Loppu lähestyy

Jeesus sanoi tulevansa uudemman kerran tämän sukupolven aikana. Kovasti on pitkäksi venähtänyt tämä sukupolvi, mutta ei hätää. Kyllä se loppu kohta viimeinkin koittaa.

Kunhan vain tarpeeksi kylvämme paskaa ympärillemme, tapamme lajeja sukupuuttoon, tapamme meret, kaadamme metsät niin tulee Herra Seebaotin työ tehtyä. Hänhän on aikojen alusta himoinnut ihmiskunnan lopettamista koska huomasti että hänen tekeleensä oli umpipaska, ja enkelitkin herkesivät hänelle uhittelemaan.

Herran tahto toteutuu meidän kauttamme. Tehkäämme siis kaikkemme että maailma tuhoutuu, niin tuomiopäivä koittaa pian.

Odotellessa voimme tukeutua Jeesuksen synnit pesevään vereen, jotta pahat tekomme eivät vedä meitä helvettiin saatanan kiusattavaksi. Jeesuksen avulla kaikki tekemämme paha tulee hyvitetyksi, ja olemme ansainneet pääsyn taivaaseen vitivalkoisin vaattein.

Kiitos Herra että olet antanut meille mahdollisuuden tehdä mitä mieleen juolahtaa ilman että siitä joudumme tuomiolle! Kiitos että teurastutit Poikasi meidän sijastamme! Olet viisas ja fiksu mies!
13454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

!!!

Äänestä

Olipa siinä JUMALAN PILKKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tänne tulevat nyt varmaan kaikki lapselliset pikkusielut tekemään tuomioitansa.

Kun tuo Herran Sebaotin työ on nyt hoidettu noin valmiiksi ihan ihmisvoiminkin, niin minä voin hoidella sen tyhjänpäiväisen rähjäämisen kaikkien Mikkojen, savonaroloiden ja varmojentosikkojen puolesta:

Saatana tulee ja se heitetään sarvista ikuiseen hehkuvaan tuleen ja Herra Jeesus puhaltaa pasuunaan ja kaikki syntiset rienaajat survotaan saatanan peräaukkoon ja sieltä syntiset vaikertavat että ompas kuuma ja haiseekin mutta ne jotka synnittömiä ovat saavat ikuisen mielikuvituksettoman palkintonsa pilvenpäällä ja sieltä kaikki oikeamieliset voivat sitten tuntea itsensä niin paljon hienommiksi puhtaiksi sieluiksi ja sieltä voivat heitellä kuumilla lantakokkareilla syntisten päälle ja Herra on paras ja kaikki muu on saatanasta ja perkeleestä ja perseestäkin suurin osa on ja tämä on ikuinen totuus koske se kuulostaa niin helvetin järkevältäja on ihana saarnata kun ei muuhun pysty AMEN

Äänestä
  • Kerro lisää, kiihotuin!

    Äänestä

  • Ethän vain ole Varma tosikko mennyt kopioimaan tuota saarnaasi itseltään Herralta Sebaotilta Mikolta?

    Kuulostaa ja näyttää täsmäälleen hänen tekstiltään.

    Toisten hengentuotteiden kopioiminen on syntiä. SE ON SYNTIÄ!

    Äänestä

  • "Saatana tulee ja se heitetään sarvista ikuiseen hehkuvaan tuleen"

    jos saatana tulee, kastuuko sen vihtahousut?

    Äänestä

Luin kristityn miehen tekstin eräältä sivulta, joka oli kirjotettu viime päivinä. Miksi kaikkien suurmaiden kaikki suuret sotalaivat on lähetetty merelle?
On yleisesti tiedossa, että ennen suuronnettomuutta laivat lähetetään merelle. Miksi tärkeitä tiedemiehiä on kuljetettu turvaan viimepäivinä paljon enemmän kuin aikasemmin?

Äänestä

Miksi lopunaikojen merkkejä on juuri nyt samankaltaisesti ilmassa kuin aina lopunaikojen edellä on ollut? Sen täytyy tarkoittaa jotain.

Äänestä

ja koulut loppuneet. Sen huomaa selvästi tätä ketjua lukiessaan. Eläköön kesä ja loma ja vapaus!

Äänestä
  • kun nuoret ovat uskonnosta näin kiinnostuneita.

    Onhan meillä aikaa heitä opastaa.

    Äänestä

  • Ohitetaan nuorten viestit ja niissä olevat ajatukset merkityksettöminä.

    Äänestä

  • Setä kirjoitti:

    Ohitetaan nuorten viestit ja niissä olevat ajatukset merkityksettöminä.

    Eihän lasten kaltaisilla ole mitään annettavaa Jumalan valtakunnalle. Pois, pois semmoiset!

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    kun nuoret ovat uskonnosta näin kiinnostuneita.

    Onhan meillä aikaa heitä opastaa.

    >

    Äänestä

vaan arkkua ostamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


U. S. Kovainen kirjoitti:

Jeesus sanoi tulevansa uudemman kerran tämän sukupolven aikana. Kovasti on pitkäksi venähtänyt tämä sukupolvi, mutta ei hätää. Kyllä se loppu kohta viimeinkin koittaa.

Kunhan vain tarpeeksi kylvämme paskaa ympärillemme, tapamme lajeja sukupuuttoon, tapamme meret, kaadamme metsät niin tulee Herra Seebaotin työ tehtyä. Hänhän on aikojen alusta himoinnut ihmiskunnan lopettamista koska huomasti että hänen tekeleensä oli umpipaska, ja enkelitkin herkesivät hänelle uhittelemaan.

Herran tahto toteutuu meidän kauttamme. Tehkäämme siis kaikkemme että maailma tuhoutuu, niin tuomiopäivä koittaa pian.

Odotellessa voimme tukeutua Jeesuksen synnit pesevään vereen, jotta pahat tekomme eivät vedä meitä helvettiin saatanan kiusattavaksi. Jeesuksen avulla kaikki tekemämme paha tulee hyvitetyksi, ja olemme ansainneet pääsyn taivaaseen vitivalkoisin vaattein.

Kiitos Herra että olet antanut meille mahdollisuuden tehdä mitä mieleen juolahtaa ilman että siitä joudumme tuomiolle! Kiitos että teurastutit Poikasi meidän sijastamme! Olet viisas ja fiksu mies!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu