ilmoittaa. Mitä lieneekään "uudestisyntymisesi"? Jumala sen tietää.
Häpeä Kristuksen nimessä! - Hoitajaa!

Häpeä Kristuksen nimessä!Ja mikähän SINÄ olet käskemään muita häpeämään? Et taida oikein tulla toimeen ihmisten kanssa, kun täytyy täällä palstalla uhota? Ei silti, tuollaisella puheella rikkoo välit kaikkiin ihmisiin. Et siis voisi muodostaa seurakuntaa, vaan joudut elämään yksin. Kova kohtalo.
- Hahahhahhaa
Taitaa olla sinulla aika vääristynyt käsitys Jumalasta ja kristillisyydestä. Mitä muuta silti voi odottaa tyypiltä, joka jauhaa tuollaista kiihkoilutekstiä. Vai että saunominen syntiä... Missäs sitä sitten synnit pestään jossei saunassa?
- Jumala vihaa vääryyt
Jos sinun tai kenenkään muunkaan mielestä synnit pestään saunassa, niin olet kirjaimellisesti menossa tuleen ja tuskaan käsityksinesi. Se nimittäin pilkkaa Kristuksen antamaa ainutkertaista uhria ja oman Pyhän verensä vuodattamista syntien anteeksisaamiseksi.
- Vapaudu peloistasi
Taitaa "Jumala vihaa vääryyt" olla niitä miehiä/naisia, joiden uskonnollinen opetus on tullut USA:sta tuoduista lehdyköistä... Siellähän alastoman lapsen valokuvaamista pidetään lapsipornona. Onneksi meillä Suomessa ollaan järkilinjoilla. On sinulla "Jumala vihaa vääryyt" aika synkkä kuva maailmasta. Taidat olla aika ahdistunut?
- Jumala vihaa vääryyt
Minun uskonnollinen opetukseni tulee suoraan Kaikkivaltiaan Jumalan Pyhästä Hengestä ja Sanasta ja sen sisältämästä Laista niin tarkasti kuin mahdollista. Ja aniharva on toistaiseksi sellaiseen tarkkuuteen yksityiskohdissa tai kokonaiskäsityksessä päässyt.
Vaikea on vertailla, kenellä on mitenkin synkkä kuva maailmasta. Ahdistuksesta toteaisin, että jos useimmat teistä laitettaisiin tilalleni uhraamaan Jumalan ja Kristuksen eteen sen mitä olen toistaiseksi uhrannut, teistä aniharva sen kestäisi. Kaikki ulkopuoliset eivät tahdo kestää hermostumatta edes tietoisuutta siitä.
Useimmat teistä pelkäävät niin paljon esimerkiksi jo pelkästään oman työpaikkansa menettämistä, etteivät hevin uskaltautuisi liittymään seuraani. He välttelevät joutumasta tilanteeseen, jossa joutuisivat kohtaamaan uhkaa.
Joten mitä tarkoittaa tapauksessani "Vapaudu peloistasi"? Sinä joka näin esität, käy ensin kunnolla Jumalan ja Kristuksen vihollisten kimppuun ja jatketaan sitten tätä keskustelua peloista vapautumisesta. Sinänsä se kyllä on oikein mainio neuvo, kun oikein sovelletaan. - Santtu Saunamies
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Minun uskonnollinen opetukseni tulee suoraan Kaikkivaltiaan Jumalan Pyhästä Hengestä ja Sanasta ja sen sisältämästä Laista niin tarkasti kuin mahdollista. Ja aniharva on toistaiseksi sellaiseen tarkkuuteen yksityiskohdissa tai kokonaiskäsityksessä päässyt.
Vaikea on vertailla, kenellä on mitenkin synkkä kuva maailmasta. Ahdistuksesta toteaisin, että jos useimmat teistä laitettaisiin tilalleni uhraamaan Jumalan ja Kristuksen eteen sen mitä olen toistaiseksi uhrannut, teistä aniharva sen kestäisi. Kaikki ulkopuoliset eivät tahdo kestää hermostumatta edes tietoisuutta siitä.
Useimmat teistä pelkäävät niin paljon esimerkiksi jo pelkästään oman työpaikkansa menettämistä, etteivät hevin uskaltautuisi liittymään seuraani. He välttelevät joutumasta tilanteeseen, jossa joutuisivat kohtaamaan uhkaa.
Joten mitä tarkoittaa tapauksessani "Vapaudu peloistasi"? Sinä joka näin esität, käy ensin kunnolla Jumalan ja Kristuksen vihollisten kimppuun ja jatketaan sitten tätä keskustelua peloista vapautumisesta. Sinänsä se kyllä on oikein mainio neuvo, kun oikein sovelletaan.Ai Kaikkivaltiaan Pyhä Sana on puhunut sinulle? Ja olet oikein kokonaiskäsityksen muodostanut? Onko tuon ylimielisempää kuultu? Taidat olla itse Johannes Kastaja tai Jeesuksen uusi inkarnaatio? Tai ehkä sittenkin joku salajuonitteleva ateisti, joka haluaa antaa kristityistä sairaan, julman, ylimielisen ja pahanilkisen kuvan?
Vapaudu peloistasi, veli, ja armahda perhettäsi. Mitä pahaa he ovat tehneet ansaitakseen tuollaisen julistajan niskoilleen?
PS: Tämä kirjoittaja käy saunassa joka ilta. Rantasaunassa. Alastoman naiseni kanssa. Siellä hekumoimme. Kuumassa synnissä. Kaljaa juon. Aah. Hyvää tekee.
- Kristitty saunoja
Jeesuskin kävi kylvyssä eikä varmaan vaatteet päällä.
- Jumala vihaa vääryyt
Luitko huolellisesti mitä kirjoitin vai etkö ymmärtänyt kirjoittamaani? Enhän minä mitään peseytymistä kieltänyt. Tokihan ihmisen peseytyä pitää.
Mutta olen täysin varma, että aikuinen Jeesus ei tarvinnut normaaliin peseytymiseensä toisten seuraa eikä myöskään riisuuntunut alasti muiden seurassa.
Kai sinäkin yksinäsi osaat peseytyä? - Jumala itse
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Luitko huolellisesti mitä kirjoitin vai etkö ymmärtänyt kirjoittamaani? Enhän minä mitään peseytymistä kieltänyt. Tokihan ihmisen peseytyä pitää.
Mutta olen täysin varma, että aikuinen Jeesus ei tarvinnut normaaliin peseytymiseensä toisten seuraa eikä myöskään riisuuntunut alasti muiden seurassa.
Kai sinäkin yksinäsi osaat peseytyä?*Taivaallista jyrinää****
Minä sanon sinulle, hyvä veli: käy rauhassa saunassa. Minä ja Poikakin saunotaan joka päivä ja lauletaan: "Ja poika saunoo, otetaan maljasta huikkaa". Katos poika muuttaa aina välillä löylyveden viiniksi, niin on parempi meno! Amen.
*Taivaallista jyrinää*
- Jumala vihaa häpeää
"Sukupuolikypsän miehen ja/tai naisen alastomuus muiden kuin aviopuolison tai alaikäisten lastensa seurassa on häpeällinen tai häväistynä olemisen tila, johon Jumala ei Henkensä ja Sanansa kautta ketään normaalisti johda."
Toivottavasti et sitten joudu lääkäriin jossa pitäisi riisua ja häpeämään häväistyneenä.- Jumala vihaa vääryyt
Niin, toivottavasti ei kukaan muukaan joudu lääkäriin tällaiseen poikkeukselliseen tilanteeseen tai mieluisinta olisi toki, ettei kenenkään tarvitsisi edes lääkäriin turvautua hyvän terveytensä ansiosta.
- HAhhahhaa
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Niin, toivottavasti ei kukaan muukaan joudu lääkäriin tällaiseen poikkeukselliseen tilanteeseen tai mieluisinta olisi toki, ettei kenenkään tarvitsisi edes lääkäriin turvautua hyvän terveytensä ansiosta.
No eiköhän Jumala armahda palvelijaansa, joka saarnaa hänen kaunista sanaansa Suomi24-palstalla ja julistaa Jumalan salattua sanomaa saunomista vastaan. Eli älä huolehdi, et sairastu koskaan. Elät ikuisesti. Tässä yksi uusi harhaluulo entisten joukkoon, sinne pikku päänuppiin. Varo, ettei halkea!
- ¨¨*¨¨
Jumala uhkasi paljastaa Siionin tyttärien hävyt ja tehdä päälaet rupisiksi!
Jumala hauskuutti itseään katsemalla noita rupipäisiä paljaspimppaisia tyttäriä.
Ilmankos rutjautti neitsyt Mariaa,että laittakoon suunsasuppuun mokoma mulkero. - Uskovainen mies
Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin miksi ihmisen pitäisi hävetä tätä Jumalan kuvaa? Kirjoittaja antaa kyllä kristityistä aika oudon kuvan kirjoituksessaan. Kirjoituksen sisältö kertoo enemmän kirjoittajan mielenliikkeistä kuin kristinuskosta tai Jumalasta.
- Jumala vihaa vääryyt
Aloituskirjoitukseni kertoo nimenomaan Jumalan Pyhästä Säätämyksestä, joka voidaan koska tahansa todentaa vaikka todistajien läsnäollessa ottamalla esiin Hänen Pyhät Ilmoituksensa aihetta koskien. Ja mielenliikkeideni on syytä olla niiden mukaisia.
Liki läpikotaisin turmeltuneeseen kristinuskoon on jo mahdutettu melkein mitä vain, joten se nykytilassaan ei kelpaa todisteeksi siitä, miten asioiden pitäisi Jumalan edessä olla. - Hahhahhaa
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Aloituskirjoitukseni kertoo nimenomaan Jumalan Pyhästä Säätämyksestä, joka voidaan koska tahansa todentaa vaikka todistajien läsnäollessa ottamalla esiin Hänen Pyhät Ilmoituksensa aihetta koskien. Ja mielenliikkeideni on syytä olla niiden mukaisia.
Liki läpikotaisin turmeltuneeseen kristinuskoon on jo mahdutettu melkein mitä vain, joten se nykytilassaan ei kelpaa todisteeksi siitä, miten asioiden pitäisi Jumalan edessä olla.Mielenliikkeesi todella ovat tutkimattomat. Raamattua ainakin tulkitset niin päin h*lvettiä kuin pystyy. Suoritus ja saavutus sekin!
- Kovaa uskovaismenoa
Jumala onkin sitten aika erikoinen häiskä ja hänen "palvelijansa" vasta erikoisia ovatkin, mitä tuohon "Jumala vihaa vääryyt" nimimerkkiin tulee. Mistähän pimeästä loukosta näitä sketsihahmoja nousee? Synkkää...
- ajattele nyt itse
Jokainen ajatelkoon järjellään, jollei ole jotain salattavaa piilosyntiä, jonka takia ei voi mennä ihmisten kanssa saunaan, sellaisen ihmisen on syytäkin pysytelä sieltä poissa!
Maalaisjärki ja usko sopivat hyvin yhteen, jos sitä on käyttää.
Saunassa ei ole mitään pahaa, seurakunnatkin saunottavat välillä ihmisiään, en tiedä kaikista seurakunnista? Meillä ainakin saunotetaan, enkä näe itse asiassa mitään väärää. Eri asia olisi mennä kaduille pomppimaan ilman vaatteita, tai johonkin muualle, tässä on joku sekoittanut asioita ja olisi syytä löysyttää "pipoa". - Toinen realisti.
ajattele nyt itse kirjoitti:
Jokainen ajatelkoon järjellään, jollei ole jotain salattavaa piilosyntiä, jonka takia ei voi mennä ihmisten kanssa saunaan, sellaisen ihmisen on syytäkin pysytelä sieltä poissa!
Maalaisjärki ja usko sopivat hyvin yhteen, jos sitä on käyttää.
Saunassa ei ole mitään pahaa, seurakunnatkin saunottavat välillä ihmisiään, en tiedä kaikista seurakunnista? Meillä ainakin saunotetaan, enkä näe itse asiassa mitään väärää. Eri asia olisi mennä kaduille pomppimaan ilman vaatteita, tai johonkin muualle, tässä on joku sekoittanut asioita ja olisi syytä löysyttää "pipoa".Nyt onkin sopivaa ja aiheeseen liittyä tutkailla hieman historiaa vaikkapa tsaarien Venäjältä.
Venäläinen historioitsija Edward Radzinski kertoo kirjassaan Viimeinen Tsaari.
Nikolai II:en elämä ja kuolema,julkaisuvuosi 1992,mm.seuraavaa:
"Palatsiin tuotiin Mitka Houkka.Montenegrolaiset selittivät Alixille,että "Kristuksen tähden houkkia" oli vain Venäjällä.Tekeytyessään mielipuoliksi he saattoivat joskus käyttäytyä säädyttömästi ja kulkea ryysyissä tai jopa alastomina ivatakseen säälittävää näkyvää maailmaa ja saadakseen ihmiset herjaamaan heitä.He paljastivat ristiriidan Jumalan syvällisen totuuden ja pinnallisen,maallisen terveen järjen välillä.Heidän suustaan ja heidän sekavasta puheestaan tuli etsiä Herran sanaa.He olivat autuaita,ja heille oli annettu ennustamisen ja ihmeiden tekemisen lahja".
Miksi tämä Mitka Houkka kutsuttiin Nikolai II:en ja hänen puolisonsa Alixin palatsiin? Syy oli siinä,että heillä oli neljä tytärtä mutta ei poikaa joten he toivovat apua ennustusten muodossa Mitka Houkalta.
Mitka Houkan sekavat puheet ja ennustukset eivät tsaaritarta vakuuttaneet joten Mitka Houkka sai lähteä.
Eräässä toisessa historiikissaan tämä sama venäläinen historioitsija kertoo tunnetun Grigori Rasputinin elämäntarinan.
Eräässä vaiheessa elämäänsä Grigori Rasputin kuului siperialaiseen uskonlahkoon nimeltään Hlystit.
Kyseisen lahkon mukaan synneistä voi vapautua vain irtstailemalla ja harrastamalla syntiä.
Hlystien toiminta kulminoitui heidän riittiensä loppuvaiheessa juopotteluun ja orgioihin.
Neuvostoliiton hajottua Hlystien toiminta on Siperian syrjäisillä alueilla vilkastunut eikä se Neuvostoliitonkaan aikana ollut täysin loppunut. - Dante`s
ajattele nyt itse kirjoitti:
Jokainen ajatelkoon järjellään, jollei ole jotain salattavaa piilosyntiä, jonka takia ei voi mennä ihmisten kanssa saunaan, sellaisen ihmisen on syytäkin pysytelä sieltä poissa!
Maalaisjärki ja usko sopivat hyvin yhteen, jos sitä on käyttää.
Saunassa ei ole mitään pahaa, seurakunnatkin saunottavat välillä ihmisiään, en tiedä kaikista seurakunnista? Meillä ainakin saunotetaan, enkä näe itse asiassa mitään väärää. Eri asia olisi mennä kaduille pomppimaan ilman vaatteita, tai johonkin muualle, tässä on joku sekoittanut asioita ja olisi syytä löysyttää "pipoa".No niin. Ensi viikolla ne sitten taas alkavat seurakunnan saunaillat. Sinne sitten uimaan ja paistamaan makkaraa ja juomaan kahvia halpaan hintaan!
- Jumala vihaa vääryyt
Toinen realisti. kirjoitti:
Nyt onkin sopivaa ja aiheeseen liittyä tutkailla hieman historiaa vaikkapa tsaarien Venäjältä.
Venäläinen historioitsija Edward Radzinski kertoo kirjassaan Viimeinen Tsaari.
Nikolai II:en elämä ja kuolema,julkaisuvuosi 1992,mm.seuraavaa:
"Palatsiin tuotiin Mitka Houkka.Montenegrolaiset selittivät Alixille,että "Kristuksen tähden houkkia" oli vain Venäjällä.Tekeytyessään mielipuoliksi he saattoivat joskus käyttäytyä säädyttömästi ja kulkea ryysyissä tai jopa alastomina ivatakseen säälittävää näkyvää maailmaa ja saadakseen ihmiset herjaamaan heitä.He paljastivat ristiriidan Jumalan syvällisen totuuden ja pinnallisen,maallisen terveen järjen välillä.Heidän suustaan ja heidän sekavasta puheestaan tuli etsiä Herran sanaa.He olivat autuaita,ja heille oli annettu ennustamisen ja ihmeiden tekemisen lahja".
Miksi tämä Mitka Houkka kutsuttiin Nikolai II:en ja hänen puolisonsa Alixin palatsiin? Syy oli siinä,että heillä oli neljä tytärtä mutta ei poikaa joten he toivovat apua ennustusten muodossa Mitka Houkalta.
Mitka Houkan sekavat puheet ja ennustukset eivät tsaaritarta vakuuttaneet joten Mitka Houkka sai lähteä.
Eräässä toisessa historiikissaan tämä sama venäläinen historioitsija kertoo tunnetun Grigori Rasputinin elämäntarinan.
Eräässä vaiheessa elämäänsä Grigori Rasputin kuului siperialaiseen uskonlahkoon nimeltään Hlystit.
Kyseisen lahkon mukaan synneistä voi vapautua vain irtstailemalla ja harrastamalla syntiä.
Hlystien toiminta kulminoitui heidän riittiensä loppuvaiheessa juopotteluun ja orgioihin.
Neuvostoliiton hajottua Hlystien toiminta on Siperian syrjäisillä alueilla vilkastunut eikä se Neuvostoliitonkaan aikana ollut täysin loppunut.Eräs luotettavan tuntuinen Jumalan ilmoitus kertoo, että Jumala lähetti enkelinsä antamaan Nikolai II:lle käskyn surmauttaa tämä Grigori Rasputin, koska hän oli antautunut pimeyden palvelukseen. Näin Nikolai lopulta tekikin, mutta Rasputin oli niin voimakkaiden demonien vallassa, että hänen surmauttamisensa ei sujunutkaan ihan helposti.
Mutta lopulta hänkin päätyi sinne, minne kuuluikin. Samaan paikkaan ovat menneet Jumalan valitsemia kuninkaita vastaan nousseet samoin kuin sairaalloisissa lahkoissa touhunneet. - Jumala vihaa vääryyt
ajattele nyt itse kirjoitti:
Jokainen ajatelkoon järjellään, jollei ole jotain salattavaa piilosyntiä, jonka takia ei voi mennä ihmisten kanssa saunaan, sellaisen ihmisen on syytäkin pysytelä sieltä poissa!
Maalaisjärki ja usko sopivat hyvin yhteen, jos sitä on käyttää.
Saunassa ei ole mitään pahaa, seurakunnatkin saunottavat välillä ihmisiään, en tiedä kaikista seurakunnista? Meillä ainakin saunotetaan, enkä näe itse asiassa mitään väärää. Eri asia olisi mennä kaduille pomppimaan ilman vaatteita, tai johonkin muualle, tässä on joku sekoittanut asioita ja olisi syytä löysyttää "pipoa".Älä väitä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan äläkä vetoa jonkun järkeen tekosyyksi synnin harjoittamiselle.
MInulle on varsin helppo todistaa esittämäni todeksi Jumalan Pyhillä Ilmoituksilla etenkin, kun mennään alkutekstiin.
Nämä mainitsemasi seurakunnat eivät ole mitään Jumalan seurakuntia. Minun ei tarvitse montaa minuuttia tällaisten "seurakuntien" touhuja tarkastella, kun pystyn osoittamaan niiden rikkomuksia Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan. Todellisuudessa näiden liki kaikkien toiminta pilkkaa Kristusta ja Jumalaa sekä antaa jopa tahallisesti väärän kuvan Isästä ja Pojasta sekä Jumalan todellisesta seurakunnasta Kristuksessa. Välttäkää näitä porttoja kuin ruttoa!
Et siis halua luopua totutusta tavastasi? Kristus kuitenkin käski repiä juurineen irti kaiken sellaisen, mitä Isä ei ole istuttanut. Ketä siis tottelet? - Jumala vihaa vääryyt
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Älä väitä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan äläkä vetoa jonkun järkeen tekosyyksi synnin harjoittamiselle.
MInulle on varsin helppo todistaa esittämäni todeksi Jumalan Pyhillä Ilmoituksilla etenkin, kun mennään alkutekstiin.
Nämä mainitsemasi seurakunnat eivät ole mitään Jumalan seurakuntia. Minun ei tarvitse montaa minuuttia tällaisten "seurakuntien" touhuja tarkastella, kun pystyn osoittamaan niiden rikkomuksia Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan. Todellisuudessa näiden liki kaikkien toiminta pilkkaa Kristusta ja Jumalaa sekä antaa jopa tahallisesti väärän kuvan Isästä ja Pojasta sekä Jumalan todellisesta seurakunnasta Kristuksessa. Välttäkää näitä porttoja kuin ruttoa!
Et siis halua luopua totutusta tavastasi? Kristus kuitenkin käski repiä juurineen irti kaiken sellaisen, mitä Isä ei ole istuttanut. Ketä siis tottelet?Tämä edellinen viestini on siis vastine nimimerkille "ajattele nyt itse".
- Toinen realisti.
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Eräs luotettavan tuntuinen Jumalan ilmoitus kertoo, että Jumala lähetti enkelinsä antamaan Nikolai II:lle käskyn surmauttaa tämä Grigori Rasputin, koska hän oli antautunut pimeyden palvelukseen. Näin Nikolai lopulta tekikin, mutta Rasputin oli niin voimakkaiden demonien vallassa, että hänen surmauttamisensa ei sujunutkaan ihan helposti.
Mutta lopulta hänkin päätyi sinne, minne kuuluikin. Samaan paikkaan ovat menneet Jumalan valitsemia kuninkaita vastaan nousseet samoin kuin sairaalloisissa lahkoissa touhunneet.Grigori Rasputini surmasi ruhtinas Jusupov ja hänen lähipiirinsä.
Motiiveina tekoon olivat venäläisen historioitsija ja tutkija Edward Radzinskin mukaan mm.sellaiset seikat kuten:
-Rasputinin biseksuaalisuus ja hän oli ihastunut Jusupoviin.
-Rasputinin liian suuri vaikutusvalta Nikolai II:en hovissa erityisesti tsaaritarta koskien
-Rasputinin pyrkimys irrottaa Venäjä I-maailmansodasta
-Rasputinin vaikutusvalta Venäjän sisäpolitiikassa eräänlaisena neuvonantajana tsaarin hovissa päättäen omalla tavallaan vaikuttaen mm.ministerinimityksiin.
Ei näistä ihan EU tule mieleen mutta ehkä kuitenkin sen aikaisella mutta yksilöllisellä ja ehkä myös uskonnollisella tasolla.
Tämä venäläinen historioitsija ja tutkija on käynyt myös ns."nuukasti tarkkaan" läpi kaikki tsaarin salaisen poliisin eli Ohranan tutkinta-ja kuulustelupöytäkirjat (tuttua touhua minullekin aikoinaan) valokuvat sekä ruunmiinavaus pöytäkirjat asiaa koskien ja jotka vapautettiin sensuurista Neuvostoliiton hajottua.
Teon perusajatus oli houkutella Rasputin juhlimaan Jusupovin palatsiin.
Tämä onnistui siksi,että bisekseksuaalisena tunnettu ja Jusupoviin ihastunut Rasputin otti kutsun vastaan.
Jusupov johdatti Rasputinin palatsinsa kellarikerrokseen.
Urbaani legenda kertoo,että hän syötti Raspunille syankaliumia leivoksiin sekoitettuna.
Mutta tämä ei pidä paikkaansa siksi,että Rasputin ei koskaan syönyt mitään makeaa joten syankaliumia oli sekoitettu siihen viiniin,mitä Jusupov tarjosi Rasputinille.
Mutta syankaliun oli vanhentunutta eikä toiminut toivotulla tavalla joten Jusupov säikähti ja ampui Rasputinia selkään.
Kun muut salaliittolaiset ryntäsivät kellariin,Rasputin toipui ja lähti karkuun.
Palatsin pihalla häntä ammuttiin uudestaan muutamia kertoja.
Tämän jälkeen Rasputin kahlittiin köysillä,suljettiin säkkiin ja upotettiin Neva-jokeen avannosta.
Kun Rasputinin ruumis löydettiin niin todettiin,että hän oli vapautunut puoliksi köysistä ja säkistä ja kuollut hukkumalla.
Eli tässäpä oli todellinen "tapaus Rasputin" eli millään Jumalallisella tasollla ei ollut mitään osuutta asiaan tässäkään tapauksessa.
Apropoo..,tästä muistukin mieleeni vanha venäläinen uskomus siitä,että kansakunta joka tappaa hallitsijansa eli tsaarin,tässä tapauksessa Nikolai II:sen,saa päälleen sadan vuoden onnettomuuden.
Eli vuodesta 1917 vuoteen 2017.
Hmmmm...mielenkiintoista vai mitä? - Ovikelloko soi?
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Älä väitä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan äläkä vetoa jonkun järkeen tekosyyksi synnin harjoittamiselle.
MInulle on varsin helppo todistaa esittämäni todeksi Jumalan Pyhillä Ilmoituksilla etenkin, kun mennään alkutekstiin.
Nämä mainitsemasi seurakunnat eivät ole mitään Jumalan seurakuntia. Minun ei tarvitse montaa minuuttia tällaisten "seurakuntien" touhuja tarkastella, kun pystyn osoittamaan niiden rikkomuksia Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan. Todellisuudessa näiden liki kaikkien toiminta pilkkaa Kristusta ja Jumalaa sekä antaa jopa tahallisesti väärän kuvan Isästä ja Pojasta sekä Jumalan todellisesta seurakunnasta Kristuksessa. Välttäkää näitä porttoja kuin ruttoa!
Et siis halua luopua totutusta tavastasi? Kristus kuitenkin käski repiä juurineen irti kaiken sellaisen, mitä Isä ei ole istuttanut. Ketä siis tottelet?No ei me ainakaan sinua totella. Olet niin häijyn, typerän, säälittävän, moukkamaisen ja urpon kuuloinen pölhökustaa, että taidat olla vähän dingding?
- 243er
Ottamatta nyt muuten kantaa koko kirjoitukseen, kysyn tästä kohdasta:
"Erityistapauksissa kuten raiskauksissa raiskanneen miehen tulee ottaa raiskattu nainen vaimokseen"
Eikö naisella ole asiaan mielestäsi mitään sanottavaa? Naisen on pakko naida raiskaajansa, jos tämä niin tahtoo?
Ei tarvitse vastata, kysymys oli retorinen. Olet sairas paskiainen.- Jumala vihaa vääryyt
Ensinnäkään minä en ole Jumalan lakia kirjoittanut. Minä vain kerroin, mitä siellä on esitetty. Esitä valituksesi Jumalan Lakia koskien sen laatijalle.
Todennäköisesti naisella on asiaan kyllä sanomista, missä tapauksessa siihen etsitään muita ratkaisuja. Niitä voit vaikka etsiskellä Jumalan Sanasta ja Laista, jos se kiinnostaa, mitä epäilen.
Yksi ratkaisu raiskaustapauksen käsittelyyn on ottaa mallia Leevistä ja Simeonista sisarensa Dianan tapauksessa. Jota aihe kiinnostaa, tutkikoon Raamatusta, mitä tämä tarkoittaa.
En ole myöskään tiettävästi sairas enkä paskiainen. Lausuit väärän todistuksen. Toivottavasti joku takoo sen puolestani sinulle riittävästi ymmärrykseen. Minä tuskin saan siihen tilaisuutta. - 243r
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Ensinnäkään minä en ole Jumalan lakia kirjoittanut. Minä vain kerroin, mitä siellä on esitetty. Esitä valituksesi Jumalan Lakia koskien sen laatijalle.
Todennäköisesti naisella on asiaan kyllä sanomista, missä tapauksessa siihen etsitään muita ratkaisuja. Niitä voit vaikka etsiskellä Jumalan Sanasta ja Laista, jos se kiinnostaa, mitä epäilen.
Yksi ratkaisu raiskaustapauksen käsittelyyn on ottaa mallia Leevistä ja Simeonista sisarensa Dianan tapauksessa. Jota aihe kiinnostaa, tutkikoon Raamatusta, mitä tämä tarkoittaa.
En ole myöskään tiettävästi sairas enkä paskiainen. Lausuit väärän todistuksen. Toivottavasti joku takoo sen puolestani sinulle riittävästi ymmärrykseen. Minä tuskin saan siihen tilaisuutta.Onneksi naisen asemaa ei Suomessa eikä muissa sivistyneissä maissa enää määritellä äärifundamentalistisen raamatuntulkinnan mukaan. Eikä tulla enää ikinä määrittelemäänkään. Raamatullasi et voi perustella yhtään mitään.
- Jumala vihaa vääryyt
243r kirjoitti:
Onneksi naisen asemaa ei Suomessa eikä muissa sivistyneissä maissa enää määritellä äärifundamentalistisen raamatuntulkinnan mukaan. Eikä tulla enää ikinä määrittelemäänkään. Raamatullasi et voi perustella yhtään mitään.
Voi olla, ettei naisen asemaa määritelläkään aivan pian "äärifundamentalistisen raamatuntulkinnan" vaan ääri-islamilaisen tulkinnan mukaan. Vahvoja merkkejä on tämänsuuntaisesta kehityksestä. Wahhabiitit ovat tulossa. Mites sitten suu pannaan? Pää menee aikakin huivin peittoon - naisella.
- Hehhehhee

Ai saunassa?
- 23rfdcs

Sinun mielesi mukainen maailma ei olisi yhtään sen parempi kuin ääri-islamilaisen mielen mukainen. Molemmat yhtä pahoja. Onneksi on olemassa vaihtoehtoja, jotka tulevat hitaasti, mutta varmasti jyräämään alleen uskonnollisten hörhöjen dystopiat.
- Uskova psykologi
Nimimerkki "Jumala vihaa vääryyt", ehkä luulet, että tuollaisella uholla ja kiihkoilulla olet suuri Jumalan mies, Jeesuksen seuraaja ja Sanan Julistaja. Valitettavasti et ole. Sinusta jää se kuva, että olet aika yksin ja peloissasi. Siksi haukut muita kuin omasta vallastaan juopunut koulukiusaaja.
Kirjoitat:
"Vaikea on vertailla, kenellä on mitenkin synkkä kuva maailmasta. Ahdistuksesta toteaisin, että jos useimmat teistä laitettaisiin tilalleni uhraamaan Jumalan ja Kristuksen eteen sen mitä olen toistaiseksi uhrannut, teistä aniharva sen kestäisi. Kaikki ulkopuoliset eivät tahdo kestää hermostumatta edes tietoisuutta siitä.
Useimmat teistä pelkäävät niin paljon esimerkiksi jo pelkästään oman työpaikkansa menettämistä, etteivät hevin uskaltautuisi liittymään seuraani. He välttelevät joutumasta tilanteeseen, jossa joutuisivat kohtaamaan uhkaa."
Tästä tulee sellainen kuva, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Muista kuitenkin, että mikään ei ole menetettyä. Voit vielä hakea apua. Sitä on saatavilla. Traumoista, ahdistuksesta ja pahoista mielenterveyden ongelmista voi päästä eroon tai ainakin oppia elämään niiden kanssa. Siunausta!- Usk. psyk.sair.hoit
Itse käsitän myös, ettei aloittajalla ole kovin hyvä olla. Syvistä traumoista kysymys. Vaikka traumat jättävät jälkensä, niin niihin saa helpotusta, esim. psykoterapiasta, ja tietenkin vapaudesta, mihin Kristus vapautti meidät.
- Jumala vihaa vääryyt
Usk. psyk.sair.hoit kirjoitti:
Itse käsitän myös, ettei aloittajalla ole kovin hyvä olla. Syvistä traumoista kysymys. Vaikka traumat jättävät jälkensä, niin niihin saa helpotusta, esim. psykoterapiasta, ja tietenkin vapaudesta, mihin Kristus vapautti meidät.
Kristus ei vapauttanut ketään rikkomaan Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan, mitä taasen sinä yrität viestittää tekemään - tahallaan tai tahattomasti - ja saatat näin Kristuksen synnintekijäksi Isän silmissä sekä myös Hänet häpäiset. Ja siitä sinä kyllä maksat,
Äläkä yritä tarjota mitään jumalatonta psykoterapiaa minulle tai kenellekään muullekaan ja tällaiselle julkisella tarjoamisella myöskään yrittää minua häväistä.
Ei tule olemaan päivää elämässäni, jolloin minä sitä avukseni tarvitsisin. Minun apuni on Kaikkivaltias Luoja ja Hänen Sanansa, Kristus. Jos he eivät minua pysty auttamaan, minä minä tai kukaan muukaan jollakin psykoterapialla tekisin.
Sitäpaitsi nuo puheet psykoterapiasta ja vastaavista keinoista kuuluvat antikristillisen ja ateistisen kommunistiyhteiskunnan vakiomenettelyihin. Joko sinut on ajettu sisään sen kansalaiseksi? - Psyk.sh
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Kristus ei vapauttanut ketään rikkomaan Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan, mitä taasen sinä yrität viestittää tekemään - tahallaan tai tahattomasti - ja saatat näin Kristuksen synnintekijäksi Isän silmissä sekä myös Hänet häpäiset. Ja siitä sinä kyllä maksat,
Äläkä yritä tarjota mitään jumalatonta psykoterapiaa minulle tai kenellekään muullekaan ja tällaiselle julkisella tarjoamisella myöskään yrittää minua häväistä.
Ei tule olemaan päivää elämässäni, jolloin minä sitä avukseni tarvitsisin. Minun apuni on Kaikkivaltias Luoja ja Hänen Sanansa, Kristus. Jos he eivät minua pysty auttamaan, minä minä tai kukaan muukaan jollakin psykoterapialla tekisin.
Sitäpaitsi nuo puheet psykoterapiasta ja vastaavista keinoista kuuluvat antikristillisen ja ateistisen kommunistiyhteiskunnan vakiomenettelyihin. Joko sinut on ajettu sisään sen kansalaiseksi?Vapaa Kristuksessa on myös vapaa, ei siis synnin orja ja palvelija. Ymmärrätkö?
Käytkö edes lääkärissä, jos vaikkapa sairastut? - Psyk.
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Kristus ei vapauttanut ketään rikkomaan Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan, mitä taasen sinä yrität viestittää tekemään - tahallaan tai tahattomasti - ja saatat näin Kristuksen synnintekijäksi Isän silmissä sekä myös Hänet häpäiset. Ja siitä sinä kyllä maksat,
Äläkä yritä tarjota mitään jumalatonta psykoterapiaa minulle tai kenellekään muullekaan ja tällaiselle julkisella tarjoamisella myöskään yrittää minua häväistä.
Ei tule olemaan päivää elämässäni, jolloin minä sitä avukseni tarvitsisin. Minun apuni on Kaikkivaltias Luoja ja Hänen Sanansa, Kristus. Jos he eivät minua pysty auttamaan, minä minä tai kukaan muukaan jollakin psykoterapialla tekisin.
Sitäpaitsi nuo puheet psykoterapiasta ja vastaavista keinoista kuuluvat antikristillisen ja ateistisen kommunistiyhteiskunnan vakiomenettelyihin. Joko sinut on ajettu sisään sen kansalaiseksi?Muun yhteiskunnan näkeminen ateisti-kommunistisena ja antikristillisenä sekä terapian leimaaminen tuolla tavalla on merkki, että kaikki ei ole sinun elämässäsi kunnossa. On oikeastaan ihan sama, mikä on se ideologia, jonka nimissä saarnaat, se ei ole ongelmasi ydin. Leimaat kaikki muut pahoiksi ja olet etsinyt itsellesi sellaiset leimakirveet, kuten saunomisen kiihkeän vastustamisen, jolla varmasti kaikki muut alkavat sinua hyljeksiä. Tunnet tästä katkeruutta mutta myös suunnatonta riemua, koska koet olevasi ainoa oikeassaoleva ihminen tällä planeetalla. Pääsi sisässä tunnet Jumalan Hengen ääntä, vaikka oma päävärkkisi siellä tuottaa omituisia ajatuksiaan. Mutta koska suhtaudut niin kielteisesti kaikkeen tarjolla olevaan apuun, tuskinpa sinua voidaan auttaa. Muista kuitenkin, että aina on tarjolla apua. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
- Profetoijalle
Tässä otteita Hannu Lauerman artikkelista, joka löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo91931&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero
"Taantuminen suuruusharhaisuuteen on skitsofrenian eräissä muodoissa, harhaluuloisuushäiriöissä ja maniassa joskus esiintyvä oire, joka saattaa tilapäisesti suoda tyydytystä mutta raunioittaa mahdollisuuden rakentavaan elämään ja vuorovaikutukseen. Usein siihen liittyy kokemus vainon kohteena olemisesta, tyydyttävänä kääntöpuolenaan elämys oman persoonan ainutlaatuisesta ja erityisestä merkityksestä. Suurellisuus, kyvyttömyys elää elämää jokseenkin muiden ihmisten kaltaisena mutta silti ainutkertaisena ihmisenä, saa joskus puhtaasti uskonnollisen ilmiasun.
---
Siinä missä jumaluuskokemus on lähes kenen tahansa mahdollista tunnistaa harhaksi, on kokemus profeetallisuudesta paljon ongelmallisempi. Tilanne on tällainen erityisesti silloin, kun kyseessä on jossain suhteessa karismaattinen ja ilmaisullisesti kyvykäs henkilö, joka kykenee salaamaan suuruusharhansa esimerkiksi esiintymällä tarvittaessa hyvin vaatimattomasti. "- Jumala vihaa vääryyt
Et sinä talläisella halveksittavalla leimaamisella Jumalan edessä vapaudu synnintekemisestäsi ja käännä Hänen katsettaan sivuun vaan parannusta tekemällä. Ja tee se pian, sillä mistä tiedät, mitä huomenna on edessäsi - ehkä joku yllätys Häneltä, jonka edessä jokaisen on taivuttava tottelemaan.
Ja vaikka kuinka haluaisit, niin minulla ei ole mielenterveyshäiriöitä, ei myöskään jakomielitautia.
Vaikka ylläolevassa artikkelissa on joitakin hyviäkin yksittäisiä huomioita, se on sisäisesti Kristuksen ja Jumalan kieltävä ja muun muassa tästä syystä harhaanjohtavaa eikä edes kovin viisasta päättelyä, vaan oikeastaan jokaisen lauseen voi kyseenalaistaa ja riitauttaa.
Tämä ei todellakaan edusta totuudellista kuvausta edes aiheesta. Ihmetellä täytyy, mistä psykologeille palkkaa maksetaan muusta kuin eksyttämisestä.
- Psykologi, uskova
Oman pahoinvoinnin kieltäminen on tyypillinen oire mielenterveyden ongelmista. Sinulla on teksteistäsi päätellen todella paha olla. Se huokuu retoriikastasi, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta sekä ylimielisyyttä muita kohtaan.
Saarnaat muille parannusta ja uhkailet jonkin suuremman mutta selvästi sinun hallussasi olevan olennon kostolla. Näen tikun toisten silmässä muttet tukkia omassasi. Kirjoitat palstoille keskellä yötä, saarnaat saunomista vastaan ja julistat Jumalan rangaistusta. Lisäksi höpiset raiskauksista todella omituisia asioita. En tiedä tautihistoriaasi, mutta jo näillä perusteilla jää sellainen kuva, että et ole aivan kunnossa.
Oletko joskus pohtinut, miksi sinun on niin paha olla? Mikä saa sinut saarnaamaan muita vastaan ja uhkailemaan Herran nimissä? Onko sinulle tapahtunut jotain niin pahaa, ettet voi sitä myöntää, edes itsellesi? Mistä olet katkeroitunut? Mitä pahaa maailma on sinulle tehnyt? Terapiaa ei voi tarjota kenellekään, joka ei pysty myöntämään, että hänellä on ongelmia. Muista, että totuus vapauttaa. Se tuo paremman olon.- Jumala vihaa vääryyt
26.5.2011
Älä yritä kiertää keskustelunaihetta ja omia rikkomuksiasi Jumalaa ja Kristusta sekä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan riivaajien psykologian höpötykselläsi. Se ei sinua auta, ei myöskään valheiden vangiksi sitova oma "totuutesi", joka on Jumalan vapauttavaa Totuutta vastaan ja sitä häpäisee.
Sinä yrität käyttää jumalatonta psykologiaasi aseena niin Jumalaa kuin Kristusta. Jumalan Pyhää Säätämystä, Kristuksen kuningaskuntaa sekä Jumalan ja Kristuksen todellisia palvelijoita vastaan. Mutta siinä taistelussa sinä kaadut, Kristuksen nimessä. En haluaisi olla asemassasi, kun Kuninkaani kääntää miekkansa sinuun.
Kuinka voit olla uskovana psykologi, siksikö, että sinulla on työpaikka ja saat siitä palkkaa? Sitäpaitsi teet töitä antikristillisen ja ateistisen Lissabonin sopimuksen alaisen EU:n alaisen Suomen hallinnon alaisuudessa näin Jumalan ja Kristuksen vihollisia työlläsi ja veroillasi tukien sekä syyllistyen myös muihin mahdollisiin rikkomuksiin kuten kaste- ja konfirmaatiolupauksen sekä sotilas- ja virkavalan rikkomiseen.
Sinun velvollisuutesi on lopettaa tuo ihmisiä Jumalan ja Kristuksen luota eksyttävä toimesi.
En pelkää sinua tai muitakaan psykologeja sekunnin vertaa. Sinä et edessäni kauaa olisi, kun ryhdymme tarkastelemaan Jumalan Pyhää Säätämystä. Eivät edes EU-Suomen korkeimmat virkamiehet uskalla tulla juttusilleni rikkomuksiaan ja petoksiaan tarkastelemaan. - M-olari
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
26.5.2011
Älä yritä kiertää keskustelunaihetta ja omia rikkomuksiasi Jumalaa ja Kristusta sekä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan riivaajien psykologian höpötykselläsi. Se ei sinua auta, ei myöskään valheiden vangiksi sitova oma "totuutesi", joka on Jumalan vapauttavaa Totuutta vastaan ja sitä häpäisee.
Sinä yrität käyttää jumalatonta psykologiaasi aseena niin Jumalaa kuin Kristusta. Jumalan Pyhää Säätämystä, Kristuksen kuningaskuntaa sekä Jumalan ja Kristuksen todellisia palvelijoita vastaan. Mutta siinä taistelussa sinä kaadut, Kristuksen nimessä. En haluaisi olla asemassasi, kun Kuninkaani kääntää miekkansa sinuun.
Kuinka voit olla uskovana psykologi, siksikö, että sinulla on työpaikka ja saat siitä palkkaa? Sitäpaitsi teet töitä antikristillisen ja ateistisen Lissabonin sopimuksen alaisen EU:n alaisen Suomen hallinnon alaisuudessa näin Jumalan ja Kristuksen vihollisia työlläsi ja veroillasi tukien sekä syyllistyen myös muihin mahdollisiin rikkomuksiin kuten kaste- ja konfirmaatiolupauksen sekä sotilas- ja virkavalan rikkomiseen.
Sinun velvollisuutesi on lopettaa tuo ihmisiä Jumalan ja Kristuksen luota eksyttävä toimesi.
En pelkää sinua tai muitakaan psykologeja sekunnin vertaa. Sinä et edessäni kauaa olisi, kun ryhdymme tarkastelemaan Jumalan Pyhää Säätämystä. Eivät edes EU-Suomen korkeimmat virkamiehet uskalla tulla juttusilleni rikkomuksiaan ja petoksiaan tarkastelemaan.Onko sitten edes EU-Suomen korkeimmilla virkamiehillä edes mitään tarvettakaan tulla teidän kanssanne juttelemaan ja tarkastelemaan teidän omia tulkintojanne tietyistä,vaikkapa EU:iin liittyvistä asioista?
Heillä,kuten ei muillakaan,ei ole siihen mitään tarvetta siitä yksinkertaisesta syystä ettei heillä ole mitään tarvetta ryhtyä tarkastelemaan vaikkapa joitain epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia pyhiä säätämyksiä joita kuka tahansa voi tulkita miten tahansa.
Kohta varmaan Venäjäkin kääntää miekkansa minuun mutta se ei haittaa siksi,että olin nuorempana maalivahtina eli molarina sekä jalkapallo sekä jääkiekko-otteluissa! - Huhhuh mitä roskaa
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
26.5.2011
Älä yritä kiertää keskustelunaihetta ja omia rikkomuksiasi Jumalaa ja Kristusta sekä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan riivaajien psykologian höpötykselläsi. Se ei sinua auta, ei myöskään valheiden vangiksi sitova oma "totuutesi", joka on Jumalan vapauttavaa Totuutta vastaan ja sitä häpäisee.
Sinä yrität käyttää jumalatonta psykologiaasi aseena niin Jumalaa kuin Kristusta. Jumalan Pyhää Säätämystä, Kristuksen kuningaskuntaa sekä Jumalan ja Kristuksen todellisia palvelijoita vastaan. Mutta siinä taistelussa sinä kaadut, Kristuksen nimessä. En haluaisi olla asemassasi, kun Kuninkaani kääntää miekkansa sinuun.
Kuinka voit olla uskovana psykologi, siksikö, että sinulla on työpaikka ja saat siitä palkkaa? Sitäpaitsi teet töitä antikristillisen ja ateistisen Lissabonin sopimuksen alaisen EU:n alaisen Suomen hallinnon alaisuudessa näin Jumalan ja Kristuksen vihollisia työlläsi ja veroillasi tukien sekä syyllistyen myös muihin mahdollisiin rikkomuksiin kuten kaste- ja konfirmaatiolupauksen sekä sotilas- ja virkavalan rikkomiseen.
Sinun velvollisuutesi on lopettaa tuo ihmisiä Jumalan ja Kristuksen luota eksyttävä toimesi.
En pelkää sinua tai muitakaan psykologeja sekunnin vertaa. Sinä et edessäni kauaa olisi, kun ryhdymme tarkastelemaan Jumalan Pyhää Säätämystä. Eivät edes EU-Suomen korkeimmat virkamiehet uskalla tulla juttusilleni rikkomuksiaan ja petoksiaan tarkastelemaan.Psykoottisen kuuloista tekstiä. Uskonnollisestakin näkökulmasta vaikuttaa, että sinun Kuninkaasi on Saatana.
- Huhhuh mitä roskaa
Huhhuh mitä roskaa kirjoitti:
Psykoottisen kuuloista tekstiä. Uskonnollisestakin näkökulmasta vaikuttaa, että sinun Kuninkaasi on Saatana.
Siis "Jumala vihaa vääryyt" kirjoittaa psykoottisesti. Kiinnostaisi tietää, missä uskonnollisessa yhteisössä hiippailet?
- EU-kannattaja-ateist
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
26.5.2011
Älä yritä kiertää keskustelunaihetta ja omia rikkomuksiasi Jumalaa ja Kristusta sekä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan riivaajien psykologian höpötykselläsi. Se ei sinua auta, ei myöskään valheiden vangiksi sitova oma "totuutesi", joka on Jumalan vapauttavaa Totuutta vastaan ja sitä häpäisee.
Sinä yrität käyttää jumalatonta psykologiaasi aseena niin Jumalaa kuin Kristusta. Jumalan Pyhää Säätämystä, Kristuksen kuningaskuntaa sekä Jumalan ja Kristuksen todellisia palvelijoita vastaan. Mutta siinä taistelussa sinä kaadut, Kristuksen nimessä. En haluaisi olla asemassasi, kun Kuninkaani kääntää miekkansa sinuun.
Kuinka voit olla uskovana psykologi, siksikö, että sinulla on työpaikka ja saat siitä palkkaa? Sitäpaitsi teet töitä antikristillisen ja ateistisen Lissabonin sopimuksen alaisen EU:n alaisen Suomen hallinnon alaisuudessa näin Jumalan ja Kristuksen vihollisia työlläsi ja veroillasi tukien sekä syyllistyen myös muihin mahdollisiin rikkomuksiin kuten kaste- ja konfirmaatiolupauksen sekä sotilas- ja virkavalan rikkomiseen.
Sinun velvollisuutesi on lopettaa tuo ihmisiä Jumalan ja Kristuksen luota eksyttävä toimesi.
En pelkää sinua tai muitakaan psykologeja sekunnin vertaa. Sinä et edessäni kauaa olisi, kun ryhdymme tarkastelemaan Jumalan Pyhää Säätämystä. Eivät edes EU-Suomen korkeimmat virkamiehet uskalla tulla juttusilleni rikkomuksiaan ja petoksiaan tarkastelemaan.Kukahan kovin kauaa sinun edessäsi olisi. Ei kukaan jaksa kuunnella tuollaista roskanjauhantaa. Joku jauhaa kommunismia ja sitä kuinka Stalin oli hyvä äijä, joku jauhaa uskovaista vihaa kuten sinä, mutta kumpaakaan ei täysjärkinen kauaa jaksa kuunnella.
- Jumala vihaa vääryyt
Huhhuh mitä roskaa kirjoitti:
Psykoottisen kuuloista tekstiä. Uskonnollisestakin näkökulmasta vaikuttaa, että sinun Kuninkaasi on Saatana.
Raamatun ja muidenkin Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten perusteella voidaan määritellä, mitä on synnin tekeminen ja ketä synnin tekijät palvelevat. Tämän perusteellla minun Kuninkaani ei ole mainitsemasi henkilö, vaan mitenkähän oma laitasi, sinä kun haukut myös Jumalan Pyhää Säätämystä psykoottisen kuuloiseksi tekstiksi.
- Älä riehu, uskovaine
Vihan liesonta on mieletöntä ja jumalatonta, tehtin sitä Jumalan tai jumalattomuuden nimessä. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.
- Rauhaaaaa
On ihan sairasta, että netissä saa anonyymisti julistaa omaa vihamielisyyttään ja uskovaista vihaa ihmisiä, valtiota ja yhteiskuntaa vastaan. Olet varmaan valinnut vihasi kohteeksi alastomuuden, koska oppisi olet saanut USA-laisesta herätysuskovaisuudesta ja tiedät, että alastomuus on Suomessa ihan normaali asia. Voi sinua raukkaa, kun olet noin vihainen ja ahdistunut. Mutta koska et tahdo apua ja koet olevasi oikeassa, niin mitäs me muut siihen. Yritä elää itsesi kanssa. Mutta pidä mielessä, että ystäviä ei saa muita haukkumalla. (Sinulla on mielikuvitusystävä nimeltä Jumala - hyvin vihainen, julma, aggressiivinen ja sairasmielinen ihmisten kiusaaja, joka sanelee sinulle pääsi sisällä pahuuden sanomaa. Hän ei ole oikea, vaan mielikuvitusta. Sellainen ei ole oikea ystävä.)
- Jumala vihaa vääryyt
Minä vihaan sydämeni pohjasta vääryyttä, sillä niin tekee myös se yksi ja ainoa Jumala ja haluanhan olla Isälleni mieliksi. Vihaan sydämeni pohjasta myös jokaikistä Jumalan Pyhän Tahdon, Sanan, Lain ja Järjestyksen vastaista yhteiskuntajärjestystä ja hallintoa, sillä niin tekee myös se yksi ja ainoa Jumala ja haluanhan olla Isälleni mieliksi.
Mutta minä myös rakastan monia asioita ja paljolti samoja kuin suurenmoinen Isäni, joka on täydellisyydessään luonut suunnattoman ihania asioita. Niiden parissa minä viihdyn ja toivon erään Hänen Pyhän Ilmoituksensa toteutuvan, jossa annetaan ymmärtää, että Hänen luokseen palattuamme saamme keskittyä meille rakkaisiin asioihin.
Jumala on ilmoittanut Pyhissä Ilmoituksissaan, että ihmisen tulee etsiä ensisijaisesti vain Hänen ja samalla tietenkin Kristuksen ystävyyttä. Ihmisten ystävyydet kun ovat usein aika pettäväisiä. Viisaampaa on yrittää olla Jumalalle mieliksi kuin Häntä vastustaville ihmisille.
Vai halusit sinä auttaa, ihanko totta? Voinko ehdottaa, missä voit auttaa ja sinä lupaat sitten auttaa? Vai ajattelitko tarjota jotakin apua näkemysteni pehmentämiseen tai eliminoimiseen? Siitä avusta minä kieltäydyn.
Sitäpaitsi tämän keskustelun aihe en ollut minä, vaan jotakin muuta. Mitähän se oli? Katso aloitusviesti ja koetetaan pysyä aiheessa, vaikka useimpia se ei näytä juurikaan kiinnostavan.
- Homopari
Oli eilen aika hyvä sessio meillä saunassa...
- Vaate-fetissi
Olitteko synnittömästi vaatteet päällä vai synnillisesti Jumalan Pojan Aivon tahdon vastaisesti ilman vaatteita? Minä käyn aina vaatteet päällä saunassa. Vähän on hiki talvitamineissa.
- Homopari
Kyllä me oltiin pervosti ilman rihman kiertämää...
- Saunassa on kivaa
Olen ollut vaimoni ja hänen äitinsä kanssa samassa saunassa. Miesten kanssa käyn saunassa joka lauantai.
Mahtaako viestiketjun aloittaja tietää, onko Helvetissä yhtä hyvät saunat? Taivaaseen en ainakaan mene, kun sitä paikkaa johtaa joku Jumala-niminen pervo, joka ei halua ihmisten näkevän toisiaan alasti. Se pervo valvoo myös ihmisten seksielämää ja muutenkin se on aika kiero, ahdasmielinen ja kiivasluonteinen pikkusielu. Näin siis eräiden "todistajien" mukaan.- G-makkara
Olin äsken puolisoni kanssa saunomassa ja olimme molemmat täysi alasti!!!
Vaimollani ei ollut edes burkhaa tai huivia päässä!!!!
Tämähän on hirveän kauhean kamala asia joten voi olla,että kesäkuun 13.päivän jälkeen tänä vuonna en olekaan pilvissä vaan siellä halstaripuolella ainakin 1000 vuotta!
Mutta ei se mitään siksi että tykkään grillimakkarasta ja yleensäkin rasvaisista ruokalajeista.
Tässä tuli tuotua julki ne seikat että miksi en pääse 13.kesäkuuta 2011 muualle kuin halstaripuolelle.
Mutta ei siitä mitään haittaa ole siksi,että kun 1000 vuotta grillaa makkaraa ja vetää rundia tytsyjen kanssa niin sitä voi olla loppumetreillä aika kuitti! - Jumala vihaa vääryyt
Leikittelet samoin kuin eräät muutkin pilkkaajat tässä keskustelussa jopa tahallisella synnintekemisellä ja helvetillä sekä herjaat jopa Jumalaa, mutta tuskin tekisit sitä, jos todella ymmärtäisit, mihin olet päätymässä muiden pilkkajien tavoin - ellet tee parannusta ajoissa.
Sieltä ei ole noin vain paluuta, sinun toiveitasi ei oteta huomioon etkä päätä enää mistään. - 24etf
Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:
Leikittelet samoin kuin eräät muutkin pilkkaajat tässä keskustelussa jopa tahallisella synnintekemisellä ja helvetillä sekä herjaat jopa Jumalaa, mutta tuskin tekisit sitä, jos todella ymmärtäisit, mihin olet päätymässä muiden pilkkajien tavoin - ellet tee parannusta ajoissa.
Sieltä ei ole noin vain paluuta, sinun toiveitasi ei oteta huomioon etkä päätä enää mistään.Jumalahan se on sullekin peniksen luonut. Ja vaimolles vaginan. Ja tissitkin. Molemmille :) Olis jättäny luomatta niin eipä tarvis pöljempienkään miettiä tuollaisia.
- Jumala vihaa vääryyt
24etf kirjoitti:
Jumalahan se on sullekin peniksen luonut. Ja vaimolles vaginan. Ja tissitkin. Molemmille :) Olis jättäny luomatta niin eipä tarvis pöljempienkään miettiä tuollaisia.
Mahdoitko lukea lainkaan aloitustekstiä? Aloita sieltä, niin huomaat, mistä keskustelussa piti olla kysymys.
Keskustellaan sitten erikseen omassa keskustelussa Jumalan luomisteoista, joihin nämäkin mainitsemasi ruumiinosat kuuluvat ihan tarkoituksellisesti.
Mutta tässä en nyt niistä keskustele, koska mielessäni oli kiinnittää huomiota johonkin muuhun: ihmisten tahalliseen turmelemiseen.
- Inhottava realisti
Missä kohti Raamattua saunominen erikseen kielletään?
Tämän lisäksi voisit laajemminkin kertoa alastomuutta ja seksiä koskevista näkemyksistäsi, koska ne erikoisilta vaikuttavat.
Onko Sinulla perhettä?
Miten he suhtautuvat näkemyksiisi? - ...
......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773