Ja niin minä näin suuren välähdyksen, ja se välähdys täytti koko taivaankannen ja se välähdys puhui minulle sanoen "Minä olen sinut valinnut tähän tehtävään, ei siksi, että olisit oikeamielinen tai viisas, vaan siksi, että minä näin, että niin on hyvä." Ja tämä spektaakkelimainen valo lähestyi minua ja se sai muodon ja sen muoto muistutti villikarjua ja leijonaa, mutta se muuttui jatkuvasti. ja sen ääni oli kuin ukkosen ääni. Ja se ääni jatkoi minä olen lähipäivinä näyttävä sinulle tehtäväsi. Kuului suuri humahdus, aivan kuin ääretön määrä suihkukoneita olisi lentänyt ja valo katosi. Eikä sen jälkeen jäänyt mitään. Tunsin kuitenkin, että se halusi minun kutsuvan itseäni profeetta Meinulaksi
Ilmestyksestäni
profeetta Meinula
11308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ole varovainen sillä ne voivat olla
henkivaltoja taivaan avaruuksista?
Minun onneni on olla Herraa lähellä.
Luulen, että se oli herra itse kaikessa kirkkaudessaan. Päätelmää tukee se, että kukaan ei tahdo uskoa minua. Eihän kukaan ottanut profeettojakaan todesta.
"Minun onneni on olla Herraa lähellä."
Sama on minun kohdallani koitunut epäonnekseni. Sangen veemäinen pomoni on nimittäin seinänaapurini.
tämän tiesin tapahtuvan. Profetioin, että uskoni saa suurta vastustusta ja vainoa ja vain harvat uskovat ja vielä harvemmat pysyvät uskossaan. sotiakin tulee. Näin myös selvän näyn, että muutat pois nykyisestä asunnostasi tai pomosi muuttaa.
Oi suuri profeetta Meinula vai mikä se nyt oli. Voisitko profetioida minulle ensi viikonlopun lottonumerot tai formuloiden kaksi ensimmäistä sijaa superkaksaria varten, jotta voisin nopeuttaa edellisen näkysi toteutumista?
Nöyrä opetuslapsesi Onkimato
Voi sinua epäuskoinen, muut uskovat, vaikka eivät näe, sinä et uskoisi, vaikka näkisit.
Kun joku esittää kokemuksen, joka saattaa olla erilainen kuin mistä Raamatussa puhutaan - ollaan heti varoittamassa tätä henkilöä. Kas kun et samalla tuominnut jo helvettiin.
Ei Raamattu ole mikään maailmankaikkeuden omistusoikeus, että maailmankaikkeuden on nöyrryttävä sen edessä.
Tuskin kyse on minkäänlaisista avaruuden henkivalloista vaan pikemminkin asianomaisen oman mielikuvituksen tuotteista.
Onnea vaan, koska jos tahtoo rikastua, kannattaa perustaa oma uskonto. Näytät olevan ihan oikealla rikastumisen tiellä. Vielä kun alat kerämään jumallallista kolehtia.
Tämä on siinämielessä ainutlaatuinen uskonto, että tässä ei kerätä lainkaan rahaa. missään muodossa, ei edes lahjoituksina, eikä työnä.
Väittäisin, että siinä mielessä tämä on ainutkertainen uskonto maan päällä.
Hei HALOO herää jo hyvä mies, vai pitäiskö tituleerata Herrax!!? Josset sä heti ryhdistäydy ja organisoi jutzkaas toimivax rahasammox, tapahtuu ihan sama ku aina ennenki. Sä pääset ihan tuota pikaa jonneki ristille kiikkuun tahi sitte nykypäivänä joku kexii paremmat ja siistimmät likvidointikeinot. Joka tapauxes sun kexintös häikäilemättä ryövätään parempiin suihin purexittavax ja hyödynnettäväx. Muuten ihan ystävyydellä....