Päätelmä

Uskonnonvastaisia kirjoituksia ei lueta tällä palstalla läheskään yhtä paljon. Päättelen sen johtuvan siitä, että uskovaiset välttävät tiedostamatta tai tietoisesti lukemasta niitä. Syystä, että se saattaisi herättää epäilyksen heidän mielessään. He eivät ainakaan tietoisesti halua asettaa uskoaan koetukselle.
21695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Voipi olla, että meidän uskonnottomien kirjoitukset myös loukkaavat meitä (kuten meitä loukkaavat heidät uskonnolliset kirjoituksensa). Ei pidä kärjistää liikaa kannan ottoja.
Mutta toisaalta tämähän on vain kärhämä foorumi, jossa eri näkemysten kannattajat tappelevat puolustaessaan jääräpäisesti omia näkemyksiään. Täällä ei ole kuultu sellaisesta kuin rakentavasta keskustelusta ja luulen että sellainen ei ole kovin helppoa uskonnollisista asioista kun puolet porukast luulee olevansa jumalan henkilökohtaisesti valtuuttamia.

Äänestä
  • Minua eivät heidän kirjoituksensa loukkaa mitenkään. Ehkä hivenen säälittää.

    Äänestä

Esim otsikon fatalismi alla olevaa kirjoitusta ei ole lukenut, kuin 15 henkilöä, kun taas alkuräjähdyksen vastaisen on lukenut yli 200. Hivenen valikoivaa?

Äänestä
  • En tiedä sinusta, mutta minä en aina viitsi lukea kaikkia, juttuja kun aikaa ei aina riitä. Usein valitsen sen perusteella, mihin aiheeseen on vastauksia. Jos tekstiin ei ole vastattu ja se on kirjoitettu pitkän aikaa sitten, oletan usein että siinä ei ole niin paljon mielenkiintoista asiaa, että näkisin vaivan avata sitä. Niin sitä valuu massan mukana. Luitko fatalismi tekstin? Osasitko sinä siihen vastata? Minulla ei ainakaan ollut siihen kysymykseen näin suoralta kädeltä sanottavaa, mutta uskon että useimmilla ihmisillä on jo valmis kanta alkuräjähdykseen. Alkuräjähdys juttuun oli muuten vastannut enimmäkseen ei uskovia. Jos johonkin tekstiin vastataan kerää se automaattisesti lisää lukukertoja, kun jo vastanneet ihmiset tarkistavat, onko uusi vastaus tullut heidän kommenttiinsa.

    Minusta tuo sinun teoriasi ontuu. Toisaalta siinä voi olla hieman perää siltä kannalta, että ihmiset tulevat tänne keskustelemaan juuri uskonnosta, kuten palstan nimikin sanoo. Jos otsikosta jo näkee, että viesti on puhtaasti ja pelkästään uskonnon vastainen, ei sitä viitsi lukea. Kaikki eivät jaksa vain riidellä eipäs juupas tyyliin, vaan haluaisivat keskustelua, jossa, etsitään näkökulmia asioihin ja löydetään yhteisiä säveliä eriävien mielipiteiden keskeltä.

    Äänestä

  • Hassan kirjoitti:

    En tiedä sinusta, mutta minä en aina viitsi lukea kaikkia, juttuja kun aikaa ei aina riitä. Usein valitsen sen perusteella, mihin aiheeseen on vastauksia. Jos tekstiin ei ole vastattu ja se on kirjoitettu pitkän aikaa sitten, oletan usein että siinä ei ole niin paljon mielenkiintoista asiaa, että näkisin vaivan avata sitä. Niin sitä valuu massan mukana. Luitko fatalismi tekstin? Osasitko sinä siihen vastata? Minulla ei ainakaan ollut siihen kysymykseen näin suoralta kädeltä sanottavaa, mutta uskon että useimmilla ihmisillä on jo valmis kanta alkuräjähdykseen. Alkuräjähdys juttuun oli muuten vastannut enimmäkseen ei uskovia. Jos johonkin tekstiin vastataan kerää se automaattisesti lisää lukukertoja, kun jo vastanneet ihmiset tarkistavat, onko uusi vastaus tullut heidän kommenttiinsa.

    Minusta tuo sinun teoriasi ontuu. Toisaalta siinä voi olla hieman perää siltä kannalta, että ihmiset tulevat tänne keskustelemaan juuri uskonnosta, kuten palstan nimikin sanoo. Jos otsikosta jo näkee, että viesti on puhtaasti ja pelkästään uskonnon vastainen, ei sitä viitsi lukea. Kaikki eivät jaksa vain riidellä eipäs juupas tyyliin, vaan haluaisivat keskustelua, jossa, etsitään näkökulmia asioihin ja löydetään yhteisiä säveliä eriävien mielipiteiden keskeltä.

    Alistun demokratiaan ja poistun.
    Pitäkää palstanne.
    Saatte sitten uskotella toisillenne, että vaikka mitä taikatemppuja on ja jumala voi ne kaikki tehdä. Siinä jää copperfieldkin toiseksi.

    Äänestä

  • J kirjoitti:

    Alistun demokratiaan ja poistun.
    Pitäkää palstanne.
    Saatte sitten uskotella toisillenne, että vaikka mitä taikatemppuja on ja jumala voi ne kaikki tehdä. Siinä jää copperfieldkin toiseksi.

    En sano sitä, ettet saisi olla täälä erimieltä. Se on tervetullutta, mutta se että sanotaan suoraan, että te kaikki olette väärässä ja sillä selvä, ei oikein lyö täällä läpi.

    Äänestä

  • Hassan kirjoitti:

    En sano sitä, ettet saisi olla täälä erimieltä. Se on tervetullutta, mutta se että sanotaan suoraan, että te kaikki olette väärässä ja sillä selvä, ei oikein lyö täällä läpi.

    Poistun silti, kiireitä.

    Äänestä

Ja luulen, että esittämäsi syyt eivät ole ihan ensimmäisinä listalla.

Oletko pannut merkille, että niitä kirjoituksia luetaan eniten, joihin on myös vastattu eniten? Enemmistö uskonnon vastaisista kirjoituksista on niin huonoja, ettei niihin viitsi vastata. (Tämä ei tarkoita että raamatulla päähän kirjoitukset olisivat sen parempia) Ne toistavat yleensä samaa kaavaa. Aina tulee uusia yrittäjiä, jotka lähes samanlaisilla jutuilla yrittävät kumota uskonnon. Uskonto eikä varsinkaan usko ole niin vain kumottavissa väitteillä: "uskovaiset ovat tyhmiä, typerää uskoa kirjaan jonka jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet joskus parituhattavuotta sitten, miksi kaikki uskovaiset tuomitsevat aina kaikki helvettiin"

Ei kovin moni jaksa provosoitua tuollaisista kirjoituksista. Uskoisin useimpien ihmisten käyvän täällä palstalla siksi, että he haluavat keskustella uskontoon liittyvistä asioista muiden ihmisten kanssa. Asioista on voitava olla eri mieltä.

Miksi muuten haluat kirjoittaa uskonnon vastaisia kirjoituksia? Ne eivät muuta kenenkään uskoa. Eikö sinua kiinnosta, miksi ihmiset uskovat tai eivät usko? Miten se vaikuttaa heidän elämäänsä? Ovatko he onnellisia? Miksi haluat yrittää kumota sellaisen, jota et pysty kumoamaan? Voit olla sitä mieltä, että kristinusko on huuhaata, voit olla siinä jopa oikeassa, mutta et kuitenkaan pysty, muuttamaan kristittyjen ajatusmaailmaa sanomalla: "kristinusko on huuhaata, ettekö tajua sitä?". Eihän sinunkaan ajatukset tule yhtään lähemmäksi kritinuskoa, jos sinulle sanotaan: "Joudut helvettiin ja kärvennyt siellä, itke siellä sitten vaan syntejäsi".

Äänestä
  • Olet oikeassa, mutta ei ole niin paatunutta uskovaista, etteikö hän voisi nähdä valoa. Yksikin pelastettu sielu on arvokas.

    Mielestäni kritiikin pitää olla avointa molemmilta puolilta ja saahan kritiikkiin vastata. Minua ja aatemaailmaani saa kritisoida aivan niin paljon, kuin huvittaa, tämä on vapaa palsta.

    Sinunkin kritiikkisi on tervetullutta.

    Käännytystyö ei ole uskovien etuoikeus.

    Äänestä

  • J kirjoitti:

    Olet oikeassa, mutta ei ole niin paatunutta uskovaista, etteikö hän voisi nähdä valoa. Yksikin pelastettu sielu on arvokas.

    Mielestäni kritiikin pitää olla avointa molemmilta puolilta ja saahan kritiikkiin vastata. Minua ja aatemaailmaani saa kritisoida aivan niin paljon, kuin huvittaa, tämä on vapaa palsta.

    Sinunkin kritiikkisi on tervetullutta.

    Käännytystyö ei ole uskovien etuoikeus.

    Mihin sinä uskot? Uskotko Jumalan tai jonkin korkeamman voiman olemassa oloon? Pidätkö sitä edes mahdollisena? Vai uskotko, että mitään korkeampaa voimaa ei ole? Voisitko kirjoittaa hieman omasta maailmankuvasta, mitä me ihmiset olemme ja mistä olemme tulleet? Onko millään mitään väliä? Tarvitaanko moraalia ja etiikkaa?

    Tottakai moraalia ja etiikkaa tarvitaan. En juo, polta enkä harrasta irtosuhteita. Avioliiton ulkopuolista suhdetta kylläkin. En usko korkeampaan voimaan ja pidän evoluutioteoriaa yhtä hatarana kuin alkuräjähdystäkin.

    Uskon kuitenkin, että tiedemiehet ovat oikeilla jäljillä.

    Kaikella mitä teemme on merkitystä ja kaikki vaikuttaa omaamme tai muiden elämään. Kymmenen käskyä ja raamattu muutenkin on todella hyvä opas onnelliseen elämään. Mielestäni kaikkea ei silti pidä uskoa. Eikä yrittää löytää jokaiseen kysymykseen vastausta raamatusta. Mielestäni ko. kirja on hyvä opas onnelliseen elämään, joka on kirjoitettu senaikaisen maailmankäsityksen valossa. Jokaisen on kuitenkin itse mietittävä mitä elämältään haluaa ja toimittava sen mukaisesti.

    No ehkä tuosta sai jotain irti.

    Nyt huomaan, että olemme kovin samaa mieltä asioista sitten kuitenkin. Tosin minä en harrasta avioliiton ulkopuolisia suhteita, koska en halua pettää vaimoani. Uskon lisäksi Jumalaan, mutta muuten tekstisi oli kuin minun näppäimistöstä. Suurin ero on kuitenkin ehkä se usko Jumalaan. Uskoni ei ole sitä, että etsin raamatusta sääntöjä, joita noudattamalla ovi taivaaseen aukeaa, vaan lähinnä Jumalan tuntemisen opettelua. Jumala ei ole minulle vain joku tuolla pilven päällä, vaan paljon läheisempää. Raamatun lukeminen ja rukous on keskustelua hänen kanssaan. Ne ovat yhteydessä omaan henkisen kasvun prosessiin. Pohdin asiota raamatun, omien ja muiden ihmisten ajatusten pohjalta ja toivon löytäväni jotain uutta joka avaa lisää ovia elämään ja lähemmäksi Jumalaa. En usko sinun ymmärtävän näitä minun Jumala höpinöitä, sillä en aikaisemmin ymmärtänyt itsekään. Kyse ei ole siitä, että sysäisin vastuun elämästäni jollekin jumalalle, eikä siitä että en haluaisi itse ajatella asioita, kyse on henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan, jonka tiedän olevan olemassa. Tietoni ei perustu empiiriseti mitattuihin tuloksiin, enkä pysty hänen olemassa oloa todistamaan, tietoni on sisäinen tuntemus.

    Olen samaa mieltä kanssasi, että tiede on oikeilla jäljillä, mutta siitä en osaa sanoa, kuinka pikällä ollaan. Uskoisin tieteen olevan vasta pitkän tien alussa.

    Tuosta avioliiton ulkopuolisista. En harrasta irtosuhteita, vaan olen uskollinen avopuolisolleni. eli kuitenkin "syntiä" koska ei ole vihitty. Tosin Raamatussa sanotaan, minkä jumala on yhteen liittänyt... Papista ei mainita sanallakaan.
    8:s vuosi muuten menossa ja 1 tosi ihana tytär 1.5v

    Huomaatko?
    Ajatusmaailmamme on hyvin samanlainen. Eli eivät kaikki jumalattomat ole lainkaan niin jumalattomia, kuin luulisi.

    En ole ajatellutkaan, että olisi kovin suurta eroa uskovien ja ei uskovien välillä, sillä ihmisiä me kaikki olemme. Siksi onkin aivan turhaa vetää näitä keskusteluja täällä eipäs juupas linjalle. Tosin on syvä konsensuskin syvältä, sillä sitä ei jaksa kukaan kovin pitkään. Ehkä tällainen palsta antaa kaikkein eniten sillin, kun keskustellaan asioista, joihin jokainen antaa oman maailmankuvansa mukaisen näkökulman. Samaa mieltä ei kuitenkaan kaikesta olla ja se on hyvä asia, sillä silloin ei ehkä näkisi näinkään paljon omia virheitä ja ajatusmaailman kummallisuuksia.

    siis pääteltävissä noista edellisistä kommenteista, että kyse olisikin enemmän siitä mistä näkökulmasta asioita tarkastellaan, kuin siitä mitä itseasiassa nähdään?
    Se mitä nähdään kuvattiin tuolla muutama aika sitten "seksuaaliset erot", (olikohan se ihan niin), mielestäni aika hyvin siinä missä puhuttiin siitä mitä näkee mies kun auto pysähtyy ja henkilö astuu ulos autosta ja mitä nainen näkee samassa tilanteessa, samasta asiasta.
    Eikö tämäkin loppujenlopuksi ole pitkälti kiinni juuri tuosta katsanto kulmasta, ja siitä mihin seikkoihin huomiota kiinnitetään. Lopujenlopuksi lienee luultavaa että jokainen meistä uskoo kuitenkin johonkin, tutustumiseen arvoisista ajatuksista eräs saattaisi olla Nils Mustelinin sporalogia teoria, jos ei muuta niin ainakin hauska. ;=)

    Äänestä

mutta epäilyksethän kuuluvat uskovien elämään, minulla ainakin, enkä usko tässä kohdin olevani poikkeus muista uskovista.
Itse tulin uskoon 28 vuotiaana ja olin sitä ennen suhtautunut hyvin kriittisesti ja varauksellisesti uskontoon/uskoviin/Jumalaan. (en minä nytkään purematta niele mitä tahansa ilman vakavaa harkintaa).
Vaikka nyt ajattelen ja uskon erilailla kuin silloin, niin en minä ole suinkaan unohtanut millainen olin silloin ja millaiset olivat ajatukseni näistä asioista ja miksi.

Epäilyksiä ja epäuskon hetkiä tulee välillä, hetkiä joiden takia käyn läpi perusasiat; miksi uskon, miten usko Jumalaan on vaikuttanut elämääni jne. Tähän asti olen päätynyt siihen, että kaikista epäilyksistä ja mahdollisista kysymyksistä joihin en tiedä vastausta huolimatta, usko Jumalaan on minulle niinsanotusti se oikea tie ("Tie, totuus ja elämä!")

En minä aikoinani ymmärtänyt uskovien höpinöistä yhtään mitään; heidän juttunsa tuntuivat joskus olevan kuin eri planeetalta. Uskovaa voi ymmärtää vain toinen uskova, näin se vain on. Mutta, ymmärrän kyllä hyvin ei uskovien kommentit sillä perusteella, että olen ollut samanlainen, ja ajatellut joskus samalla tavalla, - usko tai älä ;-)

Äänestä
  • ja siksi kysynkin aivan mielenkiinnosta sinulta omaan uskoontuloosi liittyvästä asiasta. Kirjoituksessasi sanoit epäuskon hetkillä käyväsi läpi uskon perusasioita, mm. sitä miten usko Jumalaan on vaikuttanut elämääsi jne. Kysynkin siis: miten uskoontulosi on muuttanut elämääsi ja erityisesti elämäntapojasi? Miten elämässäsi näkyy se että olet uskossa? Lisäkysymyksiä olisi luvassa jos päästään jutun juureen...!

    Omasta uskoontulostani on n. 5 vuotta aikaa ja aina vain on suunnaton kaipuu lähemmäksi rakastavaa Jumalaamme.

    Siunausta toivotellen,

    Äänestä

  • Laululintu kirjoitti:

    ja siksi kysynkin aivan mielenkiinnosta sinulta omaan uskoontuloosi liittyvästä asiasta. Kirjoituksessasi sanoit epäuskon hetkillä käyväsi läpi uskon perusasioita, mm. sitä miten usko Jumalaan on vaikuttanut elämääsi jne. Kysynkin siis: miten uskoontulosi on muuttanut elämääsi ja erityisesti elämäntapojasi? Miten elämässäsi näkyy se että olet uskossa? Lisäkysymyksiä olisi luvassa jos päästään jutun juureen...!

    Omasta uskoontulostani on n. 5 vuotta aikaa ja aina vain on suunnaton kaipuu lähemmäksi rakastavaa Jumalaamme.

    Siunausta toivotellen,

    olen ollut uskossa nyt viitisen vuotta.
    Jos muistelen minkälainen olin ennen, niin olin melkoisen itsekäs ja vaativa ihminen, kovakin; viha oli usein se kantava voima, jonka varassa jaksoin eteenpäin.
    Ulospäin näytin kiltiltä ja ystävälliseltä; olin suosittu ja pidetty, eikä se kaikki suinkaan ollut feikkiä, mutta kuitenkin usein sisälläni oli vallalla kovuus, tyhjyys, synkeys ja monet tekojeni motiivit olivat kyseenalaiset (myös niiden ystävällisten tekojen kohdalla).

    Olin monissa mielipiteissä hyvin ehdoton ja varma (samaan tyyliin ja samoissa asioissa kuin monet ei-uskovat täällä olevissa kirjoituksissa).

    Bailaus ja kaikki siihen liittyvä oli veressäni ja sillä oli suuri merkitys elämässäni.
    Olin lisäksi kiinnostunut kaikista paranormaaleista ilmiöistä; uskoin että ufoja on ja että tarot-kortit tietävät yms.... Mutta en kuitenkaan harrastanut ko. asioita mitenkään erityisen aktiivisesti.

    Kuitenkin näin usein kummallisia unia ja tein joskus kummallisia tekoja...

    Ystäväni arvostivat ja pitivät minusta, ja olin heistä ihan kuin muutkin, paitsi joskus heitä pelotti jotkut synkät hetkeni jolloin tunnuin heistä vieraalta ja hieman vaaralliselta.

    Suurin muutos uskoon tuloni jälkeen tapahtui sisäisesti; kovuus muuttui pehmeydeksi, rakkaus, suvaitsevaisuus, anteeksiantamus, rehellisyys nousivat tärkeälle sijalle suhteessani muihin ihmisiin.

    Menetin kiinnostukseni kaikkiin paranormaaleihin yms. asioihin. Ja yhtäkkiä jopa bailaaminen menetti sen tärkeän aseman elämässäni.
    Kaikki haaveet loistavasta urasta, tärkeästä asemasta menettivät merkityksensä.

    Tulipa pitkä ja sekava selostus, mutta tämä asia minkälainen olin ennen ihmisenä ja minkälainen olen ihmisenä nyt, ja miten kokoajan käyn läpi kasvuprosessia toivottavasti parempaan suuntaan, oli se tärkein muutos elämässäni.
    Uskon, että tämä muutos minussa oli ja on mahdollista vain Jeesuksen avulla, ja kun olen kerran tämän viiden vuoden aikana heittänyt uskoni romukoppaan, palasi sydämeeni välittömästi entisenlainen kovuus ja viha....

    Äänestä

  • Laululintu kirjoitti:

    ja siksi kysynkin aivan mielenkiinnosta sinulta omaan uskoontuloosi liittyvästä asiasta. Kirjoituksessasi sanoit epäuskon hetkillä käyväsi läpi uskon perusasioita, mm. sitä miten usko Jumalaan on vaikuttanut elämääsi jne. Kysynkin siis: miten uskoontulosi on muuttanut elämääsi ja erityisesti elämäntapojasi? Miten elämässäsi näkyy se että olet uskossa? Lisäkysymyksiä olisi luvassa jos päästään jutun juureen...!

    Omasta uskoontulostani on n. 5 vuotta aikaa ja aina vain on suunnaton kaipuu lähemmäksi rakastavaa Jumalaamme.

    Siunausta toivotellen,

    Sen jälkeen olen ollut ylpeä itsestäni ja ryhtikin on parantunut.Siis ihmeparantuminen. Luopukaa tekin se kannattaa.Pois uskonto ihminen tilalle

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Sen jälkeen olen ollut ylpeä itsestäni ja ryhtikin on parantunut.Siis ihmeparantuminen. Luopukaa tekin se kannattaa.Pois uskonto ihminen tilalle

    Pois uskonto ihminen tilalle, aamen. En voi siihen muuta sanoa. Uskostani en silti ole valmis luopumaan, sillä se on suuri osa ihmisyyttäni. Uskonto ilman tervettä uskoa tai uskoa laisinkaan kahlitsee ja johtaa ahditumiseen, ikuiseen pahaan oloon. Pelkkä uskonto on sääntöjen noudattamista ja helvetinpelkoa. Usko taas on elämää Jumalan yhteydessä. Minäkin jätin uskonnon ja se vapautti valtavasti. Vielä enemmän on vapauttanut usko.

    Äänestä

voi olla myös siinä, että ei-uskikset yleensä eivät esitä selkeitä ajatuksia; haukkuvat vaan uskovia ja pilkkaavat heidän elämänarvojaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

j kirjoitti:

Uskonnonvastaisia kirjoituksia ei lueta tällä palstalla läheskään yhtä paljon. Päättelen sen johtuvan siitä, että uskovaiset välttävät tiedostamatta tai tietoisesti lukemasta niitä. Syystä, että se saattaisi herättää epäilyksen heidän mielessään. He eivät ainakaan tietoisesti halua asettaa uskoaan koetukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu