Vaan jo parkkikasan laitamalta, liekki leimuu, savu tuprahtaa,
se tyynes’ heinäkuisess’ illas’, ylös taivaan kattoon kapuaa.
Tuoksuu mutatuoksut rannan, sääskiparvet korviss’ inahtaa.
Porisee jo pannu hiljaa nuotiossa, vesi kiehuu, höyry tupruaa.
Hiljaisen nyt kahvihetken, mies viettää luonnon rauhassaan.
Voi kuin on kaunis kesäilta, on luonnon rauha, myöskin vapaus,
iltalinnut laulaa, käki kukkuu, joki virtaileepi uomassaan.
Savun myötä taivaan sineen, myös nousee miehen mieli, ajatus.
Jumaluus ei kätkey taivaan sineen, se kaikkialla luonnos’ vaikuttaa,
se pikkulintusena lauleskelee, lumpeen kukkasena kukoistaa.
Niin ei myöskään mitat miehen, ei vaatteilla voi niitä rajoittaa.
Mies Jumaluuteen yhtyneenä, kaikis’, kaikkialla asustaa.
Käki kukkuu virran takaa, Minä, Minä, käki, siellä kukahdin.
Pensaan suojis’ sorsaemo, ei vaan Minä, jälkikasvun siellä kasvatan.
Minä, kala, joessa molskahtelen, Minä sääskiparvena taas inahdin.
Minä rannan pensahana huojahtelin, lumpeen kukkana myös kukoistan.
”Oi samadhi, oi kaikkein ykseys”, näin lausuu viisas kaukaa idän maalta.
”Oi kaivalya, riippumaton vapaus”, siin heinäkuisess illas totta on.
Miss on iäisyydet rajat? Ei löydy maalta, ei myöskään taivahalta,
vain todellisuus kaikkeen vaikuttaa, ja kaikkeus nyt läsnä on.
Hiljaa pyörii virran pyörre, se loputonta kulkee kulkuaan.
peilityven joen veden kalvo, vastarannan pensaat heijastaa.
Iltalinnun yksinäisen lennon, veden kalvo peilaa luonnostaan.
Alla näiden sininen myös taivas, kuin toinen mailma sieltä kuvastaa.
se tyynes’ heinäkuisess’ illas’, ylös taivaan kattoon kapuaa.
Tuoksuu mutatuoksut rannan, sääskiparvet korviss’ inahtaa.
Porisee jo pannu hiljaa nuotiossa, vesi kiehuu, höyry tupruaa.
Hiljaisen nyt kahvihetken, mies viettää luonnon rauhassaan.
Voi kuin on kaunis kesäilta, on luonnon rauha, myöskin vapaus,
iltalinnut laulaa, käki kukkuu, joki virtaileepi uomassaan.
Savun myötä taivaan sineen, myös nousee miehen mieli, ajatus.
Jumaluus ei kätkey taivaan sineen, se kaikkialla luonnos’ vaikuttaa,
se pikkulintusena lauleskelee, lumpeen kukkasena kukoistaa.
Niin ei myöskään mitat miehen, ei vaatteilla voi niitä rajoittaa.
Mies Jumaluuteen yhtyneenä, kaikis’, kaikkialla asustaa.
Käki kukkuu virran takaa, Minä, Minä, käki, siellä kukahdin.
Pensaan suojis’ sorsaemo, ei vaan Minä, jälkikasvun siellä kasvatan.
Minä, kala, joessa molskahtelen, Minä sääskiparvena taas inahdin.
Minä rannan pensahana huojahtelin, lumpeen kukkana myös kukoistan.
”Oi samadhi, oi kaikkein ykseys”, näin lausuu viisas kaukaa idän maalta.
”Oi kaivalya, riippumaton vapaus”, siin heinäkuisess illas totta on.
Miss on iäisyydet rajat? Ei löydy maalta, ei myöskään taivahalta,
vain todellisuus kaikkeen vaikuttaa, ja kaikkeus nyt läsnä on.
Hiljaa pyörii virran pyörre, se loputonta kulkee kulkuaan.
peilityven joen veden kalvo, vastarannan pensaat heijastaa.
Iltalinnun yksinäisen lennon, veden kalvo peilaa luonnostaan.
Alla näiden sininen myös taivas, kuin toinen mailma sieltä kuvastaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elon polkuja kuljen, korpien teitä,
tunturin rinteitä korkeuksiin.
Siellä laajat maisemat hallitkoon meitä,
jääköön taistot maiset menneisiin.
Yli vaarojen, järvien katsella saa,
siintää sininen auer kaukainen.
Luojan luoma, kaunis on tämä maa,
niin kaunis on ystävyys yhteinen.
//..Siinä istuessani taas kerran ajatukseni ja sydämeni kohosi ylös Jumalan puoleen, siihen iankaikkiseen todellisuuteen, jonka olin jo niin monet kerrat saanut kohdata ja siinä pitkän ajattomuuden, tunnin - ehkä kaksi - istuessani jokin minussa yhtyi johonkin suureen ja iankaikkiseen todellisuuteen ja siinä istuessani koin todella ihmeellisen olotilan ja vielä ihmeellisempi ja ihanampi oli kokemukseni kun viimein nousin kävelläkseni kämpälle. Tuhannet ja taas tuhannet tähdet loistivat muutoin täysin pimeällä taivaalla ja Linnunrata loisti täydessä kirkkaudessaan. Tähtien kirkkaus oli niin suurta, että koko Vuovaara oli hämyisän valoisa ja näin kävellä tähtien loisteessa kämpälle; ja siinä kävellessäni oloni oli niin kevyt ja ihana, että tuntui kuin jalkani eivät olisi koskettaneet maata ollenkaan. Kaikki päivän vastoinkäymiset ja mieliharmit olivat unohtuneet ja oli todella mahtava olla.
..//
http://www.aretalogia.fi/korvenpoika/taivashetki.html
Katso. Aamu uusi kajastaa,
kaukaa idän mailta kiiruhtaa.
Sieltä viisaus ja uusi toivo,
ihmiskunnan pelastaa.
Kauas jääköön riisto, sorto,
tulkoon uuden aamun kirkas voitto.
Ystävyyden, rauhan maahan,
tulkaa kaikki matkaamahan.
Ei rikkaus, ei mainen loisto,
niiden takaa löytyy roisto.
Elo onnellinen ihanainen,
löytyy tieltä hengen, taivahainen.