Roistojen auttamisvelvollisuudesta.

Lueskelen silloin tällöin kirjaa nimeltä "Mannaa Jumalan lapsille", jonka on kirjoittanut Martti Luther. Siinä on sananselitystä vuoden jokaiselle päivälle. Tällaista tohtori Martti kirjoittaa 26. päivälle toukokuuta:"

Anna sille, joka sinulta anoo. Kristityn on mielellään lainattava ja annettava jokaiselle, joka häneltä anoo. Jos hän kuitenkin tietää anojan olevan roisto, hän ei ole velvollinen antamaan.

Kristus ei käske minua antamaan omaisuuttani kenelle roistolle hyvänsä, ja niin kärsimään itse puutetta ja olemaan muille vaivaksi. Näinhän joutuisin jättämään vaille omaiseni ja muut, jotka apuani tarvitsevat. Kristus ei käske antamaan kenelle tahansa, vaan sille, joka itse puutteenalaisena sitä meiltä anoo, eikä sille, joka ilkeydessään väkisin vaatii itselleen apua. Näitä ovat ne, joilla jo on tarpeeksi tai ne, jotka työtä tekemättä muita ihmisiä vaivaamalla pyrkivät elättämään itsensä. Se, joka kykenee tekemään työtä, tietäköön, että hänen Jumalan käskyn mukaisesti on siihen ryhdyttävä itsensä elättämiseksi eikä heittäydyttävä muiden vastukseksi.

Tarvitseviahan on yllin kyllin ja siis runsaasti lainaamisen ja antamisen tilaisuuksia. Älkäämme kuitenkaan harjoittako anteliaisuutta ikään kuin ilmaan tuhlaamalla katsomatta kenelle annamme. Katsokaamme tarkoin, anooko hän eli onko hän tarpeessa ja pyytääkö hän oikealla tavalla vai onko hän kärttäjä tai roisto."

Näin siis tämä jumaluusoppinut, jota Suomen evankelisluterilainen kirkko ennen ja jotkut yksittäiset fundamentalistit vieläkin pitävät oppi-isänään.