Olen 25-vuotias nainen. Omasta mielestäni aikalailla nätti ja suhteellisen hyväkroppainen, käyn salilla ja jumpissa. Olen halukas ja aloitteellinen, tykkään myös yllättää mieheni seksuaalisin tavoin. Olemme kuvanneet touhujani, rakastan ottaa suihin ja rakastan myöskin yhdyntää. Ainut, mihin en enää suostu, on peppuseksi, koska se sattuu nykyisin (synnytin 4kk sitten). Leikimme paljon erilaisilla leluilla yms.
Olemme seurustelleet nyt neljä vuotta mieheni kanssa ja aluksi olimme kyltymättömiä. Ainoastaan raskausaikanani en oikein tuntenut vetoa vällyjen väliin, koska olin niin kipeä ja väsynyt koko raskausajan. Noh, lapsi synty ja halut palasivat.
Ongelma onkin nyt siinä, että mieheni halut ovat minua kohtaan kaikonneet. Kuvaan on astunut porno. Siis kyllähän hän sitä ennenkin katseli, varsinkin kun minua ei ollut saatavilla. Hän myönsi aina asian, eikä siitä sen kummempaa haloota syntynyt, katselinhan minäkin. (Katselen edelleen.) Monesti katsoimme myöskin yhdessä.
Nykyisin kun olen mennyt ehdottelemaan ja suunnilleen suoraan toimimaankin esimerkiksi alusvaatteisillani ja hyväillen mieheni etumusta ja ehdottelemalla, ei mies innostu juurikaan. Aina on jotain muuta tekemistä. Esimerkiksi katsoa televisiota, olla koneella tai pelata pleikkaria.
Saan ehkä kerran-kaksi viikossa, vaikka olen ilmaissut miehelleni selkeästi että olen munankipeä ja haluan häntä.
Monesti, kun olen esimerkiksi salilla, mieheni istuu koneella yms. Sitten illan tullen kun ehdottelen, ei miehelläni rupea edes kunnolla seisomaan. Hänellä seisoo kyllä silloin mahtavasti, kun olemme koko päivän yhdessä/kotona. Joten mistään impotenssistä tässä ei ole kyse.
Miehelläni siis seisoo noissa tilanteissa juuri niin, miten vaikkapa seksin jälkeen, jos lähdetään uusintakierrokselle. Eli hieman veltommin.
Siinä menee itsellä halut, kun ei sellainen puolilöysä muna mitään saa aikaiseksi. En ole hänelle tästä maininnut, vaan olen ajatellut, että jos näytän nauttivan, miehenikin nauttii.
No, nyt asia on alkanut nyppimään sen verran pahasti, että kävin tietokoneemme läpi perinpohjin. Mitä löysinkään... Piilotettuja kansioita ja läjäpäin pornoa. Mieheni siis ei ole enää myöntänyt, että sitä katselisi, paitsi "kerran tai kaks kuussa".
Pornovideoiden seassa oli ihan peruspornoa, mutta myös shemale-pornoa. Sekös minua alkoikin oksettaa. Tämä ehkä selittää senkin, kun löysin mieheni kaapista sellaisen seinään/maahan kiinnitettävän dildon. Hän sanoi hankkineensa sen minulle lahjaksi, mutta oli unohtanut antaa sen... Jepjep.
Onko tässä nyt käymässä niin, että tuo minun siippani on bi/homo...?
No, selasin myöskin sivuhistorian. Pornoa pornoa pornoa. Joka päivä pornoa. Tyyppi on myös siirtänyt yhteiseltä luottokortiltamme rahaa lataus-palveluun, jotta saa maksaa siitä pornosta... Sekin vituttaa.
No, menin sitten katsomaan asetuksia netistä, niitä mistä saa katsoa tallennetut salasanat yms. Oli kaikenmaailman treffipalstoja, sihteeriopistoa,...
Ei jumankauta.
Tämä vetää itsetunnon hieman matalaksi.. Mieleeni juolahtaa nämä samat asiat, joille olen ennen täällä Suomi24:ssakin nauranut. "Enkö kelpaa miehelleni?" "Vertaan itseäni niihin silikonilla pumpattuihin täydellisen vartalon omaaviin naisiin..." Yms. Kyllä te tiedätte.
Mitähän helvettiä tämä nyt oikein meinaa?
Ja niille jotka sanovat, että "Miksi tongit miehesi konetta?" vastaan, että kone on kyllä meidän yhteinen.
Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa hänen haluttomuudestaan, mutta hän vain heittää kaiken vitsiksi, suuttuu tai on tuppisuuna. "Miks vitussa sä jankutat aina samasta asiasta?"
Muuten meillä menee ihan hyvin, mutta tämä miehen pihtaaminen ja pornonkatselu itsetyydytyksineen vaivaa kyllä aikalailla. Seksihän on olennainen osa parisuhdetta..
Nykyisin inhottaa lähteä esimerkiksi salille, kun mies jää kotiin. Siinä hän katselee pornoa samalla kun vahtii meidän nelikuista vauvaamme. :(
Mies, porno ja nettitreffit
19
5258
Vastaukset
- N.24
Olen surullinen puolestasi, en valitettavasti osaa sanoa mitään neuvoa, itse hyvin samanlaisessa tilanteessa.
muista. Nainen asettaa itselleen hintansa. Meitä kohdellaan niin halvasti kuin hinnaksi annamme. Sinä, sinä olet arvokas, pienen lapsen äiti. isänsä hyvin itsekäs ja kylmä. sinä elät kolmelle. hän itselleen.
Kaikkea hyvää - mies vm.47
"Pornovideoiden seassa oli ihan peruspornoa, mutta myös shemale-pornoa. Sekös minua alkoikin oksettaa. Tämä ehkä selittää senkin, kun löysin mieheni kaapista sellaisen seinään/maahan kiinnitettävän dildon. Hän sanoi hankkineensa sen minulle lahjaksi, mutta oli unohtanut antaa sen... Jepjep.
Onko tässä nyt käymässä niin, että tuo minun siippani on bi/homo...?"
En miehes tarvi "homo" olla.
Ehkä se on mieltynyt peppuseksiin, mut ei sillä ole mitään tekemistä homouden kanssa.
Ehkä miehesi haluais että nait sitä Strap-on:illa.
Ellei se ole sulle liian iso kynnys?
Jos se sexsi lähtis siitä taas käyntiin. - - uomo ->
Yksi ongelma pornossa on se, että siihen voi jäädä koukkuun ja tutukimuksienkin mukaan liiallisena se voi alkaa turruttaa ja ei ole harvinaista sen johtavan ongelmiin parisuhteessa, tilanteeseen jossa vaihteleva ja ennen mainio seksi puolison kanssa ei maistukaan kuten ennen. Toisinaan se myös voi addiktoidesaan viedä yhä kauemmaksi kaikenlaisiin erikoisuuksiin jossa aina vain halutaan niitä lisää ja tunteseen ettei mikään oikein riitä. Kuten muuan seksologi sanoi, että liika porno tappaa rakkauden ja voi häiriinyttää normaalin tunne-elämän skaalaa.
Joissakin addiktiotapauksissa se jopa alkaa eristää henkilöä normaaleista ihmissuhteista muutenkin ja rajoittaa merkittävästi normiaktiviteettejä, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
Varsinainen ongelma on se, että jos se alkaa johtaa epärehelisyyteen ja kaksoiselämään, avoimuuden puutteeseen, joka taas vie luottamusta parisuhteesta.
Jonkin verran asiaan liittyviä kirjoituksia ja ohjelmia seurattunani joskus tule mieleen, että pitäisi siivota koko pornoteolisuus maan päältä ja keskittyä "vanhoihin arvoihin", hoitamaan normaaleja ja luonnollisia ihmissuhteita ja etenkin parisuhdetta ja mutenkin keskittyä ns. normaaliin elämään kaikkineen mitä se voi tarjota iman addiktioita.
Tuo imukuppidildo saattaa olla hyvinkin hänelle itselleen ( ei tuollaista puolisolle osoitettua lahjaa yleensä kukaan "unohda" ), sillä miehenkin peffa voi tarjota vahvoja tuntemuksia ja se ei kuitenkaan itsessään tarkoita bi- tai homoseksuaalisia taipumuksia. Vaikea sitten sanoa tilastollisesti voisiko dildon käytö jossakin vaihesa johtaa haluun kokea myös "aitoa" siellä.
Toivottavasti tilenteeseen löytyy ratkaisu. Avoin, vilpitön, luottamuksellinen ja rehellinen keskutelu mieltymysistä, tunteista ja tarpeista on sen vain. - Runkkarin morsian
Tulin tosi surulliseksi kun luin tarinasi. Ja toisaalta vihaiseksi, mikä #%%&& miehiä oikein vaivaa ? Oikeaa, elävää naista tarjolla yllin kyllin ja nämä surkeat vätykset vaan vemputtaa munaansa ja tuijottaa jotain videoo... Minäkin pidän pornosta, mutta kyllä seksi toisen ihmisen kanssa voittaa virtuaali-ihmiset 100-0 !
Meillä on melkein samanlainen tilanne, mies runkkaa aina kun en ole kotona ja sitten joskus harvoin nai mua puolilöysällä, semmosella josta näkee kilometrin päähän että käteen on just vedetty. Meillä on asiasta puhuttu ja puhuttu. Kun oikeen hermostun ja uhkaan erolla, tilanne paranee aina muutamaks viikoks... Sitten taas sama juttu: pornoo ja runkkausta. ja lisää pornoo... Itsetunto on ihan nollassa. Kyllä mun täytyy olla maailman surkein nainen kun mies mieluummin vetää käteen kun panee mua. Kävis edes vieraissa ! Olis parempi hävitä toiselle naiselle kun miehen kädelle.
saatana. Kun olis voimia niin kyllä sais runkkari-ukko lähdöt... Ehkä jonain päivänä. Ikävä kyllä, rakastan miestäni. - perinkyllästynyt
Samaan joukkoon luen itseni. Pariin viikkoon ei seksiä, olen tietoinen siitä, että iltaisin ja varmaan aamuisinkin istutaan koneella, otetaan pornosivu esiin ja sitten hups sitä onkin jo tullut runkattua. Sitten kun pitäisi seksikästä omaa naistaan rakastella, pinni painuu alaspäin boing!!!
Olen tässä miettinyt, onko pakko tuollaiseen mennä mukaan ja alistua. No ei mielestäni, siis tuollaiset raukkismiehet, jotka eivät itsetuntoaan saa kohotettua muuten kuin nettisivujen pimuja katsomalla niin olkoon menneeksi ja menkööt muualle!!
Aion jättää oman miesystäväni jos vielä kuulen tai saan tietää, että pyynnöistäni huolimatta on nettipornoa katsellut. No helppo se on saada selville, koneeseen kun jää jälkiä, eikä se tarkoita aina että ne on vain sivuhistoriassa...tiedän tietokoneista sen verran, että jälkiä löytyy myös muualta, varsinkin jos on kirjautunut joillekin porno tms. sivuille.
Että tällaista, mitta on täysi! - MANonTHEmoon
Itse miehenä olen kokenut jotain vastaavaa. Se mitä silloin kaipasin on ja oli JÄNNITYS!! rakastin kyllä naistani (erottiin myöemmin ihan muista syistä) Mutta en vaan saanut siitä mitään. Naiselle tilanne oli varmasti hirveä mutta ei se ole helppo miehellekään jos yhtään välittää toisesta. takaraivossa huutaa ajatus että ole miesja tyydytä naisesi, mutta kun ei vaan tunnu siltä.
En nyt tiedä mikä teidän tilanne on tarkemmin mutta kehoitan puhumaan asiasta ihan suoraan, mitään hienostelematta tai kiertelemättä. Ne sanat ovat teidän molempien ajatuksia, eikä niistä saa loukkaantua. Vain sillä tavalla te voitte keksiä yhdessä ratkaisun joka helpottaa tilannetta.
Me juteltiin asioista suoraan, aluksi nainen loukkaantui ja tunsimpa minäkin samoja tunteita, mutta pian kuitenkin tajusimme ettei tilanne ole yhtään niin paha, miltä näytti.
jutelkaa ja kertoaa toiveistanne, löydätte varmasti jonkin jutun joka tuo lisää jännitystä elämäänne. Miellä se oli sekstailu ns.erikoisissapaikoissa, erilaiset rooli leikit, ja vaikka mitä kivaa:) minun halut nousi ennennäkemättömiin tasoille ja haluaisjn juuri omaa naistani enemmän kuin koskaan aiemmin.
Puhetta, puhetta, puhetta ha toimintaa:) siinä respetini:)- Neuvoja
Juuri näin nämä hommat pitää päivittää kuin tietokonekin. Ei pidä jäädä hautomaan asiaa jos on semmoinen mieli, että hitto kun toi ei enää halua mua keskustelua ja sitten voisi molemmat käydä sexshopissa niin löytyyhän sitä semmosiakin filmejä jotka on tehty pariskunnille ja löytyyhän naisllekin sieltä jotain.
- Runkkarin Morsian
Hyvä kommentti, MANonTHEmoon. Voisitko vielä selventää, mitä jännittävää on siinä että istuu muna kourassa ja kattoo jotain ruutua/näyttöä ?
- 12 + 18
K a i k k i - t a p a h t u u - a i v o i s s a .
Harrastatko sinä millinkaan isetyydytystä? Laitatko silloin aivosi narikaan?
Entä jos sinulla on seksiä miehen kanssa, niin harrastatkos seksiä v i n - m i r r i l l ä s i ?
Laitatko seksiä harrastaessasi aivosi narikkaan ?
Ps. Nykyisin melko moni nainen harrastaa sooloseksiä netissä, ei lainkaan harvinaista.
PsPs. Oletan sinun oleva trolli. Mikäli näin ei ole, niin on takuuvarmasti tiedossa vakavia ongelmia olemassa olevassa tai tulevassa parisuhteessa. Dialogisi, "analyysisi" ja asenteesi taso on surullista katseltavaa. Toivottavasti positivistä kehitystä tapahtuu kypsymisen myötä.
- IronManne
Ei helevetti, luuletteko tosiaan että olette kaunein nainen päällä maan? Katsokaappa niitä pornovideoita niin kyllä suomilahna häviää 10-0 heti kättelyssä....ei siinä kovin usein sitä samaa kiinnosta jyystää. Noh, unelmissaan tietenkin voi elää. Aika hyvinhän tuo on suomilahnalle jos 2-3 krt viikossa saa, ei sen enempää ansaitsekkaan.
- Raavas MieS
NOnneksi kesti eljä kuukautta ennekuin toinen muija vastasi ja valittaa samoin.
Mitä tänne ulisemaan tulette, pysykää vain "SUHTEET".jne vastaavissa hömppöseuroissa.
Tämähn on OikeIden Raavaiden Miesten juttuseura. - Voi voi..
Alas ovat suomalaiset miehet vajonneet. Ei ihme, että veteraaneja hävettää. Runkkaamista, huoria ja halveksuntaa kun tajuatte oman arvottomuutenne. Nykyisin suomalaisen pilipojan suusta kuultuna "suomilahna" on jo kohteliaisuus! Älkää naiset tehkö näille lapsia, parempi että luonto tappaa sukupuuttoon, eihän näistä ole mihinkään - ei edes seksiin. Jo venäläisetkin miehet voittavat 100-0.
- Raavas Mies
Venäläinen vaimo minulla onkin, ja hän EI ole lahna. Minunkaan eienää tarvitse runka*a. Huoliteltu, ystävällinen ja rakastava vaimo, ei entinen nalkuttava, lapsillekin räyskivä ämmä. Onneksi lapset ovat puolet aikaa minun kanssa, usein paljon enemmän, miksikähän?
- vittupäähuora
Ymmärtäisin jos mies pääsis paneen näitä pornofilmien ihania jumalattaria, jotka eivät ole lahnoja ;) mutta kun ei tietokoneen näyttöllä voihkivaa naista voi koskea eikä hänen ihanan tiukkaan pilluunsa voi työntää kullia ? Luulis, että sen lahnankin pillu ois parempi ku ei pillua ollenkaan...
- erkki_59
Hyvä surullinen vaimo!
Olen jo hieman ikääntynyt mies 55 ja en ole varma onko minun ajatuksistani mitään "iloa" mutta tekee mieleni kirjoittaa jotakin.
Olen kerran elämässäni kokenut ihmissuhteen jossa ns kemiat pelasivat kaiken aikaa hienosti, niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin, esim toisen ollessa matkoilla puhelinseksin muodossa. Jos istuimme vaikka esim kirkon penkissä, olimme intiimissä vuorovaikutukessa käsien ja paperille kirjoitettujen tekstien muodossa. Jos toinen halusi keskittyä TV:n seuraamiseen niin ainakin minä sain usein vastaanottaa suulla toteutetun kiihottamisen ja laukeamisen.
Tuntui siltä, että jonkunlainen esileikki oli kaiken aikaa läsnä, automatkat saatoivat olla joskus pelkkää "käsipeliä", kun vierellä istuva nainen piti minua hyvänä monen sadan kilometrin ajan.
Pukeuduimme joskus aterialle seksikkäästi, hän sai päättää mitä minulla oli ylläni ja minä sain toivoa hänen vaatetuksensa. Kynttilävalaistuksessa nainen näyttää todella hyvältä, voin kertoa ainakin omasta kokemuksestani.
Arvelen, että kertomani ei paljon lohduta sinua, mutta tulee mieleen se, että oman kokemukseni mukaan naisen asenne itseensä ja omaa kehoonsa ja sitä kautta erotiikkaan teki ainakin minuun todella suuren vaikutuksen, siis nimenomaan myönteisen sellaisen.
Jos miehesi on vaativa sinua kohtaan, se ei tietenkään ole hyvä asia, kaiken täytyisi tapahtua vapaaehtoisesti. Vaikutat ihmiseltä joka nauttii omasta seksuaalisuudestaan, mutta minä kuitenkin uskallan arvella että kommunikaatio-ongelmat ovat se asia joka vaivaa teitä.
Hyvän seksielämän eteen kannattaa nähdä vaivaa, jos teidän kemianne ovat todella kohdanneet, se on onniteltava asia, jota ei tapahdu (mielestäni) ihan kaikkien ihmisten välillä.
Tuo kokemani hieno ja ihana monta vuotta kestänyt "kemioiden kohtaaminen" ei johtanut "ikuiseen onneen", mutta on jäänyt elämääni pysyvänä ja syvänä muistona - cmdkaökjslkjkj
Vastasit itse kysymykseesi: "synnytin 4 kk sitten."
- säälittävä jk
en tiedä kanssa mitä ajatella miehestäni ja mikä se loppuviimein on. tuppisuu ainakin. oli kuvannu itteensä kotona sukkanauhat ja sukat tietenkin jalassa kalu kovana. löysin kuvat koneelta..oli vahingossa jättänyt ne sinne. selitys oli tälle asialle että osti sukat minulle lahjaksi ,mutta totesi sen huonoksi ideaksi ja hävitti ne. joopa joo,aika hyvä selitys. no,sitten löysin pussillisen kortsuja sen jemmasta,piilosta. kertoi runkkaavansa niiden kera. usko tai älä. että mitä tässäkin ajattelis. onko joku toinen nainen vai runkkaako muka miehet kortsun kera. ?? en ole ennen moista kuullu. mutta joku pervo tää minunkin mies on. aika kuluu nettipornon parissa kun en ole paikalla.
SURULLINEN VAIMO
Joo ei tolla äijälläs kaikki ihan kotona oo sori nyt vaan ! Exän kans pano hommat toimi, runkkailin kyllä monesti, mut kyllä hoitelin naistani kans ja vaikka porno filmeissä on pumpattua ja kursittua barbaraa niin kyllä eloisa, villi ja kiimainen suomi neito tuntuu hyvältä. Meillä taas tilanne ollut jo 4 vuotta toisinpäin, vaimoke antaa silloin kun häntä haluttaa, ei tuu suihin ottoa, vaikka heiluttaa suihku raikasta posliini moloa eessä, törkkää vaan pois ja kitisiee et pitääkö koko ajan miettiä sitä. No jos kerran kuussa saa niin en tiä sit. NO tätä kidutusta en tiä miten kauan jaksan, poikien tähden kai
- mihimpäs se muuttus
herran pelko on huoruuden alku
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713115
- 922885
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301- 181280
Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232