Ehdotus

Tällä palstalla eri tunnustuskuntiin kuuluvat ihmiset kinastelevat väsymykseen asti siitä kuka on oikeassa. Ehdotan seuraavaa:

Tästä lähtien jokainen viesti aloitetaan sanomalla
1. Luterilaisuuden mukaan...
2. Helluntailaisuuden mukaan... jne.

Ja kas... väittely muuttuukin keskusteluksi. Ei enää kinastella oikeassa olemisesta, vaan vertaillaan eri tunnustuksia keskenään.
7334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kyllä täällä taitaa olla yhtä monenlaista "luterilaisuutta" kuin on luterilaisena itseään pitäviäkin. ja samoin muiden suuntauksien kohdalla.

Äänestä
  • Eikös itseään luterilaisena pitävä ole juuri luterilainen jos hän niin sanoo.Ei kait hän sentään ortodoksi tai helluntalainenkaan ole.

    Vai täytyykö ihmisen kysyä joltain taholta lupa voidakseen kutsua itseään luterilaiseksi. Minä kuulun luterilaiseen kirkkoon tunnen siis olevani luterilainen vaikken aina ajattele asioista kuten "tyypillisen" luterilaisen täytyy ajatella.

    heh..mikä älyn väläys...

    Äänestä

Protestanttina...olen vähän samaa mieltä.
Hyvin esitit asian, mutta unohdit laittaa sen etuliitteen;) Vaarallista on puhua tunnustuksista,
sillä Kristus itse, ei puhunut mistään muusta tunnustuksesta kuin syntien tunnustamisesta
Hänen taivaalliselle Isälleen. Protokollilla ei
varmaankaan ihminen itseään voi auttaa, eikä
omilla tekemillään prosedyyreillä. Ja juuri
nuo viralliset tunnustukset ovat se suurin este kaikkien osapuolten välillä jotta tärkeistä
tekijöistä ja seikoista voitaisiin jotain yhdessä
sopia ja tehdä asiat yhteiseksi asioiksi. Eli,
intressit eivät ole yhteneväisiä, valitettavasti.

Äänestä

Lisäksi voitaisiin aloittaa lause

1. Mielestäni
2. Ymmärtääkseni
3. Jonkun mukaan (esim. Lutherin)

Joskus voisimme vastata pelkillä Raamatun lauseillakin. Sana puhukoon puolestaan. Nettiraamattujen/ Raamattuohjelmien hakumoottorit ovat hyvä apu tässä.

Olen yrittänyt käyttää esim. tapaa "on mielestäni kovin ei-luterilainen käsitys" ja saanut ankaran tuomion siitä että sitoudun luterilaisuuteen enkä Raamattuun.

Tuntuu olevan eräillä keskustelijoilla kovin mustavalkoinen maailmankuva. Luulen sen takana olevan usein epävarmuuden omista käsityksistään. Sanoohan se Raamattu niinkin että "heikkouskoisia hoivatkaa rupeamatta väittelemään mielipiteistä" (Room. 14:1), joten varokaamme ettemme lankeaisi kiusaukseen.

Äänestä
  • Niin, Raamattu sanoo niin paljon eri asioista, että helppo on löytää sieltä perusteluja vastakkaisillekin mielipiteille. Juuri tästä syystä mielestäni tarvitaan niitä joidenkin vierastamia tunnustuksia. Ne kertovat, mikä meidän (esim. luterilaisten) mielestä on keskeistä ja tärkeää Raamatun sisällössä ja ilmoituksessa. Houkuttelevaa on tietysti sekin, että hylätään kaikki tunnustukset. Silloin saan itse määritellä kaiken. Yhden ihmisen (varsinkin poikkeava) mielipide on kuitenkin vain yhden ihmisen näkemys.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Niin, Raamattu sanoo niin paljon eri asioista, että helppo on löytää sieltä perusteluja vastakkaisillekin mielipiteille. Juuri tästä syystä mielestäni tarvitaan niitä joidenkin vierastamia tunnustuksia. Ne kertovat, mikä meidän (esim. luterilaisten) mielestä on keskeistä ja tärkeää Raamatun sisällössä ja ilmoituksessa. Houkuttelevaa on tietysti sekin, että hylätään kaikki tunnustukset. Silloin saan itse määritellä kaiken. Yhden ihmisen (varsinkin poikkeava) mielipide on kuitenkin vain yhden ihmisen näkemys.

    Hei,

    Tähän tuo yhden vaikeuden mukaan sellainen asia että ns. vapaat suunnat eivät tahtoisi puhua erillisistä tunnustuksista (tosin helluntaiseurakunnalla taitaa olla jokin pieni tunnustus olla, on ainakin ollut joskus vireillä). Mutta kuitenkin ns. vapaat suunnat tahtoisivat vedota ainoastaan Raamattuun eikä mihinkään tunnustuskirjaan.

    Tosiasiassa ns. vapailla suunnilla voidaan kuitenkin ehkä sanoa olevan "kirjoittamaton" tunnustus jonka mukaan he toimivat. Onhan monilla heistä yleisesti "uskon kaste"/ uudelleen kastamista, pyhittymisen sekoittumista vanhurskauttamiseen (omasta mielestäni), joillakin "henkikaste"-opetusta, "kaataminen" on melkeinpä sakramentti joissakin piireissä, jne. jne..

    Luterilaisetkin tahtovat sitoutua yksin Raamattuun. On kuitenkin huomattu että tunnustuskirjat ovat tarpeen. Kuitenkin tunnustamme jollakin tavoin. (Vapaillakin suunnilla tosiasiassa siis on tunnustus vaikka he eivät myönnä sitä.) Luterilaiset ovat myös korjanneet room.katolisuuden harhaoppeja ja kirjanneet oikean opin tunnustuskirjoihin.

    Myöskin yhteiskristillisyys karttaa tunnustuskirjojen laatimista / käyttöä. Mielestäni se on vaarallista, koska kaikki näkevät että kuitenkin eri kirkkokuntien tunnustukset poikkevat hyvinkin radikaalisti toisistaan. Millä näytämme että mikä on harhaoppia ja mikä ei? Monet väittävät olevansa kristittyjä (jopa Jehovan todistajat ja nykypäivän raamatusta luopuneet liberaaliteologit), mutta eivät ole. Kaikki väittävät olevansa raamatullisia. Tietysti voimme kysyä että jos Raamattu ei riitä niin mikä sitten? Tähän en ehkä osaa täydellisesti vastata.

    Uskontunnustuksilla (esim. kolmella ekumeenisella uskontunnustuksella) rajataan pois harhaoppeja (, esim. Jehovan todistajien oppi, jonka mukaan Pyhä Henki ei ole persoona). Tunnustus voi olla lyhyt ja ytimekäs, johon on sisällytetty olennaiset opit joihin kirkko sitoutuu.
    Näyttäisi siltä että tunnustuskirjoja tarvitaan. Tunnustuksemme eroavat joidenkin toisten kristittyjen tunnustuksista kuitenkin (jopa hyvin radikaalisti). Tunnustuskirjat (raamatulliset sellaiset) (esim. luterilaiset tunnustuskirjat) selventävät sen opin mikä on raamatullista. Jos tunnustuskirjoissa on jotain mikä ei ole raamatullista niin tunnustuskirjoja tulisi korjata. (Nykyisin niitä taidetaan taas korjata jollakin tavoin, mutta väärään suuntaan, eli ollaan luopumassa Jumalan sanasta.)

    Äänestä

Katolilaisena olen sitä mieltä, ettei pitäisi "haukkua" eikä arvostella toisia kirkko- tai uskontokuntia eikä herätysliikkeitä eikä myöskään niihin kuuluvia ihmisiä.

Yrittäkäämme vaan elää sovussa keskenämme toinen toisemme hyväksyen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs kirjoitti:

Tällä palstalla eri tunnustuskuntiin kuuluvat ihmiset kinastelevat väsymykseen asti siitä kuka on oikeassa. Ehdotan seuraavaa:

Tästä lähtien jokainen viesti aloitetaan sanomalla
1. Luterilaisuuden mukaan...
2. Helluntailaisuuden mukaan... jne.

Ja kas... väittely muuttuukin keskusteluksi. Ei enää kinastella oikeassa olemisesta, vaan vertaillaan eri tunnustuksia keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu