Onko väkirikkaimmissa maissa syntyneillä jokin sellainen etu mitä Suomessa syntyneillä suomalasilla ei ole taikka ole vielä kehittynyt ?
Elintaso paljon matalampi ja siten kaikki haluavat tehdä töitä ja päästä eteenpäin ?
Siis sellaisissa maissa joissa esim kulkeminen tapahtuu julkisilla kulkuneuvoilla kun kellään tavallisella ihmisellä ei rahat riitä edes omaan autoon !
väkirikkaammat maat vs Suomi
7
170
Vastaukset 7
- uskonta ja suku
Olisiko että ovat tyytyväisiä paljon vähempää kun pääsevät pois sukulaisten painostuksesta ?
- yksinelävä
Väestörikkaissa maissa on kaikki tottunet ns. massan painostukseen ja siten kaikkien on ajateltava yhteistä hyvää.
Sitten kun he tulevat Suomeen ja haluavat saman kaaoksen tänne ? Ei kaikissa väkirikkaammissa miassa elintaso ole Suomea alhaisempi. Ajattele vaikka länsinaapuriamme Ruotsia.
Häiriköit taas väärällä palstalla. Tämän palstan aiheena on rasisimi.- Tåla Mig
Ruotsissa ei vain ole ns kahta kulttuuria !
Lapset opetetan puhuman vain ruotsia ja siten heillä on erinlainen lainsäädäntö kuin meillä Suomessa.
Ruotsi ei vain toimi rasismi keskustelussa ja siten heillä ei ole ollenkaan " kahden kulttuurin tuomia ongelmia ". - Nordsjöwall
Ruotsissa kaikille on annettu ymmärtää että voit olla ruotsalainen vaikka edustaisit mitä enemmistöä / vähemmistä tahansa.
Kun Suomessa puhutaan ruotsalaisita niin täytyy kysyä että Ruotsin ruotsalaista vai Suomen ruotsalaista.
Joten kieli ei oikeuta sanan rasismin käyttöön. - Eat My Bones
Haloo... Miksi luulet heidän tulevan Suomeen ? Jos työtekijöitä tulee Suomeen niin minkä maan lainsäädäntöä pitää silloin noudattaa ?
Miten voi noudattaa lakeja jos itse alkaa yrittäjäksi ?
Miten voi aloittaa ravintolan jos ei osaa maan virallisia kieliä ?
- arjessa eroja
Mitä olen huomannut niin ulkomailla otetaan paljon paremmin toiset ihmiset huomioon arjessa ja siten helposti huomaa että ero on todella suuri.
Suomalaiset ovat minä minä minä ihmisiä liikenteessä jonoissa sekä kova kiire kokoajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431860
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3021284Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173939Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.263674- 33601
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12601- 253601
- 191553
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20502- 42482