Palataan ihan oikein

akseli linjauksiin

Ei mikään ole se hyvä ratkaisu.
Jonkun ratkaisun kanssa on vain elettävä.

Näkisin näin > >
Vasemmiston kannatus viime vaaleissa 27,2 % .
Oli vielä vuonna 2003 yli 40 %.

Paikkansa oppositiossa.

Ei vasemmisto puolueet sitten miten tekee hallituksen, jää nähtäväksi.

Mielestäsni nyt ihan oikein. Lakien mukaan eletään.

Kuten aiemmin mainitsin poliittinen akseli pitää olla. Muuten ei toimi demokratia.

Aiemmat vasemmiston hallitukset oli johtohahmojen vaikutusta.
Paavo Lipponen ja Suvi-anne Siimes painosti kenttänsä tavoitteisiinsa. mm EMU meni läpi kummankin johtajan painostuksesta.

SDP:n ja vasemmistoliiton ulosmarssi hallitusneuvotteluista johtui ennen kaikkea verotusta koskevasta miljardiluokan erimielisyydestä.

Hallitusneuvottelulähteiden mukaan ratkaiseva asia oli, ettei SDP ollut valmis korottamaan arvonlisäveroa yhdelläkään prosenttiyksiköllä. Kokoomus olisi ollut valmis korottamaan arvonlisäveroa jopa kahdella prosenttiyksiköllä.

Niinpä alv:n korottamisen sijasta oltaisiin muun muassa jouduttu kiristämään ansiotulojen verotusta, laittamaan lapsilisät verolle, puuttumaan asuntolainan korkovähennykseen, tekemään raju leikkaus kotitalousvähennykseen ja puuttumaan pitkäaikaissäästöjen veroetuihin.

Neuvottelulähteet korostavat, että SDP todella esitti muun muassa lapsilisien verottamista vaihtoehtona arvonlisäveron korottamiselle.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        97
        4369
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3253
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2360
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1368
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        989
      6. 152
        976
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        914
      8. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        21
        899
      9. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        31
        890
      10. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        852
      Aihe