Hallitusneuvottelut ovat kariutuneet
Keskiviikko 1.6.2011 klo 19.39
Hallitusneuvottelut ovat kariutuneet. SDP ja vasemmistoliitto ovat marssineet ulos Säätytalolta.
Hallituksen muodostaja Jyrki Katainen on seuraavaksi yhteudessä keskustaan.
Hallituksen muodostaja Jyrki Katainen on seuraavaksi yhteudessä keskustaan. (INKA SOVERI)
Hallituksen muodostaja Jyrki Katainen (kok) yrittää nyt koota enemmistöhallituksen, jossa mukana ovat kokoomuksen lisäksi vihreät, kristillisdemokraatit, RKP ja mahdollisesti keskusta.
Katainen sanoo, että yritys muodostaa kuuden puolueen hallitus kariutui erimielisyyksiin työllisyyden edistämisen ja talouskasvun keinoista.
Katainen sanoi, että hän aikoo olla yhteydessä ensin keskustaan. Hän ei osannut sanoa, ovatko perussuomalaiset vielä mukana kuviossa.
STT
KATAINEN EPÄONNISTUI
10
108
Vastaukset
- punikkikakara
Lahtarit takavasemmalle MARS!
- sukeltaja Jykä
Tämä oli odotettavissakin. Katainen liian isoissa saappaissa ja pilvilinnaunelmineen. 6 puolueen hallitus ei toimi eikä sitä saada kokoon. Huono idea heti alkujaan.
Mikäli Katainen alkaa kosiskelemaan keskustaa, se on alaarvoinen teko Kataiselta. Vaalien suurinta häviäjä puoluetta. Keskustasta tulisi takinkääntäjäpuolue ja sitä eivät äänestäjät hyväksy. Tuliko Kataiselle ikävä Maria kun kaikki meni niin mutkattomasti ja sai harjoittaa omaa sanelutyyliään.- ikävä maria
katainen on tehnyt kansan eteen jo paljon muutakin ala-arvoista!
mikään ei näytä tuolle klopille olevan mahdotonta!!!!!
- Ttyllpö
Vähemmistöhallitus ensin ja sitten uudet vaalit. Taikka virkamieshallitus, "miettunen2"
- muutosta peliin
Halonen saisi viheltää pelin poikki ja uusi vetäjä remmiin, vielä huippuhäviäjäkepu mukaan, naurettavaa.
- hikiiiiiiiiiii
muutosta peliin kirjoitti:
Halonen saisi viheltää pelin poikki ja uusi vetäjä remmiin, vielä huippuhäviäjäkepu mukaan, naurettavaa.
Kannatan edotusta.Kataisella viiraa pahasti ja kohta sen housuissa jytky.
- Huokaus.
Joo, tälläsen puolueen jäseninä te olette.
Ajaako puolue teidän asiaanne oikeasti ja järkevästi? Ajaako Katainen teidän asiaanne jos hän ei pysty pitään paskaa käsissään?
Kokoomuksen johto on vetänyt jotain omaa utopistista agendaansa ja kokoomuksen johto on pettänyt äänestäjänsä.
Se siitä, pala palalta totuus kokoomuksesta paljastuu ja te olette kohta leväällänne kuin ellun kanat. pelastakaa mitä voitte.
Toivoisin että jonkinlainen järkiporvaristinen - tehtaanpatruunamainen - kansan asiaa teollistamisen kautta ajava porvaripuolue näkisi päivänvalon näiden näivettyneiden osakesijoittaja-astrologi-talousrikollis-dinosaurusten sijasta. - kuin silloin ennen
Pitäs viärentää omat paperit
- Jälleen taas kerran
Tuas epäonnistui käteinen.
- jarrunvika
Kattainen jarruttaa ja häpäisee demokratiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151449Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481349- 131173
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4106081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60807Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793