rasistisin valtio

12% mustista miehistä on vankilassa USA:ssa. Jokainen tervejärkinen ihminen käsittää, että ihmiset ovat samanlaisia ihonväristä riippumatta. Mustien valtava osuus muutoinkin korkeissa vankiluvuissa ei selity millään muulla kuin rasistisella yhteiskunnalla.

http://elisa.net/uutiset/
271597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Asiat olisi kyllä korjattavissa, mutta USA panostaa 500 miljardia vuodessa aseisiin, josta kymmenesosa riittäisi maanpuolustuksen tarpeisiin mainiosti, siltikin se olisi suurin yksittäisen maan puolustusbudjetti. Nykyisellään se ei olekaan puolustusbudjetti, vaan ryöstö- ja hyökkäysbudjetti.

Säästyneillä 450 miljardilla USA voisi saattaa kaikkien koulutusolot ja muut sosiaaliset asiat samalle viivalle, jolloin todellisuudessa syntyisi vielä lisää säästöä rikollisuuden vähenemisen ja todellisen työllisyyden paranemisen kautta.

Mutta ei, koska maa on rasistinen suurvalta, joka panostaa muiden kansojen elinolojen tuhoamiseen ennemmin kuin omansa kohentamiseen.

Äänestä
  • Miksi pummilla eläjistä pitäisi huolehtia? Millä tavoin sosialistinen suomijunttila on hyötynyt somaleista ja puolen miljoonan työttömän elättämisestä vuodesta toiseen?

    Koettakaahan, juntit, laittaa ensin omat asianne kuntoon, jos edes pystytte, ennenkuin lähdette jakamaan pohjatonta metsäläisviisauttanne supervalloille.

    Äänestä

  • Pyh kirjoitti:

    Miksi pummilla eläjistä pitäisi huolehtia? Millä tavoin sosialistinen suomijunttila on hyötynyt somaleista ja puolen miljoonan työttömän elättämisestä vuodesta toiseen?

    Koettakaahan, juntit, laittaa ensin omat asianne kuntoon, jos edes pystytte, ennenkuin lähdette jakamaan pohjatonta metsäläisviisauttanne supervalloille.

    ...siitä. Vaan siitä, että tietyn väestön osat laitettaisiin alusta asti sellaiseen kuntoon, ettei näitä "pummilla eläviä" syrjäytyneitä syntyisi niin paljon. Sen on toimivaksi todettua sosiaalipolitiikkaa.

    Äänestä

  • kyse kirjoitti:

    Suomessa rahat laitetaan kun juoppoja ja nistejä näkyy joka kadun kulmassa. Lapset tappavat ja jo moni yläasteikäinen juo ja yhä useampi heistä vetää nappia. Olisiko kannatavampaa pistää ensin asiat kuntoon täällä omassa maassa.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Suomessa rahat laitetaan kun juoppoja ja nistejä näkyy joka kadun kulmassa. Lapset tappavat ja jo moni yläasteikäinen juo ja yhä useampi heistä vetää nappia. Olisiko kannatavampaa pistää ensin asiat kuntoon täällä omassa maassa.

    ..suomen rahat menevät lähinnä työvoimahallinnon turhiin kuluihin (mm. leikkikurssit), EU:n jäsenmaksuihin ja yritystukiin.

    Äänestä

Joissain maissa uskonnolliset johtajat opettavat kansoilleen että kaikki länsimaalaiset ovat sikoja joiden kanssa asioidessa valehtelu, petkuttaminen ja väkivalta ovat täysin sallittuja. Mitä se sitten on?

Voin tarvittaessa kertoa kyseisten maiden nimetkin ellei se ole rasismia...

Äänestä
  • Rasismi tulee parhaiten esiin teoissa. Missä muussa maassa kuin jenkeissä on etnisestä vähemmistöstä 12% vankilassa??? USA:ssa puhutaan kauniisti tasa-arvosta, mutta käytäntö on jotain muuta. USA on käytännön mittareilla mitaten maailman rasistisin valtio, jollei nyt jotain afrikkalaista kaaosta lasketa mukaan.

    Äänestä

Suomen vankiloissa on keskimäärin vuosittain n. 20 naisromania.

Väkilukuun suhteutettuna naisromanien yliedustus on n. 100 kertainen.

Jos naisromanit olisivat yhtä lainkuuliaisia kuin valtaväestön naiset, niin suomen vankiloissa olisi keskimäärin n. 0.2 vankia kerrallaan.

Suomen naisromanit ovat näin laskien 10.000% rikollisempia kuin valtaväestön naiset.

Prosenttiluvussa on tosiaan 4 nollaa.

Naisromaneilla saattaa suomessa olla maailmanennätys rikollisuudessa.

Äänestä
  • Rikollisuus kuuluu romanikulttuuriin, heille pitää se sallia.

    Kautta aikojen ja kaikissa maissa romanit ovat tunnettuja varastelevina maankiertäjinä.

    En usko, että suomalaiset romanit ovat sen etevämpiä/ahkerampia rikollisia, kuin muutkaan romput. Suomen poliisi taitaa olla ehkä tehokkaampi.

    Äänestä

  • sisti kirjoitti:

    Rikollisuus kuuluu romanikulttuuriin, heille pitää se sallia.

    Kautta aikojen ja kaikissa maissa romanit ovat tunnettuja varastelevina maankiertäjinä.

    En usko, että suomalaiset romanit ovat sen etevämpiä/ahkerampia rikollisia, kuin muutkaan romput. Suomen poliisi taitaa olla ehkä tehokkaampi.

    Eihän Suomen kyvyttömällä oikeuslaitoksella ole edes lupaa vangita vähemmistörikollisia, koska silloinhan vankiloiden vähemmistökiintiöt täytyisivät.

    Niin ei saa päästä käymään, vaan tahraista Suomi-kuvaa on varjeltava kaikin keinoin, vaikka se tarkoittaisikin rikollisten päästämistä vapaalle jalalle.

    Suomi on rikollisen paratiisi. Tehoton ja ammattitaidoton poliisi, mitättömät tuomiot ja silkkihanskoin rikollisia käsittelevä oikeuslaitos takaavat rikollisille leppoisat oltavat.

    Vain Suomessa sarjamurhaaja-lapsenraiskaaja-kiduttajat selviäisivät helposti 10-15 vuoden tuomiolla. Eläköön oikeusvaltio Suomi.

    Äänestä

  • Paska maa kirjoitti:

    paljon rankempia, se ei silti ole vähentänyt yhtään rikollisuutta, siellä on huomattavasti enemmän väkeä vankiloissa kuin Suomessa ja rikollisuus aivan toisilla luvuilla kuin suomessa, moninkertaistesti suurempaa.

    Äänestä

  • tuomiot kirjoitti:

    Rangaistusten tarkoitus on ensisijaisesti RANKAISTA rikollista teoistaan, eikä suinkaan estää tai ehkäistä rikollisuutta muilta kuin tekijän osalta.

    Se että kovat tuomiot eivät ole riittävän suuri peloite jättää rikoksia tekemättä, ei ole sen merkki että rangaistuksista tulisi luopua.

    "rikollisuus aivan toisilla luvuilla kuin suomessa, moninkertaistesti suurempaa"

    Höpsis. Suomessa tehdään 102.15 rikosta 1000 ihmistä kohden, kun USA:ssa vastaava luku on "vain" 81.55.

    http://www.nationmaster.com/graph-T/cri_tot_cri_cap

    Äänestä

  • NXC kirjoitti:

    pakko tarkistaa tilastokeskuksen sivuilta,
    Suomi, törkeät rikokset 100 000 asukasta kohden
    82,2 kpl
    Yhdysvallat, törkeät rikokset 100 000 asukasta kohden 574,1 kpl
    http://www.stat.fi/tk/tp/maailmanumeroina/17_julkinen_sektori.xls

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    a) Kyse oli _kaikista_ rikoksista

    b) Pidän kyllä YK:n tilastoja ja niitä käyttäviä raportteja huomattavasti sosialisti-suomen tilastopajan "suomikuva" -tekeleitä luotettavampina

    Äänestä

  • Bzzzzt... kirjoitti:

    a) Kyse oli _kaikista_ rikoksista

    b) Pidän kyllä YK:n tilastoja ja niitä käyttäviä raportteja huomattavasti sosialisti-suomen tilastopajan "suomikuva" -tekeleitä luotettavampina

    Jos katsoo YK:n tilastoja tarkemmin niin huomaa selviä eroja eri rikosten välillä. On yleisesti tiedossa, että merkittävä osa suomalaisten tekemistä rikoksista on alkoholin vaikutuksen alaisuudessa tehtyjä väkivaltarikoksia. Se ei tietenkään vähennä niiden rikosten vakavuutta, mutta olisi kuitenkin tärkeä tehdä ero näiden alkoholirikosten ja tarkoituksella tehtyjen rikosten välillä.

    Äänestä

USAssa mustien yliedustus vankiloissa johtuu monesta syystä. Mikään yksi rasistinen toiminta ei tätä selitä.

Erilaisilla alakulttuureillakin on osuutensa. Meidänkin maassamme on alakulttuureja, joissa rikollista toimintaa suorastaan arvostetaan. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan päde USAn mustan väestön ongelmiin sinänsä, vaan asia on siellä "värillisestikin" paljon monimuotoisempi.

Asian tila vaatii korjausta, se on selvä. Keinoja keskustelun aloittaja ei juuri esitä. Perästä tullee ehdotuksia puolustusbudjetin pienentämisestä....

Kyseessä on mitä tavallisin USAn vihaajan purkaus. Kun muissa aloituksista menee omilta väittämiltä etenemistie tukkoon, yritetään jotain "omaperäistä" uutta.

USA ei ole planeetan rasistisin valtio. Se nyt on ainakin varmaa. Nimimerkittömän viestin kirjoittajan tulisi oppia edes perusasiat, kuten rasismin määritelmä. Tehkööt jtkn välillä itse, minä en ehdi häntä tuolta tasolta opastamaan.

Mistähän nämä seuraavan USA-kritiikkiyritelmän idun mahtavat keksiä? Siis vain idun - ei mitään analyysiä.

Vähän kuin olisi torilla iso ilmoitustaulu, johon voi liimata eripuolilta haalattuja artikkeleita, joiden 1 yhteinen nimittäjä on se, että niitä voi käyttää USA-kritiikiin.

Äänestä
  • " Asian tila vaatii korjausta, se on selvä. Keinoja keskustelun aloittaja ei juuri esitä. Perästä tullee ehdotuksia puolustusbudjetin pienentämisestä.... "

    Jeps. USA:llahan ei ole puolustus- vaan hyökkäysbudjetti. Siinä on 90% liikaa maanpuolustusta ajatellen. Toimivalla ja hyväksi koetellulla sosiaalipolitiikalla voitaisiin tasata kaikkien ihmisten lähtökohtia ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä sekä myös korjata syrjäytymistä myöhemmin. Rahaa todellakin riittäisi, jos maa keskittyisi todelliseen maanpuolustukseen eikä käyttäisi rahaansa hyökkäyssotiin.

    " Kyseessä on mitä tavallisin USAn vihaajan purkaus. Kun muissa aloituksista menee omilta väittämiltä etenemistie tukkoon, yritetään jotain "omaperäistä" uutta. "

    Tuo on täyttä harhaa, joka on totta vain omassa päässäsi. Nyt kun tänne on saatu asiallinen sheriffi, ovat fanaattiset usan puolustajat hävinneet kaikki keskuselut. Se, että usanisti saa jättää johonkin ketjuun viimeisen viestin, ei ole osoitus voitosta, ehkä jääräpäisyydestä kylläkin. Usanistit eivät voi pärjätä asiallisessa argumentaatiossa, koska USA:n pahojen tekojen lista on niin pitkä, se kumoaa itsessään fanaattisten, mustavalkoisten usanistien väitteet. Minä en ole ainakaan usa -vihaaja. Sen sijaan monien muiden tavoin kannan huolta sen agressiivisesta suurvaltapolitiikasta, joka on tällä hetkellä ainut konkreettinen uhka maailman rauhalle. Muita rähisijöitäkin on, mutta heiltä puuttuu voima ja aseet.

    " USA ei ole planeetan rasistisin valtio. Se nyt on ainakin varmaa. "

    Tietyillä mittareilla mitaten kylläkin on. Esim. vähemmistöjen asema on aivan surkea, kuten mainitut vankilaluvut kertovat. Niissä ei ole mitään puolustelemista ja jokainen järki-ihminen näkee, että yhteiskuntajärjestelmä on USA:ssa todella rasistinen.

    " Mistähän nämä seuraavan USA-kritiikkiyritelmän idun mahtavat keksiä? Siis vain idun - ei mitään analyysiä. Vähän kuin olisi torilla iso ilmoitustaulu, johon voi liimata eripuolilta haalattuja artikkeleita, joiden 1 yhteinen nimittäjä on se, että niitä voi käyttää USA-kritiikiin. "

    Tuon vuodatuksen olisit voinut yksinkertaistaa huomattavasti vain selkeästi myöntämällä tappiosi. Siitähän tuollaisessa on kyse.

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    " Asian tila vaatii korjausta, se on selvä. Keinoja keskustelun aloittaja ei juuri esitä. Perästä tullee ehdotuksia puolustusbudjetin pienentämisestä.... "

    Et huomannut pointtia. Kritisoin ensisijaiseti sitä, että taantumusporukka oikein työkseen kaivaa erilaisia asioita, joita voi yrittää käyttää USA-kritiikissä, joka sitten jääkin jankuttamisen asteelle.

    En kyllä koe kärsineeni mitään tappiota, sillä eihän kaltaisellesi harrastelijalle oikeastaan voi "hävitä".

    Eikä näillä näkymin suuremmin häviä tuo USAkaan.

    Taitaa harmittaa aika lailla?

    Äänestä

  • Kerettiläinen kirjoitti:

    " En kyllä koe kärsineeni mitään tappiota, sillä eihän kaltaisellesi harrastelijalle oikeastaan voi "hävitä". "

    Se on ihan sama, miten sinä sen koet, mutta tappion olet kärsinyt, kuten monet muutkin usanistit siinä vaiheessa, kun asiasta keskustelemisen sijaan lähdettte ja sinä läksit toisten haukkumisen ja arvioinnin tielle. Se on selvä tappion merkki, ei siitä pääse mihinkään.

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    Se on voittaja, joka ensimmäisenä julistaa itsensä voittajaksi ja joka sitkeimmin torjuu KAIKKI vastaväitteet inttämällä olemattomilla argumenteilla.

    Palkinnoksi voittajat saavat haistella tuokion Iron Miken karvaista jalkoväliä :)

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    " En kyllä koe kärsineeni mitään tappiota, sillä eihän kaltaisellesi harrastelijalle oikeastaan voi "hävitä". "

    Se on ihan sama, miten sinä sen koet, mutta tappion olet kärsinyt, kuten monet muutkin usanistit siinä vaiheessa, kun asiasta keskustelemisen sijaan lähdettte ja sinä läksit toisten haukkumisen ja arvioinnin tielle. Se on selvä tappion merkki, ei siitä pääse mihinkään.

    Olen kyllä pyrkinyt hyvin yksinkertaisin vastakysymyksin osoittamaan, miten vaarallista on kaltaistesi kokopäivätoiminen USAn vihaaminen. Olen myös pyrkinyt osoittamaan toimintojenne todelliset taustavaikuttimet, jotka ovat varsin itsestäänselviä.

    Perustietoa ja omakohtaista näkemystä minulla on kyseessä olleista aiheista vähintäänkin kohtuullisesti.

    Vaikka vastauksessani "sinuttelenkin" joskus, en mielestäni mene henkilökohtaisen haukkumisen tasolle. Minua ei edes kiinnosta, teetkö esimerkiksi sinä (joka et koskaan uskalla tulla samalla nimimerkillä esille) tätä intrigiä työtäsi apurahalla vai toimeentulotuella.

    Todellakin: oivaltamisen ilo nousee nousee useimmiten vastakysymyksestä ja sen asian tajuamisesta, että asioihin voi olla uusiakin näkökulmia.

    Niitä vain ei tule sinunkaltaistesi päästä eikä kynästä. Luvuton lähdeviitteiden pudottelu saittiin ei tee sellaisesta, joka sitä ei harrasta, sen tietämättömämpää tai tappiota kärsivää. Se kertoo vain siitä, että sinä naulaat USA-vastaisia teesejä pitkin päivää.

    Muut tekevät ehkä muutakin. Ja kypsempää. Tälle et varmaankaan voi mitään.

    " Olen kyllä pyrkinyt hyvin yksinkertaisin vastakysymyksin osoittamaan, miten vaarallista on kaltaistesi kokopäivätoiminen USAn vihaaminen. "

    Siinä olet täysin epäonnistunut, koska usa -vihaa ei ole täällä päässä.

    " Olen myös pyrkinyt osoittamaan toimintojenne todelliset taustavaikuttimet, jotka ovat varsin itsestäänselviä. "

    Ne ovat itsestään selviä vain mustavalkoiselle usapalvoja vs kommunisti -ajattelijoille. USA -kriittiset eivät muodosta mitään mustaa tai valkoista homogeenistä ryhmää.

    " Vaikka vastauksessani "sinuttelenkin" joskus, en mielestäni mene henkilökohtaisen haukkumisen tasolle. Minua ei edes kiinnosta, teetkö esimerkiksi sinä (joka et koskaan uskalla tulla samalla nimimerkillä esille) tätä intrigiä työtäsi apurahalla vai toimeentulotuella. "

    " Niitä vain ei tule sinunkaltaistesi päästä eikä kynästä. "

    Siinä yksi osoitus tappion myöntämisestä, vastapuolen vähättely.

    " Luvuton lähdeviitteiden pudottelu saittiin ei tee sellaisesta, joka sitä ei harrasta, sen tietämättömämpää tai tappiota kärsivää. Se kertoo vain siitä, että sinä naulaat USA-vastaisia teesejä pitkin päivää. "

    Tuossakin olet taas väärässä.

    " Muut tekevät ehkä muutakin. Ja kypsempää. Tälle et varmaankaan voi mitään. "

    Kuten huomaat, puolet edellisestäkin viestistä keskittyi arvioimaan toisia kirjoittajia sen sijaan, että voisimme puhua itse asiasta. Se, että ryhdyt arvioimaan toisia kirjoittajia ja heidän taustojaan, sekä mahdollisesti haukkumaan tai vähättelemään, on osoitus tappiosta itse keskustelussa. Jätä ne lokerot, leimasimet ja mustavalkoiset lasit pois ja keskitys puhumaan asioista, ei toisista kirjoittajista.

    Äänestä

  • Kerettiläinen kirjoitti:

    Olen kyllä pyrkinyt hyvin yksinkertaisin vastakysymyksin osoittamaan, miten vaarallista on kaltaistesi kokopäivätoiminen USAn vihaaminen. Olen myös pyrkinyt osoittamaan toimintojenne todelliset taustavaikuttimet, jotka ovat varsin itsestäänselviä.

    Perustietoa ja omakohtaista näkemystä minulla on kyseessä olleista aiheista vähintäänkin kohtuullisesti.

    Vaikka vastauksessani "sinuttelenkin" joskus, en mielestäni mene henkilökohtaisen haukkumisen tasolle. Minua ei edes kiinnosta, teetkö esimerkiksi sinä (joka et koskaan uskalla tulla samalla nimimerkillä esille) tätä intrigiä työtäsi apurahalla vai toimeentulotuella.

    Todellakin: oivaltamisen ilo nousee nousee useimmiten vastakysymyksestä ja sen asian tajuamisesta, että asioihin voi olla uusiakin näkökulmia.

    Niitä vain ei tule sinunkaltaistesi päästä eikä kynästä. Luvuton lähdeviitteiden pudottelu saittiin ei tee sellaisesta, joka sitä ei harrasta, sen tietämättömämpää tai tappiota kärsivää. Se kertoo vain siitä, että sinä naulaat USA-vastaisia teesejä pitkin päivää.

    Muut tekevät ehkä muutakin. Ja kypsempää. Tälle et varmaankaan voi mitään.

    Tämän palstan tarkoitus on puhua maailman menoa asioista, ei arvioida toisia kirjoittajia ja lokeroida niitä mustavalkoisesti. Teen itse sivusta tätä keskustelua seuranneena poikkeuksen oikaistakseni sinut ruotuun. Keskity puhumaan maailman menosta ja jätä tuollaiset toisten arviot sanomatta;

    " kaltaistesi kokopäivätoiminen USAn vihaaminen "

    " toimintojenne todelliset taustavaikuttimet "

    " Minua ei edes kiinnosta, teetkö esimerkiksi sinä (joka et koskaan uskalla tulla samalla nimimerkillä esille) tätä intrigiä työtäsi apurahalla vai toimeentulotuella. "

    " Niitä vain ei tule sinunkaltaistesi päästä eikä kynästä. "

    " Se kertoo vain siitä, että sinä naulaat USA-vastaisia teesejä pitkin päivää. "

    " Muut tekevät ehkä muutakin. Ja kypsempää. Tälle et varmaankaan voi mitään. "

    Siinä on sinun pelkästään yhdessä viestissäsi olevaa antia "maailman menosta" ja keskustelun aiheesta "maailman rasistisin valtio".

    Tuollaisesta on todellakin helppo vetää johtopäätös tappion myöntämisestä itse keskustelussa.

    Äänestä

  • 70- luvulla mustilla ja valkoisilla oli erilliset bussit, erilliset koulut jne. Ei missään muualla maailmassa ole rahdattu väkipakolla ihmisiä orjiksi sellaisia määriä kuin Usa:ssa. Jos kaikki mustat ovat unohtaneet historiansa, täytyy nostaa hattua, kun juutalaiset muistavat vielä Jeesuksen historian mainita sortopolitiikassaan

    Äänestä

...yliopistoissa monissa saattaa opiskelijoista n. neljännes on juutalaisia, vaikka heitä ei koko väestössä ole kuin pari % ja ne yliopistot eivät välttämättä nyt ole edes mitään juutalaisuuden liputtajia ollenkaan.

Väitätkö, että sekin on muka jotakin rasismia!

Äänestä
  • Jenkkilässä yliopistoihin pääsevät vain ne joilla siihen on varaa.Yliopistoihin on lukukausimaksut.Mitä arvostetumpi sen kalliimpi.

    Äänestä

Alueella jolla asun, mustat ajavat hienommmilla autoilla kuin 99 prosenttia suomalaisista. He tienaavat enemmän kuin suomalaiset.. Tietenkin osa heistä on köyhiä aivan kuten osa valkoisista.. Mutta suuri osa heistä elää paremmin kuin suomalaiset..

Suomi on kaukana paratiisista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

maailmassa kirjoitti:

12% mustista miehistä on vankilassa USA:ssa. Jokainen tervejärkinen ihminen käsittää, että ihmiset ovat samanlaisia ihonväristä riippumatta. Mustien valtava osuus muutoinkin korkeissa vankiluvuissa ei selity millään muulla kuin rasistisella yhteiskunnalla.

http://elisa.net/uutiset/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu