Valtion holtittomuus iso talousriesa

Valtion roolin paisuminen tuntuu koko kansantaloudessamme. Ja erityisesti maamme talouteen vaikuttaa haitallisesti valtion taloudenpidossa tapahtuvat hölmöilyt ja valtion taloudessa ilmenevä holtittomuus. Kysymys on vakava. Mm. Kreikka on osoittanut selvästi, mitä aiheutuu valtion tekemistä törttöilyistä.

Talousasioitten kerrotaan olevan uuden hallituksen ohjelman laatimisessa erään keskeisen ongelma-alueen. Niin varmaan onkin ja aiheellisesti. Sinänsä on asia erikseen, mitä sieltä tuutista tulee ulos. Osuvan esimerkin valtioin touhuilusta tarjoaa tämän päivän (30.5.2011) uutisanti, jossa valikoimassa sankassa mainitaan myös Suomen ajokorttiuudistus. Kyseisen uudistuksen aikataulu on venynyt venymistään ja kustannukset ovat moninkertaistuneet.

Tuo ajokorttiuudistus luonnehtii osuvasti varsin toistuvaa ilmiötä valtion touhuiluissa. Kyllä rahaa saadaan kulumaan, kun tosiaankin yhteydessä jos toisessakin aikataulut ja budjetit paukkuvat punaiselle siitä, mitä piti alun perin olla silloin, kun "toimeen tarttumisesta" päätettiin.

Paljon povaillaan valtion talouden säästökohteita. Mtähän jos heti ensimmäisenä valtio ryhtyisi huolehtimaan tekemisistään realistisesti ja huolellisesti eli niin, että päätöksen tekemisen yhteydessä kirjatttu aikataulu ja varattu budjetti pätisivät kunkin projektin toimeenpanemisen ajan? Tosin nykyinen valtiovarainministeri on "huolehtinut" omasta sektoriministeriöstään ja sen tekemisistä jo yli neljä vuotta. Mahtaneeko hänen toimestaan tulla korjausta edes tuohon projektien toteuttamisen kutinsa pitämisen ongelmaan? Lieneekö kyseinen asia hallitusneuvotteluissa edes niitten seikkojen listalla, joilla seikoilla valtiontaloutta pyritään kohentamaan?

2

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vientiteoll. duunari

      Peruutetaan koko ajokorttiuudistus, osataan sitä ajaa nykyisilläkin korteilla.

      Valtio organisaatio pitäisi höylätä mahdollisimman ohueksi jottei suurin osa kansalaisista olisi valtiolla "töissä". Palkatkin pitäisi ohentaa, todellinen voita-leipää työ tehdään vientiteollisuudessa josta tulee ne todelliset verorahat joilla kustannetaan tämän maan ylläpito. Vientiteollisuuden duunaria pitäisi tästä syystä arvostaa nykyistä enemmän eikä keksiä kaikenmaailman "ajokorttiuudistuksia" mikä tuhlaa hänen rahansa aivan jonniinjoutavaan, byrokratiapellen mielivaltaisesti paremman tekemisen puutteessa keksimään haaskioon!

      • W.Leiriniekka

        Valtion tekemisissä piisaisi tosiaan höyläämistä yllin kyllin. Katsotaan asetelmaa vaikkapa kahdesta näkökulmasta:
        - Rahan käytön kelvollisuus on selkeä periaate ja siitä on on monta varoittavaa "kelvotonta" esimerkkiä ja yksi niistä tämä mainittu ajokorttiuusdistus. Hyvään taloudenhoitoon ei kerta kaikkiaan kuulu se, että budjetin määrärahat "paukkuvat punaiselle" erittäin yleisesti toteuttamisvaiheessa. Ja sitten pitää lisärahoitus kiskoa veronmaksajien selkänahasta. Siihen rahan käytön tarkoituksenmukaisuuteen kuuluu myös mm. niin Afganistanin sotaan osallistuminen ja sen rahoittamisen tarkoituksenmukaisuus kuin myös viime aikojen takausvastuitten antaminen Kreikalle, Irlannille, Portugalille. Ja lukematon määrä muita budjettikohtia.
        - Valtion organisaation höylääminen nykyistä ohuemmaksi on kelvollinen tavoite sekin, suoranainen välttämättömyys. Emme me tarvitse ylipöhöttynyttä byrokratiakoneistoa, mikä tulee tolkuttoman kalliiksi. Ongelmana on sitten se, mitä karsittaisiin, mitä kassaroitaisiin pois? On toimintoja, jotka on hoidettava julkisen vallan eli valtion ja kuntien toimesta. Koulutuslaitos, terveydenhoito ja ikääntyvän väen elämisen puitteista huolehdinta ovat toimintoja, jotka kuuluvat julkisen vallan vastuualueisiin, siis sekä valtion että paikallisen toiminnan vastuulle. Ehkä "karsintakonsultiksi" olisi pestattava byrokratian suhteen ulkopuolinen taho, sillä tuskinpa virkamiehet olisivat inspiroituneita omaa oksaansa kassaroimaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe