Juoni
Kauppaneuvos Lillukka on kuollut, ja perikunta on kokoontunut asianajajan luokse kuulemaan testamenttia. Monien läsnäolijoita ivailevien testamentinkohtien jälkeen paljastuu yllätys: Lillukka on testamentannut merkittävimmän omaisuutensa, leikkikalutehdas Toiminimi Le-lun, Pekka Puupäälle, koska on niin suuresti nauttinut hänen elokuvistaan.
Pekka ja Pätkä ryhtyvät johtamaan Le-lu-yhtiötä, joskin suuri osa heidän energiastaan kuluu leluilla leikkimiseen. Justiina nautiskelee johtajanrouvan leveästä elämästä, ja talonmies Pikkarainen palkataan konttoripäälliköksi. Tehtailijoiden luokse ilmaantuu keksintöjään kauppaamaan toinen toistaan omituisempaa väkeä. Keksijä Äly Nystyrä esittelee ideaansa liikkuvista rautatieasemista ja paikallaan seisovista junista. Sillä hänen mielestään estetään tuhoisat junaonnettomuudet. Kun Pekka ja Pätkä ihmettelevät, miksi keksijä oli tullut heidän puheilleen eikä mennyt Rautatiehallitukseen, Nystyrä kertoo Rautatiehallituksen herrojen todenneen hänelle "Puupää!" joten hän päätti tulla tänne. Keksijä Eisenstein sen sijaan esittelee nerokasta Sputnik-lelua, joka pannaan välittömästi tuotantoon.
Kauppaneuvos Lillukan pettyneet omaiset punovat erilaisia juonia saadakseen Le-lu-yhtiön takaisin. Kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukka yrittää iskeä Pätkän, mutta tämä pelästyy leskirouvan kiivaita avioliittoaikeita ja pakenee joksikin aikaa tukkikämpälle. Poika Viktor Lillukka puolestaan murtautuu yöllä Le-lun konttoriin ja varastaa Sputnikin piirustukset. Nokkelan juoksupoikansa Pisamanaaman avulla Pekka ja Pätkä kuitenkin kehittävät nopeasti uuden menestyslelun.
Elokuvan lopulla Pekka ja Pätkä päättävät lahjoittaa yrityksen orpolapsille ja saavat jalomielisyydestään arvonimet. Justiinaa surettaa, kun ei voi enää leveillä olevansa johtajan rouva.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.