Täällä on vaadittu todisteita tavalla, joka tuo mieleen sanonnan pään pistämisestä pensaaseen. Minusta tilanne on sen kaltainen, kun päänsä pensaaseen pistänyt vaatisi todisteita, että muukin todellisuus on olemassa kuin se, jonka hän näkee pensaan sisällä.
Zen buddhismia käsittelevän Yrjö Kallisen kirjasen alussa on lause:
"Ihminen valittaa maailman pimeyttä ja seisoo oman itsensä varjossa."
Zen buddhismia käsittelevän Yrjö Kallisen kirjasen alussa on lause:
"Ihminen valittaa maailman pimeyttä ja seisoo oman itsensä varjossa."
Vastaukset 21
Vanhimmat
Nyt juuri on myös löytynuyt 17 uuta pyramidia Egyptissä... eikä siitä ole kauaakaan kun löytyi se valtava Mirasolin alue Väli ameriikassa josta vain pieni osa on kaivettu esiin... eli löytöjä on vielä paljon tulossa. Voihan ne pensaaseen päänsä panijat kieltää edelleen sen että väliameriikassa olisi olut miljoonien ihmisten asuinalueita.Sehan oli noin kymmenisen vuotta sitten se suuri haloo täällä kun väitimme että Väliameriikassa olisi ollut miljoonia ihmisiä... tai ainakin miljoona. Sillon meitä naurettiin päin naamaa ja väitettiin vastustajiemme taholta että olemme ihan metsässä.
Näin se on yhä lisää uusia löytöjä ilmenee joka puolella.
Kuka on kieltänyt ettei jonain ajankohtana ennen meidän aikojamme Väli-Amerikassa olisi voinut olla useampi miljoona asukasta? En tiedä mitä tiede sanoo mutta on voinut olla. Väestömääristä on aina tutkimuksellista näyttöä. Jos sen sijaan väität, että osa tätä asujaimistoa olisi ollut kotoisin Lähi-idästä, niin sellaisesta ei ole mitään näyttöä, ei yhtään mitään. Se on yhtä kuvitteellinen kuin väite, että osa muinaisista roomalaisista olisi asunut tuolla alueella .
Kuka on kieltänyt ettei jonain ajankohtana ennen meidän aikojamme Väli-Amerikassa olisi voinut olla useampi miljoona asukasta?
*Kuten sanoin tämä oli eräs pääväitteistä jonka avulala yritettiin tehdä MAP kirkon jäsenet naurunalaiseksi tällä palstalla vuodesta 200 suunnilleen vuoteen 2008
Jos sen sijaan väität, että osa tätä asujaimistoa olisi ollut kotoisin Lähi-idästä, niin sellaisesta ei ole mitään näyttöä, ei yhtään mitään.
*Tuo taas on toiveajatteluasi, kuten edellinen aikaisempi väite. Lähi-Idän geenistöä löytty.
Huomautuksena vielä että mitä geenistöä, DNAta olisi etsittävä jotta löytyisi Lehin jälkeläisiä? Ja mistä tiedät että se on juuri se oikea geensitö/DNA?
Kumoran kukkulalla taisteli noin 3 miljoonaa laamanilaista ja 620000 Nefiläistä joista lähes kaikki nefiläiset saivat surmansa. Kuinka paljon sitten on elänyt laamanilaisia muilla pohjois-Amerikan alueilla voi päätellä itse. Tapani tuolla väittelee turhia väitöksiään ja pistää päänsä pensaaseen heti kun on faktoja saatavilla. Tapani ei siis etsi tosissaan tietoa vaan haluaa väitellä pikkuruisilla tiedonjyväsillään asioista.
Mormonin kirja ei ole pikkuruinen tiedonjyvänen vaan kirja, jossa on 632 sivua. Se ei tarvitse tuekseen mitään muuta, kuin että luemme sitä ja kysymme, onko se totta:
Moroni 10
2 Ja minä sinetöin nämä aikakirjat, sen jälkeen kun olen puhunut muutamia sanoja kehotuksena teille.
3 Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne — jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea — muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja pohdiskelemaan sitä sydämessänne.
4 Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla.
5 Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta.
6 Ja kaikki, mikä on hyvää, on oikeaa ja totta; niinpä mikään, mikä on hyvää, ei kiellä Kristusta, vaan tunnustaa, että hän on.
7 Ja Pyhän Hengen voimasta te voitte tietää, että hän on; sen tähden minä tahdon kehottaa teitä olemaan kieltämättä Jumalan voimaa, sillä hän toimii voiman kautta ihmislasten uskon mukaan, samana tänään ja huomenna ja ikuisesti.
8 Ja vielä minä kehotan teitä, veljeni, olemaan kieltämättä Jumalan lahjoja, sillä niitä on monia, ja ne tulevat samalta Jumalalta. Ja näitä lahjoja annetaan eri tavoin, mutta sama Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa; ja niitä annetaan Jumalan Hengen ilmentyminä ihmisille heidän hyödykseen.
On tärkeää kysyä avoimin mielin eikä niin, että jo etukäteen päättää, minkä käsityksen saa ja pettää siten itseään.
Kerroppas mistä Mormonin Kirjan osasta nuo luvut ovat kotoisin?
Jälleen kerran. Vain MKn alussa ovat Nefiläiset ja Laamanilaiset SUKUA. Myöhemmin on Laamanilaiset yleisnimitys kaikista jotka eivät usko Krsitukseen ja Nefiläiset kaikista jotka uskovat.
2 Nefi 1: 8-9 sanoo kyllä selvin sanoin, että muita kansakuntia ei Amerikan mantereella ollut.
Solttu! Vastaanyt ... mistä MKn osasta olet nuo luvut saanut?
Kysymykseni oli SOLTULLE ei sinulle! eikä tuossa kohdin MKta ole lainkaan puhe taisteluista...
Kohdassa 2. Nefi 1 sanotaan näin:
8 Ja katso, on viisasta, että tämä maa pidetään vielä salassa muilta kansakunnilta, sillä katso, monet kansakunnat levittäytyisivät maahan, niin ettei perinnölle jäisi sijaa.
9 Ja nyt, minä, Lehi, olen saanut lupauksen, että mikäli ne, jotka Herra Jumala tuo pois Jerusalemin maasta, pitävät hänen käskynsä, he menestyvät tässä maassa; ja heidät pidetään salassa kaikilta muilta kansakunnilta, jotta he voisivat pitää tämän maan hallussaan. Ja jos he pitävät hänen käskynsä, he ovat siunattuja tässä maassa, eikä kukaan häiritse heitä eikä ota heidän perintömaataan, ja he saavat asua turvassa ikuisesti.
Siinä ei sanota, ettei maassa olisi ollut muitakin. Mormonin kirja kertoo, että ennen nefiläisiä siellä olivat olleet jerediläiset. Nefiläiset kohtasivat myös mulekilaiset, jotka liittyivät heihin. Tuossa kohdassa korostetaan vain sitä, ettei maa tule muiden tietoon. Niin sitten kävikin. Vasta Kolumbus löysi Amerikan.
Tapani selittelee taas pitäkseen korttitalonsa tuulelta suojassa, mutta epäonnistuu pahemman kerran. Siis tosiasiahan on, että MAP-kirkko opetti aina viimeisiin DNA tutkimuksiin asti, että kaikki Amerikan intiaanit ovat Lehin jälkeläisiä ja vielä ennen vuosituhannen vaihdetta kirkon johtajat avatessaan uusia temppeleitä "Laamanilaisten" keskuuteen painottivat tätä oppia. Nykytilaan en tiedä mitä opettavat nyt kun DNA-testit ovat osoittaneet näiden "profeettojen" puheet ihan pupuksi.
Niin jakeesa 8 lukee, että maa pidetään salassa muilta = siellä ei ole muita ja aiempia kansoja ei ole, tai jos on ollut niin ne ovat kuolleet, koska muuten ei jäisi "perinnölle sijaa" ja jae 9 vahvistaa tätä lupausta kertomalla, että mikään ei ole tämän esteenä jos he pitävät Jumalan käskyt.
Tottahan se toki on, että MAP-opin korttitalo ei pysy pystyssä, jos ei keksitä uusia mielikuvituksellisia selityksiä vääntämään vanhoja käsityksiä uusiksi ja sehän onnistuu jos aktiivisesti yrittää unohtaa mitä kirkon aiemmat "profeetat" ovat näistä asioista sanoneet ja opettaneet.
Ja MIKÄ on se laamanilaisten tai Nefiläsiten DNA joka pitäisi löytyä? Tiedätkö mitä etsit?
Kirkko ei opettanut että kaikki olisivat Lehin jälkeläisiä, vaan monet jäsenet olettivat niin, KIRKKO ei ole koskaan ottanut virallista kantaa asiaan. Olihan se tuonajan tietojen mukaan aivan selvää, että he niin luulisivat!
Sitäpaitsi koska emme tiedä kenessä on, kenessä ei, Lehin jälkeläisten verta voimme aivan hyvin sanoa, että joku Temppeli rakennetaan laamanilaisten keskuuteen, koska laamanilaiset luultavasti asuivat jossakin siellä. Sitä paitsi entä jos sitä nimitystä onkin käytetty sen toisessa yleistävässä tarkoituksessaan? Eli Temppeli on tehty uskomattomien sekaan.
DNAsta: http://en.fairmormon.org/Topical_Guide/Book_of_Mormon/Archaeology_and_the_Book_of_Mormon/DNA_and_the_Book_of_Mormon
http://en.fairmormon.org/Amerindians_as_Lamanites
http://en.fairmormon.org/Book_of_Mormon/DNA_evidence/Geography_issues/Haplotype_X2a
olet tyytynyt tiedonpätkään ja yrität rakentaa totuutta siitä, sellaista totuutta, jonka itse voit ymmärtää.
Nenskun kanstuisi tutustua oikeiden asiantuntijoiden lausuntoihin asiasta ja ne on aika hyvin kasattu tähän videoon: http://www.youtube.com/watch?v=svfxSscxh8o&feature=channel_video_title
Tutustuin oli aikamoista aivopesua en ihmettele yhtään ettäjoku retkahtaa siihen. En voi sille mitään että jotkut kirkon jäsenet jopa ymmärtää väärin mikä on oppia mikä ei! Enkä sille että jotkut jopa johtajat puhuvat niin että väärinkäsityksiä syntyy ja että he eroavat kirkosat kun eivät ymmärrä tai halua ymmärtää asioita oikein.
Tutustu sinä näihin:
http://www.youtube.com/user/fairldsorg#g/c/45B7603FF4F9AA81
http://en.fairmormon.org/DNA
http://en.fairmormon.org/Topical_Guide/Book_of_Mormon/Archaeology_and_the_Book_of_Mormon/DNA_and_the_Book_of_Mormon
Muuten videossa on paljon vanhaa tietoa ja tässä videossa esiintyvistä henkilöistä... ei aktiivisia mormoneja joiloal ei ollut hajuakaan todellisesta mormonismista:
In 2002, anthropologist Thomas Murphy published an essay in which he argued that DNA evidence points to native Americans being related to Asians, and therefore this disproves the Book of Mormon. In 2004, plant biologist Simon Southerton published a book that made a similar argument. (Both were inactive Mormons who no longer believed the Book of Mormon was divinely revealed scripture.)
Unfortunately, neither of these men acknowledged the current state of LDS scholarship on the Book of Mormon before writing. They imagined Lehi arriving in an empty continent, and concluded that all Native Americans must therefore have a genetic inheritance solely from him. They clearly assumed, and in fact insisted, that all Mormons believed the HGT without reservation, and so were caught off guard when Mormon scholars didn't surrender to their arguments. Murphy and Southerton were addressing a straw man and didn't even realize it; they simply didn't do their homework on the LDS side of things. (This fact alone should demonstrate how out of touch they were with active Saints' thoughts on the issue when they wrote their articles.)
In their more candid moments, the ex-Mormon critics admit that their criticisms require that the key assumption of "only Lehi" be made. Simon Southerton writes of how some Mormons have argued that
Bottleneck effect, genetic drift, Hardy-Weinberg violations and other technical problems would prevent us from detecting Israelite genes [in Amerindians].
This is a technical way of explaining a relatively simple fact: if a small group is placed in contact with a larger group and allowed to intermarry, it becomes harder to detect the small group’s “genetic signature.”
Southerton then goes on to say:
I agree entirely. [!] In 600 BC there were probably several million American Indians living in the Americas. If a small group of Israelites entered such a massive native population it would be very, very hard to detect their genes 200, 2000 or even 20,000 years later. But does such a scenario fit with what the Book of Mormon plainly states or what the prophets have taught for 175 years? Short answer. No![2]
This is really quite astonishing. Southerton has obliged us by shooting himself in the foot. He admits that there are many genetic objections to his attack, unless we accept that the Book of Mormon requires that American Indians only be descendants of Lehi and Mulek.
Since realizing that LDS thought on this point is much more involved, the critics have been playing catch up, trying to argue (as Southerton does above) that Mormons are required to accept the HGT because most LDS leaders in the past believed it and LDS leaders are never wrong.
Unfortunately for the critics, this is a fundamentalist view of our religion that students of Mormonism reject. Furthermore, the critics claim that this reading is the only one permitted by the Book of Mormon, while over a century of LDS writing on the subject demonstrates that this claim is false too.
So Murphy and Southerton are reduced to making a religious argument, not a scientific one. And their religious argument is incorrect.
Nensku hei, se että sinulle on okei unohtaa se mitä kirkko on virallisesti opettanut 175 vuotta, ei tarkoita sitä, että kaikille muille se on myös okei. Kirkko opetti todella pitkään JS:stä, että kaikki intiaanit ovat Lehin jälkeläisiä. Kun DNA tuli kuvioihin niin ääni kellossa muuttui ja muuttuu kokoajan, koska kirkon pitää väistellä luoteja joka suunnalta, että korttitalo pysyisi kasassa edes kaikkein hyväuskoisimpien höynätettyjen kohdalla.
Ehkä olisi aiheellista ottaa selvää asioista oikeiden historiantutkijoiden ja arkeaologien taholta, joita taatusti on Usassakin ja vieläpä puolueettomia ja ammatilleen rehellisiä. Näin jää pois nuo mutu-uskomukset ja arvelut.
On mieletöntä väitellä minkään asian todenperäisyydestä ja historiasta, jos ei löydy yhtään konkreettista vihjettä tai asineen osaa elämisen jäljistä. Muualla arkeologit ovat tehneet historiallisia löytöjä tuhansien vuosien takaa ja jäljittäneet kansoja ja kulttuureita meidän iloksemme ja tietoomme.
Ottaen huomioon sen kuinka vähän arkeologisia tutkimuksia on todella suoritettu Ameriikan mantereella on löytöjä jo paljon. Sen sijaan miltei kaikki arkeologinen tutkimus on syystä tai toisesta keskitetty Lähi-Itään.
Sitäpaitsi minkä sille tekee, kun arkeologit yhdessä sopivat että MAP lainen arkeologi on vastuussa jostakin kaivauksesta tai jostakin tutkimuksesta tai osana siitä... onko sillon niin, että se kaivaus, tutkimus on hylättävä, koska sen on suorittanut mormoni? Oiskohan hieman merkillinen katsontakanta.
Kyllä arkeologi maailma hyväksyy mormoniarkeologien tutkimukset aivan saman arvoisiksi kuin muideenkin, jos ei paremmiksikin.
Mielestäni myös on typerää väitellä asioista joista ei todellakaan ole näyttöä. Harmillista vain on se, että vastustajamme kieltävät nämä päivänselvät tiedot, kuten ohuiden kulktalevyjen löytymisen Amerikan mantereelta, metalli kirjojen olemassa olon, yms
Luin muuten juuri todella mielenkiintoisen jutun Intiaanien hevosista. Intiaani ponin lähtökohtaa ei tunneta, sitä eivät espanialaiset tuoneet mukanaan. Myös Intiaanien hevosen käyttö muistuttaa enemmänkin kasakoiden tyyliä kuin espanialaisten tyyliä... myös ikivanhoja, pre-kolumbiaanisia heposen luita on löytynyt.
Intiaaneilla on oma geneettinen ja maantieteellinen historiansa, mutta mormoneilla on mielikuvitukseen perustuvan mormoninkirjan J. Smithin sepiittämä keksitty historia. Myös heidän paikantajunsa on hakusessa.