Miksiköhän tämä

vanhoillislestadiolaisuus liike on niin tuomitsevan oloinn ja myöskin toiset uskovat poissulkeva.Itse kuuluu kuitenkin kirkkokuntaan jossa homous ja naisteologit ovat saanet vallan?En ymmärä oikein tälläistä.Eihän se usko ole todellakaan kiinni eri kirkkojen jäsenkirjoissa.

Pidän itseäni kristittynä uskovana ja tunnen vl uskovan meitä ei erota kuin eriusko.Mitä se sitten tarkoittaakaan.Tunnen kovasti vetoa häneen ihmisenä mutta hän tuskin ajattelee mitään sellaista minusta.Eli mahtaa olla yksipuolista silti mietin tälläisiä asioista koska hänestä on tulossa minulle hyvin rakas ihminen johon luotan.Molemmat olemme aika samanlaisia moraaliltamme ja elintavoiltamme.Itse tukehtuisin kyttäämiseen yms. mitä olen ymmärtänyt tältä palstalta yms kautta.Tämä vl- on kertonut minulle avoimesti ja kehoittanut etsimään tietoa tai vierailemaan jossain seurakunnassa.Mutta minusta ei olisi vl-liikkeeseen liittyjäksi.Ihminen on kuitenkin erehtyväinen eikä täydllinn ja muidn vahtiminn tukahduttaisi minut.Enkä sulkisi muita pois minun elämästäni olivatpa he keitä hyvänsä.Vaikkakin eri uskonnoista tai vaikkapa jopa uskottomia.
9167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kun en ole itse syntynty vanhoillislestadiolaiseksi olen pitkässä liitossa ihmisen kanssa, joka ei ole vl. Tiedon etsiminen on sinun kannaltasi viisasta, jos haluat nähdä niitä asoita joista voi tulla ongelmia joka tapauksessa. Varmaankin yksi asia nuorten ihmisten osalta on suhtautuminen ehkäisyyn. Meillä kun ei sellaista keskustelua ollut tarpeen käydä, yhtäkään lasta ei olisi voinut olla tulossa. Jos arvomaailmanne muissa asioissa kuten suhteessa alkoholiin, juhlimiseen yms on samanlainen oman vakaumuksesi pohjalta "kotielämä" on siviteltavissa oman kokemukseni mukaan.

Kysyt mikä on kiinni eri kirkkojen jäsenkirjassa. Et kerro omaa taustaasi ollenkaan. Me olemme molemmat mieheni ja minä kuitenkin saman kirkkokunnan ev lutin jäseniä, kasteet, hautajaiset, rippijuhlat, messut ja ehtoolliset ym kirkolliset juhlat suvunkin piirissä ovat kuitenkin saman kirkkokunnan tunnustuksen sisällä. Mutta sitten tullaankin siihen vaikeasti selitettävään eroon ja käsitteeseen "epäuskoinen". Minulta meni tavallisen luterilaisen seurakunnan kasvattina melkein 2 vuotta ennen kuin aloin ymmärtää mikä sen sisältö on. Nimittäin ensimmäsenä sinua vastaan tulee tämä sana ja tavallisten ihmisen sanomana sillä ei tunnu olevan muuta sisältöä kun että et kuulu meihin. Enkä minäkään osaa tätä sinulle tässä netissä sillä lailla avata. Se on olemassa luterilaisen tunnustuksen sisällä tunnustuskirjoissakin, mutta ei ehkä avaudu, ainakaan jos et ole luterilainen.
Augsburgin tunnustuken puolustus:
"Aivan varmaa on, että pelastuksen lupaus koskee myös lapsia. Mutta eihän se koske niitä, jotka ovat Kristuksen kirkon ulkopuolella, missä ei ole sanaa eikä sakramentteja, koska Kristus synnyttää uudesti juuri sanalla ja sakramenteilla."

Kristuksen kirkko on siis se minkä sisäpuolella on sana.

"Kirkkopa näet ei ole sellainen yhteisö, joka vain rakentuu ulkonaisten tekijöiden ja menojen varaan, kuten muut yhteisöt, vaan se on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä. Sillä on kuitenkin ulkonaiset merkkinsä, joista se voidaan tuntea: puhdas evankeliumin oppi ja Kristuksen evankeliumin mukainen sakramenttien hoitaminen. Ainoastaan tätä kirkkoa sanotaan Kristuksen ruumiiksi, ja sitä Kristus Hengellänsä uudistaa, pyhittää ja hallitsee, niin kuin Paavali Ef. 1 todistaa sanoessaan: (Ef. 1:22s.) "Ja hän on antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa", hänen, joka kaiken kaikissa toteuttaa. "

Tämä palsta nykykymuodossaan ei ole kelvollinen opin ymmärtämisen kannalta. Kun et halua mennä seuroihin kuulolle kuutnele edes netistä esim Helsingin seuroja. Eniten ehkä saisit selville seurakuntailloista, mutta niihin menemisen kynnys on varmasti korkeampi kuin nettikuuntelun. Ja näitä iltoja on aikuisile kovasti harvakseltaan ylipäätään.

Sitten on vielä se maitsemasi tilanne yleisellä tasolla muutakin kuin tätä asiaa koskevana parisuhdeasiana. Kirjoitat:
"Tunnen kovasti vetoa häneen ihmisenä mutta hän tuskin ajattelee mitään sellaista minusta.Eli mahtaa olla yksipuolista silti mietin tälläisiä asioista koska hänestä on tulossa minulle hyvin rakas ihminen johon luotan."
Yksipuolinen rakastuminen on ihmisille tavanomaista ja siihen kiinni jääminen on itsellekin pahasta. Samoin on molemminpuolisen rakastumisen ja ihastumisenkin kanssa, jos suhteella ei voi olla tulevaisuutta. Voi olla että rakastumisesi kohde ajattelee kuten vanhoillislestadiolasiet ajattelevat, että kumppanin tulee olla samasta piiristä samasta uskovaisten joukosta. Sanoisin näin "vanhana" että yleisesti tämäntyyppisissä tuntemuksissa viisainta on hakea sellaista tilannetta, että sitä toista rakastumisen kohdetta ei edes näe. Silloin siitä asiasta kasvaa ulos vuodessa tai parissa. Ja elämä jatkuu sen jälkeen, niin että on avoin sille mitä elämä tuo vastaan. Lähes jokaisen nuoren ei vanhoillislestadiolaisen elämään on kuulunut rakastuminen ihmiseen, jolla ei ole ollut kiinnostusta seurusteluun tai vastavuoroista rakastumista. Sekin kuuluu elämän perusluonteeseen silloin kun etsitään itselle sopivaa elämänkumppania.

Äänestä
  • Ev lut kirkon sisällä on erityisesti tänä päivänä hyvin erilaisi näkemyksiä ja opetusta. Sellaisesta on esimerkkejä naapuripalstalla kirkko kuulolla, missä on useitakin ketjuja, joissa on keskusteltu mm. tästä näkemyksestä, joka on tulkinnan ehkä toisesta laidasta mutta tällaistakin siis on ev lut kirkkomme sisällä.

    kuunteleva_kirkko
    20.4.2011 07:20
    0
    Sulje
    Minun mielestäni oppi helvetistä ja taivaasta on ihmisten kehitttämä rakennelma lokeroida toiset meihin ja heihin ja oppi kaikki loputa pelastuvat on kuva Jumalan kaikkialle yltävästä rakkaudesta.

    Hannu Lehdeskoski
    Pastori

    Linkkejä mm tässä.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9810223#comment-49089187-view

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9841298

    Ehkä niistä saat kästyksen siitä minkälaisia asioita on taustalla, miksi vanhoillislestadiolaiset katsovat puhtaan evankeliumin opin olevan vanhoillisestadiolaisuudessa.
    "se on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä. Sillä on kuitenkin ulkonaiset merkkinsä, joista se voidaan tuntea: puhdas evankeliumin oppi ja Kristuksen evankeliumin mukainen sakramenttien hoitaminen. Ainoastaan tätä kirkkoa sanotaan Kristuksen ruumiiksi, ja sitä Kristus Hengellänsä uudistaa, pyhittää ja hallitsee"

    Äänestä

Niin emme ole kuin keskustelleet onlinessa no ikä olisi suht ook välillämme mutta ei sosiaalinen asema.Moraalis ja teot yms. melkoisen samanlaisia paitsi seksin osalta kokemukset.Olen synty luterilainen joskaan en koskaan sitä harjoittanut aikojen saatossa usko tuli kuvaan mutta parissa eri uskontokunnassa.Nyt olen sitten melko tuore ortodoksi enkä halua vaihtaa siitä ainakaan näillä näkymin pois.Mutta luuöen että hän on kiinni vakaasti omassa kannassaan.

Tietäen hänen ajatuksensa ihmettelen siinämielessä vl-sia koska luterilainen kirkkohan on muuttunut aika suvaitsevaiseen suuntaan, että miksi vl kuuluvat ylipäätään luterilaiseen kirkkoon?En pahalla tätä kysy mutta itse en voisi raamatun valossa sallia tiettyjä asioita tapahtuvan siellä minne kuulun.Tunnen kyllä homoja naispappeja mutten ole sillä kannalla että se olisi oiikein kirkkon suhteen.Ihmisinä en toki heitä tuomitse kai...mutta ihmettelen tulkintaan kuitenkin.Sukuni on perinteistä maallistunutta luterilaista mutta heistä ei kukaan ole uskova.Vain kirkkoon syntyneitä.

Itse olen ollut uskova -98 jolloin nämä asiat tulivat minulle tärkeiksi mutten luterilaisessa uskossa kuitenkaan vaan parissa muussa.No kyllähän se kuulostan oudolle ja häilyvälle mutta siihe oli aikanaan syynsä.Nyt ortodoksisuudessa tunnen että olen tullut hengelliseen kotiini.

Äänestä
  • Olen käynyt sivuilla ja kuunnellut seuroja nettiradiosta..Kiusaus esiavioliiseen seksiin hyväilyihin mukavaan aikuisten yhdessäoloon voisi olla minulle kiusaus sekä normaali elämä vaikken telkkaria katsokkaan juur koskaan on se meillä ja lapset joskus katsovat.myös minä dokumentteja yms. järkevää tieteestä ja joskus ihan siistejä elokuvia.En näkisi tuollaisessa mitään pahaa.Puolin ja toisin todetaan välillä että sinähän olet tiukkapipo.. se toki minua hymyilyttää.Minua osittain harmittaa eri uskomme koska näen sen ongelmana hänelle samoin sosiaalisen aseman.Mutta en oikein voi sille mitään että pidän häntä mukavana ihmisenä ja rakastettavanakin.

    Äänestä

  • Deep desires... kirjoitti:

    Olen käynyt sivuilla ja kuunnellut seuroja nettiradiosta..Kiusaus esiavioliiseen seksiin hyväilyihin mukavaan aikuisten yhdessäoloon voisi olla minulle kiusaus sekä normaali elämä vaikken telkkaria katsokkaan juur koskaan on se meillä ja lapset joskus katsovat.myös minä dokumentteja yms. järkevää tieteestä ja joskus ihan siistejä elokuvia.En näkisi tuollaisessa mitään pahaa.Puolin ja toisin todetaan välillä että sinähän olet tiukkapipo.. se toki minua hymyilyttää.Minua osittain harmittaa eri uskomme koska näen sen ongelmana hänelle samoin sosiaalisen aseman.Mutta en oikein voi sille mitään että pidän häntä mukavana ihmisenä ja rakastettavanakin.

    siis apua toki seksi yms. on meillekkin ihan oikeasti syntiä jos ei ole naimisissa eli aika samat arvot on kirkkokunnassakin ja myös meillä keskenämmekin...

    Äänestä

  • Deep desires... kirjoitti:

    Olen käynyt sivuilla ja kuunnellut seuroja nettiradiosta..Kiusaus esiavioliiseen seksiin hyväilyihin mukavaan aikuisten yhdessäoloon voisi olla minulle kiusaus sekä normaali elämä vaikken telkkaria katsokkaan juur koskaan on se meillä ja lapset joskus katsovat.myös minä dokumentteja yms. järkevää tieteestä ja joskus ihan siistejä elokuvia.En näkisi tuollaisessa mitään pahaa.Puolin ja toisin todetaan välillä että sinähän olet tiukkapipo.. se toki minua hymyilyttää.Minua osittain harmittaa eri uskomme koska näen sen ongelmana hänelle samoin sosiaalisen aseman.Mutta en oikein voi sille mitään että pidän häntä mukavana ihmisenä ja rakastettavanakin.

    vähän mietin mikä on se sosiaalinen asema. Jos kyse ei ole siitä että toinen on naimaton ja toinen naimisissa tai eronnut. Vanhoillislestadiolainen ei periaatteessa oman uskonsa mukaan avioidu kuin kerran, jos ei ole kyse leskistä, eikä nai eronnutta. Muutoin ihmisen asma yhteiskunnassa ei ole avioliiton perustana rakkauden este kenellekään joka oikeasti rakastaa, esim vaikka toinen duunari ja taoinen oppinut, riippuu kokonaan niistä keskinäisen rakkauden perustana olevista asoista toimiiko, tosin tuo kyllä helposti riskin ns. "erilleen kasvamisesta" jolloin suhteen vaalinen on erityseti huolehdittava, kuten liitosta ylipäätään muutoinkin. Puhut lapsista, jos siis olet itse eronnut, on tämäkin niitä asoita, jotka muodostavat estettä.

    Äänestä

  • Deep desires... kirjoitti:

    Olen käynyt sivuilla ja kuunnellut seuroja nettiradiosta..Kiusaus esiavioliiseen seksiin hyväilyihin mukavaan aikuisten yhdessäoloon voisi olla minulle kiusaus sekä normaali elämä vaikken telkkaria katsokkaan juur koskaan on se meillä ja lapset joskus katsovat.myös minä dokumentteja yms. järkevää tieteestä ja joskus ihan siistejä elokuvia.En näkisi tuollaisessa mitään pahaa.Puolin ja toisin todetaan välillä että sinähän olet tiukkapipo.. se toki minua hymyilyttää.Minua osittain harmittaa eri uskomme koska näen sen ongelmana hänelle samoin sosiaalisen aseman.Mutta en oikein voi sille mitään että pidän häntä mukavana ihmisenä ja rakastettavanakin.

    Siitä TV:stä. Ei se sellainen ongelma ole. Minun ja monen muun puolis katsoo TV:tä ihan niin kuin on aina ennenkin tehnyt. Ja kuutelee atuoradiota niitä kanavia mitä tahtoo. Kotana eletään niinkuin avioliitossa on ennekin eletty ei se mikään nipotuksen paikka ole, tosin jos on lapsia pitää niiden kasvattamisesta varmaankin sopia. Meillähän ei sitä asiaa ole, lapset on jo kasvaneet ja pois muuttaneet.

    Äänestä

Varo avaaja vl-herätysliikettä. Se on saatanan oma lahko!

Äänestä

Kiitos kivasta vastauksesta.Sain toisaalta myös vastaukset.Kunhan olin utelias ja pohdin asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Deep desires... kirjoitti:

vanhoillislestadiolaisuus liike on niin tuomitsevan oloinn ja myöskin toiset uskovat poissulkeva.Itse kuuluu kuitenkin kirkkokuntaan jossa homous ja naisteologit ovat saanet vallan?En ymmärä oikein tälläistä.Eihän se usko ole todellakaan kiinni eri kirkkojen jäsenkirjoissa.

Pidän itseäni kristittynä uskovana ja tunnen vl uskovan meitä ei erota kuin eriusko.Mitä se sitten tarkoittaakaan.Tunnen kovasti vetoa häneen ihmisenä mutta hän tuskin ajattelee mitään sellaista minusta.Eli mahtaa olla yksipuolista silti mietin tälläisiä asioista koska hänestä on tulossa minulle hyvin rakas ihminen johon luotan.Molemmat olemme aika samanlaisia moraaliltamme ja elintavoiltamme.Itse tukehtuisin kyttäämiseen yms. mitä olen ymmärtänyt tältä palstalta yms kautta.Tämä vl- on kertonut minulle avoimesti ja kehoittanut etsimään tietoa tai vierailemaan jossain seurakunnassa.Mutta minusta ei olisi vl-liikkeeseen liittyjäksi.Ihminen on kuitenkin erehtyväinen eikä täydllinn ja muidn vahtiminn tukahduttaisi minut.Enkä sulkisi muita pois minun elämästäni olivatpa he keitä hyvänsä.Vaikkakin eri uskonnoista tai vaikkapa jopa uskottomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu