Ylex on todella huono radiokanava

enne oli toisin

Ylex: on nykyään todella huono radiokanava. Ensin lähtivät suuri osa hyvistä juontajista ja sitten alkoi musiikkikin muuttumaan huonompaan suuntaan ja soittolista onkin nykyisellään karmeaa kuultavaa suurimmilta osin.

5 hyvää syytä olla kuuntelematta Ylex radiokanavaa

1. Kanavan soittolistalla ei soi juurikaan kappaleita, joita et kuulisi kaupallisilta radioasemilta. Vaikka se millaisesta musiikista pitää on makuasia uskallan väittää, että kaupallisilla soi enemmän hyviä kappaleita joita ei soi Ylex:llä juurikaan.

2. Ylex kanavalla ei ole kuin kaksi hyvää juontajaa Ile ja Matti. Muut ovat lähinnä ärsyttäviä lässyttäjiä, jotka ulisevat ja huutavat studiossa ja kertovat väkisin väännettyjä vitsejä.

3. Minulla on syytä epäillä vahvasti asiaa seuranneena ja tutkineena, että Ylex:n himotuimmat lista ohjelman äänestys tulos ei pidä paikkaansa. Kaikkien kappaleiden kaikkia ääniä ei hyväksytä, koska niiden ei haluta soivan niin paljon. Kuulijoita ei arvosteta

4. Jotkut juontajat vähättelevät ja vääntävät aina välillä vitsiä joistakin artiseista joita soittolistalla soi.

5. Eikö Yleisradion tehtävä ole myöskin radiossa soittaa materiaalia jota muut eivät juurikaan soita. Kanavan soittolistalle ei mahdu maailmallakaan supersuosittuja artisteja/bändejä, koska eivät niitä muutkaan radioasemat juuri soita. .

Ja vielä Ylex:n uusittujen kotisivujen ilme on ilmeisesti kopioitu muilta ulkomaisilta nettisivustoilta

Kuten Billboard (musiikkisivusto)
http://www.billboard.com/#/

12

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • allekirjoitan

    • .

      Kanavan nimessä on ärsyttävä, teinimäinen x-kirjain. Kertoo kaiken tarpeellisen.

    • Pako Yleltä

      Missähän on syy, että itse Yleltä on lähtenyt harvinaisen paljon lyhyen ajan sisällä työntekijöitä muille tv kanaville. 2000- luvun lähtijälistasta tekee mielenkiitoisen se, että he kaikki edellen ovat televisio alalla töissä tai radiossa.

      He ovat mm: työskennelleet Ylellä radiossa tai television puolella vielä 2000 -luvulla
      Sini Virtanen (voice)
      Ville Klinga ( Urho Tv)
      Peter Nyman (MTV3)
      Meri-Tuuli LIndström (nelonen)
      Marko Terva-aho (on tehnyt juontanut tev: puolella myös)
      Tuomas Tahvanainen (Canal ) Aloitti ylellä ja siirtyi pian pois.
      Laura Ruohola (MTV3)
      Teemu Niikko (MTV3)
      Eräs huomenta suomen mies juontaja muistaakseni työskenteli ensin Ylellä (nimeä en muista)
      Jani Juntunen (Radio Aalto)

      He eivät enää työskentele Ylelle. Mistähän johtuu, että niin monet ja juuri ne hyvät toimittajat haluavat pois Yleltä muualle.

      • hanhihannu-

        eikös kommari-Taanilan turhaturpa ole jo onneksi vaiennut YLE:ssä?


    • Huono mikä huono

      Tiedähäntä. Välillä tuntuu, että missä ovat ne kaikki ammattilaiset ylellä. Ne jotka tietävät kuka on hyvä ja mihinkin hommaan. Ylellä ajatellaanesim. että kyllä nyt kaikki urheilutoimittajat ovat hyviä selostajia.

    • vajaaäly-x

      Nuorten ohjelmaan sopii kyllä kevyempi asenne mutta nyt siellä juontajat ylpeilevät tietämättömyydellään ja kilpailevat puheiden tyhmyydessä.
      Taso romahti kun Peltsi kasvoi ulos yle-x polvihousuista.

    • SekoÄx

      Odottaa sopii kun vielä Ile Uusivuori ja Matti (jonka sukunimeä en muista) Ylex: aamushow:sta vaihtavat vielä ehkä muutaman vuoden sisällä pois. Jääkö mitään hyvää enää Ylex kanavalle, kun soittolistalla olevien biisienkin taso vaan tuntuu laskevan.

      Niin ja jättihän se Marja Hintikkakin Ylex:n mutta tosin edelleen Ylellä television puolella puoliseitsemän ohjelmassa ja Peltsikin taitaa olla mukana jossain eräohjelmassa joka pyörii Ylellä.

      No kevyempi asenne sopii, mutta tarviiko sitä ulista ja mölistä kaiken maailman typeryyksiä kokoajan. Kun en usko kuitenkaan, että Ylex:n kuuntelijat ovat kuitenkaan niin nuoria, jotka tuollaista ulinaa jaksaa kuunnella tai sitten vaan muuten vaan itekin samanlaisia.

    • Juhani A.

      Samaa mieltä.
      Itse en ole viitsinyt radiota enää aktiivisesti kuunnella. Huonoja juontajia ja liikaa soittolistoja.

      Onko nykyään mitään hyvää kanavaa jota kannattaisi kuunnella? Siis juontajat samaa tasoa kuin mitä Radiomafialla oli aikoinaan?

    • gmfgmfkgkmgh

      Juontajan pitää kuulemma olla kuulijoita typerämpi.
      Perustuu johonkin omituiseen psykologiseen näkemykseen.

      Enkä minäkään jaksa niitä kuunnella.

      Mutta tätä tyypppiä jään aina kuuntelemaan sekä musiikin että asiantuntemuksen takia. Eikä hänkään ole enää ylellä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Klaus_Flaming

    • Roskaradio&tv

      Yle on Yle mikänsteet. Ei pitäisi sielläkään niin ihmetellä miksi mediamaksua ei haluta ja lisäksi miksi jää niin paljon tv lupia maksamatta.

      Olisikohan Yleisradionkin aika katso itsekin peiliin välillä olisiko syy minussa.

    • Mölyäx

      6 syy voisi olla se, että kanava on yksinertaisesti vain huono ja huonontuu kokoajan enemmän.

    • Kuunteli miten vaan

      Eipä tuohon ole hirveän paljon lisättävää. Huono mikä huono.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1609
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe