http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkerikot
Vain pieni osa karjalaisista on ollut ortodokseja.
Inkerikot tai inkeroiset (inkeroiseksi inkeroine, ižora tai ižoralaine) ovat Inkerin alkuperäistä itämerensuomalaista väestöä. Inkerikkojen historiallinen uskonto on ortodoksisuus (kun taas Suomesta aikanaan siirtyneiden inkeriläisten uskonto on luterilaisuus).
Vuonna 1534 Novgorodin arkkipiispa kertoi inkerikkojen palvelevan metsiä, kiviä, jokia, järviä, soita, lähteitä, vuoria, kukkuloita, aurinkoa, kuuta ja tähtiä, auringon nousua kohti oli tapana kumartaa. Inkerikot antoivat jumaluuksilleen myös uhreja kuten kotieläimiä. Lapset nimesi shamaani eli arbui. Vieläkin perinteisiin kuuluu "kalmoille" eli kuolleille vietävä ruoka. Nykyisin inkerikot ovat ortodokseja.
Vain pieni osa karjalaisista on ollut ortodokseja.
Inkerikot tai inkeroiset (inkeroiseksi inkeroine, ižora tai ižoralaine) ovat Inkerin alkuperäistä itämerensuomalaista väestöä. Inkerikkojen historiallinen uskonto on ortodoksisuus (kun taas Suomesta aikanaan siirtyneiden inkeriläisten uskonto on luterilaisuus).
Vuonna 1534 Novgorodin arkkipiispa kertoi inkerikkojen palvelevan metsiä, kiviä, jokia, järviä, soita, lähteitä, vuoria, kukkuloita, aurinkoa, kuuta ja tähtiä, auringon nousua kohti oli tapana kumartaa. Inkerikot antoivat jumaluuksilleen myös uhreja kuten kotieläimiä. Lapset nimesi shamaani eli arbui. Vieläkin perinteisiin kuuluu "kalmoille" eli kuolleille vietävä ruoka. Nykyisin inkerikot ovat ortodokseja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Vain pieni osa karjalaisista on ollut ortodokseja."
Miten määrittelet keitä ovat karjalaiset? Vainko inkerikot ovat karjalaisia? Misää kulkevat Karjalan rajat?
Väitän että kun on tämä yleinen konsepti että karjalaiset ovat aina ortodokseja ja "oikeat" karjalaiset ovat vain oikeita ortodoksjea.. yms.. ensinnäkin jopa nämä "aidot" karjalais inkerikko ortodoksit ovat olleen pakania..ja sitäpaitsi ovat "kreikkalais"ortodokseja....
Niin että se siitä ja minullakin on ihan ei orto ja orto karjalais juuria joten en ole mikään hämäläinen joka kateuttaan väittää muuta..
En asettanut postausta epäilläkseni karjalaisuutta vaan ortodoksisukuja yms perinteistä karjalais/orto vääntöä vastaan...
Karjalaiset kastettiin ortodoksiseen uskoon 1200-luvulla. Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod joutui luovuttamaan Ruotsille kolme ortodoksista pogostaa eli kirkkopitäjää Savilahden (nykyisen Mikkelin tienoilla), Jääsken ja Äyräpään. Näiden asukkaat käännytettiin ensin roomalaiskatolisiksi, sittemmin luterilaisiksi. Tämän takia on siis olemassa luterilaisia karjalaisia.
1600-luvulla Ruotsi valloitti Venäjältä Käkisalmen läänin. Sen asukkaat yritettiin käännyttää luterilaiseksi, mutta he äänestivät jaloilaan ja muutivat Sisä-Venäjälle Tverin lääniin. Vain pieni joukko ortodokseja jäi entiselle kotikonnuilleen. Esin Sortavalan seutu luterilaistettiin kokonaan niin , että sinne muutti länsikarjalaisia ja savolaisia luterilaisia. Savolaiset ovat karjalaisten ja hämäläisten sekaheimo.
Inkerikot ovat sukua karjalaisille, mutta he eivät asu Karjalassa , vaan Pietarin lähellä ns Inkerin maalla. He ovat ortodokseja vanhastaan. Novgorodin arkkipiispan kirjoitus on propagandateksti, jonka tarkoitus on ollut innostaa papistoa sisälähetystyöhön. Vanha luonnonuskonto väistyi vähitellen ja eli kauan rinnakkain kristinuskon kanssa. Myös luterilaisten alueella oli vielä 1500-luvulla ja paljon myöhemminkin ns pakanuutta. .
1600-luvulla Ruotsi siirsi valloittamalleen Inkerin maalle Karjalan Kannakselta lja Savosta luterilaisia uudisasukkaita, savakkoja (/savolaisia) ja äyrämöisiä (luterilaisia karjalaisia) . Heidän jälkeläisiään kutsutaan nykyisin Inkerin suomalaisiksi.
Suomen karjalaisista noin 10% ennen toista maailmansotaa oli ortodokseja. Enemmistöltään ortodoksisia kuntia olivat Salmi, Suistamo, Suojärvi, Korpiselkä ja Impilahti.
Hmm et tainnut lukea tuota wiki:n linkkiä se osittain poikkeaa näkemyksestäsi.
Samoin kuin poikkeaa näkemys kulttuurin tutkimuksen laitoksen 2011 pääsykoekirjassakin...Suomalainen kansanperinne Leea Virtanen
Poiketkoon vaan! Jokaisella tutkijalla on oma näkemyksenä. Kansatieteilijä, kuten Virtanen, ei ole historian tai kirkkohistorian tutkija, joten hänellä on vain toisen käden tietoja näistä asioista. Lukekaa hyvät ihmiset historiantutkijoiden eikä kansateiteilijöiden esityksiä. Wikipedia eivätkä muutkaan yleistietosanakirjat eivät ole luetettavia lähteitä.
Itse olen sitä mieltä vakaasti edelleenkin että mitään syntyperäistä karjalaista ortodoksi sukua tuon linkin perusteella ei ole olemassakaan.Hekin nuo inkeroiset ovat kääntyneet ortodokseiksi aikanaan.Olivat luonnonuskovia pakanoita.
Minua ei kiinnosta tieteelliset huarukat eikä muut vain se miksi ihmiset väittävät mitä haluavat uskoa ja sitten riitelevät siitä.Katsoisitte totuutta silmästä silmään.
Pananoita olivat mitä pakanoita.Kuten alkuihminenkin.
Suurinosa "karjalaisista" on kuitenkin sinne muualta muuttaneita luterilaisia tai muita.
Huom. Inkeriläiset ja inkeroiset eivät ole sama asia.
Yhtä huuhaata on ihmisen mieli, dogmaattista sanoi kettu!