Suomenruotsalaisten määrä on kasvussa. Tuoreen raportin mukaan määrä on viimeisten viiden vuoden aikana noussut noin 1 100:lla, ja nousun odotetaan jatkuvan lähivuosina.
Suomenruotsalaisia on nyt runsaat 290 000, ja 300 000:n rajan uskotaan menevän rikki runsaassa 15 vuodessa.
Ruotsinkielisten osuuden väestöstä arvioidaan pysyvän lähivuosina ennallaan. Viime vuonna se oli 5,4 prosenttia. Suomenkielisten osuus laskee, koska maahanmuutto kasvattaa muunkielisten osuutta.
Suomenruotsalaisten määrä kasvaa
4
301
Vastaukset 4
- Harhaa!
Hurriksi.fi-sivusto aiheutti tuon pienen piikin tilastoissa, mutta vain tilastoissa.
Ei muutamien suomalaisten ja mamujen rekisteröityminen suomenruotsalaisiksi heidän määräänsä kasvata. Ainakaaan minun logiikkani mukaan.
Todellisuudessa ruotsinkielisyys ohenee jatkuvasti, kun 3/4-osaa suomenkielisiä lapsia rekisteröidäään ruotsinkielisiksi.
Kun pakkoruotistus murenee, niin seuraa vastavaikutus. Etuoikeuksien väheneminen aiheuttaa joukkorekisteröitymisen takaisian suomalaisiksi. - holvihanti
Sulle taitaa matematiikka olla pakkopullaa, niin kuin hurreille yleensä.
1950 luvulla ruotsalaisten kannatus 17% nyt 2000 luvulla 4%, heh kuihtuu mikä kuihtuu kunnes loppuu kokonaan. - huusianna
Vähenemisen lisäksi ruotsalaisuus ohenee kaksikielisyyden takia. Kaksikielisyys valtaa ruotsinkielisyyden. Oli suuri virhe aikoinaan vaatia pakkoruotsia suomalaisille. Koska ruotsinkielisille määrätty pakkosuomi on ohentanut ruotsalaisuutta paljon enemmän, kuin suomenkielisille määrätty pakkoruotsi on tukenut ruotsalaisuuutta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202542Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401842Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101240- 1081042
- 721028
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101862
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34791