Positiivisesta syrjinnästä

sianna

Positiivisen syrjinnän tarkoitus on tasoittaa väestöryhmien epätasaista sijoittumista esim. opiskelupaikkoihin yms. Tarkoitus on nostaa vähemmistöjen osuus samalle tasolle pääväestön kanssa, mutta ei missään tapauksessa yli! Silloin voidaan puhua positiivisesta syrjnnnästä.

Suomessa kiintiöt ovat aivan päinvastoin. Suomessa kiintiöt on asetettu rasistisesti. Suomen kielisten opiskelijoiden jo muutenkin pienempi määrä ruotsin kielisiin opiskelijoihin verrattuna laskee ruotsalaisten kiintiöiden takia.
SITÄ PITÄÄ KUTSUA SYRJINNÄKSI! Se ei ole positiivista syrjintää että väestöryhmien erot kasvavat kiintiöiden avulla.

Muualla maailmassa kiintiöt on asetettu siten että sillä tasataan kansanryhmien pääsyä opiskelemaan. Mustien pääsyä opiskelemaan on helpotettu USA:ssa jotta mustien osuus edes jotenkin lähestyisi valkoihoisten opiskelijoiden määrää.

Suomessa on taisteltu jo vuosisatoja suomenkielisen koulutuksen puolesta. Eikä ole oikein että suomenkielisen täytyy opiskella ruotsiksi jos hän ei pääse suomenkieliseen kouluun. Samalla kun ruotsinkielinen pääsee helpommin opiskelemaan kuin suomenkielinen ja vielä kaiken lisäksi saa opiskella äidinkielellään.

7

81

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietiskelijä88

      "Mustien pääsyä opiskelemaan on helpotettu USA:ssa jotta mustien osuus edes jotenkin lähestyisi valkoihoisten opiskelijoiden määrää."

      Suomessa tasa-arvoisia mahdollisuuksia parannetaan sosiaaliturvalla, ilmaisella koulutuksella ja maahanmuuttajien kielen opetuksella, ja sen pitäisi riittää.

    • Osmo tietää

      Soininvaara ainakin kiitteli lehdessä persujen rasismin vastaista julistusta, Osmo ainakin kannattaa persujen linjaa asiassa.

    • en kyllä usko

      Onko Osmo tosiaan kiitelly persujen julisyusta??

    • "Positiivista diskriminointia tarvitaan eriarvoistumisen torjumiseen"

      Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto blogista lainaus

      "Positiivisella diskriminoinnilla tarkoitetaan toimintatapaa, jossa henkilöä tai ryhmää tuetaan erityistoimin, jos henkilö tai ryhmä on ilman niitä vaarassa jäädä eriarvoiseen asemaan. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksi perusperiaatteista on se, että heikompiosaisia tuetaan, ja syrjäytymistä ja eriarvoisuutta ehkäistään. Tässä ajattelussa on tunnustettu se tosiasia, että kaikilla ei ole yhtäläisiä lähtökohtia pärjäämiseen."
      http://www.outialanko.fi/blogi/positiivista-diskriminointia-tarvitaan-eriarvoistumisen-torjumiseen

      Minulle termi "positiivinen syrjintä" on outo. Kun siitä nyt lukee, tulee mieleen, että olemmeko me kaikki posititiivisen syrjinnän tuloksia: meilähän on yleinen ja yhtäläinen peruskoulu, johon ilman vation apua ei monellakaan olsi varaa, ja jäisi siten eriarvoiseen asemaan.

    • Tiatiopå

      Positiivinen syrjintä. Ei tarkoita yhtään mitään tai lähinnä siansaksaa.

    • Osmo rasistiko?

      No miksi Soininvaara kiitteli persujen julistusta, siinähän tuomitaan positiivinen syrjintä?

    • ketään kotona?

      No miksi Osmo kehui persujen julistusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      160
      1532
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      137
      1206
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      879
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      801
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      717
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      695
    7. 52
      690
    8. 76
      586
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe