miksi

Mokasin elämäni jo kauan aikaa sitten. Nyt olen korviani myöten veloissa. Monta vuotta olen saanut selviydyttyä ihme kyllä..velkojeni maksuun jouduin ottamaan vippejä. Olen ollut jo pitkään henkisesti rikki ja rukoillut toista mahdollisuutta elämässäni. Minulla on muuten hyvä elämä..hyvä työ ja elämän rakkaus. Tänään on kuitenkin päivä,kun yksi maksamaton lasku siirtyy oikeuteen ja siitä seuraa että se menee ulosottoon,niin kuin lopulta kaikki velkani. En saa niitå hoidettua. Tästä seuraa että menetän lopulta työni,sillä työssäni ei voi luottotiedoton olla. Näin..nuoruuden tyhmyyksistä kärsii. Kun on mokannut,niin se siitä. Jumalaa olen pyytänyt auttamaan ja olemaan tukenani monta kertaa,mutta ei.. miksi hän ei ole kanssani? Kirjoitin myös papille monta kuukautta sitten,eikä hänkään koskaan vastannut. Elämäni on tässä.. tuntuu että toivo on menetetty.
43198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Ensinnäkin oletko ollut yhteydessä velkaneuvojaan, joka auttaa selvittämään rahavaikeutesi, jottet menetä työpaikkaasi.

Kun ihminen on sotkenut asiansa tyystin, eikä selviä enää veloistaan, niin niiden takaisinmaksusta pitää heti ottaa yhteyttä velan antajaan ja sopia esimerkiksi pienemmistä velan takaisin maksueristä tai jopa pyytää velanmaksun siirtämistä eteenpäin, jolloin korko ainoastaan kasvaa velalle.

Jos velkasi ovat esimerkiksi Luottokunnalla, soita sinne ja selvitä tilanteesi, niin et menetä luottotietojasi. Jos velkasi on jo ulosottoviranomaisella, niin sinnekkin voi mennä keskustelemaan vielä tilanteesta ja sopimaan raha-asioiden järjestelystä.

Eli epätoivoon ei kannata joutua ja menettää luottotietojaan, koska ne voi säilyttää sopimalla aina velkojien kanssa maksuvapaista kuukausista tai luoton siirtämisestä. Velkaneuvonta ja sosiaaliviraston neuvonta ovat myös ensisijaisia yhtyedenottokohteita.

Ei pidä jäädä odottamaan sekunniksikaan asioiden selvittämistä ja etusi on se, että sinulla on työpaikka ja se kannattaa säilyttää.

Kirkko ei ole oikea rahanpyyntökohde, vaan sinä joka olet velkasi tehnyt myös hoidat ne itse kuntoon ja pois elämästäsi.

Äänestä

Jäi laittamatta tuohon se, että sinulla on vielä sellainen mahdollisuus, kun olet työssäkäyvä ihminen ja vielä kuitenkin luottotiedot kunnossa, että kävelet sinne tilipankkiisi kaikkien velkojesi kanssa ja lainaosastolla selvität tilanteesi pankkivirkalilijan kanssa ja kerrot, että haluat koko summalle lainaa, jotta maksat kaikki velat kerralla pois ja maksat pankkilainan pienellä korolla tietyin kuukausierin tietyssä ajassa esimerkiksi 5-10 vuotta.

Uutta velkaa et tee, etkä ota niin kauan kuin vanhaa on jäljellä, jolloin ulosotossa olevan velankin voi hoitaa. Ota velkojaan yhteyttä sen velan kohdalla, joka menee tänään mahdollisesti ulosottoon ja ulosottoviranomaisen pöydälle käsittelyyn, jotta et menetä luottotietojasi. Ulosottoviranomainen vie palkastasi kolmanneksen, mutta halpakorkoinen pankkilainan maksat oman halusi mukaisissa kuukausierissä eli silloin elämiseesi jää rahaa enemmän esimerkiksi viedä se rakas ulos syömään joskus.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi! Näin täytyy tehdä, hyviä vinkkejä sinulla. Tarkoitin viestilläni myös sitä, että toivoin Jumalalta apua taakan kantamisessa..koska yksin tälläistä taakkaa on niin raskasta kantaa. Ja olen henkisesti niin rikki

    Äänestä

  • T.S. kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi! Näin täytyy tehdä, hyviä vinkkejä sinulla. Tarkoitin viestilläni myös sitä, että toivoin Jumalalta apua taakan kantamisessa..koska yksin tälläistä taakkaa on niin raskasta kantaa. Ja olen henkisesti niin rikki

    Ai niin, "Jumala" on kiireinen, joten minä autan ihmisiä tarvittaessa. No niin - tulihan se hymy sinulta sieltä... :)

    Äänestä

Ei sinun pidä pyörittää mielessäsi koko aikaa sellaisia asioita, mitä olet tehnyt, sillä ne ovat tehtyjä tekoja, joita et voi korjata sieltä menneestä, mutta voit maksaa ajan kanssa velkasi pois. Sinun pitää ajatella läheisiäsi ja heidän tuottamaansa iloja ja suruja sekä olla heidän tukenaan iloissa ja suruissa kuten sinun löytämällesi läheiselle rakkaalle ihmiselle.

Suremalla ja murehtimalla asiat eivät mene eteen päin, vaan hoitamalla asiat kuntoon ja ottamalla heti vaikeuksien tullen yhteyttä velkojiin.

Aina voit ajatella niin, että kävit elämänkoulua kantapään kautta ennen kuin opit hoitamaan raha-asioitasi.

Näen tulevaisuutesi hyvin valoisana ja iloa enemmänkin, joten enää ei kannata surra mitään, vaan elää elämää tasapainoisesti haihattelematta mahdottomia.

Äänestä
  • Joo, totta. Tänään kirjottelinkin moneen paikkaan viestejä ja maksusuunnitelmapyyntöjä. Ja sain kuin sainkin hoidettua, että ainakaan tänään ei ulosottoon asti mitään mennyt. Kiitos todella paljon kaikista rohkaisevista sanoista :). Ja sait hymyn huulille :)

    Äänestä

Ei tämä tilanne muutu vaikka mitä yrittäisi. Antaisipa jumala voimia nyt jaksaa ja odottaa aurinkoista päivää...

Äänestä

Avustaisin mielelläni jos voisin, tällä hetkellä se on vaikeaa.
Onnea ja menestystä, ainakin minä olen saanut hädän hetkellä rahaa rukouksen kautta.

Äänestä

Kiitos rohkaisustasi :)

Äänestä

Ensiksikin, on aivan turha syyttää Jumalaa, jos itse menee "mokaamaan" elämänsä. Jos menen vaikka katolle, ja hyppään alas, en voi odottaa, että Jumalan pitäisi varjella minua, kun itse meen tekemään typeryyksiä.

Kyllä me ihmiset joudumme itse omien typerien tekojemme seuraukset kestämään, MUTTA KUN ME ANNAMME ELÄMÄMME JUMALALLE, HÄN VOI MUUTTAA KUITENKIN MEIDÄN TAPPIOMMEKIN VOITOKSI.

Sinulla on jo paljon sellaista, mitä kaikilla ei ole, kuten hyvä työ ja elämän rakkaus! Eikö siinä ole jo kylliksi aihetta kiitokseen?!! Yhden maksamattoman laskun voi varmasti sopia ja järjestellä velkojan kanssa, ei se voi olla ylitsepääsemätön este.

Pitäisikö papin maksaa sinun laskusi siksi, että hän on pappi? Aika erikoisia ajatuksia sinulla.

Kirjoituksestasi huomaan, että sinulla menee hyvin. Jatka uskon tiellä ja rukoile, niin sinulla on jatkossakin hyvä elämä! :)

PSARIlta sait hyviä käytännön neuvoja tilanteeseesi.

Äänestä

Mitens se Kreikka(Portugali, kohta Italia, Espanja) ja sen kautta pankeille pumpattava raha?
Ovatko herratsijoittajat koskaan huolissaan kun täydellinen bisnes(voitot yksityisiä, tappiot yhteisiä) kukoistaa?
Miksi siis me olisimme?
Älä maksa takaisin ja piiloita se
omaisuutesi.

Äänestä

Näin jumalattomat ihmiset ovat sanoneet minunkin aikanani: eihän sitä ihan kaikkea voi saada.
Minä sanon: kyllä voi!
Jumalan kädestähän kaikki tulee, luuletko ettei Hän voisi rahaakin järjestää?

Äänestä

Hei,
Juu en odota että pappi, kirkko tai Jumala tai ylipäänsä kukaan antaisi minulle rahaa...pyydän vain Jumalalta voimia..voimia jaksaa tämä kaikki. Tiedän että olen itse mokannut ja kadun sitä syvästi. Olen jo ssopinut peritätoimistojen kanssa, mutta siltikään en pystynyt maksamaan tässä kuussa kaikkea sovittua, eikä palkastani jää rahaa edes ruokaan ja luottotiedot tulevat varmasti menemään, kun en nyt saa paria erää maksettua. Rukoilenkin jaksamista, että kestän tämän kaiken. Voimia. Uskoa että aurinkoinen päivä tulee vielä elämääni...Haluaisin jaksaa..

Äänestä

Jumalalla on AINA aikaa sulle! Juuri sun ja mun puolesta hän lähetti oman poikansa kuolemaan meidän syntien tähden. Saat siis uskoa anteeksi aivan kaikki mokasi, oli ne isoja tai pieniä.
Jumalan sanassa on voima, suurempi kuin me voidaan ikinä kuvitellakaan.
"Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet." 2 Kor 1:8-9
Niin kivaa ku ois, niin Jumala ei oo automaatti tai kioski, joka antaa mitä me tilataan sillon ku me halutaan. Jumala rakastaa meitä ja haluu meidät kokonaan! Hän näkee asiat myös niin paljo paremmin kuin me... Aina se mitä ite uskois, et on parhaaks meille ei olekaan. Joskus Jumala vaan sallii (niin ikävältä ku ehkä kuulostaa..) meille vaikeuksia, jotta me käännyttäs hänen puoleensa. Se ei tarkota silti et ne vaikeudet tulis Jumalalta.
"Me tiedämme , että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen" Room 8:28
Rukoilen sun puolesta ja haluan kehottaa sua lukemaan raamattua ja jättämään rukouksessa aivan kaiken Jumalalle. Uskoen siihen, et hän pystyy nääkin asiat selvittään. Vaik ne ei selviäiskään sun tahtomalla tavalla. Siunausta!!

Äänestä

Kiitos!! :)

Äänestä

AP:lle, tuntuu melkein, että minun oli määrä osua lukemaan viestisi ja vastata siihen...

Itselläni on ollut viimeiset kaksi vuotta todella vaikeaa. En nyt viitsi yksityiskohtaisesti alkaa kaikkea luettelemaan, mutta mm. taloudellisesti jouduin pohjalle, kaikki meni, olin koditon, jouduin oikeudenkäynteihin (uhrina) jne.

Ikinä ei ole elämä ollut yhtä vaikeaa, välillä vain itkin ja olin niin masentunut, etten edes muista elämää joidenkin kuukausien aikana, olin lamaantunut ja työkyvytön jne.

Ehkä runsas vuosi meni pahimmillaan, sitten alkoi lievästi helpottaa. Jossain vaiheessa, ehkä n puoli vuotta sitten, huomasin, että maailmankuvani oli tuon kriisin myötä muuttunut ratkaisevasti. En ennenkään ollut himomaterialistinen, mutta kuitenkin sellainen peruskansalainen, joka yrittää parantaa elintasoaan jatkuvasti jotenkin. Olin ehkä perustyytymätön ja haaveilin isommasta asunnosta, paremmasta työstä jne.

Nyt tajusin ajattelevani, että tämä maallinen elämä on vain mitättömän lyhyt osa sielun ikuista elämää, ja että materialla ei ole merkitystä, ihan oikeasti. Kukaan ei saa täältä mitään rahaa tai omaisuutta mukaansa kuolemanjälkeiseen elämään, eikä statusta tai asemaa. Ainoastaan oman luonteensa ja sielunsa. Tuota aina tietysti hoetaan, mutta vasta nyt sisäistin sen itse, kristallinkirkkaasti.

Aloin lukea lisää henkistä kirjallisuutta. Suosittelen sinulle mm. Lorna Byrnen kirjaa Enkeleitä hiuksisssani ja Portaat taivaaseen. Varsinkin tuo eka on lohduttava, koska hänellä itselläänkin on ollut vaikeaa taloudellisesti. Aloin sen myötä ajatella enemmän Jumalaa ja rukoilla enemmän.

Nyt nämä maaliset asiat ovat alkaneet järjestyä pikkuhiljaa kuntoon, ja tunnelin päässä näkyy valoa. Ajattelen, että joskus 10 vuoden kuluttua nämä ongelmat ovat pelkkä haalistunut muisto vain, mutta sen sijaan tuo uusi suhteeni Jumalaan ja vähemmän materialistinen maailmankuva on luultavasti muokannut elämääni paremmaksi pysyvästi.

Yksi ihan viime aikoina huomaamani erikoinen yksityiskohta on, että Jumala on alkanut vastaila rukouksiini, mitä ennen ei tapahtunut, tai en huomannut sitä. Ihan viime viikkoina on ollut muutama iso taloudellinen käänne parempaan kohdallani. Niitä on ollut itse asiassa 3. Ihan käsittämättämän uskomatonta on, että ennen kumpaakin rukoilin illalla ko. asiaa Jumalalta, ja seuraavana päivänä se toteutui! Viimeksi tänään rukoilin Jumalalta yhtä tosi tärkeää asiaa. Sitten 5 minuutin päästä puhelin soi ja eräs henkilö ilmoitti, että ko. asia on toteutunut!

ELi pitkän ja epämääräisen sepustuksen päätteeksi... Yritä kestää ja saada asiat selvitettyä, niin ehkä tuo henkisen elämän ja Jumalan puoli selviää itsekseen ajan myötä. Lue noita kirjoja ja rukoile. Lisäksi kannattaa pohtia, että mikä korkeampi merkitys näillä tämän hetken vaikeuksilla voisi olla elämässäsi todella pitkällä tähtäimellä. Kokeile vaikka sielun olemassaolon tähtäimellä tai vaikka 20000 vuoden tähtäimellä sielun ikuisessa elämässä, niin asiat asettuvat ehkä jopa yllättävään valoon...

Voimia ja uskoa tulevaisuuteen sinulle!!

Äänestä

Ihana että laitoit oman tarinasi..kiitos siitä! Se oli lohduttavaa luettavaa. Ja hyvä tietää,että myös muillla on ollut samantapaisia ongelmia. Menen lainaamaan suosittelemasi kirjan. Toivon iloa ja onnea sinun elämääsi

Äänestä

Viisas ihminen tekee parannuksen pohjalla käydessään ja siitä se taival vasta alkaakin. Menneisyyden virheistä haetaan oppia ja yritetään auttaa ja rohkaista myös muita.

Muistakaa että Isä koettelee kaikkia, joten pysykää vahvoina ja valvokaa :)

Äänestä

Kiitoksia! Yritän pysyä vahvana.

Äänestä

Hei,
pitkästä aikaa. Ei ole tilanne parantunut ja tuntuu että peli on menetetty. Luottotiedot ihan lähellä lähteä ja tilanne tuntuu toivottomalta. Suhde puolison kanssa kärsii taloudellisesta ahdingosta (jonka minä olen aiheuttanut) niin paljon. Olisi kiitollinen, jos joku voisi rukoilla puolestani. Tuntuu etten ikinä tule pääsemään pois pimeästä ja ahdistavasta paikasta kirkkauteen ja tilanteeseen, jossa voisin nukkua yöni rauhassa miettimättä raha-asioita. Ja jossa voisin olla pelkäämättä joka hetki. Kiitos kuitenkin jokaiselle aikaisemmin kanustavia ja ihania viestejä/vinkkejä lähettäneille. Olette todella kultaisia ihmisiä.

Äänestä
  • Meilaatko minulle hieman osoitteeseen [email protected] Saatan ehkä pystyä auttamaan sinua.

    Äänestä

  • OTA JUMALA ENSIMMÄISELLE SIJALLE NIIN VELATKIN TUNTUU SAATAVILTA.ANNA TULLA MITÄ TULEE, OLE VALMIS LUOPUMAAN KAIKESTA,JÄÄHÄN JUMALA,SIIS EI MITÄÄN HÄTÄÄ.NÄIN MINÄ TEIN KUN HERMOSTUIN TALOMME MYYNNISTÄ JOSSA ON VESIVAHINKO ETTÄ EN SAAKAAN TÄYTTÄ HINTAA,PÄÄSTIN IRTI,KUNHAN MENEE KAUPAKSI JA PÄÄSTÄÄN OSAKKEESEEN JOSSA ON PIENEMMÄT ASUMISKUSTANNUKSET.TÄMÄ ON VAAN MAALLISTA,ETHÄN OLE KUITENKAAN KETÄÄN SATUTTANUT RAHA-ASIAT EI SAA OLLA NIIN TÄRKEITÄ ETTÄ HERMOT MENEE.

    Äänestä

meille on pyrkiä jättämään itsemme täysin Jumalan armon ja totuuden varaan Jeesuksen nimessä ja Hengessä opetettuna Raamatun pyhien kirjoituksien kautta, amen.

Kavahdetaan ylpeyttä ja nöyrrytään Jumalan tahdossa ristimme kantamiseen ja Jumalan valtakunnan lupauksen lapseuteen, sillä on paras toivomme uskon kautta Jeesukseen, amen.

Rakastetaan Herraa Jeesusta tekemällä opetuksensa mukaan, amen!

Äänestä

Luulenpa että sinun elämäsi vasta alkaa! JEESUS KOSKETA TÄTÄ IHMISTÄ!

Äänestä

antaa uuden Elämän armoliitossa niille, jotka nöyrtyvät tulemaan Totuuteensa.

Äänestä
  • Tulispa se aurinko jo pilvien takaa..sitä rukoilen..

    Äänestä

  • T.S. kirjoitti:

    Tulispa se aurinko jo pilvien takaa..sitä rukoilen..

    Miten sinulla T.S. nyt menee? Onko tullut selvyyttä asioihin?

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    Miten sinulla T.S. nyt menee? Onko tullut selvyyttä asioihin?

    ja ihmisten kunnia on yrittää saada ne selville: "Jeesus on Herra!"

    Äänestä

ei paista :(

Äänestä

syntimme saataisiin, niin täytyy myös mielenmuutoksen tulla meissä, sydämessä ja sielussa ja mielessä.

Äänestä
  • Miten? Miten se tapahtuu?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Miten? Miten se tapahtuu?

    "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua."
    Tänä päivänä on viisasta ottaa käytännön esimerkkiä, koska Jumalan armo voidaan ymmärtää raha-asioissakin. Jos se on vain haihattelua ja pilvilinnoissa elämistä, mitä se merkitsee?
    Autoin luottotiedot menettänyttä ystävääni maksamalla puolet hänen sähkölaskustaan.
    Havaitsin heti saavani itsekin apua, sain oikeanlaisia lääkkeitä ja muutenkin, kohtasin ystävällisyyttä ja kannustusta.

    Äänestä

Kyllä se raha tulee rahan luo, ja työtä tekevät joutuvat raatamaan paskanpuhujien takia. Sitten kun tulee finaalivaihe, aivokääpiöt jaksavat tehtailla hynttiä. Rahahan se on joka ratkaisee, ja sen takia maailma potkaisee tyhjää. Pakotteet lisäävät massahysteriaa, ja kun soppaan lisätään uskontojen mausteet; a vot. Kermakuorrutukset päälle, ja suunsa avaajat laitoksiin. Näin se kusee.

Raippa ei ole oikea ratkaisu, ja suurkihot löytävät vielä jyvät omista akanoistaan, ja nielevät ne nikottelematta; sillä Jumala on OIKEUDEN JUMALA.

Äänestä

Jumalan rakas T.S.
Älä pelkää, vaan usko ainoastaan. Kukaan ei kulje niin syvällä, ettei Jeesus voisi auttaa sinua.
Elämä ei pääty vaikka kaikki rahat katoaisivat maan päältä.
Joskus on parempi menettää omaisuutensa jotta saa jotain parempaa tilalle.

Minä olen menettänyt kaiken:omaisuuteni, perheeni jne. Mutta ilman tuota en olisi lähtenyt Jeesuksen opetuslapseksi.
Nyt minulla on monin verroin (koti, ruokaa, puoliso, työ ja ennen kaikkea Jeesus)
En siis ole koskaan yksin, koska hän on luvannut olla kanssani.

Tajusin että kaiken menettäminen hetkeksi, oli tarpeen jotta etsin Jumalaa.
Huuda Herraa nimeltä avuksesi, niin hän totisesti auttaa sinua!
Älä anna pahan masentaa itseäsi - rukoile!

Äänestä

Hei,
kiitos kannustavasta viestistäsi. Rukoilen päivittäin. Oikein hyvää jatkoa sinulle :)

Äänestä
  • Unohda nyt nämä jumalalöpinät. Uskoon kääntyminen on AINA itsepetosta ja todellisuuspakoa! Ota oikeisiin alan ammattilaisiin yhteyttä. Jumala ei velkaasi maksa. Ei edes korkoja.

    Äänestä

  • Mörkö kirjoitti:

    Unohda nyt nämä jumalalöpinät. Uskoon kääntyminen on AINA itsepetosta ja todellisuuspakoa! Ota oikeisiin alan ammattilaisiin yhteyttä. Jumala ei velkaasi maksa. Ei edes korkoja.

    Autan häntä ensi kesänä, kun saan omat velkani maksettua, käänny Jumalan puoleen kyllä asiat selviävät, en ole unohtanut kymmenien vuosienkaan aikana miltä tuo tuntui.
    Muista T. S.

    Äänestä

Hienoa, että sinulla on kohta velkojen maksu ohi. Oikein hyvää jatkoa sinulle! Ja kiitos kirjoituksestasi.

Äänestä
  • Palataan tälle sivulle elokuun viimeisellä viikolla. Pieneltä osaltani voin tehdä jotain.

    Äänestä

  • ::: kirjoitti:

    Palataan tälle sivulle elokuun viimeisellä viikolla. Pieneltä osaltani voin tehdä jotain.

    Kiitos :). Siunausta sinulle!!

    Äänestä

  • T.S. kirjoitti:

    Kiitos :). Siunausta sinulle!!

    Pääseekö vielä ilman nimimerkkiä, ota tatsia [email protected]

    Äänestä

  • T.S. kirjoitti:

    Kiitos :). Siunausta sinulle!!

    Miten pärjäilet T.S. ?

    Äänestä

Tuossa itse jo kerrot syyn asiaan.
Sinun Jumalasi on raha.
Se on sinulla mielessä luutavasti ensimmäisenä
aamulla ja viimeisenä illalla.

Jumala vaati sinun täyden huomiosi.

Tänään illalla, kun menet nukkumaan.
Sano Jeesukselle, että haluat luopua vanhasta
elämästäsi ja antaa se Hänen käsiinsä
ja hyväksyä hänet pelastajana, sekä
hänen kuolemansa täytenä ja riittävänä maksuna syntiemme edestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


T.S. kirjoitti:

Mokasin elämäni jo kauan aikaa sitten. Nyt olen korviani myöten veloissa. Monta vuotta olen saanut selviydyttyä ihme kyllä..velkojeni maksuun jouduin ottamaan vippejä. Olen ollut jo pitkään henkisesti rikki ja rukoillut toista mahdollisuutta elämässäni. Minulla on muuten hyvä elämä..hyvä työ ja elämän rakkaus. Tänään on kuitenkin päivä,kun yksi maksamaton lasku siirtyy oikeuteen ja siitä seuraa että se menee ulosottoon,niin kuin lopulta kaikki velkani. En saa niitå hoidettua. Tästä seuraa että menetän lopulta työni,sillä työssäni ei voi luottotiedoton olla. Näin..nuoruuden tyhmyyksistä kärsii. Kun on mokannut,niin se siitä. Jumalaa olen pyytänyt auttamaan ja olemaan tukenani monta kertaa,mutta ei.. miksi hän ei ole kanssani? Kirjoitin myös papille monta kuukautta sitten,eikä hänkään koskaan vastannut. Elämäni on tässä.. tuntuu että toivo on menetetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu