Psykoottisesta masennuksesta paraneminen?

Kirjoituksestasi päätellen olet ainakin nyt ihan selväjärkinen. Eikö sekin ole jo paljon. Tietenkin, jos on ollut psykoosissa, aina saattaa mielessä kaihertaa pelko sen toistumisesta. Kaikenlaisia oireita saattaa pitää alkusoittona psykoosin uusimiselle.

En ole lääkäri, mutta minä olen käyttänyt Ketipinoria masennuslääkityksen ohella kovaan ahdistuneisuuteen. Se on neurolepti, periaatteessa psykoosilääke, tosin en ole koskaan ollut psykoottinen. Oletko varma, että lääkityksesi on riittävä?

Psykoottitasoista masennusta epäillään, on epäilty kohta jo puoli vuotta. Eri henkilöt tekevät eri diagnooseja, ja minulla on heitellyt vakavan masennuksen ja psykoottitasoisen vakavan masennuksen välillä. Tällä hetkellä "vähintään vakava masennus".

Lääkkeet eivät auta, mikään ei auta. Harhoihin auttaa ketipinorit tällä hetkellä jonkin verran, mutta se sumentaa ajatteluni ja masennun siitä, että olen sumea ja tunteeton. Haluan takaisin normaaliin iloisen ja suruisen elämän tasapainoon, en halua olla elävä zombi. 8|

Minulla on todettu vaikea psykoottinen masennus 10 vuotta sitten. Pahimpaan aikaan olin tosi huonona ja poissa työelämästä muutaman vuoden. Pikkuhiljaa olen kuntoutunut takaisin töihin. Sairaus on edelleen minussa ja elän päivän kerrallaan. Takapakkeja on tullut monen monta kertaa ja joka kerta on tuntunut etten enää selviä tästä. En tiedä paranenko koskaan täysin, lääkkeitä joudun syömään varmasti vielä monta vuotta. Tsemppiä vaan elämään, kyllä tästä aina eteenpäin mennään. Toiset saattaa mennä juoksujalkaa, mutta ei se haittaa vaikka me tullaan ryömien perässä. Yhtä hienot maisemat matkalla meilläkin.. !? :D :D !?

Kyllä. On mahdollista parantua psykoottisesta depressiosta. Muutin asenteitani kokonaan, en enää välittänyt "elämän vaatimuksista" ja päätin että elän aivan omaa elämääni lapsilleni ja perheelleni. Opiskelin sosiaalialan ammattiin jota rakastan ja luin kirjallisuutta mt-ongelmista, se avarsi käsityksiäni ja periaatteitanu valtavasti.

Suurin tekijä oli että lopetin lääkkeet ja kestin sen kauhean myllerryksen päässäni. Söin 8 vuotta lääkkeitä ja loppuvaiheessa minulla oli 11 eri lääkettä, unilääkkeitä, rauhottavia, neurolepteja, masennuslääkkeitä, lihasrelaksantteja, panacodia jne.

Miten muutit asenteitasi? Oliko se vaikeaa? Minusta tuntuu että unelmista päästäminen on vaikeaa. Ettei saakaan sellaista perhe-elämää kuin haaveili. Ei saa niitä lapsuuden ja nuoruuden haaveita häitä ym. NYt ollut todella ahdistavaa tämä viikko! Ja varsinkin tänään ja vielä riideltiin miehen kanssa ja hän sanoi ettei tiedä haluaako olla yhdessä. Olen eroakin kyllä ajatellut itsekin. En tiedä johtuuko tästä masennuksesta mutta juuri se että haluaisin mieheni olevan erilainen ja masennun kun hän ei ole sellainen. Mutta enhän tiedä saanko edes parempaa. Välillä tutnuu että itse olen antanut tähän suhteeseen paljon mutta mies ei juuri mitään eikä halua minua miellyttää mitenkään. En tiedä onko mies narsistinenkin. Aika pahoja riitoja on kyllä jossa hän kääntää kaiken minun viakseni. Lasten takia haluaisin olla yhdessä ja kyllä miehestä välitän vaikka kaikki loukkaukset ovat kovettaneet sydäntäni niin ero silti sattuisi. Mietin vain millaisen perheen mallin lapset saavat kun meillä ei mitään yhteistä ja molemmat lasten kanssa eri aikaan. Aivan kuin vahdinvaihto. Mutta miten pärjäisin yksin? Uusiutuisiko psykoosi? Haluaisin vain elämäniloni takaisin mikä oli vielä 3v sitten. Silloin jaksoin lasten kanssakin nauraa....nyt on harvoin nauruhetkiä. =( Surettaa, että etääntyvätkö lapset äidistään.
mitä kirjoja suosittelisit? Ei kuitenkaan mitään kovin ahdistavaa luettavaa.

kirjallisuutta "naimisissa narsistin kanssa" "itsetunto" "tunne itsesi" "masennuksesta eroon" "mieli keinussa" "on rakkautes ääretön" "vahvaksi rakastetut lapset" "Lasikellon alla" "Näkyvä pimeys" "en tahdo kuolla, en vain jaksa elää"

googlen kautta löydät, kirjailijoita en valitettavasti muista :D

Nuorten todellisuus hämärtyy D-vitamiinin puutteen takia!

Psykoosi, eli todellisuuden hämärtyminen, on hankala havaita rakkaassa ihmisessä. Erityisen vaikea sitä on hoitaa, jos kyseessä on teini-ikäinen lapsi.

Lääkäri Barbara Gracious ja hänen kollegansa havaitsivat äskettäisessä tutkimuksessa, että D-vitamiinin puutoksesta kärsivien teinien psykoosiriski oli korkeampi kuin muiden. Tutkimukseen osallistuneista 104 teinistä 72 prosentilla oli D-vitamiinia vähemmän kuin 30 ng/ml (75 nmol/l) ja 34 prosentilla sitä oli vähemmän kuin 20 ng/ml (50 nmol/l).

D-vitamiinin määrän merkitys ei ollut vähäinen. Jos teinillä oli alhainen määrä D-vitamiinia kehossaan, hänen psykoosiriskinsä oli lähes nelinkertainen muihin verrattuna.

Toisessa, Ruotsin Karolinska-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin myös, että mielenterveyspotilaista teini-ikäisillä oli kaikista alhaisimmat D-vitamiinitasot. Murrosikäisillä tytöillä D-vitamiinia oli noin 20 ng/ml (45 nmol/l), kun murrosikäisillä pojilla sitä oli vain 10ng/ml (25 nmol/l).
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/05/24/study-vitamin-d-linked-to-psychosis-in-teens/


Tutkimusten mukaan seerumin paras D-vitamiinipitoisuus olisi se, minkä auringon valo saa maksimaalisesti aikaan iholla, mikä vastaa seerumin kalsidiolipitoisuutta yli 100 nmol/l. Tähän pitoisuuteen päästään n. 100µg päiväannoksella aikuisella, eli nykysuosituksia tulisi nostaa kymmenkertaisiksi.

USA:n Endokrinologiyhdistyksen S-D-25:lle antama viitearvo on 75–150 nmol/. Espanjassa laboratoriot antavat viitearvoiksi 75–250 nmol/l. Suomessa väestön keskiarvot ovat noin 43 nmol/l luokkaa, mikä on selvästi liian vähän, ja lisää sairastumisen ja kuoleman riskiä.

D-vitamiini on välttämätön kasvulle, terveelle luustolle, aivojen normaalille kehitykselle, hermosysteemille ja normaalille sukupuoliselle kehitykselle.

UUSIMPIEN TUTKIMUSTEN MUKAAN C-VITAMIINI PARANTAA SYÖVÄN!

Vanha ketju, mutta kommentoin silti.

Minulla on ollut vaikea psykoottinen masennus. Taustalla on myös somaattisia sairauksia, jotka ovat voineet toimia laukaisijoina tälle. On mennyt vuosia, joista en muista käytännössä mitään. Lähipiirille olen ollut aiempaa etäisempi ja enemmän omissa oloissani. Toipumisen tie on pitkä, mutta elämään tulee toipumisen myötä myös iloa. Syvällä kriisissä olisi hyvä löytää joku luotettu, joka kuuntelisi ja kysyisi / kyseenalaistaisi kuitenkin arvostaen sairastuneen toiminnan ja päätösten järkevyyttä. Sairastunut ei vain monesti kuuntele ja vastaukset voivat olla hyvin ympäripyöreitä. Oma puoliso voi olla siihen hyvä, mutta hän voi olla myös liian lähellä. Voimia kaikille tätä taistelua läpi käyville!

ihmisellä on ikuinen ylösnnouseva sielu ja Yksin jumala tuntee kipusi-tuskasi.
häneltä voi kysellä apuja.