K Häkämies: Presidentin murhe

Entinen politiikan kymmenottelija, kunnanjohtajuutakin kokeillut herra Häkämies on julkituonut toisen dekkarinsa (Teos 2011). Ensimmäistä hieman silmäilin, tämän kykenin jo lukemaan loppuun. Tekemällähän se taito kasvaa, jos on kasvaakseen.
Häkämiehen tarina liikkuu politiikan ylätasolla. Toki tarvitaan Supon, KRP:n ja Poliisihallituksen korkein johto paikalle, kun presidentin hultahtava aviomies on useamman päivän kadoksissa. Muutaman tunnin hortoilu Penallekin sallitaan, täällä tosielämän puolella.
Käytännön tutkintaa johtaa tietysti huippuammattilainen, ylikomisario Söder, joka jo ekadekkarissa selvitteli ministerimurhaa. Hyvin Häkämies on ajassa mukana, kun kokenut työpari, Joronen on vaaleissa persuehdokkaana. Näitä politiikkapoliiseitahan meillä nähtiin ammatin yleisyyteen nähden yliedustuksellisesti.
Tapettunahan se pressan puoliso löytyy, eihän kirjaa muuten syntyisi. Ruumiita rupiaa tulemaan liukuhihnalla, lähes. Islantilaisen ex-ministerin poika, ex-pankkiiri talouskuplan ajoilta, kohtaa matkansa pään samoilla Kotkan seutuvilla kuin pressan mieskin. Kolmas uhri on entinen Slussenin sissi, nykyinen Vuosaaren metsäjuoppo, joka osoittautuu pressan liki unohdetuksi ja häivytetyksi poikapuoleksi. Neljäs uhri on Häkämiestä lainaten ammateista tarpeettominta harjoittava juristi, joka sattumoisin on tietennii pressan miehen koulukaveri. Hutikuti tässä tapauksessa, mutta verta tuli runsaasti.
Liittyykö nämä kaikki toisiinsa, miten ja miksi, siinäpä Söderin porukalle pohtimista.
Kaikki muotielementit on mukana, kyllä Häkkis genren trendit tuntee. Taitaa olla nykyisellä toimistolla luppoaikaa lueskella kollegojen uusimmat teokset.
Dekkari tarvitsee luonnollisesti nuoren, söpön ja fiksun naistoimittajan, jonka tutkimukset ovat välillä askelen edellä poliisia. Tässä auttaa aina muodikas syväkurkku poliisilaitoksen sisäpiirissä. Poliisiorganisaatioiden kitkainen ja kaunainen yhteiselo ei tässä kirjassa korostu niin pahasti kuin joissakin alan teoksissa. Päinvastoin, Kuopion ja Kotkan maalaispoliisit pelaavat sujuvasti yhteen KRPn, Supon ja Helsingin paikallispoliisin kanssa. Yhteistyö yli rajojen toimii loistavasti. Pari puhelua Tallinnaan selvittää liki koko jutun ja Venäjän ammattiveljet on auttavaisia. Uskoo, ken jaksaa.
Häkämiehellä lie syvä vanha kauna mediaa kohtaan, ehkä aiheesta. Pientä ja suurta kritiikkiä toimittajien toiminnasta mahtuu sekä rivien väliin että suoraa sanotuksi. Samaa vinoilua saavat osakseen poliitikotkin, joilla monilla on koko elämä ja talous kiinni vaalituloksesta.
Häkämiehen kieli on sujuvaa, puheet kulostavat luontevilta ja paikat tosilta. Harvat toimintajaksot toimivat, on kyse sitten Kuopiosta tai Kuununhaasta. Söderin perhe-elämää valotetaan sopivasti. Ei joka puuronkeittoa ja kalsareitten vaihtoa vaan just sen verran, että tiedostava kakara ehtii vinoilla isukille fasistipoliiseista, suorasta demokratiasta ja feminismistä.
Pikkusen kiirettä on pidetty ja oikolukija lomautettu. Sisämisisteri on Pälsi, etunimi vaihtelee Raunon ja Sakarin välillä. Arvostettu kansatieteellinen valokuvaaja Sakari Pälsi olisi iloinen postmortumista kunniasta. Välillä kokousta pidetään Söderin työhuoneessa ja palaverin päätteeksi hän poistuu työhuoneeseensa. Eikä väliä ole kuin sivu. Huolimatonta ja lukijaa nonseleeraavaa.
Pikkusen tuntuu, jotta on ollut pakko kasvattaa sivumäärää pitkillä tunnelmapaloilla. Vaikkapa vallan tuomaa yksinäisyyttä potevan presidentin saunaretki tyttöporukassa Pyhtäälle tuntuu ensin aivan tarpeettomalta. Vaan on siinäkin jujunsa lopulta, kun saunan pesää sytytellään.
Hesarin oikeustoimittajattaren miesseikkailut Hämeenkyrön vilja- ja mansikkamailla ovat kai niitä luonnetta syventäviä elementtejä. Ilmankin olisi tarina toiminut, mutta sivumäärä tuntunut ostajan käteen kovin keppoiselta.
Jos politiikan lööppijulkisuus kiinnostaa, suosittelen. Tämän ohittaminen ei isoa aukkoa yleissivistykseen jätä.
Pidämme Häkämiehen tarkkailulistalla. Jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisesti seuraava saattaa jo olla kiitettävä. Vaikkapa Jorosen seikkailut politiikassa voivat antaa aihetta, kuvittelisin. Eihän sitä korkeina johtoakaan voi tappaa loputtomiin.