Olen sitä mieltä, että suuri osa ihmisen henkisestä hädästä johtuu jo varhaislapsuudessa aloitetusta uskonnon pakkosyöttämisestä. Jo pienenä opetetaan, että olet paha ja syntinen herraa aarmahdaaa. Tällainen ajatusmaailma pienen ihmisen päähän juntattuna, hänen arvostamiensa ihmisten taholta (vanhemmat, opettajat...) jättää jälkensä myös aikuisena olemiseen. Lopuksi ei ole muuta, kuin "pelastautua" synneistään ja heittäytyä herran huomaan. Heikon psyykkeen omaavalla ihmisellä tällainen jatkuvassa syyllisyydentunnossa eläminen saattaa aiheuttaa myös vakavia mielisairauksia.
Itselleni tätä pakkosyöttöä ei ole tuputettu, olen saanut itse tehdä valintani, enkä tunne mitään tarvetta hakea pelastusta. Enkä myöskään kieriskele syyllisyydentunnoissa. Arvomaailmani on myös aivan kohdallaan. En juo, en käy vieraissa jne, tupakkaa poltan, mutta se on oma valintani enkä tunne siitä syyllisyyttä, eikä minua pidä sen vuoksi "armahtaa". Väittäisin, että teen vähemmän "syntiä" kuin monet uskovaiset. Joulukirkossa käyn perheeni kanssa, koska mielestäni se on hieno perhetapahtuma ja mukava perinne.
Mielestäni on vaan niin väärin, että lapsille opetetaan jo pienenä vanhempien uskomuksia ja harhaluuloja ja muodostetaan hänen maailmankuvansa niiden kautta. Sitten ihmetellään, miksi alaikäinen ei kerro vanhemmilleen että pedofiili on kopeloinut. Hän luulee tehneensä syntiä, eikä uskalla kertoa vanhemmilleen, koska häpeää tapahtunutta.
Itselleni tätä pakkosyöttöä ei ole tuputettu, olen saanut itse tehdä valintani, enkä tunne mitään tarvetta hakea pelastusta. Enkä myöskään kieriskele syyllisyydentunnoissa. Arvomaailmani on myös aivan kohdallaan. En juo, en käy vieraissa jne, tupakkaa poltan, mutta se on oma valintani enkä tunne siitä syyllisyyttä, eikä minua pidä sen vuoksi "armahtaa". Väittäisin, että teen vähemmän "syntiä" kuin monet uskovaiset. Joulukirkossa käyn perheeni kanssa, koska mielestäni se on hieno perhetapahtuma ja mukava perinne.
Mielestäni on vaan niin väärin, että lapsille opetetaan jo pienenä vanhempien uskomuksia ja harhaluuloja ja muodostetaan hänen maailmankuvansa niiden kautta. Sitten ihmetellään, miksi alaikäinen ei kerro vanhemmilleen että pedofiili on kopeloinut. Hän luulee tehneensä syntiä, eikä uskalla kertoa vanhemmilleen, koska häpeää tapahtunutta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
selonteko asiasta niinkuin se on! En valitettavasti keksi kommenttia, kun olen asiasta aivan samaa mieltä!
Joka SANA!
Itselläni on sama tilanne. Olen saanut itse ajatella omilla aivoillani, missä on jäkeä ja missä ei!
Mutta eihän normaalilla pikkulapsella ole tuollaista etuoikeutta!!
Hänelle tuputetaan jo pienestä pitäen kaikkea palturia ja pelotellaan perkeleillä!!
On siinä sitten turvallinen kasvuympäristö!
Minun kotonani ei koskaan puhuttu
Jeesuksesta ja oli kyllä vapaa ympäristö kasvaa.
Minun kaverini vanhemmat taasen olivat
uskovaisia ja ihmettelin monesti sielä käydessäni kuinka rakkaudellinen ilmapiiri sielä oli perheen keskellä.
Ei ollut sellaista meuhkaamista ja toistensa syyttelyä, kuin meillä.
Muistan kyllä ihmetelleeni, kun sielä ei edes kirottu.
Opiskelin puolihuolimattomasti ja lukioni jäi kesken muiden kiiruiden
keskellä. Yhteinen opiskelutaipaleemme
keskeytyi, varsinkin kun kaverini tuli uskoon. Minun elämäni jatkui hyvin vapaana ja näennäisen iloisena.
Tämä kaverini piti minuun kuitenkin edelleen yhteyttä, vaikka olin kerran
haukkunut hänet hihhuliksi ja idiootiksi. Hän oli kuitenkin aina se
minua vahvempi persoona, mutta koskaan
hän ei puhunut minulle halveksuvasti.
Hänen kannustuksensa ansiosta pystyin
hankkimaan itselleni, edes keskiasteen
koulutuksen.
Kaverini oli lähtenyt opiskelemaan
yliopistoon.
Ystäväni kodista tuli minulle pakopaikka, minne kerrankin raahauduin umpihumalassa ja rojahdin
keskelle lattiaa. He ottivat ja riisuvat minut ja kuin usvan läpi tunsin kuinka poskiani silitettiin ja
rukous lausuttiin! Häpeissäni ja anteeksi pyydellen sunnuntaina poistuin, ja ihmettelin, kun yhtään tuomion sanaa ei lausuttu. He olivat
minulle jatkossakin todellinen latauspaikka.
Minut suorastaan murrettiin rakkaudella Jeesuksen omaksi ja siitä
olen todella kiitollinen näille ihanille uskovaisille ystävilleni.
Kaverini on eräässä yliopistossa proffana ja oma elämänikin on nykyään
kunnossa.Toisinkin voisi olla.
Ei kannata antaa liian varomattomia mielipiteitä uskosta ja uskovaisista,
sillä asiat yleensä ovat hieman erilaisia, miltä ne kaukaa katsoen näyttävät.Oma järkevä ajatteluni on alkanut silloin, kun tulin uskoon.
Erittäin suuri ja positiivinen yllätys oli veljeni uskoon tulo n. 3kk
sitten.Hänen perusteluitaan olen kyllä
hieman pohtinut? Hän nimittäin sanoi;..."jos veljeni kaltainen vääräleuka tulee uskoon ja muuttuu jokseenkin siedettäväksi tyypiksi, niin Jumalan
on pakko olla olemassa".............
HA- HA- HAAA! No joooo!
Jokainen hädässä oleva on erittäin altis kaikelle "muka hyvälle ja ihanalle" Kun olet fyysisesti ja henkisesti huonossa kunnossa, saadaan sinut tunnustamaan ja uskomaan mitä tahansa.
Esimerkkinä tästä ovat Scientologit.
Jos ihminen on fyysisesti ja henkisesti tasapainossa itsensä ja luonnon kanssa, ei hän tarvitse jesseä, eikä uskontoa.
Jokainen meistä tarpoo omassa suossaan ja jokaisen meistä on siitä suosta selvittävä. Heikot sortuvat elon tiellä..jätkät senkun porskuttaa.
Jokainen on oman onnensa seppä. Ja jokainen pelaa sillä kädellä, jonka syntyessään sai. Jos kädestä puuttuvat jokerit, se on huonompi juttu.
Mutta, ei jokainen voi olla huippu-urheilija, tai optiomiljonääri. Meillä jokaisella on oma paikka tässä yhteiskunnassa ja olen sitä mieltä, että meitä jokaista tarvitaan.
Eikä pidä väheksyä, jos kaveri on vaikkas autokorjaaja. Itse olen järjestelmäasiantuntija, mutta en tajua autoista yhtään mitään!!!
Joten jos autoni menee rikki, olen riippuvainen tuosta autokorjaajasta.
Näin tämä piiri pieni pyörii. Eikä siihen tarvita jesseä, tai raamattua. Tällä pallolla pätevät luonnon lait. Samat lait, joiden avulla ihminen kehittyi jostain syystä muita lajeja olevinaan suuremmaksi ja voimakkaammaksi.
Totuus vaan taitaa olla se, että kaikella on aikansa. Niinkuin dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon, tulee käymään myös ihmisille.
Ennemmin tai myöhemmin meidät syrjäyttää joku toinen, meitä suurempi laji. Jne. jne.
Näin tämä globaali piiri pyörii. Lunnon sääntöjen mukaan, ei minkään raamtun tai uskonnon.
Niimpä niin. Ei hyvässä kotikasvatuksessa tarvita uskontoa. Kotonani oli todella hyvä ilmapiiri ja menestyin koulussa (nykyään DI) eikä siinä mitään jeesusta tarvittu. Siinä tarvittiin vastuun ottamista, eikä kaiken heittämistä herran huomaan.
Olet juuri tyypillinen uskonnon uhri. He iskevät, kun ihmisellä on heikko hetki, avioero, huono koulumenestys jne. Kun ihminen sitten saa elämänsä järjestykseen ylistetään herraa. Todennäköisesti olisit ryhtynyt ateistiksi, jos kaverisi vanhemmat olisivat olleet ateisteja. Eli et olisi saanut herätystä ollenkaan. Mutta eihän siinä mitään jutun aihetta ole. Olisit vaan todennut, että olipas mukavat porukat kaverilla. auttoivat, kun oli vaikeaa.
Kotona ei puhuttu vai. No koulussa puhuttiin varmaan sitäkin enemmän ja kerrottiin kuinka hyviä ihmisiä uskovat ovat, ja kun pienillä silmilläsi katsoit vanhempiasi petyit, he olivat mielestäsi huonoja ihmisiä. Uskovat ovat parempia ja mukavampia. Voin vain kuvitella mitä on pienen ihmisen päässä liikkunut kun on huomannut, että omat vanhemmat eivät olekkaan täydellisiä ja koulussa opetetaan miten hyväksi tullaan. Älä nyt vaan väitä, ettei sellainen vaikuta alitajuntaan.
Ja kun soppaan lisätään vielä uskovan kaverisi menestys....
ei voi sanoa muuta kun EIMEN!
Vaikka minulla ei sitä DI-etuliitettä
olekkaan, niin en minä kuitenkaan ole
niin tyhmä, ettenkö huomaisi sinun puhuvan asioiden ohi!
Olen muuten saanut opinnoissani, myös
stipendin.(vaikkei kyllä uskoisi.)
Pointti onkin siinä, että puhdas usko
ei vahingoita ketään, vaan päinvastoin
eheyttää.
Uskon käsite on erittäin laaja ja sikäli harhaanjohtava, että kuinka kukin sen määrittelee.
Sinun ja minun ystäväni ero on siinä,
että vaikka hän on sinua korkeammin koulutettu, niin hän puhuu kuitenkin
"matalalta" ja tunnustaa tarvitsevansa Jumalaa. Kun Sinä taasen....................jne.
Sorry kiire, pitää mennä!
Hei kuitenkin ja siunausta kaikille!
Puhun tenorissa, enkä tarvitse jumalaa. Arvioit siis ihmisiä koulutuksen perusteella.
Miten sinä ymmärrät hänen arvioivan ihmisiä koulutuksen perusteella?
Ratkaisu on myöhemmin omissa käsissäsi. Vaikka kuinka kasvatettaisiin tynnyrissä, niin ihminen kehittyessään alkaa ajatella itsenäisesti. Silloin hän puntaroi asiat ihan oman päätäntävaltansa mukaan. Siis jos hän on kehittynyt normaalisti.
No kun asiat olisivatkin noin.
Kun on pienenä aivopesty, niin et enää kykene ajattelemaan omilla aivoillasi.
Jos taas olet saanut vapaan kasvatuksen, niin silloin voit ITSE päättää liitytkö kirkkoon/uskotko vai nou
Itse olen nähnyt paljon. Puhun kokemuksesta ja kirjallisuuden pohjalta.
on edellisessä viestissä.
Jos joku sattui seuraamaan Persianlahden sotaa. Niin varmasti huomasi, kuinka 12-17v lapset pystyttivät ihmismuurin Saddamin palatsin ympärille. Tapahtuiko tämä omasta vapaasta tahdosta vai voisiko olla mahdollista, että tommonen lievähkö uskonnollinen aivopesu pienenä olisi saattanut vaikuttaa asiaan.
Esimerkki on suomessa vähemmistönä esiintyvästä uskonnosta, mutta osoittaa uskonnon vaikutuksen lapsen luottavalla mielellä varustettuihin pienokaisiin.
Mä puhuin omakohtaisesta kokemuksesta. Totta on, että semmoseksi kymmenkesäseksi ja hiukan siitä vanhemmaksikin elämässä oli semmonen asenne, että "äiti tietää kaiken" ja "isä on aina oikeassa", mutta sitten rupesi välillä ajatuksiin tulemaan muutakin.. Joku voisi sanoa, että olen tynnyrissä kasvanut, kun olen koko ikäni ollut saman seurakunnan yhteydessä, mutta sanoisin kuitenkin, että tiedän monista asioista enemmän kuin "tavan" nuori...
Ilahduttavaa, että niin moni tosiaan lukee näitä juttuja.
Siinä on itse kullekin miettimistä omalla kohdallaan, miten on? Onko omalla kohdallanne kyse aivopesusta vai omasta valinnasta.
EIMEN!