Rasististen rikosten rangaistukset uudistuvat kesäkuun alusta. Muutosten taustalla ovat EU:n sopimukset.
- Rikos on rasistinen, kun teko kohdistuu ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan määräytyvään ryhmään tai sen jäseneen.
- Jonkin kansanryhmän rasistinen uhkaaminen, solvaaminen tai julkinen panettelu on jo tähän asti ollut Suomessa rangaistavaa.
- Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on keskeinen rasistisen vihapropagandan kriminalisoiva rangaistussäännös.
- Vastedes sitä voidaan nykyistä selkeämmin soveltaa rasististen viestien levittämisen ohella myös muunlaisiin viharikoksiin. Näitä ovat esimerkiksi vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus.
- Uudistuksella pyritään selventämään nettisivustojen ylläpitäjien vastuuta.
- Rikoslain mukaan säännöstä voi soveltaa myös tilanteissa, joissa henkilö pitää rasistista materiaalia saatavilla.
- Aiemmin on ollut epäselvää, milloin sivuston ylläpitäjä joutua rasistisesta kirjoittelusta vastuuseen.
STT
Miten tuo eroaa jo olevasta sanan vapaudesta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä palsta ei näköjään sitten piittaa Suomen laista.
>>- Jonkin kansanryhmän rasistinen uhkaaminen, solvaaminen tai julkinen panettelu on jo tähän asti ollut Suomessa rangaistavaa.>>