Mari Kiviniemen takiako meni pieleen ...? ...

Akva2000

Vieläkin ottaa päähän, kun Persut eivät menneet hallitukseen! Tästä on varmaan täällä jo puhuttu moneen kertaan, mutta tänä aamuna mielessäni välähti, että koko nurinkurinen tilanne (siis se, että puolueet, joita kansa ei halunnut hallitukseen, ovat sinne menossa ja puolue, jota sinne haluttiin, ei ole) johtuu alkujaan Mari Kiviniemestä, joka kieltäytyi hoitamasta tehtäviään. Perustelen tätä sillä, että Portugali-päätös tehtiin hänen hallituskaudellaan, eikä uuden hallituksen kaudella!!!

Miksi hiivatissa siis Persut ovat nyt ulkona uudesta hallituksesta, vaikka päätös tehtiin vanhan hallituksen aikana???!!

Jos olisi edetty oikeassa marssijärjestyksessä, niin ensin olisi muodostettu hallitus ja vasta sitten olisi ruvettu pähkäilemään asioista, jotka sille kuuluvat! Toinen pääsyyllinen oli huono sattuma, että oli niin kiire, että päätös piti tehdä ennenkuin uutta hallitusta ehdittiin muodostaa.

Minusta näyttää nyt vahvasti siltä, että vähän kaikilla meni kiireessä paperit sekaisin, eikä ehditty tehdä harkittua päätöstä, mistä johtuen Soini päätyi mielestäni väärään ratkaisuun. Hän on sanansa mittainen mies, mutta sanan ei olisi pitänyt painaa näin paljon, koska hän ei voi olla vastuussa siitä, mitä edellisen hallituskauden aikana päätetään.

Jos olisi ollut aikaa muodostaa hallitus rauhassa tai jos Mari Kiviniemi olisi kantanut vastuunsa työssään, Persuilla ei olisi ollut mitään syytä jättäytyä oppositioon.

Olen sitä mieltä, että vieläkin pitäisi puhaltaa peli poikki ja aloittaa hallitustunnustelut uudestaan vaalien tuloksen edellyttämällä tavalla. Nyt on hallitukseen menossa muutama sellainen puolue, joita kansa ei missään nimessä sinne halunnut!!!!!

Nyt lopputulos on demokratian irvikuva, jossa esimerkiksi Vihreät ajavat saman sukupuolen avioliittoa ja maahanmuuttajien määrän lisäämistä eräinä tärkeimpinä tavoitteinaan, kun Raamattuun pohjaava kristillen kirkko ja tavallinen kansa ovat päinvastaista mieltä ainakin toisesta. Vihreät eivät näytä ymmärtäneen, että nämä olivat ehkä tärkeimmät syyt siihen, että heidänkin kannatuksensa romahti.

Täytyy vielä lisätä seuraavaa, jonko toivon myös Persut huomioivan vakavasti. Entisenä Vihreiden kannattajana en olisi heitä voinut äänestään, vaíkka ympäristönsuojeluohjelmaa olisi kiristetty kuinka paljon. Jokatapauksessa ydinvoimakysymys on tärkeä kohta, mutta yhtä tärkeää olisi Vihreiden saada aikaan JÄMÄKÖITÄ ja merkittäviä tulevaisuuden tavoitteita YMPÄRISTÖPUOLELLA. Eräs tällainen on Itämeren ja sisävesitöjemme pelastaminen saastumasta käyttökelvottomiksi. Jo nythän voi uutisista lukea, että itäiseltä Suomenlahdelta pyydetyt lahnat - ja varmaan pian muutkin kalat - kannattaa jättää syömättä. Ongelman RATKAISU ON TÄSSÄ: Jätevesien päästäminen vesistöihin on kiellettävä! Näin oli tehty mm. Suomessa, Ruotsissa ja Taskassa 1800-luvulla, jolloin ymmärrettiin nykyistä paremmin, se että pellot köytyvät, kun sieltä viedään ravinteet pois ja lasketaan Itämereen. Paskakuskia tarvitaan siis jälleen ja paljon entistä enemmän! Yrityksiä tulisi kannustaa kehittämään kuivakäymäläratkaisu, jolla ravinteet saadaan helposti ja vesiklosetin mukavuudesta tinkimättä takaisin pelloille!!! Kaikki muutkin jätteet on varastoitava maalle, jolloin niitä on mahdollista käsitellä ja kierrättää. Toinen vaihtoehto on jatkaa nykyiseen malliin ja tislata jätevedet. Tällöin kuitenkin kerääntyvä kiintojäte on huomattavasti suurempi ongelma, kuin asiallisesti lajiteltuna olisi.

Siis vielä kerran, jätteitä ei saa tulevaisuudessa laskea vesistöihin, vaan kuivakäymälä- ym. tekniikkaa on kehitettävä niin, että Itämeri kuten kaikki muutkin vesistöt alkavat puhdistua ja palautua (lähes) luonnolliselle tasolleen. VALTIOVALTA ja YRITYKSET ryhtykää siis toimeen mm. suunnataamalla tieteellinen tutkimus ja tuotekehitys nykyisten saasteiden vaikutusten tutkimisesta ja suodatuksesta eli seurausten hoitamisesta syyn eliminoimiseen. Se kannattaa!!!!!!!

4

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gffhgfc

      Persut eivät halunneet hallitukseen, koska jytky oli liian iso ja sitä myötä salkut liian raskaita. Eli persuille olisi kuulunut joko ulkoministeriö tai valtionvarainministeriö. Nuo salkut kainalossa on hyvin vaikea olla suosittu populisti.

    • Timo vellihousu

      Juuri noin! Soinilta meni vastuupaikassa paskat housuun. Mitä sitä kaunistelemaan?

    • "puolueet, joita kansa ei halunnut hallitukseen, ovat sinne menossa ja puolue, jota sinne haluttiin, ei ole"

      Mihin perustat väittämäsi? Nyt hallitusneuvotteluissa olevien puolueiden takana oli 63,2 % äänestäneistä. Se on selkeä enemmistö ja kansan tahto toteutuu siis erittäin hyvin.

      Suosittelen, että käyttäisit passiivin sijasta persoonamuotoja: Puolue, jonka SINÄ halusit hallitukseen, ei ole sinne menossa. Näin pysytään totuudessa.

      À propos, minäkin toivoisin Perussuomalaisten olevan hallituksessa. Niin kannatuksen romahtaminen ja puolueen hajoaminen olisi vauhdikkaampaa. Kyllä sama kehitys nytkin alkaa, mutta kaikki käy hitaammin.

    • Akva2000

      Kyllä varsinkin suurimmista puolueista tulisi olla hallituksessa erityisesti niiden, joiden kannatus on lsääntynyt räjähdysmäisesti. Jos taas jo entisestään pienen puolueen kannatus on romahtanut, merkitsee se päinvastaista.

      Hallitusta on varmasti pyritty muodostamaan niin oikeudenmukaisesti kuin mahdollista, mutta totuushan on se, että nyt mukaan on pakon edessä jouduttu ottamaan sellaisiakin puolueita, jotka olivat pelin käytännössä jo hävinneet, koska heillä ei ollut takanaan riittävää kansan tukea.

      Eli mukana on nyt puolueita, jotka vaaleissa olivat kansan enemmistön mielestä enintään toisella sijalla. Ja jokaisen näiden pienen puolueen kohdalla ne sijoitettiin enintään toiselle sijalle selvästi suuremman enemmistön mielestä kuin Persujen kohdalla tapahtui. Jos numeroilla leikitään, niin voidaan todeta, että noin 80% kansasta ei äänestänyt mitään niistä yksittäisistä puolueista, jotka muodostavat hallituksen. Jos Persut olisivat saaneet vaikkapa 30% äänistä, niin hallitukseen olisi ehkä tarvittu kaikki muut puolueet suurimman jäädessä ulkopuolelle. Soinen päätöksellähän näin olisi tapahtunut, vaikka tällöin Persut olisivatkin olleet suurin yksittäinen puolue.

      Siksikin aiemmin mainitsemani marssijärjestys oli väärä. Portugali-kysymys olisi siis pitänyt käsitellä vallassa olleen hallituksen toimesta, kysymys olisi tullut erottaa hallitusneuvotteluista (kuten Katainen erittäin viisaasti yritti tehdäkin, mutta kaikessa kiireessä ei ilmeisesti mennyt Soinin joukoille jakeluun) ja muodostaa hallitus rauhallisemmassa neuvottelutilanteessa.

      Persut pitävät Suomen puolta perinteistä "mallioppilas"-tyyliä paremmin, mistä kaikki kunnia heille. Aivan riemastuttavaa on ollut nähdä, kuinka paljon asiallista ja kehittävää keskustelua on persujen ansiosta syntynyt! Jos kaikki olisi vain jatkunut entiseen tapaan, ei mitään kunnollista keskustelua olisi syntynyt. Nyt nuoret ja tavallinen kansakin jo osallistuu keskusteluun. Uskon myös, että päättäjille tämä on sekä kannuste että kiriste esimerkiksi Suomen velkojen supistamiseen tulevina vuosina. Sauli Niinistö hoiti hyvin Suomen talousasioita, jotka leväperäistyivät käsittääkseni Erkki Liikasen ja Esko Ahon aikoina. Olisipa hienoa, jos velka saataisiin alas ja korkomenot muuhun käyttöön! Suomessa tarvitaan melkein yhtä kova kuuri, kuin Portugalissa. Nousukautena se tulisi tehdä, jolloin laskukautena voidaan löysätä - ottamatta lisää velkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3950
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      85
      3363
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2805
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2699
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2669
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      24
      2411
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      140
      2342
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2225
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2074
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1966
    Aihe